Akun kunnon säilyttäminen ja akun testaus webaston käytön yhteydessä

Aloittaja vkjoki, 12.11.13 - klo:21:11

« edellinen - seuraava »

vkjoki

Talvi lähestyy ja akkuasiat puhuttavat. Eikä syyttä " onhan akku yksi auton heikoista lenkeistä. Kirjaanpa tähän muutamia näkökantoja ja vihjeitä liittyen akun kuntoon ja akun toimintakyvyn säilyttämiseen.

Viime vuosina akkuja on alettu kuormittaa aiempaa enemmän, kun start-stop-järjestelmät ja webastot ovat yleistyneet. Samalla autonvalmistajat ovat siirtyneet yhä useammin AGM-akkujen käyttöön. Ja löytyypä joistakin automalleista (esim. Volvolta) pieni lisäakku, joka toimii start-stop-tilanteissa.

Webastollisissa autoissa on yleisesti akkuvahti, joka estää webaston käytön silloin, kun akun varaustaso on liian alhainen. Tämä ei ole kuitenkaan idioottivarma toiminto, koska akku on saattanut olla suhteellisen tyhjä ilman, että akkuvahti olisi vielä puuttunut peliin ja sen jälkeen pakkanen on kiristynyt merkittävästi eikä jääkylmä akku olekaan luovuttanut enää aamulla kylliksi virtaa auton käynnistämiseksi. Tällainen tilanne on toki harvinainen mutta ei mahdoton.

Akun kannalta kriittisin tilanne on pitkään jatkuvan kovan pakkasen ja webaston käytön yhdistelmä. Tuosta kovasta pakkasesta selviämiseksi ei ole yhtä oikeaa ratkaisua, vaan apua löytyy useasta menetelmästä tai usean ratkaisun yhdistelmästä:
- webaston käytön jälkeen pitää ajaa kolminkertaisesti se aika, jonka webasto on ollut päällä (usein esitetty ”yhtä pitkä aika kuin webastoa on käytetty” ei riitä lataamaan akkua riittävästi)
- jos on käytettävissä akkulaturi, laturia on syytä pitää päällä aina kun mahdollista, koska kovalla pakkasella akku ottaa todella hitaasti virtaa vastaan; alle satasella saa hyvän, nykyaikaisen älylaturin (laturissa voi olla myös toiminto perinteisen neste-lyijyakun kunnon palauttamiseksi: esim. CTEK)
- yleinen ratkaisu on myös kiinteästi autoon asennettava ylläpitolaturi, joka kytketään käyttöön ilman konepellin avaamista samoin kuin lohkolämmitin
- jos on mahdollista ladata lämmitettyä akkua, akun saa ladatuksi täyteen murto-osassa siitä ajasta kuin mitä menee kylmän akun lataamiseen; jotkut ottavat akun sisään yöksi ja panevat lataukseen, minkä jälkeen aamulla on käytössä täyteen ladattu akku
- akunlämmittimillä voi tehostaa oleellisesti akun lataamista
- alle satasella saa älylatureita, joissa latausjännitettä nostetaan kovalla pakkasella riittävän ylös " samat laturit soveltuvat myös tavanomaiseen lataukseen ja latauksen ylläpitoon
- täyteen ladatulla apukäynnistimellä auton saa hätätilassa käyntiin (maksaa jotain 50,-)
- on syytä varmistaa aina ennen talven tuloa, että akku on hyvässä kunnossa eikä kesäterässä

Akun kunnon voi arvioida usealla tavalla:
- jos akku on korkeintaan pari vuotta vanha ja sitä on käytetty normaalisti, akku on lähes aina hyväkuntoinen
- määräaikaishuoltoon kannattaa aina liittää akun kunnon tarkastus " monella automerkillä tuo toimenpide kuuluukin automaattisesti määräaikaishuollon ohjelmaan
- jotkut automerkit (mm. Volvo) tarjoavat syksyllä ilmaisen akun kunnon tarkastuksen, jotta kyseisen merkin autoja ei nähtäisi talvella penkalla konepelli pystyssä " ja kannattaa tuosta kuntotarkastuksesta pari kymppiä maksaakin, jos ei järjesty ilmaiseksi
- vajaalla satasella saa yksinkertaisia akkutestereitä, joilla voi itse tehdä luotettavan akkutestin ja seurata akun tilaa pitkin talvea (esim. CTEK:iltä löytyy sellainen); huom.: kaikilla akkutestereillä AGM-akuille on omat säädöt, koska AGM-akun vastus on 20 % pienempi kuin perinteisen neste-lyijyakun
- uusissa Golfeissa ja kait Octavioissakin voi tarkistaa ajotietokoneesta akun lataustilanteen (esim. State of Charge = SOC = 80 %); tuo SOC kertoo kuitenkin vain lataustason, ei akun yleistä kuntoa; mainittakoon, että viime talvena en saanut Golf VII:n SOC-arvoa putoamaan kertaakaan alle 80 %:n webaston käytöstä huolimatta " en kylläkään ollut auton kanssa arktisissa olosuhteissa

Toivottavasti muilta löytyy lisää vihjeitä akun toimintakyvyn turvaamiseksi!
1.4MPI; 1.9TDI; 2.0TDI 103 kW; 2D-4D 130 kW; 1.4TSI 103 kW DSG-6; 1.8TSI 118 kW DSG-7;  2.0 D3 5-syl. 120 kW Geartronic-6; 2.0 TDCi 120 kW Powershift-6; 1.4TSI ACT 103 kW DSG-7; V40 2.0 D3 5-syl. 110 kW Geartronic-6

Enhancer

Puhuttaessa Webastosta ja akuista saa monesti sen kuvan, että se olisi itse lämmitin joka sitä akkua syö, kun todellisuudessa sisäpuhallus on se mörkö.

Itse lämmitin kun kuluttaa käydessään alle 3A virtaa, joka on määränä sellainen että itse lämmitintä voi pitää päällä vaikka 12h ja auto lähtee omin voimin käyntiin.

Sisäpuhallus vie sitten puhallusnopeudesta riippuen sen 8-20A ja tämä onkin juuri se ongelma.

Kylmä akku ottaa virtaa vastaan käytännössä enintään 2A, nykyautojen AGM-tekniikka on tässä suhteessa vielä huonompi kuin perinteinen lyijyakku, joten mikäli akusta on puolen tunnin lämmityksellä purettu vaikka 15A, on ihan turha kuvitella että tuo purettu virta palaisi akkuun takaisin 30min työmatkan aikana.

http://cdn.freshdesk.com/data/helpdesk/attachments/production/5966712/original/AGMcharge.jpg?1369332706

Yllä linkki erään AGM-akkuvalmistajan sivuille, kertoo karua kieltään akun tarpeista, ja kun muistaa että esim. VAG-konsernilla on  2000-luvun autoissa lämpötilakompensoitu laturi joka siis lataa akkua 13.5V-14.5V jännitteellä LATURIN lämpötilasta riippuen. Käytännössä -15 asteen pakkasella latausjännite on täysillä 5min startista ja alkaa sen jälkeen laskea moottorin lämmetessä.

Käytännössä tuo jänniteskaala ei riitä missään tilanteessa AGM-akun täyteen lataamiseen, vaan apua tarvitaan ulkopuolelta, mikäli siis ei halua akkua ostaa 2 vuoden välein. Itse tulee pidettyä autoa laturissa kesälläkin pari kertaa kuukaudessa, yli -10 asteen pakkasella joka yö ja välissä sitten jotain tuolta väliltä.

Sanoisin siis, että luokkaa 4A ulkoinen akkulaturi pitäisi olla kaikissa autoissa, ja niissä jossa webasto on ruksittuna, vähintään 10A laturi.

Latureitakin on sitten erilaisia, webastokäyttöä ajatellen on periaatteessa parempi mitä tyhmempi laturi on, koska älylaturi ei välttämättä osaa tunnistaa webaston tuomaa kuormaa, ja pysyttelee pienen virran lataustilassa jolloin akkua puretaan laturista huolimatta.

Esimerkiksi Defan 4A versio, sekä CTEK:n vanhemmat 3.6A ja 7A ovat tälläisiä, jotka eivät ymmärrä antaa täyttä virtaansa kuormitettaessa, Defan 10A ja CTEK:n uudemmat 5A Nordic ja 10A tunnistavat myös akun jännitteen laskun ja siirtyvät tarvittaessa lataussyklin alkuun eli täyden virran lataukseen. Näistä vielä se, että tuo Defan 10A ei ole periaatteessa älylaturi ollenkaan, vaan joko lataa tai ylläpitää, sisältäen kuitenkin lämpötilakompensoinnin. Lähes täydellinen webastokäyttöä ajatellen.

Omat vinkkini:

Autoon kuin autoon ylläpitolaturi, Webasto - käyttöön isompitehoinen, ja useammin käytössä. Mieluiten suoraan Defan sarjaan sopiva malli, niin tulee käytettyäkin, eli siis lohkolämmittimen kanssa aina käytössä ja myös Webastoautossa helppo ja huomaamaton laittaa puskuriin se miniplugi.

Sisäpuhallus mahdollisimman pienelle, niissä missä siihen pystyy käyttäjä vaikuttamaan.

,,äriolosuhteissa sisäpuhallus pois ja/tai toinen akku peräkonttiin

Lämmitysaika minimissään 15min, jotta lämmitin ei karstoitu

Käyttöä vähintään kerran kuukaudessa, myös kesällä jotta lämmitin pysyy toimintakuntoisena

Latureista vielä, hyviä webaston kavereita ei ole kuin 3:

CTEK MXS10:
http://www.ctek.com/int/fi/chargers/MXS%2010

Etuna se että voi käyttää useammassa vehkeessä pikaliittimillä ja juuri tästä johtuen haittapuolena LAILLISEN kiinteän asennuksen hankaluus, käytännössä vaatii auton sisälle sähköpistokkeen tai konepellin availua

DEFA 10A
http://www.kaha.fi/category.php?pid=38

Kiinteään asennukseen, joko olemassaolevan sähkölämmitysjärjestelmän rinnalle tai yksinään. Hyvä ratkaisu, koska riittävän tyhmä laturi tajuamaan webaston kulutuksen latauksen aikana.

LEAB CHAMP
http://www.captainsshop.fi/verkkokauppa/product_details.php?p=386 15A

Tämä on ratkaisuista ehkä paras. Käytetään Suomessa laajalti esim. ambulansseissa, saatavilla omat versionsa sekä tavalliselle akulle (14.4V) että AGM-akulle (14.7V), löytyy sekä pistotulppamalli että DEFA - yhteensopiva versio, ja hinnaltaan jopa hieman halvempi kuin DEFA ostopaikasta riippuen. Tajuaa myös kuormituksen, juuri sen verran tehokkaampi että jaksaa ruokkia lämmitintä+sisäpuhallusta suoraan sähkötolpasta ilman akun kiusaamista.

Leabia on Suomessa paremmin kuluttajan saatavana Startaxin maahantuomana Euroglobe -brändillä, löytyy siis tilaustavarana käytännössä jokaisesta varaosapuulaakista.

Tässä siis konsteja tehdä hommasta pomminvarmaa, ja toisaalta pysyä erossa sekä akkukauppiaasta että muista sähkömurheista.
Sähkövoimaa: e-UP, e-Golf, ID.3 -> Enyaq -> ID.4 GTX.

Huikko

2015 Citroën C4 Cactus VTi82 ETG Shine
1992 Mercedes-Benz 190E
1980 Oldsmobile Omega V6
1977 Volvo 66GT
1975 Volvo 66GL
2000 Skoda Octavia 1.8T A L&K

vkjoki

Lainaus käyttäjältä: Huikko - 13.11.13 - klo:03:26
Miten tuo SOC seiskagolfissa tarkastetaan?
Auto parkkiin, virrat pois, pidetään trippiä painettuna n. 3 s., kunnes "Status of Battery"-teksti ilmestyy näyttöön, vapautetaan trippi, luetaan SOC-arvo (%).
1.4MPI; 1.9TDI; 2.0TDI 103 kW; 2D-4D 130 kW; 1.4TSI 103 kW DSG-6; 1.8TSI 118 kW DSG-7;  2.0 D3 5-syl. 120 kW Geartronic-6; 2.0 TDCi 120 kW Powershift-6; 1.4TSI ACT 103 kW DSG-7; V40 2.0 D3 5-syl. 110 kW Geartronic-6

mremonen

Mulla on ollut näissä webastovehkeissä aina tuo isompi Defan kiinteä laturi. Ei tarvitse sitten mietiskellä.

Omassa autossa ei akun varaustilan näyttö ole juuri koskaan ollut yli 80%, joskus harvoin 90% ja pari kertaa nyt siellä 70%:ssa. S/S-vehkeessähän taitaa olla hieman suurempi akku? Yleensä webaston (mulla on eberi) käytön jälkeen kytken tuon S/S:n pois päältä.
Ex: SQ5 -15; A5 SB Black Edition 3.0TDIq 180kW -13; A6 Avant 2.7TDIq -10; Seat Ibiza FR -11
--
HEX-CAN VCDS-kaapeli löytyy lainaan. YV tavoittaa.

mremonen

BTW. eikös Tekniikan Maailmassa ollut juttua noista akunlämmittimistä? Se olisi yksi tapa varmistaa, että akku ottaa virtaa vastaan ladattaessa.
Ex: SQ5 -15; A5 SB Black Edition 3.0TDIq 180kW -13; A6 Avant 2.7TDIq -10; Seat Ibiza FR -11
--
HEX-CAN VCDS-kaapeli löytyy lainaan. YV tavoittaa.

vkjoki

Lainaus käyttäjältä: Enhancer - 13.11.13 - klo:02:05
Tässä siis konsteja tehdä hommasta pomminvarmaa, ja toisaalta pysyä erossa sekä akkukauppiaasta että muista sähkömurheista.

Kiitokset Enhancerille upean asiantuntevasta akku-webasto-yhdistelmän tarkastelusta!

Jos Enhancerin ohjeet näyttävät monimutkaisilta, kannattaa muistaa, että ne ohjeet olivat nimenomaan "pomminvarmat". Kaikki eivät kylläkään kaipaa pomminvarmuutta. Omaa akun toimintakykystrategiaa mietittäessä asiaa voi lähestyä kahdesta suunnasta:
1. Kuinka vaativissa olosuhteissa akun tulee säilyttää toimintakykynsä?
2. Kuinka suuren riskin autoilija suostuu sietämään?

Käytännössä yksi autoilija pärjää mainiosti kiinnittämättä mitään huomiota akkuun ja toinen autoilija joutuu toimimaan pomminvarmojen ohjeiden mukaan. Suurimmalla osalla toimivin ratkaisu löytyy noiden ääripäiden väliltä.

Minulla on ollut polttonestelämmitin viidessä autossa ilman lisälatureita, enkä kertaakaan ole törmännyt minkäänlaisiin akkuongelmiin. Tähän ongelmattomuuteen on useita syitä:
- en ole ollut pitkään kovan pakkasen alueella
- akut ovat olleet lähes uusia
- olen ajanut webaston käytön jälkeen vähintään niin pitkän ajan kuin webastoa olen käyttänyt
- auto on ollut yöt pääosin lämpimässä autotallissa, minkä jälkeen huoneenlämpöinen akku on latautunut tehokkaasti

Mutta suurin osa autoilijoista joutuu joskus olosuhteisiin, joissa akun kunto on koetuksella. Silloin on hyvä olla takataskussa ainakin yksi keino, jolla akkuongelmien riskiä pienennetään.
1.4MPI; 1.9TDI; 2.0TDI 103 kW; 2D-4D 130 kW; 1.4TSI 103 kW DSG-6; 1.8TSI 118 kW DSG-7;  2.0 D3 5-syl. 120 kW Geartronic-6; 2.0 TDCi 120 kW Powershift-6; 1.4TSI ACT 103 kW DSG-7; V40 2.0 D3 5-syl. 110 kW Geartronic-6

Enhancer

Lainaus käyttäjältä: vkjoki - 13.11.13 - klo:22:42

Itse näen asian yksinkertaisesti niin, että en halua alkaa taksia soittelemaan aamulla sen takia, että en viitsisi tuikata defa-piuhaa auton ja tolpan väliin :).

Ok, myönnettäköön että olen vienyt asian vähän liian pitkälle, nimittäin peräkontista löytyy webastoakun lisäksi toinen irrallaan oleva täyteen ladattu akku apuvirtakäyttöä varten (viime talvena autoin 12 autoa käyntiin) ja jos mikään ei riitä niin löytyypä kontista myös 800w aggregaatti :D
Sähkövoimaa: e-UP, e-Golf, ID.3 -> Enyaq -> ID.4 GTX.

Homer

Tämä onkin sitten ajankohtaisin ketju Webasto -autoilijoille!

Tänä päivänä autoihin valitaan hierovaa penkkiä ja muita mukavuusvarusteita. Suomessa varmatoiminen ja nopea lämmitysratkaisu pitäisi olla autoilijan tärkeysjärjestyksessä vähintään yhtä korkealla sijalla kuin ilmastointi, joka nykyään sisältyy autoon kuin autoon vakiona.

Itse, kuten useimmat pääkaupunkilaiset, ajan pääasiassa pätkäajoa, ja kylmästartteja voi tulla kolmekin päivässä. Haluan että juuri sinä pirullisena kolmen viikon -25 c pakkasjaksona voin huudattaa webastoa mielin määrin ja esimerkiksi käydä ja palata kuntosalilta lämpimällä autolla.

Paltan vinkkien mukaan parhaita ratkaisuja weba-autoon olisi:

1) Leab 15A -laturi
2) Defa 10A -laturi

Itse lisäisin listalle esimerkiksi seuraavan kombon:

3) Defa 4A -laturi + akkulämmitin (es. Polar Heater)

Hintaeroa ei em. vaihtoehdoilla varmasti ole kuin n. 100 ,. Kysymys on ennemmin siitä millä vaihtoehdoista voi turvallisimmin laulattaa Webaa, jos auto voi seistä yöt latauksessa?

jf

Lainaus käyttäjältä: Homer - 14.11.13 - klo:09:18

Ongelma tuon 4A:n kanssa on vain se että se ei riitä siinä aamun lähdössä syöttämään virtaa riittävästi wepalle eli akkua puretaan heti. 10 A taas hoitaa sen virran tarpeen aamulähdössä, joten auto lähtee liikkeelle akku iskussa...
LC 150, maasturi vammaisella lämmityslaitteella!

Enhancer

Lainaus käyttäjältä: jf - 14.11.13 - klo:09:26
Ongelma tuon 4A:n kanssa on vain se että se ei riitä siinä aamun lähdössä syöttämään virtaa riittävästi wepalle eli akkua puretaan heti. 10 A taas hoitaa sen virran tarpeen aamulähdössä, joten auto lähtee liikkeelle akku iskussa...
Juuri näin. Ja samoin toimii nuo ctekin vanhat mallit, kuin myös 95% muista älylatureista. Eli kun ns. ylläpitolatausvaihe on saavutettu, siitä ei siirrytä takaisin päälatausvaiheeseen ilman töpselin irroittamista välillä.

Lisäyksenä vielä tähän asiaan, niin ongelma on toki nuo 2h sähköä antavat lämpötolpat, jonka kanssa luonnollisesti tarvitaan tehokkaampi laturi.

Kellon voi kyllä useimmissa tapauksissa hyvällä omallatunnolla ohittaa kelloa, jotta saa jatkuvan sähkön, kulutushan on kuitenkin pienempi kuin mitä 2h lohko+sisälämmitin vie.
Sähkövoimaa: e-UP, e-Golf, ID.3 -> Enyaq -> ID.4 GTX.

KariH

Lainaus käyttäjältä: Homer - 14.11.13 - klo:09:18

3) Defa 4A -laturi + akkulämmitin (es. Polar Heater)

Minulla oli edellisessä autossani (Mazda 6 diesel) Kyseinen lämmitin ja siinä 4A Defan laturi.
Kun laturin kytki päälle niin lämmitin rupesi lämmittämään akkua. Lämmitin vei kuitenkin 5A virtaa. Eli se vei enemmän virtaa kun laturi antoi. Järjestelmä siis kulutti akkua eikä suinkaan ladannut sitä.

Ostohetkellä liikeessä kysyivät millainen laturi minulla on. Myönsivät jälkikäteen että olivat tehneet virheen myyntitilanteessa kun eivät olleet tarjonneet vähintään 6A laturia Defani tilalle.

Lämmitin oli vanhempaa mallia kuin nykyiset, joten en tiedä paljon nykyiset lämmittimet virtaa kuluttavat.

VAG!

Lainaus käyttäjältä: KariH - 14.11.13 - klo:18:45
Minulla oli edellisessä autossani (Mazda 6 diesel) Kyseinen lämmitin ja siinä 4A Defan laturi.
Kun laturin kytki päälle niin lämmitin rupesi lämmittämään akkua. Lämmitin vei kuitenkin 5A virtaa. Eli se vei enemmän virtaa kun laturi antoi. Järjestelmä siis kulutti akkua eikä suinkaan ladannut sitä.

Siis eihän tuo voi olla mahdollista. Polar Heater toimii verkkovirralla. Ei se vaikuta millään muotoa laturin toimintaan, vaikka ne Y-haaralla ovatkin kiinni samassa virtajohdossa. Tehoakin siinä perusmallissa on vain 60 wattia, joten lämmitystolpan sulakekaan ei ole moksiskaan lisäkuormasta.

KariH

Sorry mun moka.  :-[

Tuo Polar Heater onkin näköjään eri laite.

Minulla oli Arctic Battery Heater. Se kytketään suoraan akkuun ja se rupeaa lämmittämään akkua, kun jännite nousee säädetyn rajan yli. Lämmittää akkua aina kun auto on käynnissä tai laturi kytketty päälle. Eikä siis vaadi verkkovirtaa.

qwe

 :) Ihme jumppaa. Tigun Webasto on toiminut jo 5 vuotta alkuperäisellä akulla ilman suurempia latailuja ja kesäkäyttöjä. Eli tehdas webasto jälkiasenteisella T 100 kakella.
Lämmitysaika on säädetty 20 min ja mukavuustaso 4,  1-5 asteikolla, puhallus tuulilasille max ja  lämpö Hi.  Viime talvi meni siten että 10km/12min aamulla ja illalla työmatka + muut muutaman kilsan satunnaiset  ajot ei hyydyttänyt akkua.
Tuossa Golf kiesissä on myös alkuperäinen akku ja hyvin kukkuu. Käyttöön otettu huhtik. -05. Ei webastoa.
Golf 4-motion
Tiguan 4-motion ex.
Q5

vkjoki

Lainaus käyttäjältä: mremonen - 13.11.13 - klo:11:01
BTW. eikös Tekniikan Maailmassa ollut juttua noista akunlämmittimistä? Se olisi yksi tapa varmistaa, että akku ottaa virtaa vastaan ladattaessa.
Kyllä vain: kaksi viikkoa sitten ilmestyneessä Tekniikan Maailmassa nro 20/2013 oli testi kahdesta akkulämmittimestä:
- Arctic Battery Heater (ovh. 190,-)
- Polar Heater (ovh. 139,-)
Testin keskeinen tulos oli, että lämmitettyjen akkujen kyky vastaanottaa energiaa oli 3-4-kertainen kylmiin akkuihin verrattuna.

Artikkelissa on paljon mielenkiintoista talviakkuasiaa muillekin kuin akkulämmittimen hankintaa harkitseville.
1.4MPI; 1.9TDI; 2.0TDI 103 kW; 2D-4D 130 kW; 1.4TSI 103 kW DSG-6; 1.8TSI 118 kW DSG-7;  2.0 D3 5-syl. 120 kW Geartronic-6; 2.0 TDCi 120 kW Powershift-6; 1.4TSI ACT 103 kW DSG-7; V40 2.0 D3 5-syl. 110 kW Geartronic-6

Markku J

Minä tilasin Blue GT:n Defan 4A -laturin, kun auton käyttö muuttuu todelliseksi pätkäajoksi sen siirtyessä äitini käyttöön. Eiköhän tuo 4A riitä kuitenkin tuollaisessa käytössä, jossa laturi on aina kiinni verkkosähkössä, ja Webastoa käytetään joka toinen-kolmas päivä 30-45 min.

Eihän se 10A -malli ole ratkaisevasti kalliimpi, mutta ainakin aiemmissa parissa autossani, jossa tuo 4A -versio on ollut, niin ongelmia ei ole tullut runsaammallakaan Webaston käytöllä. Olin tosin siinä uskossa, että se osaa siirtyä täyslataukseen Webaston käynnistyttyä.

vkjoki

#17
Kirjailenpa ylös kokemuksia akkutestereistä. Akkutestereitä löytyy alan liikkeistä hintahaarukassa 50 " 1 500 euroa, ja kalleimmissä on runsaasti toimintoja, painikkeita, printteri, yms.. En osaa muutoin vertailla testerien laatueroja ja toimintojen luotettavuutta, mutta samaa akkua kun mitattiin satasen testerillä ja kahdella tonnin testerillä, tuloksissa ei ollut merkittäviä eroja. Erot olivat testerien monipuolisuudessa ja käytön helppoudessa.

Akkutestereillä saadaan seuraavanlaisia tuloksia:
- napajännite (perinteisillä akuilla 11,89 " 12,65 V ja AGM-akuilla 11,75 - 12,77 V)
- SOC eli State Of Charge: ilmaistaan prosenttilukuna edellä rivillä esitetystä jännitteen vaihteluvälistä niin, että vaihteluvälin alaraja = 0 % ja yläraja = 100 %
-kylmäkäynnistysvirta, A (arvio virrasta, joka akusta saadaan -18 asteessa, kun kylmäkäynnistys kestää 30 sekuntia)
- SOH eli State Of Health: ilmaistaan prosentteina maksimista (arvion perusteena ovat ainakin kylmäkäynnistysvirta ja napajännite)
- sanallinen arvio akun tilasta, esim. neljä vaihtoehtoa: 1.) hyvä, 2.) hyvä, mutta latauksen tarpeessa, 3. lataa ja testaa uudestaan ja 4.) vaihda akku uuteen

Havaintojeni mukaan testerien lukemien toistettavuus on erinomainen eli 10 peräkkäistä mittausta antaa täsmälleen saman tuloksen.

Mittauksessa on oleellista, että mittarin johtimet kiinnitetään suoraan akun napoihin. Nimittäin navoissa kiinni olevissa muttereissa ja pulteissa on ylimääräistä vastusta, joka laskee arviota kylmäkäynnistysvirrasta merkittävästi, jos johtimet on kiinnitetty muttereihin tai pultteihin. Jos akku on testattaessa asennettuna autoon, autossa ei saa olla päällä sähköä kuluttavia laitteita, esim. valoja tai ilmastointilaitetta.

Jos testattavana on AGM-akku, testeri pitää muistaa asettaa AGM-tilaan. Muutoin testeri antaa tulokseksi 20 % todellista suuremman kylmäkäynnistysvirran, koska AGM-akun sisäinen vastus on 20 % pienempi kuin perinteisen nestelyijyakun.

Testaajan on tiedettävä, mikä on akun maksimaalinen kylmäkäynnistysvirta, koska se on syötettävä testeriin testauksen alussa. Kylmäkäynnistysvirta on merkitty akun kanteen tai sivuun joko EN- tai SAE-standardin mukaisesti mitattuna " esim. 760 EN(A) = 800 SAE(A).

Tässä esimerkkinä yhdestä 80 Ah:n AGM-akusta saadut testitulokset:

1. Ennen täydennyslatausta
- SOC: 12,20 V = 40 %
- kylmäkäynnistysvirta: 627 SAE(A); akun ilmoitettu maksimi oli 800 SAE(A)
- SOH: 78 %
- rating: GOOD & RECHARGE

2. Kahden tunnin täydennyslataus

3. Täydennyslatauksen jälkeen
- SOC: 12,69 V = 89 %
- kylmäkäynnistysvirta: 713 SAE(A); akun ilmoitettu maksimi oli 800 SAE(A)
- SOH: 89 %
- rating: GOOD & PASS
1.4MPI; 1.9TDI; 2.0TDI 103 kW; 2D-4D 130 kW; 1.4TSI 103 kW DSG-6; 1.8TSI 118 kW DSG-7;  2.0 D3 5-syl. 120 kW Geartronic-6; 2.0 TDCi 120 kW Powershift-6; 1.4TSI ACT 103 kW DSG-7; V40 2.0 D3 5-syl. 110 kW Geartronic-6

Enhancer

Kannattaa huomata myös se ero, että AGM-akun jännite on täyteen ladattuna hieman korkeampi kuin perinteisen.

Perinteinen lyijyakku on täynnä noin 12.7V-12.75V lukemilla, kun AGM vastaavasti 13V-13.05V, eli hieman korkeampi jännite per kenno löytyy AGM:stä.

Tullut vastaan nimittäin perinteisiä testauksia, että yleismittarilla katsotaan AGM napajännite, ja sen ollessa 12.4V todetaan että hyvä on, vaikka todellisuudessa varaus on melkein puolillaan.

Eilen katsoin laturia tutun autoon viritellessäni Golf VII:stä napajännitteen kun auto oli noin 30min seissyt tätä ennen konepelti auki (oletan että väylä oli jo nukkumassa), ja 12.71V oli lukemat, mittaristo näytti SOC 100% ja siis AGM-akku kyseessä, eli aika suuntaa-antava on tuo mittaristonäyttö.
Sähkövoimaa: e-UP, e-Golf, ID.3 -> Enyaq -> ID.4 GTX.

vkjoki

^ Minulla on ollut sellainen käsitys, että perinteisen akun jännitemaksimi on "virallisesti" 12,65 V ja AGM-akun 12,77, mutta käsitykseni voi toki olla väärä.
1.4MPI; 1.9TDI; 2.0TDI 103 kW; 2D-4D 130 kW; 1.4TSI 103 kW DSG-6; 1.8TSI 118 kW DSG-7;  2.0 D3 5-syl. 120 kW Geartronic-6; 2.0 TDCi 120 kW Powershift-6; 1.4TSI ACT 103 kW DSG-7; V40 2.0 D3 5-syl. 110 kW Geartronic-6

55kW

Viimeiset pari vuotta on tullut tehtyä akulle Ctek-käsittely aina ennen kuin sääennuste lupaa kovia pakkasia tai kun startti alkaa pyöriä hitaammin.

Tällainen olisi kätevä akun varauksen seurantaan, jos vaan tarkkuus on riittävä:

http://www.ebay.co.uk/itm/LED-Display-Cigarette-Lighter-Electric-Voltage-Meter-for-Auto-Car-Battery-DC-12V-/360535437380?pt=UK_CarsParts_Vehicles_CarParts_SM&hash=item53f1963044

Ainakin tässä autossa tupakinsytyttimeltä saatava jännite on tarpeeksi lähellä akkujännitettä.

vkjoki

^ Uskoisin, että kyllä tuo asiansa ajaa siinä, missä uusien Golfien ja Ocujen ajotietokoneen "Status onf Battery"-tietokin. Tuosta jännitteestä saa pikakäsityksen akun varaustasosta, mutta ei akun kunnosta yleisemmin.
1.4MPI; 1.9TDI; 2.0TDI 103 kW; 2D-4D 130 kW; 1.4TSI 103 kW DSG-6; 1.8TSI 118 kW DSG-7;  2.0 D3 5-syl. 120 kW Geartronic-6; 2.0 TDCi 120 kW Powershift-6; 1.4TSI ACT 103 kW DSG-7; V40 2.0 D3 5-syl. 110 kW Geartronic-6

3.6 V6

Te, joilla noita älylatureita käytössä, niin oletteko ottanut auton kaapelit irti akusta ennen ulkoisen laturin kytkemistä?

Markku J

Minä olen suoraan kytkenyt C-tekin johdot akkuun. Irrottamatta mitään. Eikä ongelmia, ja on monen auton kanssa kokeiltu.

3.6 V6

Lainaus käyttäjältä: Markku J - 16.11.13 - klo:14:04
Minä olen suoraan kytkenyt C-tekin johdot akkuun. Irrottamatta mitään. Eikä ongelmia, ja on monen auton kanssa kokeiltu.
Ok, kiitos tiedosta. :)

vkjoki

#25
Lainaus käyttäjältä: 3.6 V6 - 16.11.13 - klo:13:57
Te, joilla noita älylatureita käytössä, niin oletteko ottanut auton kaapelit irti akusta ennen ulkoisen laturin kytkemistä?
Jos akku on asennettuna autoon, laturin plusjohdin kiinnitetään akun plusnapaan ja laturin miinusjohdin kiinnitetään auton runkoon eli "maahan". Näin autojen ohjekirjoissa ja CTEK:in käyttöohjeessa neuvotaan. Mutta ei mikään hajoa, vaikka kumpikin johdin kiinnitettäisiin akun napaan; olen kuullut selityksen, että jos miinusjohdin kiinnitetään suoraan akun miinusnapaan, ohitetaan joitakin auton sähköisiä toimintoja ohjaavia ja valvovia järjestelmiä, jotka voivat latauksen jälkeen toimia hieman puutteellisesti.
1.4MPI; 1.9TDI; 2.0TDI 103 kW; 2D-4D 130 kW; 1.4TSI 103 kW DSG-6; 1.8TSI 118 kW DSG-7;  2.0 D3 5-syl. 120 kW Geartronic-6; 2.0 TDCi 120 kW Powershift-6; 1.4TSI ACT 103 kW DSG-7; V40 2.0 D3 5-syl. 110 kW Geartronic-6

Enhancer

Lainaus käyttäjältä: vkjoki - 16.11.13 - klo:15:31
Jos akku on asennettuna autoon, laturin plusjohdin kiinnitetään akun plusnapaan ja laturin miinusjohdin kiinnitetään auton runkoon eli "maahan". Näin autojen ohjekirjoissa ja CTEK:in käyttöohjeessa neuvotaan. Mutta ei mikään hajoa, vaikka kumpikin johdin kiinnitettäisiin akun napaan; olen kuullut selityksen, että jos miinusjohdin kiinnitetään suoraan akun miinusnapaan, ohitetaan joitakin auton sähköisiä toimintoja ohjaavia ja valvovia järjestelmiä, jotka voivat latauksen jälkeen toimia hieman puutteellisesti.

Tuossa ohjeessa, jossa miinus laitetaan runkoon, on käytännössä kyse vain siitä että akun päällä ei tapahtuisi kipinöintiä missään tilanteessa. Lyijyakusta kun purkaantuu tietyissä olosuhteissa vetyä, ja se on aika herkkää kipinöille :).

Käytännössä Ctekiä tai muutakaan älylaturia ei oikein saa kipinöimään vaikka haluaisi, joten sen puoleen ihan sama.

Tuo mitä vkjoki mainitsi valvontajärjestelmistä, monissa autoissa (Audi, BMW, Mercedes nyt ainakin) akun lataustilaa valvotaan seuraamalla konkreettisesti akkuun menevää ja akusta tulevaa virtamäärää (Googleen battery control module). Näissä se laturi pitää liittää konehuoneen apuvirtapistokkeeseen (plus-napa) ja miinus runkoon, jotta myös se ulkopuolisen laturin syöttämä virta kulkee valvonnan läpi, ainakin näkemissäni systeemeissä valvontapalikka oli plus-kaapelin välissä.

Mikäli ladataan väärästä paikasta, käy pian niin että auto lakkaa akkua lataamasta kuvitellen sen olevan täynnä, vaikka ei olekaan. Tai toisin päin, akku on vireessä mutta sähkölaitteita aletaan sammuttaa akun säästämiseksi.
Sähkövoimaa: e-UP, e-Golf, ID.3 -> Enyaq -> ID.4 GTX.

vkjoki

Minulla on sellainen käsitys, että tuollainen "akun valvontayksikkö" löytyy monenkin automallin uusimmista vuosimalleista, joten auton käyttöoppaan ohjeeseen kannattaa tutustua ennen lataamista. Joissakin ohjeissa kerrotaan tarkasti myös, mihin kohtaan plusjohdin - siis plus! - tulee kiinnittää, jotta akun valvontayksikköä ei ohitettaisi.
1.4MPI; 1.9TDI; 2.0TDI 103 kW; 2D-4D 130 kW; 1.4TSI 103 kW DSG-6; 1.8TSI 118 kW DSG-7;  2.0 D3 5-syl. 120 kW Geartronic-6; 2.0 TDCi 120 kW Powershift-6; 1.4TSI ACT 103 kW DSG-7; V40 2.0 D3 5-syl. 110 kW Geartronic-6

Migo

Itselläni olisi varmasti myös laturin hankinta edessä ja mietinkin nyt, minkä sitä hommais.

Defalla olisi siis nuo 4A ja 10A. Calixilla taasen löytyisi 5A laturia.
Työmatka on n.20min matka ja mahdollisuus olisi latailla kotona ja työpaikalla se pari tuntia, minkä lämpötolppa antaa.
Elikästen, olisiko vaan kaikista järkevintä satsata tuohon 10A laturiin, vai onko mahdollista pärjätä pienemmälläkin?

Homer

Vastaus saattaa tulla kysyjälle myöhässä mutta muille areenalaisille hyödyllisenä.

Nimittäin esim. Uudessa Räsässä on niin paljon elektroniikkaa että akkulaturi tulisi olla vakiovarusteena jo tehtaalta ulos ajettaessa. Jos autoon ottaa Webaston, tulisi akkulaturi sisältyä pakettiin.

Itselläni ei ole kokemusta muusta kuin 10A laturista. Tuo on kuitenkin niin älyttömän nopea ja tehokas akun maksimitason ylläpitävä varuste, että oin lämpimästi suositella sitä kaikille uuden auton tiilaaville areenalaisille, etenkin Webaston yhteyteen.

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy