Mikä liikenteessä ottaa hermoon?

Aloittaja Erkka, 28.02.10 - klo:21:22

« edellinen - seuraava »

clacson

Ei nyt oikein ota hermoon, mutta säälittää. Tässä eilispäivänä tuli ajeltua kohti Mansea melko tyhjällä 3-tiellä. Ohituskaista kilometrejä tyhjä ja vähän väliä piti ohittajan vetää sellainen 45-asteen käännös siihen nokan eteen. ACC ei ollenkaan tykännyt näistä, vaan lähti tietty jarruttamaan. Välillä oli ihan kengurubensan olotila.
Missä jotkut on ajo-opetuksensa saaneet? Siihen eteen palataan vasta sitten, kun ohitetun koko keula näkyy taustapeilistä. Häh, ei voi olla liian vaikeaa?

Tänään sitten useampi urpo pysähtyy keskelle parkkialueen ajoväylää, kun tulee niin pirun tärkeä puhelu hellapoliisilta, muut sitten saavat parhaan kykynsä mukaan yrittää sompailla alueelta pois. Eihän sitä kärryä nyt voi millään ajaa siihen kymmenen metrin päähän parkkiruutuun. Häh?
Vasta suorakoipisten valtakunnassa opin varmaan pitämään suuni pienemmällä, silloin lienee kyllä hiukka myöhäistä.

Daatta

Olen antanut itsellekin kertoa että nuo nokan eteen kaistaa vaihtavat ohittajat ovat karanneet pääkaupunkiseudulta, jossa ei kummoisia rakoja liikennevirrassa ole. Sitten sama touhu jatkuu tyhjällä motarilla. Itse pyrin siihen että ohitettava auto näkyy molemmista (tausta ja sivu) peileistä ennen kuin palaan kaistalle.
ID.4 Pro 4MOTION Elegance
Ex: ID.3 Pro Performance Business -20, Seat Leon Cupra ST 300 4drive -18
Leon Cupra 265 -14, Leon 20VT TS -04

sambolo

Se on jännä miten kaikki huono ajotaito/käyttäytyminen yhdistetään pk seudun kuskeihin. Omasta mielestä pk seudulla on poikkeuksellisen hyviä kuljettajia ja suuristakin liikennemääristä huolimatta liikenne sujuu suht hyvin, esim vetoketjut liittymissä ym. Mahtuu toki paljon osaamattomia ja välinpitämättömiä kuskeja myös. Oman epätieteellisen tutkimuksen mukaan osaamattomia ovat harvemmin ajavat ikääntyneet ja nuoret ja ns sunnuntaikuskit jotka ovat hieman hukassa ja keskittyminen herpaantuu sen takia. Välinpitämättömiä ovat lähes poikkeuksetta premiumautot, virokilpiset sekä paketti ym firman nimillä ajavat autot. Ja pk seudulta pois ajaessa korostuu yhä enemmän minä asenne, missä minää ei saa ohittaa ym.
Octavia RS III
Ex vag:
5F Leon 1.4 tsi style
08 Leon TDI FR
07 Ibiza FR

Daatta

Pieni provo osui ja upposi.  ;) En kritisoinut ajotaitoa, sitä varmasti on koska liikennevirrassa päästään etenemään ja selviydytään tilanteista joita maakunnissa ei tule vastaan. Väitteelle ei myöskään ole mitään tieteellistä tukea, kuvittelen sen olevan opittu malli silloin kun liikennettä on paljon.
ID.4 Pro 4MOTION Elegance
Ex: ID.3 Pro Performance Business -20, Seat Leon Cupra ST 300 4drive -18
Leon Cupra 265 -14, Leon 20VT TS -04

Hese57

Tulisi nyt äkkiä reilusti lunta ja liukasta. Jäisi nuo ajotaidottomien autot kotiin. Nyt kun on hyvä keli, ajelevat 50km/h teillä missä saisi ajaa lujempaa. Ottaa hermoon kun ei pääse ohikaan kun aina on joku vastaantulija. Tai joku onneton joka ei uskalla ajaa siitä ohi ja ajaa tietysti 10 metrin "turva" välillä. Pitäis ohittaa kaksi kerralla kun siihen väliin ei sovi.  :o
NSU Prinz -64 -> Sunbeam 1250 -72 -> Sunbeam Alpine -71 -> Sunbeam 1600 -78 -> Talbot 1510 GLS -84 -> Volvo 740 GLE -84 -> Citroen XM -90 -> Peugeot 406 -99 -> Peugeot 206 Gti -04 -> Volvo V50 -05 -> Skoda Octavia -12 > Skoda Octavia -14 > Opel Grandland X 225 PHEV -21 > Opel Grandland Exutive 225 PHEV -23 > ???

-karppa-

Lainaus käyttäjältä: Hese57 - 01.12.19 - klo:14:12

Tule keski-suomeen. On lunta ja liukasta! Parhaimmillaan 80km/h rajoituksella eilen ajeltiin 48km/h ja kyllä olisivat voineet jäädä kotiin...
1.8 Tbo sedan luupää (Tupla tehot/vääntö)
1.9 TDI Skoda Octavia Combi Laurin & Klement  (Melkein tupla tehot/vääntö)
Suzuki GSX-R 1100 (Lama-ajan Ohjus -Vase)
2.4 D5 Volvo XC70 AWD (Traktori)
2.0 TDI Skoda Octavia Scout (MTM)

los los

Liian kirkaat häikäisevät ajovalot.(Kaihi leikkauksessa käyty.)

-karppa-

Lainaus käyttäjältä: los los - 01.12.19 - klo:17:29
Liian kirkaat häikäisevät ajovalot.(Kaihi leikkauksessa käyty.)

Ei kannata katsoa suoraan niitä valoja.
1.8 Tbo sedan luupää (Tupla tehot/vääntö)
1.9 TDI Skoda Octavia Combi Laurin & Klement  (Melkein tupla tehot/vääntö)
Suzuki GSX-R 1100 (Lama-ajan Ohjus -Vase)
2.4 D5 Volvo XC70 AWD (Traktori)
2.0 TDI Skoda Octavia Scout (MTM)

los los

Alankin sulkemmaan luomeni,kun häikäisiä tulee vastaan.

tuomas_eronen

Lainaus käyttäjältä: Hese57 - 01.12.19 - klo:14:12
Tulisi nyt äkkiä reilusti lunta ja liukasta. Jäisi nuo ajotaidottomien autot kotiin. Nyt kun on hyvä keli, ajelevat 50km/h teillä missä saisi ajaa lujempaa. Ottaa hermoon kun ei pääse ohikaan kun aina on joku vastaantulija. Tai joku onneton joka ei uskalla ajaa siitä ohi ja ajaa tietysti 10 metrin "turva" välillä. Pitäis ohittaa kaksi kerralla kun siihen väliin ei sovi.  :o

Tänään jkl-tre välillä meinasi hermot loppua kesken. Päivänvalo, kevyttä lumisadetta, ei erityisen liukasta ja korkeintaan pientä pöperöä ohituskaistoilla.

Porukka ajaa satasen rajoitusalueella 70-90km/h ja kukaan ei uskalla mennä ohituskaistoille. Tien kaartaessa pitää hidastaa kuuteen kymppiin ettei auto suistu tieltä. Syntyy siis järjetön suma.

Sit vielä yks kiimaliiteri joka siitä satasen lätkästään huolimatta ajaa 70-80km/h riippumatta rajoituksesta. Ohituskaistojen kohdalla tietysti pitää kiihdyttää vauhti yhdeksään kymppiin ettei kukaan pääse ohi.

Lisäksi yksi sankari löi ohituskaistalla jarrut kiinni, kun ei päässytkään vaihtamaan takaisin hitaammalle kaistalle. Ohituskaistaa oli kuitekin jäljellä joku 0,5km, että olisi kyllä ehtinyt vaikka viidestä autosta ohi.

Täydellinen hermoromahdus oli enemmän kuin lähellä tuossa kahden tunnin kidutuksessa.

-karppa-

Lainaus käyttäjältä: tuomas_eronen - 01.12.19 - klo:21:55

Ajoin saman pätkän keskiviikkona toisin päin ja erona oli, että tie oli loskan ja lumen sekoitusta. 10 vuotta vanhoilla nastarenkailla ei mitään ongelmaa ajella, mutta parhaimmillaan köröteltiin 50km/h. Kelissä ei sinänsä mitään kauheata tai ihmeellistä, mutta joidenkin pitäisi vain pysyä kotona tai kulkea julkisilla.
1.8 Tbo sedan luupää (Tupla tehot/vääntö)
1.9 TDI Skoda Octavia Combi Laurin & Klement  (Melkein tupla tehot/vääntö)
Suzuki GSX-R 1100 (Lama-ajan Ohjus -Vase)
2.4 D5 Volvo XC70 AWD (Traktori)
2.0 TDI Skoda Octavia Scout (MTM)

jamo75

eipä se nyt tässä mitenkään erikoisesti ota hermon mutta eilen kävin vanhempia katsomassa ja samalla reisulla tuli ajeltua turun moottoritietä, kehä 3:sta ja hämeenlinnan moottori tietä.

turun moottoritiellä valkoinen Tesla kiilasi suoraan nokan edestä jonon perään ja jäi ajamaan jonon perässä hitaampaa vauhtia kun itse ajoin ohitus kaistaa vakkari 110:lla. ekaksi aattelin että tulisi liittymä tunnelin jälkeen mutta eipä tullut...

kehä3:lla hämeenlinnan moottoritien risteyksessä kolmion takaa yritetän väkisin estää kääntyminen, vissiin pitäisi kääntää kylmästä toisen eteen jotta ymmärätävät mitä tarkoittaa jos tulet varoitus kolmion takaa liikenne virtaan

hämeenlinnan mottoritiellä takamuksessa kiinni ohituskaistalla, sitten kun antaa tilaa niin ei ollutkaan mihinkään kiire, turvaväli on tuntematon käsite

takaisin matkalla Seat kuskilla oli kiire tulla kehä3:lla liitttymästä kun itse ajoin 110 ohituskaistalla ohittaen vasemmalla puolella ajaavaa, niin kiihdyttii suoraan vasemmalla ajan eteen ja ohitti itseni oikealta noin 130km/h. vissiin kiire oli kova...

tuota turun moottiritietä kun nykyisin tulee ajeltua niin vieläkin löytyy sankareita jotka ojavat täysin nopeus rajoituksista riippumatta näytti nopeusnäytöt mitä tahansa, poliisitkin olen nähnyt tasan kerran kyseisellä matkalla.

mutta mitäpä pienistä kun mennään vähän ylemmäs niin nämä ohitampa 3 autoa kerralla vaikka en näe mitään vastaantuluvasta liikenteestä tapaukset yleistyvät. kun vielä ohitaja on joku varmi transit paku niin eipä voi kun ihmetellä, kovasti luotetaan että vastaan tulija jarruttaa tai väistää penkalle.
Ajossa: VW ID.4 Pro Performance Business 150 kW, akku 77 kWh
Edelliset: VW ID.3 1st max, Skoda Karoq 1.5 TSI Style DSG Aut
, Volvo V40 D2, Volvo XC60 AWD D3, Volvo C30 D5, 3xRenault Megane

Hese57

Jos ei ole ohittamassa sitä edellä menijää, miksi ei voi pitää hieman enemmän väliä? Jos on joku joka haluaisi mennä ohi niin olisi tilaa tulla väliin. Miksi täytyy nuohata toisen peräluukussa.  ???
Pimeällä varsinkin pidän niin pitkän välimatkan että voin takana ajaa kaukovalot päällä. Sitten jos edellä menijä alkaa vilkutella valojaan että on liian kirkkaat valot. Ajan ohi että voin käyttää kaukovaloja. Useasti vilkuttelevat mielensä pahoitukseksi valojaan, mutta 100m päässä ne ei enää häikäise ja peilin saa aina käännettyä.  ;)
NSU Prinz -64 -> Sunbeam 1250 -72 -> Sunbeam Alpine -71 -> Sunbeam 1600 -78 -> Talbot 1510 GLS -84 -> Volvo 740 GLE -84 -> Citroen XM -90 -> Peugeot 406 -99 -> Peugeot 206 Gti -04 -> Volvo V50 -05 -> Skoda Octavia -12 > Skoda Octavia -14 > Opel Grandland X 225 PHEV -21 > Opel Grandland Exutive 225 PHEV -23 > ???

pekeke

Motarilla ohituskaistanysvärit, aina ja iänkaikkisesti.

Banned

Eilen joku sai halvauksen, kun palasin jonoon ohituksen jälkeen. Vauhti oli sovitettu jonon mukaan ja autollekin oli tilaa. Pitkien valojen show alkoi samantien. Väläytin sitten tervehdykseksi jarruvaloja muutaman kerran takaisin, niin jättäyttyi varmaan 150 m päähän ;D
Passat GTE

erttuli

#5415
Lainaus käyttäjältä: pekeke - 02.12.19 - klo:10:15
Motarilla ohituskaistanysvärit, aina ja iänkaikkisesti.

Tää. Ajavat just ja just 100km/h. Hinuttavat vielä 500m ohituksen jälkeen, kunnes tulee oivallus, nyt voisin siirtyä takaisin oikealle kaistalle.
Siinä ajellaan kiltisti possu junassa. Usein jollakin palaa käämi ja lähtevät oikean kautta ohittamaan näitä teiden sankareita. Voisi jättää ohituksen tekemättä ruuhka-aikaan.

No olipa tuossa toinenkin tapaus, ehkä kuukausi sitten joku ohitteli siksakkina hämeenlinnanväylällä tuolla hesan päässä. Ilman vilkkua välillä vasemmalta ja välillä oikean kaistan puolelta vasemmalla ajavia. Teki ainakin 10kpl mestari ohitusta. Ruuhkaa oli runsaasti ja monesti näytti siltä, että nyt kolahtaa. Todellinen mestari! Oli varmasti kiire ja säästöä tällä tempauksella... huimat 20 s.

Parkkipaikallakin tietty ryhmä pistää ärsyttämään. Nimittäin peruutetaan ruudusta katsomatta mihinkään suuntaan. Vinkkinä heille: se peruutustutka ei auta tässä tapauksessa. Omaa päätä täytyy joskus kääntää  :-X

Lyhyesti sanottuna siis, maalaisjärjen puute.

tkp

En tiedä arsyttääkö vai naurattaako mutta autoilijat joiden on pakko päästä ohi, mutta eivät varmaan tiedä itsekään että kenestä. Tuossa 9-tiellä Tampereen ja Oriveden välillä näkee hyvin usein tilanteen että jonossa mennään suunnilleen rajoitusnopeutta mutta kun ohituskaista alkaa, puolet autoista vetää ohituskaistalle ja talla pohjaan. ohituskaista kun loppuu niin näillä vauhti tippuu takaisin rajoitusnopeuteen ja lopputulos on että jatketaan matkaa samassa jonossa, mutta autot on vaan eri järjestyksessä. Mitä nyt ohituskaistan lopussa nähdään jänniä tilanteita kun on pakko päästä takaisin siihen samaan jonoon jota lähdettiin ohittamaan....

Nikken Polo

Apinat, ketkä matelee viimeiset 200m ennen liikennevaloja  >:(
VW Polo GTI

Seatisti84

Lainaus käyttäjältä: jamo75 - 02.12.19 - klo:06:53
eipä se nyt tässä mitenkään erikoisesti ota hermon mutta eilen kävin vanhempia katsomassa ja samalla reisulla tuli ajeltua turun moottoritietä, kehä 3:sta ja hämeenlinnan moottori tietä.

turun moottoritiellä valkoinen Tesla kiilasi suoraan nokan edestä jonon perään ja jäi ajamaan jonon perässä hitaampaa vauhtia kun itse ajoin ohitus kaistaa vakkari 110:lla. ekaksi aattelin että tulisi liittymä tunnelin jälkeen mutta eipä tullut...

kehä3:lla hämeenlinnan moottoritien risteyksessä kolmion takaa yritetän väkisin estää kääntyminen, vissiin pitäisi kääntää kylmästä toisen eteen jotta ymmärätävät mitä tarkoittaa jos tulet varoitus kolmion takaa liikenne virtaan

hämeenlinnan mottoritiellä takamuksessa kiinni ohituskaistalla, sitten kun antaa tilaa niin ei ollutkaan mihinkään kiire, turvaväli on tuntematon käsite

takaisin matkalla Seat kuskilla oli kiire tulla kehä3:lla liitttymästä kun itse ajoin 110 ohituskaistalla ohittaen vasemmalla puolella ajaavaa, niin kiihdyttii suoraan vasemmalla ajan eteen ja ohitti itseni oikealta noin 130km/h. vissiin kiire oli kova...

tuota turun moottiritietä kun nykyisin tulee ajeltua niin vieläkin löytyy sankareita jotka ojavat täysin nopeus rajoituksista riippumatta näytti nopeusnäytöt mitä tahansa, poliisitkin olen nähnyt tasan kerran kyseisellä matkalla.

mutta mitäpä pienistä kun mennään vähän ylemmäs niin nämä ohitampa 3 autoa kerralla vaikka en näe mitään vastaantuluvasta liikenteestä tapaukset yleistyvät. kun vielä ohitaja on joku varmi transit paku niin eipä voi kun ihmetellä, kovasti luotetaan että vastaan tulija jarruttaa tai väistää penkalle.
Toivottavasti ei ollu oranssi seat kun itellä semmoinen löytyy tosin en muistaakseni ollu tuolla ajelemassa tai tulossa tuolta suunnasta :D :D Eilen piti ohittaa yks leonin farkku kehä 3 ku alkoi hiljentää kilometri ennen kameraa 70km/h :D
2019 Seat Leon ST 1.0 115 Ecomotive Style Business DSG
Ex: 2016 Seat Leon 1.4 tsi style 6-v manuaali
      2019 Seat Ibiza fr 1.0l tsi dsg

Seatisti84

Lainaus käyttäjältä: pekeke - 02.12.19 - klo:10:15
Motarilla ohituskaistanysvärit, aina ja iänkaikkisesti.
Joo näitä riittää tosin itse vetäsin yks kerta väärältä puolelta ohitte kuorma-auton edestä kun ei ollu muuta mahdollisuutta :D Tää ei oo tietysti se oikea tapa mut pakko oli tehä se tolla tyylillä johtuen tilanteesta.
2019 Seat Leon ST 1.0 115 Ecomotive Style Business DSG
Ex: 2016 Seat Leon 1.4 tsi style 6-v manuaali
      2019 Seat Ibiza fr 1.0l tsi dsg

akk

Tietyt pakettiautoilijat, ilman firman tms. tunnuksia, vetelevät lahden motarilla surutta 120-140 km/h. Taannoin yksi yksilö leasing transportterilla, oli sitä mieltä että ajan liian hitaasti ( mittarinopeus 110 km/h satasen alueella) ja meinasi kiilata  minut tieltä pois...pariinkiin otteeseen. Sain rekkarin ylös ja laitoin tekstiviestiä että voisi matkustaa junalla, jos ei hermo kestä. No ”säästi” tuollakin kaahailulla parikymmentä sekuntia...kunnes juuttui Koivukylän liittymän ruuhkaan 😁 Katsotaan mikä tilannne on ensi vuonna kun pakuilla saa päästellä virallisesti 120 km/h, ehkä silloin nähdään 160 km/h kiirellisiä tapauksia menossa kohti pääkaupunkia 😳
Arteon Shooting Brake ehybrid 2021

SNG

Lainaus käyttäjältä: akk - 02.12.19 - klo:20:52

Noista kannattanee laittaa mailia firmojen toimitusjohtajille. Loppuu äkkiä kaahailut ainakin firman autoilla. Ei tosin koske isä, poika ja Hiace...tai Transit yrityksiä.

akk

^ Taisi olla itse toimari ratissa 😂
Arteon Shooting Brake ehybrid 2021

sakal83

Lainaus käyttäjältä: akk - 02.12.19 - klo:20:52
Tietyt pakettiautoilijat, ilman firman tms. tunnuksia, vetelevät lahden motarilla surutta 120-140 km/h. Taannoin yksi yksilö leasing transportterilla, oli sitä mieltä että ajan liian hitaasti ( mittarinopeus 110 km/h satasen alueella) ja meinasi kiilata  minut tieltä pois...pariinkiin otteeseen. Sain rekkarin ylös ja laitoin tekstiviestiä että voisi matkustaa junalla, jos ei hermo kestä. No ”säästi” tuollakin kaahailulla parikymmentä sekuntia...kunnes juuttui Koivukylän liittymän ruuhkaan 😁 Katsotaan mikä tilannne on ensi vuonna kun pakuilla saa päästellä virallisesti 120 km/h, ehkä silloin nähdään 160 km/h kiirellisiä tapauksia menossa kohti pääkaupunkia 😳
Joku tässä ei täsmää?
120-140kmh vs 110kmh ja pystyy motarilla vielä kahteen otteeseen tuolla vauhtierolla kiilaamaan?
SuperB L&K 2.0 TSI 4x4 360hp/500Nm

Hese57

Lainaus käyttäjältä: Nikken Polo - 02.12.19 - klo:17:13
Apinat, ketkä matelee viimeiset 200m ennen liikennevaloja  >:(
Matelee punaisiin valoihin?  Ymmärrän hyvin ei tarvitse pysähtyä, pääsee nopeammin liikkeelle. Etkä sinä pääse punaisista valoista sen nopeammin matelet siihen valoihin vai seisotko siinä punaisissa.  Vai tarkoitatko että alkavat matelee kun lähestytään valoja jotka vielä ovat vihreät?  Näitäkin näkee, aivan kuin odottaisivat valojen vaihtuvan punaisiksi. 70km/h rajoituksella alkavat ajaa alle 50km/h sen 200m ennen valoja.  :o
NSU Prinz -64 -> Sunbeam 1250 -72 -> Sunbeam Alpine -71 -> Sunbeam 1600 -78 -> Talbot 1510 GLS -84 -> Volvo 740 GLE -84 -> Citroen XM -90 -> Peugeot 406 -99 -> Peugeot 206 Gti -04 -> Volvo V50 -05 -> Skoda Octavia -12 > Skoda Octavia -14 > Opel Grandland X 225 PHEV -21 > Opel Grandland Exutive 225 PHEV -23 > ???

tet

Lainaus käyttäjältä: Hese57 - 03.12.19 - klo:10:25
   Matelee punaisiin valoihin?  Ymmärrän hyvin ei tarvitse pysähtyä, pääsee nopeammin liikkeelle. Etkä sinä pääse punaisista valoista sen nopeammin matelet siihen valoihin vai seisotko siinä punaisissa.

Toki osassa tapauksista näin. Mutta on myös paikkoja, joissa pääsy esim. kääntyvälle kaistalle estyy, jos edellä menevä alkaa liian aikaisin himmailla. Ja siellä kääntyvällä voi olla vihreät, vaikka suoraan menevällä on punaiset.
Nyt: Ford Kuga PHEV - puoli vuotta sähköttä
ex-vag:
  Ateca 1.4 TSI 4Drive DSG6 MY 2017 (7,3 l/100km)
  Octavia Scout 2.0 TDI DSG6 MY 2011 (6,2 l/100km)
  Golf VI 1.4 TSI 90kW DSG7 MY 2010 (6,3 l/100km)

b1mpo

#5426
Lainaus käyttäjältä: tet - 03.12.19 - klo:11:43
Toki osassa tapauksista näin. Mutta on myös paikkoja, joissa pääsy esim. kääntyvälle kaistalle estyy, jos edellä menevä alkaa liian aikaisin himmailla. Ja siellä kääntyvällä voi olla vihreät, vaikka suoraan menevällä on punaiset.
Tuossa saisi olla järkeä myös takana tulijalla. Minä en ainakaan aja täysiä punaisiin, että takana tulija mahdollisesti kerkeää vihreällä - ei mitään järkeä. Tietenkään en tarkoituksella ole tien tukkona. Liikenteessä ei voi olettaa, että kaikki toimivat samalla tavalla, kuin itse ajattelen. Rattia joutuu puristaa kuitenkin melko usein ja siitäkin selviäisi hiukan itseään rauhoittamalla ja hyväksymällä muiden kyvyttömyyden johtuvan kokemattomyydesta, iästä tai tyhmyydestä. Malttia kaikille jouluruuhkiin.

Ps. Edelleen liikenteessä ottaa päähän tahallinen välinpitämättömyys, jota voi tyhmyydeksikin kutsua. Näitä ovat mm. täysin turhat ohittelut, laittomat ja väärin suunnatut valot, kuskien valojen käytön osaamattomuus, turhat sumuvalojen polttamiset, vilkun käytön perusteet ja kännykkään puhuminen tuoreessa autossa yksin ajaessa, vaikka satavarmasti on hf puhelimessa ja autossa.
Octavia Style 1.5 tsi -19
Ex Octavia Combi Style 1.0tsi -17
Ex Octavia Combi Elegance 1.6tdi -14
Ex Octavia Combi Greenline 1.6tdi -10
Ex Leon Stella Profile 1.9tdi 110 -05

akk

Lainaus käyttäjältä: sakal83 - 03.12.19 - klo:08:05
Joku tässä ei täsmää?
120-140kmh vs 110kmh ja pystyy motarilla vielä kahteen otteeseen tuolla vauhtierolla kiilaamaan?

Kun kiilasi eka kerran oikean kautta ohi suoraan eteen, niin meni menojaan. Kun juuttui myöhemmin toisen auton perään vasemmalla kaistalla, niin olin menossa ohi oikealta (missä siis jo aiemmin ajelin tyhjällä kaistalla), niin kiilasi minun ja kärkkymänsä auton väliin, niin että pakko oli väistää pientareelle, muuten olisi pelti rytissyt. Sitten meni taas menojaan, ei näkynyt edes perävaloja. Myöhemmin sain pakun näkyviin em. Koivukylän liittymää ennen, mutta onneksi piti jo kääntyä edellisestä liittymästä.
Arteon Shooting Brake ehybrid 2021

Nikken Polo

Lainaus käyttäjältä: Hese57 - 03.12.19 - klo:10:25
   Matelee punaisiin valoihin?  Ymmärrän hyvin ei tarvitse pysähtyä, pääsee nopeammin liikkeelle. Etkä sinä pääse punaisista valoista sen nopeammin matelet siihen valoihin vai seisotko siinä punaisissa.  Vai tarkoitatko että alkavat matelee kun lähestytään valoja jotka vielä ovat vihreät?  Näitäkin näkee, aivan kuin odottaisivat valojen vaihtuvan punaisiksi. 70km/h rajoituksella alkavat ajaa alle 50km/h sen 200m ennen valoja.  :o

Siis mä tarkoitan niitä, jotka matelee, alle kävelyvauhdin viimeiset 200-300m ennen kuin pysähdytään punaisiin.
VW Polo GTI

Hese57

Lainaus käyttäjältä: Nikken Polo - 03.12.19 - klo:18:47
Siis mä tarkoitan niitä, jotka matelee, alle kävelyvauhdin viimeiset 200-300m ennen kuin pysähdytään punaisiin.
Sorry, mulle tuli heti mieleen ne jotka heittää vapaalle siellä ja rullaa valoihin.
NSU Prinz -64 -> Sunbeam 1250 -72 -> Sunbeam Alpine -71 -> Sunbeam 1600 -78 -> Talbot 1510 GLS -84 -> Volvo 740 GLE -84 -> Citroen XM -90 -> Peugeot 406 -99 -> Peugeot 206 Gti -04 -> Volvo V50 -05 -> Skoda Octavia -12 > Skoda Octavia -14 > Opel Grandland X 225 PHEV -21 > Opel Grandland Exutive 225 PHEV -23 > ???

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy