Kirjoittaja Aihe: KHO antoi merkittävän ennakkopäätöksen, valtio joutuu palauttamaan 60 miljoonaa!  (Luettu 1467 kertaa)

Poissa vagfani

  • Jäsen
  • **
  • Viestejä: 104
    • Profiili
Tänään uutisoitua:

"Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) mukaan tuontiautojen päästöperusteinen verotuskäytäntö on syrjivä. KHO antoi tänään päätöksen verotusasiasta, jossa Tulli oli valittanut Helsingin hallinto-oikeuden viimevuotisesta ratkaisusta.

Tapaus koski suuripäästöistä autoa, jotka otettiin käyttöön ennen vuotta 2008. Auto tuotiin maahan 1.1.2008 jälkeen, ja sitä verotettiin silloin voimaan astuneen päästöperusteisen autoveron mukaan.

KHO:n mukaan verotuskäytäntö suosii kotimaassa ensirekisteröinnin saaneita autoja, sillä niillä on pienempi vero kuin maahantuoduilla samanikäisillä autoilla. Autolle on voitu määrätä jopa yli 40 prosentin autovero, kun oikea veroprosentti olisi ollut maksimissaan 29.

Autoverolakimies Petteri Snell kertoo, että päätös vaikuttaa jopa 60 000 autoilijan veropäätökseen.

"Autoveroa on peritty keskimäärin tuhat euroa liikaa, joten kokonaissumma on jopa 60 miljoonaa euroa", Snell sanoo.

Snell kertoo, että KHO:n päätös vaikuttaa myös vuosina 2009- 2012 ensi kertaa käyttöönotettujen autojen, jotka on tuotu maahan huhtikuun 2012 jälkeen, verotukseen. Autovero nousi vuonna 2012, mutta näistäkin autoista olisi pitänyt kantaa veroa käyttöönottovuoden verotuksen mukaan.

"Tämä on valtava soppa, sillä tällä on vaikutuksia myös käytettyjen autojen markkinahintoihin. Tuontiautojen markkinahinnat on määritelty Suomessa virheellisen veroprosentin mukaan", Snell kertoo.

Tuontiautojen verotuksen valitusaika on kolme vuotta päätöksen antamista seuraavan kalenterivuoden alusta. Näin ollen vuonna 2011 annetuista päätöksistä ehtii valittaa vielä tämän vuoden puolella. KHO: antoi tänään toisenkin päätöksen tuontiauton verotuksesta. Siinä yksityishenkilö oli valittanut tullipiirin vuonna 2009 tekemästä veropäätöksestä. KHO hylkäsi valituksen määräajan umpeutumisen takia.

Snell sanoo, että KHO:n päätös verotuksen syrjivyydestä oli odotettu.

"Tämä on ollut tiedossa siitä lähtien, kun Euroopan unionin tuomioistuin antoi ensimmäisen päätöksen asiasta muutama vuosi sitten", Snell sanoo."

http://www.hs.fi/autot/a1418959658140?ref=hs-art-artikkeli

 








Autodoc.FI
www.Euvaraosat.fi
Custom-Garage.fi
www.autotahti.fi