1.4 TSI metallinen "säksättävä" ääni tyhjäkäynnillä ja kierroksilla

Aloittaja Ramzez, 12.06.23 - klo:19:21

« edellinen - seuraava »

Ramzez

Olin tänään kauppaan lähdössä Passatilla kun huomasin heti käynnistyksen jälkeen, että moottorista kuuluu jonkinlainen metallinen säksättävä ääni, ikään kuin joku metallinen pyörivä osa ottaisi tasaisin väliajoin metalliin kiinni. Melkein tekisi mieli jopa veikata laakerimaista ääntä, mutta hieman vaikea kuvailla. Ã,,äni kuului siis heti käynnistyksen jälkeen kylmällä koneella ja ääni ei hävinnyt missään vaiheessa mihinkään. Kierrosten nostaminen tihentää tätä säksätysääntä. Ã,,äni ei ole kuitenkaan lainkaan sellainen kuten lukuisat Youtube-videot rikkinäisistä jakoketjuista. Ã,,äni ei myöskään korvakuulolla paikallistu jakopään suuntaan, ennemminkin vaihdelaatikon suuntaan, jos siis olisi pakko veikata ilman stetoskooppia. Moottorin lämpimäksi ajaminen ei poista ongelmaa, ääni säilyy entisenlaisena. Ilmastoinnin pois kytkeminen ei vaikuta ääneen. Koska kyseessä on Ecofuel, niin tyhjäkäynnillä remmiahdin ei edes pyöri (vesipumppu pyörittää), joten ääni ei voi kuulua siitä. Auto vastaa kaasuun normaalisti, eikä ajossa tule esiin ongelmia, tosin olen ajanut hyvin varovaisesti paikallistaakseni vikaa. Vaihteisto vaikuttaisi toimivan normaalisti. VCDS:n vikakoodinluku ei tuottanut tulosta, ei siis koodeja.

Kenelläkään tullut vastaavaa vastaan taikka valistuneita veikkauksia viasta? Pitää joka tapauksessa olla paikalliseen korjaamoon yhteyksissä ja sopia diagnosointiaika.

Auto VW Passat 1.4 TSI DSG Ecofuel 2014, 279 tkm ajettu.

Ramzez

Tarina jatkuu:

Vahva epäilys vauhtipyöräviasta. Sovin tälle aamulle korjaamolle ajan vian diagnosoimiseksi ja pihaan ajettuani alkoi epäilys vauhtipyöräviasta vahvistumaan. Koska DQ200-laatikossa kytkin kannattaa vaihtaa samalla kun laatikko on pöydällä, ehdotin sitäkin, mutta kyseinen korjaamo ei kytkinremppoja tehnyt, ainoastaan vaihtaa vauhtipyöriä, joten kävin sitten autoa näyttämässä vielä toisella korjaamolla. Ehdittiin hetken vikaa kuulostella, kun ääni alkoi jo siinä määrin pahentua, että parempi oli jättää auto korjaamon pihaan. Kuriositeettina mainittakoon, että auto kulki täysin normaalisti, vaihteissa ei ollut ongelmia ja vikakoodejakaan ei tullut missään kohtaa (edes tuon äänen pahenemisen jälkeen). Nyt on korjauskustannusarvio kädessä (1900â,¬), kun vaihdetaan kaksoismassa ja kytkin alkuperäisosia käyttäen. Auto kenties viikon kuluessa kunnossa.

Toki lopullinen diagnoosi selviää vasta sitten, kun auto on purettu ja todennäköisesti laatikko pöydällä, mutta äänimaailman ja korjaamon kokemusten perusteella ääni vahvasti viittasi vauhtipyörään.

Tällaista tällä kertaa.

Marko

Kaksoismassan viallisuuden kuulee selvästi tyhjäkäynnillä. Ronklotus häviää hetkeksi ja alkaa taas uudestaan.
Skoda octavia scout Tdi 184 horsepower -17
+ muuta kalustoa,niin että hirvittää.

Ramzez

Lainaus käyttäjältä: Marko - 13.06.23 - klo:14:40
Kaksoismassan viallisuuden kuulee selvästi tyhjäkäynnillä. Ronklotus häviää hetkeksi ja alkaa taas uudestaan.

Tuo ronklotus alkoi siis eilen kylmällä koneella ja ei sen jälkeen hävinnyt mihinkään. Tätä ennen minkäänlaista ylimääräistä äänimaailmaa ei vauhtipyörästä kuulunut. Aivan 100% varmuudella ei toki voi vielä sanoa, onko vika vauhtipyörässä, mutta laajan nettiselailun ja Youtube-videoiden perusteella se vaikuttaisi kuitenkin vikaantuneen ja olivat samaa mieltä asiasta korjaamolla. Vein auton tänään korjaamolle ja korjaamolla kun yrittivät vikaa vielä kuulostella, niin alkoi ääni muuttua jo siinä määrin pahemmaksi, että todettiin paremmaksi ottaa laatikko pöydälle, eikä aiheuteta lisävahinkoja. Samaan syssyyn vaihdetaan myös kytkin omasta toiveestani. Oikeastaan ainoa olennainen pelko tässä kohtaa on se, jos tuo kaksoismassa olisi onnistunut nyt aiheuttamaan muita vahinkoja mennessään, kun näin äkisti päätti kilometrit tulla täyteen. Sinänsä mitään vikakoodeja ei ehtinyt tulla ja auton vaihteisto toimi täysin normaalisti.

jt

Vika voi olla myös vesipumpussa, tekee metallista säksättävää ääntä tyhjäkäynnillä jos laakerit lopussa ja alkaa yhtäkkiä.
Vesipumpun voi vaihtaa erikseen, pumppu on hieman tavallista kalliimpi, mutta huomattavasti halvempi kuin 2-massa tai kytkin töineen. Kannattaa selvittää tämäkin vaihtoehto ennenkuin laatikkoa revitään auki..

Nimimerkillä tulipas vaihdettua kerran turhaan ketju :).
VW Touran Ecofuel 1.4TSI DSG -11

Ramzez

Lainaus käyttäjältä: jt - 13.06.23 - klo:17:54
Vika voi olla myös vesipumpussa, tekee metallista säksättävää ääntä tyhjäkäynnillä jos laakerit lopussa ja alkaa yhtäkkiä.
Vesipumpun voi vaihtaa erikseen, pumppu on hieman tavallista kalliimpi, mutta huomattavasti halvempi kuin 2-massa tai kytkin töineen. Kannattaa selvittää tämäkin vaihtoehto ennenkuin laatikkoa revitään auki..

Nimimerkillä tulipas vaihdettua kerran turhaan ketju :).

Vesipumppu tähän on vaihdettu sen laakerin pettämisen vuoksi jo aiemmin, joten vika tuskin on siinä. Ã,,äni ei myöskään lainkaan paikallistunut apulaitteiden tai ketjun suuntaan, joten vaikea uskoa, että sieltä vika nyt löytyisi.

Kaksi eri korjaamoa piti todennäköisimpänä vikaantunutta vauhtipyörää, mutta korjaamon kanssa kyllä sovittiin, että vielä hieman tutkailevat konehuonetta ennen laatikon irroitusta, ettei nyt ainakaan ilmeisten muiden vikojen vuoksi oteta laatikkoa turhaan irti.

Laittelen tänne aikanaan tuloksia kun niitä tulee. Täytyy toivoa, että vika on rajoittunut vauhtipyörään. Kytkin uusitaan joka tapauksessa.

tex-

Kannattaa ajella vähän ennenkuin vaihtavat vauhtipyörän. Naapurilla hajosi vauhdissa vauhtipyörä ja moottori ja vaihdelaatikko kärsivät niin paljon, että auto meni romutukseen.
VW Polo R-Line 1,5 Evo -20
ex VW Golf GTI 8v -86
ex VW Polo Comfortline 1.2 tsi -15

Ramzez

Lainaus käyttäjältä: tex- - 14.06.23 - klo:18:02
Kannattaa ajella vähän ennenkuin vaihtavat vauhtipyörän. Naapurilla hajosi vauhdissa vauhtipyörä ja moottori ja vaihdelaatikko kärsivät niin paljon, että auto meni romutukseen.

Autoa ei enää käytetä, ennen kuin laatikko on otettu irti mahdollisten lisävahinkojen välttämiseksi. Luulisin mahdollisen konevaurion ja/tai laajemman laatikkovaurion selviävän siinä samalla, jos vauhtipyörä olisi ne vienyt mennessään, koska netistä tutkimani mukaan tämä yleensä tarkoittaisi sitä, että vauhtipyörä on totaalisesti hajonnut kappaleiksi, jolloin ne irto-osat ovat jääneet vauhtipyörän ja laatikon kuoren väliin, rikkoen tuon kuoren ja samalla vääntänyt kampiakselin vinoon.

Vauhtipyörä ei minun tapauksessani hajonnut ajossa, vaan ensimmäistä kertaa ääni alkoi kuulumaan heti kun kylmänä auton laitoin käyntiin. Silloin se oli vielä melko tavanomainen vauhtipyörästä kuuluva ronklotus. Sen vuoksi uskalsin varovasti ajaa auton korjaamolle n. 5 km ja pääsinkin pihaan ilman sen suurempaa dramatiikkaa. Vasta kun korjaamon pihassa piti asentajien kuulostella tuota mahdollista vikakohdetta, niin ääni alkoi siinä määrin muuttua, että koettiin paremmaksi, ettei oteta riskiä lisävahingoista ja auto tutkitaan loppuun laatikko irrottamalla.

Korjausaika meni n. viikon päähän, joten odottelen nyt rauhassa minkälainen tuomio sieltä tulee. Sen mitä netistä asiaa tutkin, niin tuollaiset moottorivaurioon asti yltävät vahingot ovat onneksi suht harvinaisia ja sen vuoksi kannattaa kuitenkin tuo laatikko irrottaa ja katsoa tilanne, vaikka se jotain maksaa.

jt

Kaksoiskytkimen ja vauhtipyörän vaihto ei ole onneksi kuitenkaan ihan poskettoman kallista, vaikka "rapeaa" onkin. Viime kesänä tuli vaihdatettua molemmat Ecofueliin kun kytkin alkoi olla lopussa, vauhtipyörä siinä samalla kun paikat auki vaikka ei siinä mitään ajossa havaittavaa vikaa ollut, mutta voi tulla kalliiksi säästää jättämällä se vaihtamatta, niin siksi se myös. Hinnaksi tuli vähän päälle 1,5kâ,¬, työtä tuossa vaihdossa riittää melkein koko päiväksi.
VW Touran Ecofuel 1.4TSI DSG -11

Ramzez

Lainaus käyttäjältä: jt - 15.06.23 - klo:22:34
Kaksoiskytkimen ja vauhtipyörän vaihto ei ole onneksi kuitenkaan ihan poskettoman kallista, vaikka "rapeaa" onkin. Viime kesänä tuli vaihdatettua molemmat Ecofueliin kun kytkin alkoi olla lopussa, vauhtipyörä siinä samalla kun paikat auki vaikka ei siinä mitään ajossa havaittavaa vikaa ollut, mutta voi tulla kalliiksi säästää jättämällä se vaihtamatta, niin siksi se myös. Hinnaksi tuli vähän päälle 1,5kâ,¬, työtä tuossa vaihdossa riittää melkein koko päiväksi.

Jos tästä projektista selvitään tosiaan kytkimen ja vauhtipyörän vaihdolla, niin loppupeleissä minua ei asia niin pahasti haittaa, vaikka kustannusarvio olikin nyt n. 1,9tâ,¬. Molemmat ovat kuluvia osia ja nyt kun ne vaihdetaan, niin vaihteistoon tuskin tai ainakaan toivottavasti ei tarvitse heti sillä tavalla koskea, että se pitäisi ottaa uudestaan pöydälle. Mekatroniikkaa ei ryhdytty nyt samaan syssyyn vaihtamaan, koska se ei ole mitenkään itsestään ilmoitellut ja sen vaihtaminen onnistuu laatikkoa irrottamatta. Sen lisäksi tuo mekatroniikka itsessään on arvokkaampi kuin koko tämä työ, mitä nyt tehdään, joten siihen ei viitsi ryhtyä aivan kevyin perustein.

Ramzez

Väliaikatietoa:

Korjaamolta olivat yhteyksissä. Vika ei lopulta ollut vauhtipyörässä taikka kytkimessä. Vauhtipyörän neulalaakeri oli sen sijaan kuivunut ja hieman ruosteessa ja se oli alkanut pitämään ääntä. Vaikka kyseinen vika olisi nyt voitu korjata periaatteessa pelkällä neulalaakerin vaihdolla, päätin kuitenkin jatkaa alkuperäisellä suunnitelmalla, että vaihdetaan myös vauhtipyörä ja kytkin. Autolla on kuitenkin jo ajettu n. 280tkm ja korjaamonkin havaintojen perusteella vauhtipyörä ja kytkin vaikuttaisivat alkuperäisiltä. Näin ollen kun laatikko oli jo heillä pöydällä ja uusi vauhtipyörä ja kytkin odottamassa, olisi ollut haaskausta jättää ne uusimatta samalla.

Odottelen edelleen auton valmistumista ja katsotaan sitten miten homma etenee.

Marko

Lainaus käyttäjältä: Ramzez - 20.06.23 - klo:12:48

Kytkinakselin kunto pitää tarkistaa, koska kuiva neulalaakeri on saattanut kuluttaa sitä. Kaverilla vastaava tapaus, ei ollut pitkää iloa, kun vaihdettiin neulalaakeri kuluneeseen kytkinakseliin.
Skoda octavia scout Tdi 184 horsepower -17
+ muuta kalustoa,niin että hirvittää.

Ramzez

Lainaus käyttäjältä: Marko - 25.06.23 - klo:19:36
Kytkinakselin kunto pitää tarkistaa, koska kuiva neulalaakeri on saattanut kuluttaa sitä. Kaverilla vastaava tapaus, ei ollut pitkää iloa, kun vaihdettiin neulalaakeri kuluneeseen kytkinakseliin.

Auto tuli tosiaan juuri ennen juhannusta valmiiksi ja tuo akselin kunto käytiin läpi mainitsemastasi syystä ja lisäksi vaihdettiin laatikon öljyt. Akseli oli onneksi kunnossa, joten se ei vaatinut ainakaan nyt järeämpiä toimenpiteitä.

Marko

Lainaus käyttäjältä: Ramzez - 25.06.23 - klo:21:40
Auto tuli tosiaan juuri ennen juhannusta valmiiksi ja tuo akselin kunto käytiin läpi mainitsemastasi syystä ja lisäksi vaihdettiin laatikon öljyt. Akseli oli onneksi kunnossa, joten se ei vaatinut ainakaan nyt järeämpiä toimenpiteitä.
No hyvä että tuli tarkistettua, muuten olisi saattanut alkaa jossain vaiheessa ketuttamaan.
Skoda octavia scout Tdi 184 horsepower -17
+ muuta kalustoa,niin että hirvittää.

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy