Lada

Aloittaja JeanC, 20.04.10 - klo:18:23

« edellinen - seuraava »

Pertsa

Joo tuo makkiksen manitsema tuplavalo-Ladahan oli malli 1500S. oli tosiaan 70-luvulla se premiumimpi malli niistä kahdesta. Itse asiassa näin yhden tuollaisen 1500S:n viime syksynä parikin kertaa ihan liikenteessä täällä pk-seudulla. Aika harvinainen on  nykyään.
Siitä toisesta, yleisemmästä mallista, eli pyöreälamppuisesta "classic-Ladasta" itsellänikin on kokemuksia. Veljelläni oli sellainen nuoruudessaan jonkin aikaa ja tulipa sillä itsekin aika paljon ajettua. Sitä muuten kutsutaan harrastajapiireissä nappisilmäksi. :)
Ohjaus oli tosiaan raskas kuin sen ajan traktoreissa ja ergonomia kuskin paikalla olisi sopinut parhaiten orankille (lyhyet jalat ja pitkät kädet). 1200:lla koneella se tosiaan oli aivan uskomattoman laiska. Mutta lämmin se oli talvella. Siellä etujalkatilassa keskellä oleva lämminilmaräppänä puhalsi niin kuumaa että auto lämpeni hyvin. Muistan kerran kun lähdettiin sillä baariin ja takakontissa olleet "vauhdinottooluet" oli päässeet jäätymään. No sieltä muutama pullo sisään autoon ja siihen jalkatilan lämppärin eteen sulamaan. Ei me ihan hirveän pitkästi ehditty ajaa kun kaljat oli lämmeneet  niin lämpimäksi ettei niitä pystynyt juomaan.

tn62634


JeanC

....auto on silloin ässä nimeään myöten.... :P

makkis

Tuosta nappisilmästä oli muistaakseni myös kaksi mallia, 1200L taistolaisille ja 1200S entuaisteille. 1200S narahti myös kun antoi runtua. Minä luulen, että 1200S oli semmoinen "sleeper" jossa oli taistolaismalliin (kulimalliin) asennettu tuon sportpackaged -version oheislaitteet pikkulohkoon. Tuo naraus sen paljastaa. Kulimallin ässässä tosin ei ollut Macao-mittaria.

Kulimallissahan (myös ässässä) viisari viipotti ikäänkuin suunnikkaasti silleen pitkulaisesti, aidossa sportissa mittari oli pyöreä. Ja rinnalla oli se Macao-mittari.

tn62634

Lainaus käyttäjältä: JeanC - 20.04.10 - klo:22:20
....auto on silloin ässä nimeään myöten.... :P

Mutta kato mitä misuja kiipeää kabiiniin...  :o

Pertsa

Lainaus käyttäjältä: makkis - 20.04.10 - klo:21:45
Polski-Fiat oli Lada joka oli kasattu puolassa, vissiin juuri tuo sport-packaged malli.
Sedälläni oli tuollainen polski-Fiat aikoinaan. Sellainen upea p**kanruskea väriltään. Polski-Fiat valmistettiin mielestäni lisenssillä Fiatin mallista 125 ja se sportpackage Lada oli mielestäni eri vehje ja perustuikohan se mihinkään Fiatin malliin suoraa? En ole varma. Nappisilmäladahan oli lisenssivalmiste Fiat 124:sta. Sitä en muista oliko nappisilmästä tosiaan kaksi eri versiotaa


makkis

Venäläisessä kulttuurissa akat pitävät huolen itsestään toisin kuin suomalaisessa. Naapuri toi Sortavalasta kalareissulta misun tullessaan itselleen vaimoksi pari vuotta takaperin, kun entinen suomiplösö lähti kalppimaan. Oikein nätin naisen toikin, meni heti duuniin, opiskeli suomenkielen ja tenavankin teki naapurille. Oitis hoisi itsensä kuntoon, rinnat takaisin ruotuun silikoonilla (suolaliuoksella) ja jumppaamalla vyötärö takaisin ja pierettimet kiinteiksi. Kaikinpuolin fiksu ja filmaattinen nainen, ei aja bemarilla, tyytyy gorollaan, mutta panostaa ansionsa auton sijaan itseensä.

Polski-Fiat pohjautuu tosiaan 125 malliseen fiiuun, joka on fiiu 124 johon on laitettu sportpackage.

Eli, Ladat 1200L/S, 1500S, 1600, 2105, 2107 ja Polskat 125, Poloneesi ja Polle ovat kaikki Fiat 124 malleja. Poloneesiin on vaan rakennettu uusi korikehikko c-pilareista taaksepäin.

Mikko83

Polognez on sellainen,auto minkä olen aina halunnut omistaa  ;D
Kyllä jettamies on aina jettamies.

makkis

Poloneesissa muuten oli downsized-pannu, siis tavallaan. Se oli tuo isolohko (1500cc) mutta taas kaikki lohkon ulkopuoliset osat olivat tuosta kulipannusta. Poloneesi ei narahda, mutta naapurin kommaria vitutti 80-luvulla kun kuliladassa oli vain 1200cc.

Molempia toki saattoi vituttaa, kun naapurin oikeistolainen ajoi Saab 99:llä. Siinähän oli 2000cc viimeisissä versioissa.

makkis

Tuo Lada vs. Saap jätti muuten aikanaan kekkoslovakiaan aukon, jota paikkaamaan Urkki hommasi demarit. Demarit osti jonkun vanhan paskasimka tuotantolinjan ja alkoivat tekemään UKI:ssa Simkoja nimellä Talpot.

Talpot ansaitsisi oman topicin, koska se mahdollisti myös keskilinjan kulkijalle yksityisautoilun. Talpotteja oli isolohkolla ja pikkulokolla, sama kone oli molemmissa, mutta kun kekkoslovakialaiselle demarille esitteessä sanottiin, että Talpot S-mallissa on 1500 cc isolohko, niin sehän uskottiin ja paperimies maksoi ässätä ekstraa. Talpot S-mallissa ryypyn merkkivalo vilahteli aika-ajoin, perusmallissa ei se sitä tehnyt.

Loco

Itselläni oli Lada 1200 L vuosimallia -73. Ajelin tuolla vuodesta -74 vuoteen -80. Mitään muuta autoa en ole noin pitkään pitänyt. Kertokoon tuo jotain auton kompetenssista.

Polski-Fiatin valmistukseen tutustuin oikein paikan päällä Puolan tehtaalla. Taisi olla jossain Varsovan liepeillä vuonna -76.
Sieltä sitten Katowitzeen lätkän MM-kisoja seuraamaan. Säilyttiin niukasti A-sarjassa. Taisi viimeinen peli Itä-Saksaa vastaan tuoda helpotuksen.

Reneto

En ole koskaan ajanut Ladalla, ja olen siitä jopa hieman ylpeä. Aikuisiällä en ole ollut edes kyydissä, en edes Samaran..
Viimeksi olen tainnut istua Ladassa 80-luvun lopussa, kun poliisi kuskasi Sokoksesta laitokselle. Syy: toppatakin hihat täyttyivät maksamattomista tukkahevi c-kaseteista.
VW Golf 1.5 eTSI 110 First Edition Style 2020

tn62634

Lainaus käyttäjältä: Reneto - 21.04.10 - klo:00:11
En ole koskaan ajanut Ladalla, ja olen siitä jopa hieman ylpeä.
poliisi kuskasi Sokoksesta laitokselle. Syy: toppatakin hihat täyttyivät maksamattomista tukkahevi c-kaseteista.

Et kai ainakaan tuosta ole ylpeä? :o

Reneto

Lainaus käyttäjältä: tn62634 - 21.04.10 - klo:07:04
Et kai ainakaan tuosta ole ylpeä? :o

No en. Ikää taisi olla 13 vee, eikä sen jälkeen ole tullut vastaavia tilanteita. Tiukka puhuttelu kotona tehosi.  :)
VW Golf 1.5 eTSI 110 First Edition Style 2020

tn62634

#44
Lainaus käyttäjältä: Reneto - 21.04.10 - klo:07:25
No en. Ikää taisi olla 13 vee, eikä sen jälkeen ole tullut vastaavia tilanteita. Tiukka puhuttelu kotona tehosi.  :)

No sattuuhan sitä pojille... Ilmeisesti melko samanikäisiä ollaan.

eGetin

Tuossa konsepti-Ladassahan näyttäisi olevan Golfin Trendline-penkit nahkaverhoiltuna? Enemmän siitä kannattaa etsiä kohtia, jotka eivät ole volkkareista matkittuja, kuin niitä, mitkä on.

savolaiskollega

Lainaus käyttäjältä: Mikko83 - 20.04.10 - klo:22:45
Polognez on sellainen,auto minkä olen aina halunnut omistaa  ;D

No sanotaan että olet päässyt vähällä kun et ole omistanut. Isäukko osti uuden FSO Polonezin

http://www.fso-klubi.net/info/polonez.php

80-luvun lopussa. Ihmettelin sitten kun tulin koulusta kotiin, että no missäs se meidän uusi auto on. Ã,,iti kertoi että se oli hajonnut jo matkalle autoliikkeestä kotiin !! Ja matkaa siinä olisi ollut sellaiset 5 km.....onneksi takuukorjaamo sattui sijaitsemaan samassa kaupunginosassa. Se tuli tutuksi sen vajaan vuoden aikana mitä sitä puolan-ihmettä meillä pidettiin !  :D

Antti

Kaverin faijalla oli aikoinaan autoliike missä vaihtoautojen lisäksi myytiin Polonez:ia.
Varmaan merkki veti eniten yleisöä silloin kun myynnin aloituksessa oli Reinikainen (autojen lisäksi)
naurattamassa kansaa.

Sellaisen tapauksen olen muistavinani että joskus tehtaalta tuli autoja erä joissa sinänsä oli neljä ovea mukana,
mutta kun nyt ei sitten sattunut olemaan ihan joka reikään sopivaa
mallia niin sisällä saattoi irrallaan olla vaikkapa pari kappaletta apukuljettajan ovia.
i3 120Ah, F250 7.3 International
KTM 1290SAR, 950SE, 660Rally
BMW r80g/s, R75/5

kt

Minulla on Ladasta pelkästään mieluisia muistoja. 6 vuotta sitä pidin ja 140tkm tuli mittariin. Vaihdossa Mazda 323:een sain Ladan ostohinnasta noin 30% hyvityksen. Ei paha lainkaan. Ruosteessa se jo oli toki. Tielle pysähtyi vain kerran renkaanvaihdon ajaksi, kun italialainen Pirellin rengas puhkesi. Jakopään ketjun vaihdoin itse ohjekirjan mukaisin opastuksin. Virranjakajan kanssa oli joskus ongelmia kosteina aikoina ja siinä pyörivän lähetyssaarnaajan jouduin vaihtamaan. Lada oli todella hyvä käyttöauto. Peräkärriäkin veti miehekkäästi, kun tein rakennushommia. Asensin siihen lisävalotkin, mutta ne joku nulikka tietysti varasti leikkaamalla etupuskurista voimaleikkureilla kiinnitykset irti. No hyvä vakuutus taas korvasi sen ja sain uuden etupuskurin.
Foorumilla jo vuodesta 2009.  Ateca vm21 150hv,  Citigo robot

jkvi

LainaaJoo tuo makkiksen manitsema tuplavalo-Ladahan oli malli 1500S
Malli on joko 1500 SL tai 1600. Suurimpina eroina ulospäin 1500 S-malliin mm. puskurit ja takavalot.
CRDi & Collection

Mikko83

Kyllä jettamies on aina jettamies.

tlindstr

http://www.hs.fi/autot/artikkeli/Ladan+myynti+ponnahti+rajusti+Ven%C3%A4j%C3%A4ll%C3%A4/1135264406322
Ladan myynti ponnahti rajusti Venäjällä

Helmikuussa markkinajohtaja oli Lada-malleja valmistava venäläinen AvtoVAZ, josta ranskalainen Renault omistaa 25 prosenttia. AvtoVAZ:n autoja meni kaupaksi yli 37 500.

Lada Priora Coupé edustaa venäläismerkin uutta mallistoa. Sitä on valmistettu runsas vuosi.


Pihassa majailee Pappa-Pasuuna -15

Markku J

Nopeuden mukaan esiin nouseva spoilerikin kuin A7:ssa. Onhan tuo upean sporttinen Lada !

Erkka

Vieläkö Venäjällä on roiskeläpät pakolliset takana? Edessä ei läppiä, mutta takaa löytyy.
Skoda Octavia Combi 1,5 TSI Style eTEC DSG vm. 2024   
Matkailuvaunu Fendt 465 TG Apero vm.2024
Ex. Skoda Octavia Combi 1,0 TSI Ambition e-TEC DSG 2021
Ex. VW Tiguan Style eHybrid 180 kW DSG-autom. 2021

Reneto

Korealaiset teki tuon näköisiä kotteroita kymmenen vuotta sitten. Ja nekin tuntuivat jo silloin vähän väljähtäneiltä..
VW Golf 1.5 eTSI 110 First Edition Style 2020

Erkka

Valehteleeko silmäni, vai onko melkoisen korkea maavara Ladassa? Siis sikakorkea!
Skoda Octavia Combi 1,5 TSI Style eTEC DSG vm. 2024   
Matkailuvaunu Fendt 465 TG Apero vm.2024
Ex. Skoda Octavia Combi 1,0 TSI Ambition e-TEC DSG 2021
Ex. VW Tiguan Style eHybrid 180 kW DSG-autom. 2021

eGetin

Lainaus käyttäjältä: Erkka - 09.03.11 - klo:21:46
Valehteleeko silmäni, vai onko melkoisen korkea maavara Ladassa? Siis sikakorkea!
Onhan se sentään tehty venäläisille teille.

jni

Lainaus käyttäjältä: Erkka - 09.03.11 - klo:21:46
Valehteleeko silmäni, vai onko melkoisen korkea maavara Ladassa? Siis sikakorkea!

Taitaa olla crossover-malli
Ajossa: Skoda Enyaq 80 125 Edition iV
Ex M-B E 250 T 4Matic Elegance
Ex Suzuki Swift 1.2 VVT GL 5D
Ex Volvo XC60 2.4D AWD Geartronic Momentum
Ex Mitsubishi Outlander 2.2 DI-D EXE
Ex VAG:t:
2 x Skoda Kodiaq
4 x Skoda Superb
4 x Skoda Octavia
1 x Skoda Felicia
1 x Seat Ibiza

Ajoniekat Savosta kaahaa. Katso vastakeinoja.

tsiih

Driveover-astra  ;D
Enkä minä hurjan luantoni tähren päätäni alaha paina, iloonen ja irti maasta meinaan olla aina.

poloboy

Ladaan liittyen niin ovat nyt purkaneet koko entisen Konelan korttelin Helsingin Lauttasaaressa asuintalojen tieltä. Minun asuessani Lauttasaaressa v.2001-09 siellä ei enää Ladoja myyty, mutta Delta Groupin pääkonttori oli sentään vielä Konelan vanhoissa tiloissa. Siellä oli usein uusia Lada Nivoja pihassa, työkaveri vähän naureskeli tälle, koska hän oli käynyt Nivan Suomen ensiesittelyssä samassa paikassa, mutta vuonna 1979 ;D. Saman työkaveri osti muuten uuden Nivan itselleen vuonna 2008, oli metsästysmiehenä käynyt katsomassa ylihintaisia käytettyjä läpiruostuneita yksilöitä kunnes päätyi sitten uuteen autoon. Oli muuten siisti peli, itseäkin tekisi mieli samanlaista 8). Delta ei tuo uusia Ladoja Suomeen tällä hetkellä, mutta englantilainen hemmo tuo Nivoja paikallisille markkinoille, perusmalli maksaa 8395 puntaa:

http://www.markkey.co.uk/

Englannissa myydään jopa maakaasukäyttöön muunnelltua mallia, mikä laskee käyttökustannuksia huomattavasti, Niva on aikamoinen bensasyöppö jatkuvasta nelivedosta johtuen.
Vento 2.0 CL -96/-97 LC6P
Jetta VI 2.0 TDI Highline -11 LA7W
VW 1300 -73/-74 L20B
Monark 1968
Specialized Crosstrail Pro 2009

ex.
Jetta 2.0 TDI Sportline -06 LA6R
Bora 1.6 Xline -04 LD1W
Polo 1.3 Variant -94 LB5T
Derby 1.1 CLS - 81 LB5Y

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy