Neste aloitti talvidieselin (GreenDiesel -29/-34) myynnin

Aloittaja Möhköfantti, 12.10.11 - klo:08:07

« edellinen - seuraava »

Möhköfantti

Tekniikka&talous 26.9.2011:

Neste Oil aloitti kolmella asemalla talvidieselin myynnin.


[Kuva: Neste Oil]

Neste Oil on siirtynyt kolmella liikenneasemallaan talvidieselin jakeluun. Talvidieseliä on myynnissä kahdella pääkaupunkiseudun asemalla ja yhdellä nelostien varrella sijaitsevalla asemalla Jyväskylässä.

Kaikki Suomen Neste Oil -asemat siirtyvät talvidieselin jakeluun loka-marraskuun aikana. Pohjois-Suomessa siirrytään kattavaan talvidieselin käyttöön nopeammin sääolosuhteiden vuoksi.

"Etelä-Suomessa dieselautojen lukumäärä on suuri, ja osalla autoilijoista on esimerkiksi pohjoiseen suuntautuvien matkojen vuoksi tarve varautua kylmiin säihin jo aikaisessa vaiheessa", Neste Oilin liikennepalvelun Suomen johtaja Arvo Ruotsalainen sanoo tiedotteessa.

Neste Oil siirtyy asemillaan suoraan kesälaadusta talvilaatuun vaiheittain loka-marraskuun aikana. Niin sanottua välilaatua nämä asemat eivät myy syksyllä lainkaan.

"Näin varmistamme, että dieselautoilijat saavat autoonsa kylmäominaisuuksiltaan parhaiten sopivaa polttoainetta", Ruotsalainen sanoo.

Talvidieseliä on myynnissä Vantaan Tikkurilassa, Espoon Otaniemessä ja Jyväskylän Palokassa.

Octavia 1.6TDI Combi -10

kt

Kovapäinenkin oppii.
Oppii jopa siirtymään "suoraan talvilaatuun" (ilman välilantrausta) ja vain siitä syystä, että ovat havainneet asiakkaidensa
ajavan autoillaan 1300 km pohjoiseen Helsingistä. Vihdoinkin tarkka havainto, että Suomi on pitkä maa etelä-pohjois-suunnassa.
Foorumilla jo vuodesta 2009.  Ateca vm21 150hv,  Citigo robot

nemos

Nyt pitäisi jo olla kattavasti talvidieseliä myynnissä, jotta ongelmilta vältyttäisiin. Ongelman ydin on siinä, että viime vuosina dieselautoja ovat ostaneet myös autoilijat, jotka ajavat 10 000 - 20 000 km vuodessa. Jos tankkaa kerran kuukaudessa ja talvidieseliä saa marraskuussa, niin puhdasta talvidieseliä on tankissa joulukuussa. Etenkin polttoainelämmittimet tuntuivat viime syksyn kokemusten perusteella olevan luvattoman herkkiä kesälaadulle. Talvilaatu on kalliimpaa, joten kilpailusyistä huoltoasemat lykkäävät sen saatavuutta liian pitkälle talveen.

Volvo on yksi näistä valmistajista, joilla ei käytännössä edes ole järkevän hintaisia bensaversioita mallistossa (esim. S40/V50). He ovat ilmeisesti saaneet palautetta dieselautoilijoilta, kun ovat katsoneet tarpeelliseksi antaa neuvoja asiassa:
"Talvilaatua tulee käyttää jo ennen pakkasia, jotta ongelmilta vältytään."
"Isoissa Volvoissa (S60, V60, XC60, V70, XC70, S80 ja XC90) voidaan lisälämmittimen automaattitoiminto kytkeä pois ajotietokoneen kautta silloin, jos ajetaan toistuvasti lyhyttä ajoa eli alle viiden kilometrin matkoja."

  Parin Volvo-autoilijan ongelmia seuranneena, tämä on todellakin tarpeellinen uudistus ongelmien välttämiseksi.
"Jos lämmitin on karstoittunut tai polttoaineensaanti on estynyt väärän laadun seurauksena, ajotietokone kertoo mahdollisesta huollon tarpeesta."
  Kuka on keksinyt toiminnon, jonka ansiosta lämmitin ei edes yritä käynnistyä ilman huollossa tehtävää resetointia, jos kerran on ei ole lähtenyt käyntiin?
"Jos autolla ajetaan toistuvasti lyhyttä ajoa, on syytä harkita perinteisen lohkolämmittimen käyttöä ja/tai erillisen akkuvahdin asentamista."
  Tämä selvä, mutta ei poista ongelmia autoissa, joissa polttoainelämmitin on pakotetusti käytössä ajon aikana.
"Jotta hiukkassuodattimen regenerointi voidaan suorittaa, tulee moottorin käyntilämpötila olla normaalilla tasolla. Jos autolla ajetaan toistuvasti lyhyttä kaupunkiajoa (alle 30min), on suositeltavaa että tankkausten välillä ajetaan yksi pidempi ajokerta maantiellä."
  Tämä on myös ongelma joillekin dieselautoilijoille.
 
Volvo XC60 T8 Inscription

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy