Autoilijat maksavat kymmenkertaisesti veroja niistä saamaansa hyötyyn nähden

Aloittaja Quality, 29.09.11 - klo:12:29

« edellinen - seuraava »

Quality


Kovaa peliä Pohjolassa:

Kirjoitettu 28.09.2011 19:42 Automerkit.fi

Näin auton omistamisesta ja ostamisesta aiotaan rangaista Suomessa

Valtioneuvosto suunnittelee nostavansa auton hankinnan yhteydessä maksettavaa autoveroa, auton omistamisesta rankaisevaa ajoneuvoeroa sekä käytöstä perittäviä polttoaineveroja.

Kiristysten yhteisvaikutukset ovat merkittäviä erityisesti autoa välttämättä tarvitseville kuluttajille, kuten esimerkiksi haja-asutusalueilla asuville sekä työssäkäyntiin autoa tarvitseville.

Valtioneuvosto esittää korotuksia kaikkiin liikenteen veroihin, mikä tarkoittaa tieliikenteen verotuksen kiristämistä muita veroja rankemmalla kädellä. Toteutuessaan kiristyvät verot hidastavat autokannan uusiutumista sekä aiheuttavat kuluttajille lisäkustannuksia niin suoraan kuin välillisesti tuotteiden ja palveluiden hintojen nousuna.

Veronkiristykset vaarantavat myös tieliikenteen päästöjen alentamistavoitteet, hidastavat liikenneturvallisuuskehitystä ja aiheuttavat riskejä työllisyydelle.

Polttoaineiden veroa kiristetään kahteen otteeseen

Polttoaineveroihin on tulossa merkittäviä korotuksia heti vuoden 2012 alusta. Dieselpolttoaineen vero nousee arvonlisäveroineen 13 sentillä, kun samaan aikaan astuvat voimaan sekä edellisen hallituksen päättämä että uuden hallituksen laatima veronkiristys. Vaikka edellinen hallitus alensi käyttövoimaveroa, syö polttoaineveron korotus alennuksen hyvinkin alhaisilla ajokilometreillä.

”Dieselautoilla ajetaan keskimääräistä enemmän, joten kustannukset kasvavat reilusti. Jos auto kuluttaa käytännön ajossa 6,5 litraa sadalla kilometrillä, niin 30 000 kilometrin polttoainelasku kasvaa 254 eurolla. Jos mittariin kertyy 40 000 kilometriä, lisälasku on 338 euroa”, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen toteaa. Samaan aikaan bensiinin veronkorotus on arvonlisäveron kanssa 2,8 senttiä litralta, mikä lisää autoilijoiden kustannuksia kymmenillä euroilla.

Hallitusohjelmaan on kirjattu kaksi polttoaineveron korotusta. Nyt voimaan astuvat polttoaineveron kiristykset ovat vasta ensimmäinen vaihe ja kattavat puolet suunnitelluista korotuksista. Mikäli toisen vaiheen veronkorotus toteutuu sisällöltään samanlaisena kuin nyt esitetty ensimmäinen vaihe, tulee bensiinin veroon tämän hallituskauden aikana yhteensä 5,6 s/l ja dieselin veroon 16,2 s/l korotus.

”Tämä tuo helposti dieselautoilijoille 300-400 euron lisäkulut jo pelkässä polttoaineen hinnassa. Monet veromuutosten seurauksena dieselauton viime vuosina ostaneet kokevat meille antamansa palautteen perusteella tulleensa petetyiksi”, Nieminen kertoo. Bensiiniautoilijankin polttoainelasku kasvaa helposti yli sadalla eurolla vuodessa.

Dieselpolttoaineen kallistuminen vaikuttaa erityisesti tavarankuljetuksiin sekä esimerkiksi linja-autoihin. Jokainen autotonkin maksaa korotuksista välillisesti muun muassa ruoan ja matkalippujen hinnoissa.

Auton omistamisesta ja ostamisesta rangaistaan entistä tiukemmin

Rekisterissä olevan auton omistamisesta maksettava ajoneuvovero perustuu joko hiilidioksidipäästöihin tai ajoneuvon kokonaismassaan. Painoperusteiseen ajoneuvoveroon on tulossa 50 euron korotus ja CO2-päästöihin perustuva vero nousee päästöistä riippuen 23-92 euroa. Keskimääräisen henkilöauton ajoneuvoveron perusosaan on tulossa 50 euron eli 40 prosentin korotus.

”Ajoneuvoveroa ei ole sidottu ajosuoritteeseen eli kyseessä on omistamisen vero. Päästöperusteinen vero rasittaa erityisesti pakettiautoja, joihin suurin veronkorotus on nytkin kohdistumassa. Painoperusteinen vero on taas erityisen
ankara matkailuautoille, joiden ajosuorite on vähäinen”, Nieminen sanoo. Auton hankintaa puolestaan verotetaan Suomessa autoverolla, joka on perustunut auton hiilidioksidipäästöihin vuoden 2008 alusta alkaen. Nyt valtioneuvosto esittää, että verotaulukkoa painotettaisiin siten, että enintään 110 g/km CO2-päästöt tuottavien autojen vero laskisi ja yli 110 g/km CO2-päästöt tuottavien autojen vero nousisi.

”Käytännössä muutos tarkoittaa uusien autojen hintoihin merkittäviä korotuksia, mikä vähentää autojen myyntiä ja hidastaa liikenteen päästöjen alenemista. Erittäin tiukan 110 g/km CO2-päästörajan alla ei ole riittävästi todellisia vaihtoehtoja esimerkiksi lapsiperheille. Mikäli päästöjä haluttaisiin oikeasti vähentää, veroa alentava muutos tehtäisiin päästöluokkiin, joissa on riittävästi tarjontaa”, Nieminen sanoo.

”Nyt esitetyn autoveromuutoksen seurauksena on todennäköistä, että autokauppa hyytyy eivätkä valtion verotulot lisäänny. Välillisenä vaikutuksena kaupan hiljeneminen vaikuttaa myös työllisyyteen.”

Valtio kerää vuosittain verotuloja tieliikenteestä 7 miljardia euroa ja käyttää tienpitoon 0,8 miljardia euroa. Autoilijat maksavat jo nyt kaikki aiheuttamansa kustannukset moninkertaisena takaisin. Tieliikenteen veronkorotukset tuovat kohtuuttomia lisäkustannuksia niin henkilöautoilijoille kuin hyötyliikenteelle. Korotukset kiristävät liikenteen verotusta enemmän kuin muita veroja, mitä ei voi missään olosuhteissa pitää perusteltuna.

A4 1.8T Avant Pro Business autom. --> XC60 D5 AWD Ocean Race + Summum Geartronic

Leben und leben lassen.

RoccoScientist

Lainaus käyttäjältä: Quality - 29.09.11 - klo:12:29
Valtio kerää vuosittain verotuloja tieliikenteestä 7 miljardia euroa ja käyttää tienpitoon 0,8 miljardia euroa. Autoilijat maksavat jo nyt kaikki aiheuttamansa kustannukset moninkertaisena takaisin.

Ei kai tässä kuvitella, että autoilijoiden aiheuttamat kustannukset rajoittuvat teiden kulumiseen? Jotenkin tuntuu muutenkin naivilta lähtökohtalta. Eihän kukaan muissakaan veroissa maksa vain omaa osuttaan pois; aina osa niistä veroeuroista menee jonnekin, mistä ei itse suoraan hyödy mitään.
Ex: Scirocco BlueMotion Technology 1,4 TSI 90 kW

Quality

A4 1.8T Avant Pro Business autom. --> XC60 D5 AWD Ocean Race + Summum Geartronic

Leben und leben lassen.

HiTecci

No varmasti ainakin siinä mielessä että jo ennestään autoiluun palautuneet veroeurot ovat todella pieni murto-osa kaikesta kerätystä - ja nyt tuota verotusta yhä vain tiukennetaan samalla kun mm. tiehoidon määrärahoja leikataan => epäsuhta repeää kahta kauheammaksi >:( Liekö toista yhtä karmaisevaa valtion verolypsylehmää olemassakaan kun kuitenkin ihmisten on pakko liikkua edes jollain keinolla :-\
Citroën Berlingo III 1.5BlueHDi 130 Shine XL -20
Weinsberg CaraOne 550 UK -24

vasara

Lainaus käyttäjältä: RoccoScientist - 29.09.11 - klo:13:26
Ei kai tässä kuvitella, että autoilijoiden aiheuttamat kustannukset rajoittuvat teiden kulumiseen? Jotenkin tuntuu muutenkin naivilta lähtökohtalta. Eihän kukaan muissakaan veroissa maksa vain omaa osuttaan pois; aina osa niistä veroeuroista menee jonnekin, mistä ei itse suoraan hyödy mitään.
Jokainen ymmärtää että valtion verotulot eivät ole valmiiksi korvamerkittyjä, mutta noiden esitettyjen lukujen suhde on tarpeettoman suuri ja nyt veronkorotuksilla ja tieverkon ylläpitomäärärahojen leikkauksilla entisestään kasvaa.
Jotain lukuja:
Valtion 2012 budjetissa..
Perusväylänpidon investointimenot ovat 265,9 miljoonaa euroa, jossa
mukana rautateiden osuus 91,2 miljoonaa.
Liikenneväylien ylläpitoon eli rakenteiden kunnossapitoon on varattu rahaa 188,9 miljoonaa euroa, vähennystä tästä vuodesta on liki 10 miljoonaa. Maanteiden osuus tästä on 142,8 miljoonaa. Liikenneväylien hoitoon on käytettävissä 293,9 miljoonaa, tästä maksetaan mm. lumen auraus. Summan jakautumisesta maanteiden ja muiden liikenneväylien kesken ei ole käytettävissä tietoa.

lähde: Tuulilasi- lehti

Kärki

No, tietysti verot ja veronkaltaiset maksut voi nähdä rangaistuksenakin, mutta siinä tapauksessa Suomessa rangaistaan mm. palkan saamisesta, vanhempien perimisestä, omaisuuden myymisestä voitollisesti, jopa ruuan ostamisesta "rangaistaan" jne jne jne.

Minusta veroja ei pidä nähdä automaattisesti rangaistuksena. Se on rangaistus kun joutuu maksamaan sakkoja ajettuaan reilua ylinopeutta - se ei ole rangaistus, jos maksaa autoiluun liittyviä veroja säädetyllä tavalla.

lortti

Nämä autoilun veronkorotukset ovat vain uusi työssäkäyntimaksu nytkin jo lähes kaiken tämän valtion kulutusjuhlat maksavalle keskiluokalle. Tässä odotellaan koska keskiluokan mitta alkaa täyttymään kun veroja kyllä maksetaan mutta vuosi vuodelta saa vähemmän takaisin.

Eikai ne verot nyt niin sapettaisi jos kokisi niistä enemmän saavansa takaisin muuta:
- 5 miljoonan ihmisen valtiossa on yli 300 kuntaa.. haloo! ei ihme että julkisen sektorin osuus BKT:stä on täällä kärkeä. Ja palkankorotusvaatimukset ovat tälläkin väellä tietenkin samaa luokkaa mitä yksityisellä puolella.
- pk-seudulla kökit aamuruuhkassa samaan aikaan kun jossain 30tuhannen asukkaan imatralla on hirmuiset moottoritiet päivittäistä 10 autoa varten.
- hammaslääkäriin jonotat 6kk.
- jne....

Gigaa

Lainaus käyttäjältä: lortti - 01.10.11 - klo:12:09
- pk-seudulla kökit aamuruuhkassa samaan aikaan kun jossain 30tuhannen asukkaan imatralla on hirmuiset moottoritiet päivittäistä 10 autoa varten.

No ei se kovin hirmuinen moottoritie mielestäni ole. 100 rajoitus ja venäläisten rekat tukkivat silloin tällöin toisen kaistan (tai ainakin tukkivat). Ainakin itseäni Imatralla asuessani kyrsi ajella vanhaa 6-tietä pitkin, jossa liikennevaloja oli riittämiin. Ruuhkaa siellä kyllä ei koskaan ole...
Škoda Octavia Combi 1.6 TDI Style DSG 2018

Kärki

Lainaus käyttäjältä: lortti - 01.10.11 - klo:12:09
Eikai ne verot nyt niin sapettaisi jos kokisi niistä enemmän saavansa takaisin muuta:
- 5 miljoonan ihmisen valtiossa on yli 300 kuntaa.. haloo! ei ihme että julkisen sektorin osuus BKT:stä on täällä kärkeä. Ja palkankorotusvaatimukset ovat tälläkin väellä tietenkin samaa luokkaa mitä yksityisellä puolella.
- pk-seudulla kökit aamuruuhkassa samaan aikaan kun jossain 30tuhannen asukkaan imatralla on hirmuiset moottoritiet päivittäistä 10 autoa varten.
- hammaslääkäriin jonotat 6kk.
- jne....

No, tuoltahan se tietysti usein meidän silmiimme näyttää kieltämättä. Kuntien määrässä olisi kieltämättä tarkistamisen paikkaa, mutta ongelma on se että monet Suomalaiset ovat jostain syystä niin kuntarakkaita että jos kuntien yhdistämistä suunnitellaan niin tuntuu että kuntalaisille se tarkoittaa suurinpiirten sen oman kunnan liittämistä vieraaseen valtioon!

Terveydenhuollon kohdalla joudun olemaan kyllä hieman toista mieltä. Tai sanotaanko niin että pienissä vaivoissa se varmasti onkin jonottamista..mutta isompien vammojen ja sairauksien kohdalla julkinen puoli kyllä minun kokemusteni mukaan todella toimii. Pari kokemusta siitä: Eräs jo hieman iäkkäämpi perheenjäseneni sairastui taannoin syöpään. Pitkän menestyksekkään uran tehneenä hän tietenkin ajatteli että käyttää hoitoihin omaa rahaa ja hoidattaa sairautensa yksityissektorilla. Otettuaan yhteyttä sinne, hänelle vastattiin: "voimme me sinut täälläkin hoitaa..mutta pääsen moninverroin halvemmalla ja saat yhtä hyvän hoidon julkisella puolella"
Näin myös kävi..ei pienintäkään moitetta hänen syöpätautinsa hoidon osalta julkisella puolella.
Toinen esimerkki: Sain joitakin vuosia sitten suhteellisen pahan urheiluvamman, joka vaati kiireellistä hoitoa. Menin tottakai hetimiten yksityiselle urheilulääkäriasemalle saadakseni nopeasti hyvää hoitoa. Siellä ortopedi sanoi suunnilleen samat sanat kuin edellisessä tapauksessa: "voin operoida sinut täällä - maksaa sinulle 9000euroa. Voin operoida sinut myös tuossa kunnallisella puolella - maksaa sinulle 75euroa"
Ei tarvinne miettiä kumman valitsin..ja itseasiassa olin julkisella puolella leikkurissa seuraavana päivänä, kun yksityispuolella olisi aika ollut seuraavalla viikolla.

On ehdottomasti ikävää ja suuri puute, että päivittäinen perusterveydenhuolto on sitä jonottamista jonottamisen perään. Tähän olisi ehdottomasti saatava korjaus - mutta myös se on todettava että erikoissairaanhoito kyllä toimii Suomessa julkisella puolella erinomaisen hyvin. Tietenkin sielläkin lievempien vammojen kanssa esimerkiksi leikkaushoitoa saa usein jonottaa kuukausikaupalla, mutta silloin kun kyse on jostakin oikeasti vakavasta ja/tai kiireellistä hoitoa vaativasta vammasta/sairaudesta, niin kyllä sieltä veroeuroille vastinettakin saa. Tai ainakin minä ja muutama perheenjäseneni on saanut.

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy