Tervehdys piiiitkästä aikaa!
Keväällä hommat olivat niin sanotusti "pitkässä puussa", jonka vuoksi päivittely jäi allekirjoittaneelta kokonaan. Palataanpa takaisin keväälle.
Kesävanteiksi tilasin jo joulukuussa Rotiformin DTM:t, joiden päälle kietaistiin uudet Michelinin PS4:t.

Seuraavana vuorossa oli DSG & haldex öljyjen vaihto. Orkkisöljyt ja orkkisuodatin laatikkoon, perään tuttuun tapaan sihdin puhdistus. Noin 30tkm aiemmin oli JT Carfix vaihtanut myös haldexin öljyt ja sihdin olivat myös putsanneet. Ei ollut montaa kivenmurua päässyt sihtiin.
Seuraavaksi oli ohjelmassa kori- ja tekniikkatyöt. Tekniikka oletettavasti porukkaa enemmän kiinnostaa, joten aloitetaan siitä. Siispä, samaan aikaan kun puskurit olivat maalauksessa touhuilin helpoimmat osat paikalleen. Paikalleen sujahti;
- Racinglinen välijäähdytin
- Racinglinen intake
- Racinglinen turbo muffler
- Racinglinen inlet pipe
- Racinglinen intake hose
Kaikki osat suoria bolt-oneja kuten he mainostavatkin. Ainoa muutos, joka piti tehdä oli ilmanohjaimien kavennus keskeltä edestä, että mahtuu välijäähy olemaan. Muutenkin hyvinkin suoraviivainen asennus, pois lukien jäähdytin paketin takaisin laitto etukehikkoon, oli uudella välijäähyllä todella tiukka sovitus.
Samalla etupuskurin kilventaustan reiät siloitettiin ja takapuskurista ruuvien reiät ja pieni vaurio, joka siinä oli jo ostaessa.

Vakio vs. Racingline

Paketti kasassa, samalla laitettiin Riegerin etulippa kiinni ja Maxtonin takapuskurien mustat osat.

Seuraavaksi kaveri laittoi Racinglinen kisakatillisen downpipen paikalleen ja vaihtoi iskarin yläpäät. Seuraavaksi auto kävi ohjelmassa Racingline Finlandilla. Racingline lupasi autosta 392/53x (?). Lokitietojen mukaan aika tarkkaan 400hp tienoilla pyöritään. Penkissä ei ole vielä käynyt, mahdollisesti jossain vaiheessa. Ja kyllä, catback ei ole vakio. Kyseessä Milltekin catback mustilla putkenpäillä. Muistaakseni taisin sen tammikuun loppupuolella vaihtaa.
Softauksen jälkeen mustat teipit keulaan ja kylkeen vielä pikkuteipit ja sivuhelmat sekä takakontin lippa paikoilleen.

Loppukesä rullaillaan kuvien mukaisessa kunnossa ja nautitaan kesästä sekä tulevasta syksystä.