VW maalipinta

Aloittaja tapanixxx, 02.10.13 - klo:17:31

« edellinen - seuraava »

tapanixxx

Tästä on ollut eri mallien sivuilla keskustelua, eli VWn maalipinnasta ja mahdollisista kosmeettisista ongelmista.

Volkkari siirtyi joskus 2000-luvun puolivälin jälkeen polossa (espanja) uudenlaiseen maalausprosessiin missä auton pohjamaali ja pintamaali ruiskutetaan ns. märkää märälle menetelmällä ja vasta tämän jälkeen auto laitetaan uuniin puoleksi tunniksi. Lopuksi ruiskutetaan kirkaslakka.

Perinteinen metodi on ollut ruiskuttaa pohjamaali -> auto maalausuuniin puoleksi tunniksi. Tämän jälkeen pintamaali -> auto uuniin puoleksi tunniksi. Ja lopuksi kirkaslakka. Tämä uusi järjestelmä siis säästää aikaa kun auto joudutaan laittamaan maalausuuuniin vain kerran entisen kahden kerran sijasta.

En tiedä onko konserni siirtynyt käyttämään tätä menetelmää kaikissa malleissaan kuluneiden vuosien aikana enkä osaa sanoa johtuuko osa ongelmista tästä uudesta maalausprosessista. Maalivalmistajien mukaan mitään ongelmia tässä ei pitäisi olla ja tuotantoa saadaan tehostettua tällä uudella menetelmällä.

b1mpo

Ehkä tämä voi myös olla ongelma vesivärien lisäksi. Liian tiiviit saumat ovat myös yksi ongelmista.
Octavia Style 1.5 tsi -19
Ex Octavia Combi Style 1.0tsi -17
Ex Octavia Combi Elegance 1.6tdi -14
Ex Octavia Combi Greenline 1.6tdi -10
Ex Leon Stella Profile 1.9tdi 110 -05

jni

Aina kun otetaan käyttöön uusi "mullistava"= säästävä maalausmenetelmä, ei näköjään homma toimi. Ei ainakaan Suomen olosuhteissa.

Em. esimerkin lisäksi Opeleiden vesiohenteiset pohjamaalit 70/80-luvun vaihteessa ja se uudenkaupngin 70-luvun lopulla keksimä maalausmenetelmä, jolla Volvonkin juhlamallit käytettiin maalauksessa. Lopputulos oli, että jopa auton katto ruostuu kolmen vuoden jälkeen sisältä!
Ajossa: Skoda Enyaq 80 125 Edition iV
Ex M-B E 250 T 4Matic Elegance
Ex Suzuki Swift 1.2 VVT GL 5D
Ex Volvo XC60 2.4D AWD Geartronic Momentum
Ex Mitsubishi Outlander 2.2 DI-D EXE
Ex VAG:t:
2 x Skoda Kodiaq
4 x Skoda Superb
4 x Skoda Octavia
1 x Skoda Felicia
1 x Seat Ibiza

Ajoniekat Savosta kaahaa. Katso vastakeinoja.

Ranssi

Onko muuten kenelläkään selvää käsitystä, että umpeutuuko auton maalitakuu, mikäli auto ns. myllytetään?

pomo

Eipä ne nykymaalit ole enää semmoisia kuin ennen. Koskee samanlailla kaikkia autovalmistajia!

jarkko_h

#5
Lainaus käyttäjältä: tapanixxx - 02.10.13 - klo:17:31
En tiedä onko konserni siirtynyt käyttämään tätä menetelmää kaikissa malleissaan kuluneiden vuosien aikana enkä osaa sanoa johtuuko osa ongelmista tästä uudesta maalausprosessista. Maalivalmistajien mukaan mitään ongelmia tässä ei pitäisi olla ja tuotantoa saadaan tehostettua tällä uudella menetelmällä.

Yhdellä maalauskerralla tehty pinta antaa huonomman tuloksen, koska
-kahden erillisesti kuivatun kerroksen kalvonpaksuusmuodostuskyky on parempi kuin yhden kerroksen
-kaksi erillisesti kuivatettua kalvoa estää pienten epäpuhtauksien (pöly, terävähitsipurske) menemisen koko kalvokerroksen läpi.

Yksi uunituskerta antaa hyvän tuloksen jo maalataan täysin jatkuvaa totaalisesti epäpuhtauksista vapaata särmätöntä pintaa. Tilanne muuttuu esim. jos pinnalla terävä pölyhiukkanen. Yhdellä uunituksella tämä hiukkanen lävistää koko maalikerroksen muodostaen hapelle vapaan reitin pellin pinnalle.  Kahdella erillisellä kerroksella jää jäljelle aina yksi ehjä pinta (pölyhiukkasen aiheuttama reikä joko pohja tai pintamaalissa, ei molemmissa).

Tilanne muuttuu yhden uunituksen kohdalla huonommaksi myös terävissä nurkissa (kiinnitysläpivientiholkkien ympäristöt, terävät ulkonurkat) ja pienten terävien hitsijäänteiden alueilla. Terävissä kulmissa paksulla kerroksella & yhteisuunituksella maali ohenee enemmän epäjatkuviiskohdissa. Erillisellä uunituksella saadaan näissä kohdissa paksumpi kerros.

Näiden edellisten lisäksi kahden uunituksen laatukontrolli on helpompi hoitaa, koska pohjakerroksen virheettömyyden pääsee katsomaan visuaalisesti ja jopa korjaamaan sen. Kameratekniikalla yhteisruiskutuksella voidaan tarkastaa myös pohja, mutta pintamaalin kalvohäirintää ei tällä voida huomioida.

---
Toivottavasti kaikki autotehtaat eivät ala säästämään väärässä paikassa. Ei ole mukavaa kun jo 3-4 vuotta vanhassa autossa alkaa näkymään ruostetta läpivienneissä...  :-X

RTWteam

Lainaus käyttäjältä: Ranssi - 11.11.13 - klo:19:01
Onko muuten kenelläkään selvää käsitystä, että umpeutuuko auton maalitakuu, mikäli auto ns. myllytetään?

Voidaanko jollakin laitteella todentaa, onko autoa myllytetty vai ei?

Ranssi

Lainaus käyttäjältä: RTWteam - 11.11.13 - klo:20:50
Voidaanko jollakin laitteella todentaa, onko autoa myllytetty vai ei?

Lakkakerros myllyttäessä ohenee, mutta en tiedä voidaanko sen paksuutta mitata ja mikä takaa, ettei auto voisi olla jo tehtaalta lähtiessään tällaisessa kunnossa.

jjj84

Maalipinnan mittaamiseen on laitteet lähes kaikilla maalaamoilla, n. 100 mikrometriä on maalipinnan paksuus tehtaalta tullessa. Tuosta n. 50 mikroa on lakkaa. Jos on kunnon naarmuilla pinta ja otetaan kaikki pois niin äkkiä lähtee 20 mikroa pois. Jos naarmun tuntee kynnellä, sitä ei voi kiillottaa pois, mutta sen voi saada lähes näkymättömäksi kun naarmun kulmat pyöristetään.

Mittauslaite itsessään on vähän sytkäriä isompi, biltemakin taitaa nykyään myydä parilla kympillä, mutta kunnon laite maksaa useita satasia.

Pertsa

Onhan niitä maalinpaksuusmittareita olemassa joita merkkihuoltojen korimorjaamoillakin on käytössä. Ei sillä varmastikaan pelkän lakkakerroksen paksuutta pysty mittaamaan, mutta lakka/maalikerroksen pystyy.

Ranssi

Palaisin vielä kysymykseen eli mahtaakohan maalitakuu raueta, mikäli autoa myllytetään...

rob-s

Lainaaeli mahtaakohan maalitakuu raueta, mikäli autoa myllytetään..

Mitä tuo maalitakuu mahtaa pitää sisällään? Valmistusvirheet kuten lakan hilseily?
Mitenköhän monta prosenttia uusista autosta joudutaan korjausmaalaamaan maahantuojan/jälleenmyyjän
toimesta ennen asiakastoimitusta?

Meillä on käsitelty uusia autoja ensimmäisen pesun yhteydessä joissa on valmiiksi myllytysjälkiä..
Nykyiset: Audi R8 4.2 V8 ja Audi A5 B9 2.0TFSI quattro
Ex: Audi A4 B8.5 2.0TFSI quattro
Ex: Porsche 981 Boxster
Ex: Porsche Cayman S
Ex: Audi RS4 4.2FSI V8 B7 sedan
Ex: BMW 328i TwinPower Turbo Sport F30 Sedan /
Ex: Audi A5 2.0TFSI quattro cabriolet s-tronic  /
Ex: A5 3.0TDI quattro coupe s-line

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy