Tätä firmaa ei tainnut olla mainittuna rengaslinkeissä aiemmin, joten kerrotaan ostokokemus marraskuulta 2011.
Hakusessa oli hieman normista poikkeava talvirengaskoko, jota ei löytynyt järkevän pienellä kantavuudella kuin Micheliniltä. Lisäksi valmistajalla oli tukevia vaikeuksia saada tavaraa syksyllä/alkutalvella myytäväksi. Kovin monessa paikassa ei ollut edes menneen sesongin (tai vanhempia) kumeja tarjolla ja näistä halvimmaksi osoittautui Konalassa ja Klaukkalassa vaikuttava rs-superhuolto (http://rs-superhuolto.kotisivukone.com/3). Menevien rengaskokojen hinnoittelusta siis ei ole tietoa.
Nettisivujen hinnaston hinnasta sai puhelimessa 15 pinnaa veks (ja muualla olisi siis ollut selvästi kalliimpaa). Maksoin sähköpostiin kolahtaneen laskun etukäteen, kun oli pelko ettei näitä riitä kaikille ;D Diilinä oli hakea sopivana aikana pelkät kumit Konalan Shelliltä, kunhan olisin soittanut varoitussoiton paria päivää etukäteen. Matkahuollon toimituskulusta ei ollut puhetta.
Muistin kysyä paistoviikkoa amatöörimäisesti vasta jälkikäteen, kun olin jo maksanut laskun, mutten vielä ollut noutanut kumeja. Siinä vaiheessa ei kukaan tietenkään enää viitsinyt käydä varastossa sitä katsomassa, vaan todettiin että eivätpä ne ole koskaan paria vuotta vanhempia olleet. Loppu hyvin, DOT oli 1511.
Ihan ok vaikutelma jäi puulaakista. Paikanpäällä Klaukkalan toimistopuolella käytynä olisivat vaatteet varmaan haisseet tukevasti röökiltä, tissikalentereja näkynyt seinillä ja likaisia kahvimukeja ollut siellä täällä tuoleilla ja lattialla? :D Voi olla että nämä mielikuvat menevät selvästi ristiin totuuden kanssa?