Toyota Auris hybrid 2013

Aloittaja Peeveli, 20.05.13 - klo:20:40

« edellinen - seuraava »

Peeveli

Autossa oikeastaan ainoa kritiikkiäni aiheuttava asia on Touch & Go-monitoimisysteemin musiikkipuoli. Ostin uuden Nokia Lumia 820:n ja kytkin sen auton bluetoothin kanssa. Nyt sitten radiokanavan tai vaikkapa usb-tikulta soitettavan musiikin ollessa päällä, laite mykistyy yht äkkiä ja näyttöruudulle tulee BT. Soitin merkkiliikkeeseen ja noista laitteista parhaiten siellä tietävä tyyppi kertoi, että laitteesta on tehty "liian innokas" eli se alkaa automaattisesti kytkemään mukana olevan bluetoothiin liitetyn älypuhelimen soittaakseen musaa puhelimen kautta. Haitasta pääsee toki sillä kertaa eroon näppäilemällä muutamaa valikkoa, mutta sama on taas edessä kun auton käynnistää uudelleen. Asiasta on kuulemma tehty tehtaalle defekti ja nyt odottavat korjausta laitteen softaan. Tässä vaiheessa ei auta, kun odotella ja näpytellä valikoiden kautta taas haluamansa medialähde päälle tai poistaa puhelimesta bluetooth päältä.

Tietysti tuo vähäsen kismittää, mutta joka pelissä on aina jotain. Muutoin vehje toimii hyvin, musan äänenlaatu on hyvää tasoa ja navigaattori on helppo käyttää.

Muuta valituksen aihetta ei ole ollut ja ajaminen on ollut kivaa. Alkaa 1000 km:n raja mennä rikki...

Emil Eagle

Tuosta USB-soiton järjestyspulmasta: Minulla oli ongelmia saada Nokialaista soittamaan kansion mp3-kappaleita alkuperäisessä järjestyksessä. Lopulta jollakin ohjelmalla sain syötettyä ID3-tagiin raidan järjestysnumeron sille varattuun kenttään, ja nyt kappaleet soivat numerojärjestyksessä.

Eos. sanoa auttaako tuo detalji ongelmaasi, mutta tarkista nyt.
Kiitokset mukavasta foorumista.

TeBsu

Jokos tämä on vaihtanut omistajaa, kun kuukauteen ei oo tullu mitään raporttia?  ;D
lord of the rings

Peeveli

#63
^
Jaahas, täällä on siis jo kaivattukin. :D

Tuli heitettyä 2 viikon ja vajaan 4000 km:n lenkki Auriksella lomareissussa Euroopassa. Nähdyksi tuli mm. saksalaisia pieniä keskiaikaisia kaupunkeja linnanmuureineen, Alppialuetta niin Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä kuin Italiassakin, vehreitä alueita niin Italiassa kuin Saksan Schwartzwaldissa. Kaukaisin kohde oli Italiassa Venetsia.

Auris hybridi osoittautui ennakko-odotuksiani paremmaksi matka-autoksi. Ajettavuuden tiesinkin jo etukäteen olevan hyvän. Suuntavakavuus on erinomainen, ja ajettavuus pysyy eleettömän vakaana myös autobaanalla huippunopeudella ajaessa. Mutkaisilla vuoristoteillä ajaminen oli myös kivaa, aivan kuin saksalaisilla etuvetoisilla ajaisi. Contin Eco Contact 5-renkaat olivat myös vesikelissä kokeillussa 195 km/h mittarinopeudessa pitävät ja miellyttävät ajaa. Auton etuistuimet ovat sekä itselleni että vaimolle erinomaiset; selkä ei kipeydy eikä peffa puudu vaikka koko päivän istuu. Ilmastointi toimii eleettömän huomaamattomasti.

Suorituskyky ei ole rakettimainen. Kulutus oli hämmästyttävä ja sitä pelkäsin etukäteen eniten rajoittamattomilla autobaanoilla ja vuoristonousuissa ajaen. Mutta kulutus oli hämmästyttävän pieni: keskikulutukset tankkauksista mitattuna aina 5,5 satkulle ja huippunopeutta välillä ajanen ja siinä välissä 160 matkanopeutta pitkään pitäen ajotietsikkaan sain maksimilukemana 7,1. Nuo tankkausvälit sisälsivät siis pääosin rankkaa motariajoa sekä mutkaisia erittäin jyrkkänousuisia vuoristotieosuuksia. Ja vuoristotiet eivät välillä tosiaankaan olleet mitään leveitä vaan yhden auton levyisiä -tosin asfaltoituja. Vähällä tämä menee myös matka-ajossa, nyt on uskottava. Moottori toki huutaa välillä hoosiannaa jyrkissä pitkissä vuoristonousuissa mutta kulutus ei kärsi näköjään siitä ja kaasua runttaamalla auton saa vielä kiihtymään jyrkissäkin nousuissa. Raketti tämä siis ei tietenkään ole mutta ihmeen pirtsakka.

Auton tilat riittävät pitkäänkin reissuun itsellemme mainiosti. Kaikki 2 viikon matkatavaramme mahtuivat tavaratilaan perusasennossaan. Auton vakio-navigaattori sekä vakkari ansaitsevat ylimääräiset kiitokseni. Navi toimi luotettavasti, ainoastaan parissa sekavassa risteys-ramppi-sotkussa se sekoili mutta u-käännöksellä asiasta selvittiin. Kiinnostavat kohteet-valikosta löytyi kaikkialta mm. hotelleja, nähtävyyksiä ja ruokailupaikkoja mukavasti. Navi aloittaa myös suunnistuksen todella nopeasti verrattuna ex-Garminiin eli lähes samantien löytää satelliittiyhteyden. Vakionopeussäädin pitää halutun nopeuden myös vaikkapa Kasselin seudun moottoritien tappavissa loivahkoissa mutta pitkissä nousuissa ja vakkarin käyttö on äärimmäisen helppoa.

Ã,,rsyttävintä oikeastaan oli edelleen valoautomatiikan puute eli erittäin paljon tunneleita sisältäneessä reissussa valoja sai aina räpeltää päälle ja pois ja usein ne varsinaiset ajovalot tuppasivat jäämään päälle auringonpaisteessakin.

Auto siis ylitti odotukseni ja voisin lähteä milloin tahansa tällä uudelleen samalle turneelle. Vikoja tai häiriöitä ei ole esiintynyt, ajettu on nyt yhteensä n. 6000 km. Kivaa oli reissussa ja nähtävää piisasi.

Peeveli

Savon reissu heitetty...maantiekulutus kotomaamme teillä jäi alle 5 litran satkulle. Matkanopeudet jkv yli rajoituksen ja ohituksia jonkin verran. Ei kyllä ole paha bensavehkeelle.

Kuvassa Auris ja Nauris (nippu) samassa poseerauksessa, taustalla Stora Enson Varkauden tehtaat Huruslahden rannalla:


Peeveli

Koska kyse on Toipottasta, kansa halunnee lukea lisää myös Nauriksen ärsytyksen aiheista, ettei mene aina vaan kehumiseksi...

En ole muistanutkaan ottaa erästä asiaa esille, vaikka se ärsyttää päivittäen autolla ajaessa. Nimittäin useat eri piippausäänet. Vaikka pitäisin vain perusvirrat kytkettynä autossa kuunnellakseni radiota, ja helteellä -tai muuten tilanteen vaatiessa- haluaisin parkissa pitää ovea auki, alkaa oven aukiolosta varoittava summeri huutaa. Miksi helvatassa? Tämä raivostutti etenkin ulkomaan reissussa seisottaessa pitkät tovit laivasatamassa odotellen laivaan ajamista. Toinen piippaus tulee kun pakkivaihteen laittaa päälle. Ã,,äni on kuin nykyajan kuorma-autoissa ulospäin kuuluva piipitys. Onneksi ääni ei kuulu auton ulkopuolella, olen sen testannut. Kun pakitustilanteessa peruutustutkan äänen pitäisi myös kertoa tihenemisellään lähestyvästä esteestä, tuo pakkivaihteen piippaus peittää sen äänen alleen. Onneksi mukana on sentään myös peruutuskamera. Etupuskurin tutkat piippaavat myös herkästi kun auton ajaa jonossa lähemmäs toista; liekö säädettävissä tms. mutta välistä sekin ärsyttää ja joskus olen kojelaudan napista kytkenyt etututkan pois päältä. Ajonvakautus lienee myös tässä Naurismallissa piippaavaa mallia, sitä ei ole vielä näissä keleissä päässyt testaamaan.

Joten piippausääniä tässä riittää...

TeBsu

Ihmettelin tänään postin parkkiksella, kun yks ukkeli lähti uudella Rav4:lla et mitä se piippailee.... Ilmeisesti tojotien ominaisuus? Eiks tää jouda jo vaihtoon piippailuineen, yllättävän positiivinen auto, mitä peevelillä on ollut  8)
lord of the rings

Ton-1

Tuntuu Peeveli olevan tyytyväinen piipailevaan autoonsa, ei ole kovin pitkä aika kun se teho ja kihakkuus olivat 'niitä' arvoja, nyt siis jotain muuta, mun kait motskarikin vie enemmän kuin tämä Toyo.
Member of a A(udi) & A(prilia) club

Antero

Lainaus käyttäjältä: Peeveli - 10.07.13 - klo:20:34

En ole muistanutkaan ottaa erästä asiaa esille, vaikka se ärsyttää päivittäen autolla ajaessa. Nimittäin useat eri piippausäänet. Vaikka pitäisin vain perusvirrat kytkettynä autossa kuunnellakseni radiota, ja helteellä -tai muuten tilanteen vaatiessa- haluaisin parkissa pitää ovea auki, alkaa oven aukiolosta varoittava summeri huutaa.

Sama homma Ceedissä. Käsittämätön ominaisuus, etenkin kun summeri huutaa vain jos kuskin ovi on auki. Luulisi, että se huutaa oli mikä ovi tahansa auki. Muita turhia piippauksia ei kuitenkaan ole.

vakio

Lainaus käyttäjältä: Antero - 11.07.13 - klo:08:49
Sama homma Ceedissä. Käsittämätön ominaisuus, etenkin kun summeri huutaa vain jos kuskin ovi on auki. Luulisi, että se huutaa oli mikä ovi tahansa auki. Muita turhia piippauksia ei kuitenkaan ole.
Kai tuo yrittää muistuttaa, ettei avaimet jäisi autoon sisälle.
Skoda Superb Combi 2.0 TDI 170 4x4 Ambition -12
VW Polo Trendline United 1.4 TDI -09

Ex VAG: VW Passat Variant Highline 1.9 TDI 4MOTION -05

Urlaub

Lainaus käyttäjältä: vakio - 11.07.13 - klo:09:18
Kai tuo yrittää muistuttaa, ettei avaimet jäisi autoon sisälle.

Hybridissä piippauksella on syytä varoittaa tilannetta, jossa on virrat päällä ja vaihde D:llä. Silloin kun hyppää ulos, niin auto karkaa.. Näin kävi minunkin autolle katsurin käsittelyssä, mutta nosturilla oli onneksi stopparit, joihin auto pysähtyi ennen tippumistaan.. Näin siis silloin kun mittaristossa lukee READY.

Tojotassa tosin piippausta on liikaakin, koska se piippaa, vaikka "sytytysvirta" olisi kytkemättä eli mittaristossa ei lue READY-tekstiä. Ovi auki seisominen ja radion kuuntelu ei onnistu ilman piippausta.

vakio

Lainaus käyttäjältä: Urlaub - 11.07.13 - klo:09:56
Hybridissä piippauksella on syytä varoittaa tilannetta, jossa on virrat päällä ja vaihde D:llä. Silloin kun hyppää ulos, niin auto karkaa.. Näin kävi minunkin autolle katsurin käsittelyssä, mutta nosturilla oli onneksi stopparit, joihin auto pysähtyi ennen tippumistaan.. Näin siis silloin kun mittaristossa lukee READY.

Tojotassa tosin piippausta on liikaakin, koska se piippaa, vaikka "sytytysvirta" olisi kytkemättä eli mittaristossa ei lue READY-tekstiä. Ovi auki seisominen ja radion kuuntelu ei onnistu ilman piippausta.

Varmasti näin. Mutta noissa normi-Toyotoissakin tuota piippailua on ihan riittämiin. Ja tuo nimenomainen ovenavauksesta tuleva soittosinfonia (jos avaimet ovat virtalukossa) ainakin itseäni häiritsee.
Skoda Superb Combi 2.0 TDI 170 4x4 Ambition -12
VW Polo Trendline United 1.4 TDI -09

Ex VAG: VW Passat Variant Highline 1.9 TDI 4MOTION -05

Peeveli

Epäilen saavatko noita piippausääniä edes huollosta ohjelmoitua pois...

frozzu

Lainaus käyttäjältä: Peeveli - 11.07.13 - klo:10:18
Epäilen saavatko noita piippausääniä edes huollosta ohjelmoitua pois...

Ainakin kaverin Priuksesta sai ohjelmoitua tuon peruutuspiippauksen (jatkuvan sellaisen), että piippaa vaan kerran kun laittaa pakin päälle. Maksoi muistaakseni parikymppiä huollossa. Ohjekirjasta löytyy ainakin Priuksessa näistä piippauksista jne. "henkilökohtaisista asetuksista" mitä voidaan huollossa ohjelmoida.
Skoda Octavia Combi Elegance 1.6 MPI -06

Ex-VAG: Seat Leon 1.4TSI 122 Style -13 (Emocion Red), Skoda Fabia 1.4TDI Sport -08

Peeveli

#74
Liekö tulossa eka korjaamokäynti...tasan 110 km/h mittarinopeudessa auto tärisee. On hemmetin vaikeaa saada selville, johtuuko vanteesta, renkaasta vai esim. vetonivelistä/akseleista. :o  Tuota muistelen olleen jo saksanmaan reissulla mutta en kiinnittänyt siihen huomiota koska ei kauaa tule aina ajettua tasanopeudella ja nimenomaan tismalleen tuota vauhtia. Autoa ei ole ajettu kuoppiin tai kanttareihin, saa nähdä mistä johtuu...

Uuden auton lumo rikkoutui eilen illalla Kehä I:llä kun sivulla ajavasta kuorma-autosta lensi kivi keskelle tuulilasia tehden 5-sakaraisen tähtikuvion. :( Onneksi on lasivakuutus ja sain lasinkorjaukseen ajan jo huomiseksi.

Edit: ai niin, tuli nähtyä tänään Vantaalla lähellä Porttipuiston kauppakeskittymää uusi farmari-Auris hybridi, kallein premium-malli ja metallinhohto-valkoisena. Ihan ok, mutta ei vedä ulkonäössä vertoja ainakaan Ocu III combille, luultavasti kuvien perusteella ei myöskään Golf VII:n vastaavalle.

Ocu_P

#75
Lainaus käyttäjältä: Peeveli - 16.07.13 - klo:17:34
Liekö tulossa eka korjaamokäynti...

Edit: ai niin, tuli nähtyä tänään Vantaalla lähellä Porttipuiston kauppakeskittymää uusi farmari-Auris hybridi, kallein premium-malli ja metallinhohto-valkoisena. Ihan ok, mutta ei vedä ulkonäössä vertoja ainakaan Ocu III combille, luultavasti kuvien perusteella ei myöskään Golf VII:n vastaavalle.

Pakko kommentoida tätä korjaamokäyntiasiaa. Harmillista kyllä, mutta tuskin se asia merkkiä vaihtamalla ainakaan paranee.

Malttia mieleesi tuodakseni totean, etten edes ole pysynyt laskuissa, montako kertaa seiskani on ollut takuuhuollossa.  :o Silti radio kuuluu edelleen surkeasti, hiukkaspoltto sekoittaa ajotietokoneen keskikulutuslaskelmat ja lukot / saranat natisevat. Hansikaslokero on natissut myös, mutta siitä en ole muistanut valittaa huollossa. Nyt lomareissulla huomasimme, että natina johtuu kannen ulkoisesti mitättömästä roikkumisesta. Se ei siis sulkeudu kunnolla kuin erityisellä huolellisuudella.

Olen kuitenkin pystynyt elämään noiden asioiden kanssa, kun laite muuten on mainio. VII Variant olisi varmasti hyvä ratkaisu lisääntyvään tilantarpeeseemme noista murheista huolimatta. Sinulle näistä asioista olisi varmaan enemmän mielipahaa...  ::)

Harmillista autoilijan arkea nuo kiveniskemät, mutta lasivakuutuksen myötä huomenna hyvillä mielin eteenpäin.  :)

Peeveli

^

Juu, ei täydellistä autoa olekaan. Premiumeissakin on omat juttunsa. Luulen että melko varmasti täristys on pyörien epätasapainoa. Ajattelin huomenissa kurvata lähistön rengasliikkeen kautta josko tsekkaisivat tasapainotukset/heitot. Jos ei siellä selviä. sitten tojohuoltoon vasta.

Kyllä se lasikorjaaja saa aika pahannäköisenkin riskun sellaiseksi ettei äkkinäinen sitä tuulilasista huomaa korjauksen jälkeen, ja koska omavastuukin nolla euroa, niin ei tässä vaivuta murheen suohon. ;D


Peeveli

Nyt on tuulilasin tähtikuvioinen iskemä korjattu, Car Glass-firmassa Konalassa. Lähi-Tapiola kehotti teettämään lasikorjauksen siellä. Jälki ei häipynyt kokonaan, jäi sellainen pienen hyttysen liiskauman näköinen jälki. Luulen että Novus Herttniemessä työn jälki olisi ollut parempaa, on kokemusta. No, ei voi nyt mitään...

Renkaat tasapainotettu, Rengasmaailma Konala. Ei vielä tietoa häipyikö tärinä, pitää tsekata huomenna motarilla. Jo toinen kerta siinä firmassa, kun tehdään huolimatonta työtä: kaikki venttiilinhatut lähes tippumaisillaan, just ja just laitettu vain kierteelle (pyysin tarkistamaan samalla paineet). Kaksi pyöränmutteria löysällä ja ne olisivat tippuneet varmaan jossain vaiheessa. Asentaja unohti lukkopulttien avaimpään hallin pöydälle ja sain sen mukaan kun muistin onneksi kysyä asiasta. Edellisen kerran möhlivät Polo GTI:n kanssa kun ostin kesärenkaat sieltä; joka vanteessa pari kolme pulttia aivan löysällä eli sai sormin kierrettyä auki. Jos te muut asioitte siellä, kannattaa varmistua työn jäljestä. Minä taidan kiertää jatkossa koko firman kaukaa...

Taky

Lainaus käyttäjältä: Peeveli - 17.07.13 - klo:19:27
Nyt on tuulilasin tähtikuvioinen iskemä korjattu, Car Glass-firmassa Konalassa.

Siinä Motonetin kanssa samassa pihassa?

Se on ainakin tyyris paikka.
E30 Bemariin normi tuulilasi töineen tarjous pikkaisen vaille 450â,¬... Kotipaikkakunnalla sama 200â,¬.
Volvo Xc40 D3 Business R-Design automaatti 2018.
Mini One 1,6L, Panoramic Sunroof 2001

Peeveli

Lainaus käyttäjältä: Taky - 18.07.13 - klo:09:21
Siinä Motonetin kanssa samassa pihassa?

Se on ainakin tyyris paikka.
E30 Bemariin normi tuulilasi töineen tarjous pikkaisen vaille 450â,¬... Kotipaikkakunnalla sama 200â,¬.

Tyyriin kliiniseltä se sisältä näyttikin! ;D Onneksi lasivakuutuksessani omavastuu on nolla euroa lasinkorjauksessa joten en laihtunut lompakkoni osalta...

VW:t

Lainaus käyttäjältä: Taky - 18.07.13 - klo:09:21
Siinä Motonetin kanssa samassa pihassa?

Se on ainakin tyyris paikka.
E30 Bemariin normi tuulilasi töineen tarjous pikkaisen vaille 450â,¬... Kotipaikkakunnalla sama 200â,¬.

Onhan 450â,¬ tuulilasista paljon mutta 200â,¬ on mielestäni todella edullinen, automallista riippumatta.

Taky

Lainaus käyttäjältä: VW:t - 18.07.13 - klo:10:35
Onhan 450â,¬ tuulilasista paljon mutta 200â,¬ on mielestäni todella edullinen, automallista riippumatta.

OT: e30:sen lasi on kirkas kumitiivisteellä oleva peruslasi.
Volvo Xc40 D3 Business R-Design automaatti 2018.
Mini One 1,6L, Panoramic Sunroof 2001

Peeveli

Eipä se 110:n nopeudessa esiintyvä tärinä poistunutkaan tasapainotuksella. Luulisi, että mahdollisen renkaan pystyheiton havaitsisi rengasfirmassa kun tasapainotetaan? Ehkä syy on sitten esim. vetonivelissä...

Karvis

Lainaus käyttäjältä: Peeveli - 18.07.13 - klo:20:09
Eipä se 110:n nopeudessa esiintyvä tärinä poistunutkaan tasapainotuksella. Luulisi, että mahdollisen renkaan pystyheiton havaitsisi rengasfirmassa kun tasapainotetaan? Ehkä syy on sitten esim. vetonivelissä...

Huomaa sen jos sitä etsii, jos vain tollona painottaa niin huomaamatta jää. Eihän vanne ole soikko?
Skoda Superb 2.0TDI Ambition GreenTec

ex.Ocu hb 1.8TSI -11,Yeti 1.2TSI -10,Ocu Combi 1.6FSI -05

RTWteam

Lainaus käyttäjältä: Peeveli - 18.07.13 - klo:20:09
Eipä se 110:n nopeudessa esiintyvä tärinä poistunutkaan tasapainotuksella. Luulisi, että mahdollisen renkaan pystyheiton havaitsisi rengasfirmassa kun tasapainotetaan? Ehkä syy on sitten esim. vetonivelissä...

Kokeilun vuoksi voisi tehdä niin että vaihtaa renkaat edestä taakse ja takaa eteen. Vanne jossa on enemmän tasapainotusta kuin muissa niin laittaa taakse. Okei, ei ehkä tuo ratkaisua mutta tälläkin tavalla on saatu tärinöitä katoamaan.

Peeveli

#85
Nyt mittarissa noin 7500 km eli karttuma stopannut töiden alettua aika tavalla lomaan verrattuna...Tietynlaista plussa-miinus-asetelmaa tässä taas rustailtuna:

Plussat:

-ajettavuus (suuntavakaus, ohjauksen tietty rauhallisuus, varma kaarreajettavuus) (ohjaus tosin hitusen liian kevyt ja tunto/tanakkuus ei aivan Golfin tai A3:n tasoa, esimerkiksi)
-mukavuus (jousitus, melutaso varauksin)
-taloudellisuus (todellinen kulutus pyörii aina vaan tankkauksesta mitattuna 5,5 satkulle ajoi oikeastaan miten ajoi ja näyttipä ajotietsikka sitten tietyillä matkoilla keskikulutukseksi 3,6 tai 6,3); eihän se varmaan huippualhainen lukema ole mutta reaalilukemaksi ja polttoainelaskun muodossakin mukavan alhainen
-ilmastoinnin automatiikan toiminta
-kevyet hallintalaitteet
-nykinätön voimalinja ja hybriditsydeemin yleinen saumaton toiminta
-tekniikan viaton toiminta
-navigaattori ja sen toiminta
-ulkonäkö varauksin (keulan muotoilu jees)
-etuistuimet pitkälläkin matkalla
-suorituskyvyn riittävyys; raketti ei ole eli tarvittaessa downsizing-pikkuturbot tai tehokkaammat tdi-pakutkin jne jättää vauhtiin päästyään, mutta valoista irtoaa odottamattoman ripeästi ja etupyörien sutimatta ja kilometrien myötä maantieajon ohituskiihtyvyyskin parantunut edelleen ja on maahammme riittävä (ja tällä pärjäsi myös Saksan autobaanojen nykytilassa eli tukkoisilla väylillä muiden mukana)

Miinukset:

-ärsyttävä stereoiden toimintaongelma: kun bluetooth-valmius on kytketty päälle, eli usb-tikun ollessa liitettynä soitin alkaa virran päällelaiton jälkeen soittaa kovalla äänentasolla usbilta musaa ja noin minuutin jälkeen laite mykistyy ja valikosta on taas valittava uudelleen musiikkilähde (maahantuoja on lähettänyt jo aikoja sitten tehtaalle korjauspyynnön stereoiden softaan tms. mutta eipä ole iso valmistaja viitsinyt reagoida samalla tavalla kuten vaikkapa Volvo omiinsa)
-melutaso varauksin (kivien kilinä kuuluu soratiellä kuin ajaisi patarummun sisällä, samoin sadeäänet tunkee renkaiden kautta aika tavalla ja rasitustilanteissa moottori huutaa portaattoman lootan vuoksi hoosiannaa)
-muotoilu (kylkilinja aika vaatimaton, peräosan ylimuotoilu innosti alussa vaan nyt jo look kyllästyttää ja vaikuttaa semmoiselta pokemonityyppiseltä hetken muotioikulta)
-ikkunannostimien toiminnasta puuttuu saksalaistyyppinen tarkkuus ja jouhevuus, matkustajan etulasiakaan ei voi nostaa kertapainalluksella kuten vageissa, ja nostimien nappulat karun muotoisia ja valaisemattomia (tuntui A3:n koeajon jälkeen tosi karulta)
-valomuistin puute, takavalojen palamattomuus led-päivävalot päällä ollessa
-jarrut tehokkaat mutta hidastamisen tarkassa tekemisessä (jarruvoiman annostelu pedaalista) edelleen välillä hivenen ongelmia (liittyy hybridiauton jarrujen toimintajärjestelmään ja siitä on ollut lehdissä juttua)
-jälleenmyyntiarvo ja haluttavuus vaihtoautona (ei ole kysyttyä tavaraa edelleenkään koska kansan syvät rivit vierastaa tekniikkaa, kenties ainoa hyvän hyvityksen paikka olisi tojotaliike sitten kun autolla ikää 2-4 vuotta)

Taky

Lainaus käyttäjältä: Peeveli - 15.08.13 - klo:08:53
Miinukset:
-jälleenmyyntiarvo ja haluttavuus vaihtoautona (ei ole kysyttyä tavaraa edelleenkään koska kansan syvät rivit vierastaa tekniikkaa, ....)

OT:n mutta aihetta liipaten, samaa olen pohtinut jo muutamaan kertaan kaasuauton kanssa, käytössä tankkauksia ja niiden tiheyttä lukuunottamatta bensa kulkine, mutta miten käy jälleenmyyntiarvon.

Toistaiseksi tullut samaan johtopäätökseen kuin sinä hybridin kanssa, ei kiinnosta massoja niin kunnollisen hyvityksen saaminen hankalaa, mutta tosin vaatii vain yhden kunnollisen ostajan oli se liike tai yksityinen ja sehän riittää, suomen kokoisilla markkinoilla se on vain kovasti haastavaa.
Volvo Xc40 D3 Business R-Design automaatti 2018.
Mini One 1,6L, Panoramic Sunroof 2001

Peeveli

Lainaus käyttäjältä: Taky - 15.08.13 - klo:09:59
OT:n mutta aihetta liipaten, samaa olen pohtinut jo muutamaan kertaan kaasuauton kanssa, käytössä tankkauksia ja niiden tiheyttä lukuunottamatta bensa kulkine, mutta miten käy jälleenmyyntiarvon.

Toistaiseksi tullut samaan johtopäätökseen kuin sinä hybridin kanssa, ei kiinnosta massoja niin kunnollisen hyvityksen saaminen hankalaa, mutta tosin vaatii vain yhden kunnollisen ostajan oli se liike tai yksityinen ja sehän riittää, suomen kokoisilla markkinoilla se on vain kovasti haastavaa.

Niin, kaasuauto varmasti ainakin yhtä haastava myytävä. Kansan syvät rivit muuttavat hitaasti suhtautumisiaan uusiin asioihin. Hybriditojojen markkinat ovat -ainakin uudehkona- pääosin Helsingin alueella, täällä ne "ruuhkatkin" ovat. Monikaan ei usko että tällainen hypriiti on myös tosi taloudellinen maantie- ja motariajossakin (se on testattu itse).

Tuosta ulkonäöstä vielä...olen tässä nähnyt liikenteessä jo jonkin verran uutta farkkumallia ja vaikka alussa sekin näytti muodoiltaan innostavalta ja menevältä, on ajan hammas syönyt pikavauhtia sen ulkonäön kestävyyttä ja näyttää jotenkin, noh, ylimuotoillulta.

Peeveli

Nyt sain autoni syömään yrittämällä sen 6 sataselle. Raskasta jalkaa, ja kaikki taloudellisen ajon opit unohtaen, ja ajoympäristönä kaupunki ja kehätiet. Ihmetyttää se, että lukema oli Euroopan reissussa 5,5 ja ajosta huomattava osa reippaasti motarilla ja raskailla vuoristoteillä.

Autoon on tullut pari "vikaa". Toinen on ilmeisimmin avaimettoman käynnistyksen kontaktiongelma tai paristojen vähäisyys (?) kaukosäädin-avaimesssa. Eli auto on tehnyt useita kertoja viimeisen parin vkon aikana sen, että yrittäessäni käynnistää starttinapista auton, ilmestyy mittariston keskinäyttöön avaimen kuva. Vasta toka tai kolmas kerta toden sanoo. En tiedä onko huonoa tuuria vai mitä, mutta minulla tämä on toinen starttinappulalla varustettu autoni (ex-V40) ja molemmissa häiriöitä starttauksen kanssa. Toinen on ensimmäinen sisätilojen narina ja natina, tulee keskikyynärnojasta/keskikonsolista, kun autolla kääntyy kadunkulmassa tai ajaa mutkatiellä.

Tämä vehje on tullut pestyä kesän ajan 1 drywash-kuivapesuaineella ja kyllä kiiltää. Siis valkoiseenkin väriin aineella saa aikaan syvän kiillon, lasimaisen, ja muutenkin peseminen aika nopeaa. Ja ei ole tullut naarmuja. Ainoa inhottavuus se, että ne likaiset mikrokuituliinat pitää melkeinpä esipestä käsin ennen pesukonekierrosta. Talvella en aio kyllä tuolla pestä ainakaan reilusti likaista autoa, enkä tulevaa mustaakaan autoa. Keulasta tuolla aineella lähtee kuitenkin varsinaisen vesipesun jälkeen mahdollisesti jääneet hyönteisliiskaumien harmaat "palojäljet" kevyesti pyyhkäisemällä pois, eli siinä käytössä plus ovivälien pesussa tulen varmaan tuota tököttiä jatkossakin aina käyttämään.

Tuulilasissa, tuossa vähäsen naurettavassa autolehdessä, olivat onnistuneet luomaan töpselistä ladattavaan kestotesti-Priukseen loppumetreillä "vian" eli päätoimittaja Larmela (tuo huvittava söheltäjä) oli jättänyt Priuksen mökilleen kolmeksi päiväksi lukitsemattomana ja kuskin ovi raolleen. Sisävalo oli palanut ja tyhjentänyt akun ja kärry piti käynnistää apuvoimin. Toki pöhköä suunnittelua tietenkin se, ettei ns. virtavahtia ole eli ne sisävalot eivät sammu viiveellä, mutta onhan se vähäsen adhd-touhua että jätetään auto mökille reissun ajaksi 3 päiväksi ovet auki 2010-luvulla. ;D

Zaasa

Lainaus käyttäjältä: Peeveli - 24.08.13 - klo:18:34
Tuulilasissa, tuossa vähäsen naurettavassa autolehdessä, olivat onnistuneet luomaan töpselistä ladattavaan kestotesti-Priukseen loppumetreillä "vian" eli päätoimittaja Larmela (tuo huvittava söheltäjä) oli jättänyt Priuksen mökilleen kolmeksi päiväksi lukitsemattomana ja kuskin ovi raolleen. Sisävalo oli palanut ja tyhjentänyt akun ja kärry piti käynnistää apuvoimin. Toki pöhköä suunnittelua tietenkin se, ettei ns. virtavahtia ole eli ne sisävalot eivät sammu viiveellä, mutta onhan se vähäsen adhd-touhua että jätetään auto mökille reissun ajaksi 3 päiväksi ovet auki 2010-luvulla. ;D
Tuosta tulee mieleen,paljonko oli verta alkoholissa?Toivottavasti vasta mökille saapumisen jälkeen.

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy