Olen tukeutunut Vagarenalaisiin viimeaikoina kovasti, mutta hyviä ohjeita saatuani palaan vain kalastelemaan lisää ;)
Eli nyt kysyisin apua autostereoiden asennuksessa. Ei teknistä vaan täysin käytännöllisyyteen ja ulkonäköön perustuvaa. Otan erittäin mielelläni kommentteja ja vaikka uusiakin ideoita vastaan.
Liitteenä olevassa ensimmäisessä kuvassa näkyy samanlainen automalli, joka itselläni on, eli VW Passat. Siihen asenettava Pioneer AVH-3300BT stereo on itselleni sopiva ominaisuuksien ja myös hintansa vuoksi. Yksi ongelmakohta stereoissa kuitenkin on. Stereoissa on iPhone liitin etupaneelissa ja tämän vuoksi asennusta ei saa oikein millään konstilla tyylikkäästi piilotettua. Noin 80 prosenttia stereoiden käytöstä olisi iPhonen kautta, joten piuha tulee olemaan kiinni stereoissa useasti. Nyt kysynkin mielipidettänne piuhan asennuspaikasta:
1. ”Punainen” piuha tulisi stereoiden päällä olevaan kotelon sisältä.
+ piuhan saisi helposti koteloon säilytykseen
+ asennus helppo
- piuha tulee vähän hassusti stereoiden päältä mahdollisesti volume ym. nappien eteen
- kotelo, jossa piuha on olisi mukava saada lähes kiinni, joten jonkinlainen kotelomekanismin muokkaaminen tulisi tarpeen
2. ”Keltainen” piuha tulisi virtalukon alapuolelta.
+ piuhalla lyhyt matka
- piuhan säilytykseen olisi tehtävä kotelo tai vastaava
- kotelo voi olla hieman oikean polven tiellä (jos pieni kotelo, niin itselläni ei välttämättä osu polveen)
3. ”Vihreä” piuha tulisi alhaalta tuhkakupista
+ helppo säilytyspaikka johdolle ja varmasti helppo asennus
- piuha tulee pitkän matkan ja kulkisi tuulettimen käyttökytkimien yli
4. Piuha tulee kuvan 2. tyylisesti stereon ja reunoilla olevan sovitinpalan välistä
+ kaikkein lyhin matka johdolle
- piuhaa ei saa mihinkään piiloon, vaan se on kokoajan näkyvillä
- pidemmänpäälle mahdollisesti häiritsevä edellä mainitun seikan vuoksi
5. Joku muu ratkaisu jota en ole edes tullut ajatelleeksi
(Piuhan käyttö ”normaalisti” irrallaan ohjaamossa ei houkuta. Radiomallin vaihto tietenkin ratkaisisi pulman, mutta ei tätäkään mielellään)
5. Muu viritys.
Avaa tuo monitoimilaite ja juota tuo Ipodin piuha laitteen sisään tuon ulkoisen liittimen napoihin, niin saat piuhan nätisti tulemaan sen jälkeen autossa paneleiden takana/sisällä mihin haluat.
Ei varmasti helpoin , mutta mielestäni siistein vaihtoehto.
Miten käy laitteen takuun kanssa? Entä pystynkö käyttämään USB-liitintä vielä tarvittaessa tikun kanssa? Muten kyllä alkoi jo houkuttella ;D
Olettaisin että jos menee laitetta avaamaan, tinaamaan ja turaamaan, :) niin takuulle voinee heittää hyvästit. Niin arvelisin.
Lainaus käyttäjältä: Pona11 - 04.10.11 - klo:10:25
5. Joku muu ratkaisu jota en ole edes tullut ajatelleeksi
(Piuhan käyttö ”normaalisti” irrallaan ohjaamossa ei houkuta. Radiomallin vaihto tietenkin ratkaisisi pulman, mutta ei tätäkään mielellään)
Jos piuhalle tekis pienen kolon tuohon soittimen ja kehyksen väliin piuhan mistä sais piuhan soittimen taakse. Piuhan saisi siististi piiloon ja vedettyä tuonne kolikkolokeroille tai vaikka keskikonsoliin muki telineille.
Siistein, toimivin ja käyttäjäystävällisin ja nopein vaihtoehto on se, että hommaat reilun SD kortin ja laitat musiikit sinne, synkronoi korttia iphonen kanssa tarvittaessa.
Ei tarvitse viritellä piuhoja, telineitä, ja poppi soi autossa vaikka luuri unohtuisi.
Yksinkertaista, helppoa......
5. Osta suosiolla soitin jossa liittimet on takana. Esim avh-p4300.
http://www.redcoon.de/B284887-Pioneer-AVH-P4300DVD_2-DIN (http://www.redcoon.de/B284887-Pioneer-AVH-P4300DVD_2-DIN)
Tai sitten suoraan AppRadio joka on samassa hintaluokassa tuon 3300:n soittimen kanssa.
http://www.pioneer.eu/de/products/25/299/35829/SPH-DA01/index.html (http://www.pioneer.eu/de/products/25/299/35829/SPH-DA01/index.html)
http://www.caraudio24.de/Autoradios/Pioneer/Pioneer-SPH-DA01::23690.html (http://www.caraudio24.de/Autoradios/Pioneer/Pioneer-SPH-DA01::23690.html)
Onko soittimesi jotain vanhaa mallia yms. Kun googletan Pioneer AVH-3300BT tulee hiukan erinäköinen soitin jossa on usb takapaneelissakin?
Sellaisen hommaisin sinuna, piuha tässä mallissa tulisi törröttämään aina ja ikuisesti.
Kyllä nyt on aivastuksen selaimessa jotain häikkää
Tossa on se 3300BT (http://www.pioneer.eu/fi/products/25/109/281/AVH-3300BT/index.html)
Siinä valitettavasti on se usb/iPhone liitin etupaneelissa.
Jos ostaisin 4300DVD:n niin handsfreen vuoksi joutuisin ostamaan myös CD-BTB200:n (http://www.pioneer.eu/fi/products/25/38/301/CD-BTB200/index.html) joista tulisi yhteislaskua ihan minimissään 250 euroa lisää. Toki saisin hieman isomman näytön samalla.
SD-kortilla en pysty täysin korvaamaan iPhonea, sillä käytän suurimmaksi osaksi Spotifyä, joten musiikit tulevat sieltä.
Tarkoititko Vankka samanlaista systeemiä, kuin "Kuva 2" tapauksessa, että liitin tulee radion vierestä. Tällöin en saa piuhaa tarvittaessa piiloon, vaan se törröttää radion ja sovitinkappaleen välissä kokoajan.
Juottaminen edelleen houkuttelee, mutta tällöin en voi käyttää usb:tä enää muuhun ja takuu haihtuu.
Ilmeisesti mikään vaihtoehdoista 1-3 ei kuulosta kenenkään mielestä hyvältä. Ehkä ne ovatkin aika "halvan näköisiä" ratkaisuja.
Mitäs jos soittelet bluetoothin kautta niitä biisejä? Ei tarvi johotoa ollenkaan.
No mitenkäs sitten tuo toinen vaihtoehto mitä tarjosin. Näyttäisi olevan bluetooth mukana.
http://www.pioneer.eu/fi/products/25/299/35829/SPH-DA01/index.html (http://www.pioneer.eu/fi/products/25/299/35829/SPH-DA01/index.html)
Lainaus käyttäjältä: Flat - 04.10.11 - klo:11:44
Siistein, toimivin ja käyttäjäystävällisin ja nopein vaihtoehto on se, että hommaat reilun SD kortin ja laitat musiikit sinne, synkronoi korttia iphonen kanssa tarvittaessa.
Ei tarvitse viritellä piuhoja, telineitä, ja poppi soi autossa vaikka luuri unohtuisi.
Yksinkertaista, helppoa......
Tälle kannatus. Toinen vaihtoehto tuo Bluetoothing kautta soittaminen, mutta nykyluurin akut kuivuvat niin nopeasti että joutuu lataamaan koko ajan.
Bluetooth audiotoiston äänenlaatu ei sitten ole kummoinen. Minulla ei tosin kokemusta autokäytössä mutta kotistereoissa oleva Belkinin bluetooth-vastaanotin + iLaite soveltuu lähinnä taustamusiikin soittamiseen.
Sen iPhone piuhan kanssahan puhelin latautuu samalla. Bluetoothin kautta streamaus olisi hyvä, mutta kun kyseisessä Pioneerin 3300BT soittimessa ei ole A2DB-tukea, eli ei osaa soitattaa bluetoothin kautta. Tosiaan se SD-kortti sinäänsä vaatii sen, että ostaisin kuuntelemani kappaleet itselle, enkä voisi samalla tavalla kuunnella vapaasti Spotifylla. Kuuntelen myös joitain podcasteja, joita saa helposti iTunesin kautta ladattua ja sitten soitettua iPhonella.
Se Appradio kävi mielessä, mutta radio on kuulemma vielä aikalailla raakile. Eli yksi audiomyyjä kuvasi radiota beta-versioksi. Käytöltään hieman hidas ja kuulemma välillä menee hieman jumiin. Toinen vielä isompi tekijä SPH-DA01 radiossa on se, että kyseinen laite ei ole ilman iPhone mitään muuta, kuin pelkkä hieno kello, bluetooth-handsfree ja perusradio. Laite kuitenkin maksaa lähes saman verran kuin esim. 3300BT, mutta ei sisällä edes CD-soitinta, DVD:stä ja muista ominaisuuksista puhumattakaan. Itselläni on tosiaan iPhone, mutta jos joku muu käyttä autoa, niin kyseisellä radiolla ei oikein pysty tehdä juuri mitään. Auton viihdepuoli olisi näin ollen sidottu täysin iPhoneen ja tuntuu, että samalla rahalla saa paljon enemmän ominaisuuksia tavallisemmista multimedialaitteista.
Joo Bluetoothin kautta ei musiikki kuulosta aivan yhtä hyvältä, mutta esim podcastien kuunteluun se varmaan riittäisi. Harmi vaan, ettei Pioneerin 3300BT:ssä ole tätä tukea :(
Onhan tuossa sitten tietysti vielä se vaihtoehto että liität iPhonen kuulokeliitännästä takaosan audio-in liitäntään. Sitten voit vetää kaapelin ihan mihin haluat ja saat myös videokaapelin samaan plugiin jos haluat.
Tuollainen kaapeli: http://image.made-in-china.com/2f0j00sejEciAdcSqC/3-5mm-Stereo-4-Core-to-3-RCA-Cable.jpg (http://image.made-in-china.com/2f0j00sejEciAdcSqC/3-5mm-Stereo-4-Core-to-3-RCA-Cable.jpg)
Tätä samaa olen harkinnut, mutta tällöinhän menettäisin iPhonen ohjausmahdollisuuden ja ilmeisesti videoiden toistokin vaatii tämän Pioneerin oman piuhan (http://www.pioneer.eu/fi/products/25/38/301/CA-IW.50V/index.html), jossa on USB ja 3,5mm samassa. Eli tällöin ei kaukosäädin vaihtaisi enää kappaleita, eikä iPhone lataudu.
Kyllä mä lähtisin katsomaan jo toisen valmistajan soittimia josko niistä löytyisi kaikki halutut kilkkeet samasta laitteesta.
Lainaus käyttäjältä: Kale - 04.10.11 - klo:14:36
Kyllä mä lähtisin katsomaan jo toisen valmistajan soittimia josko niistä löytyisi kaikki halutut kilkkeet samasta laitteesta.
,,lä Kale vielä luovuta ;)
Clarion VX401E:ssä on aikalailla samat ominaisuudet, kuin Pioneerin 3300BT:ssä, mutta Clarionissa olisi USB takana. Kävin vain kokeilemassa esim. Clarionia ja Kenwoodin vastaavia soittimia ja totesin silloin, että toimivuudeltaan ja käytettävyydeltään Pioneerin soitin on selvästi parempi.
Ei Pioneerin 3300BT:stä toisaalta taida saada millään konstilla (asennukseltaan)nätisti toimivaa iPuhelimen kanssa. Mutta jos joku nyt keksisi sen huomaamatta jääneen loistoidean... ???
Lainaus käyttäjältä: Pona11 - 04.10.11 - klo:12:33
Tossa on se 3300BT (http://www.pioneer.eu/fi/products/25/109/281/AVH-3300BT/index.html)
Tarkoititko Vankka samanlaista systeemiä, kuin "Kuva 2" tapauksessa, että liitin tulee radion vierestä. Tällöin en saa piuhaa tarvittaessa piiloon, vaan se törröttää radion ja sovitinkappaleen välissä kokoajan.
Juurikin näin, en näköjään ajatellut loppuun saakka. Koitetaas uudestaan :D Hommaat 2xUSB-A naaras ja uros liitintä. Teet tuohon kehykseen kolon naarasliitin siihen (tyylini tämä (http://www.rautasaitti.com/artikkelit/oppaat/kuvat/lisausb/loppu.jpg) siistimpänä tottakai). Vedät piuhan toisen pään haluttuun paikkaan ja samahomma. Sit teet pienen siistin U-kaapelin tuohon soittimen ja liittimen väliin. Sen saa sitten irti helposti. Tosin ei taida olla niitä hienoimpia/kauneimpia mahdollisia ratkasuja.
Olisko blaukkarista mihinkään?
http://www.blaupunkt.de/index.php?id=959&L=1&no_cache=1&tx_ddfproducts2_pi1 (http://www.blaupunkt.de/index.php?id=959&L=1&no_cache=1&tx_ddfproducts2_pi1)[view]=1563
Bluetooth
Built-in Bluetooth
Hands-free calling (HFP)
Phone book upload (PBAP)
2 microphones (built-in + external rear microphone)
Inputs
USB: Front and rear
iPod: iPod/iPhone direct control via front and/or rear USB
Memory cards: SDHC, SD, MMC
Audio / Video: 1 front A/V, 1 rear A/V
Rear view camera
Lainaus käyttäjältä: Kale - 04.10.11 - klo:12:08
Kyllä nyt on aivastuksen selaimessa jotain häikkää
Ei kun Pioneerin sivuilla väärää tietoa.
Lainaus käyttäjältä: Kale - 04.10.11 - klo:15:53
Olisko blaukkarista mihinkään?
http://www.blaupunkt.de/index.php?id=959&L=1&no_cache=1&tx_ddfproducts2_pi1 (http://www.blaupunkt.de/index.php?id=959&L=1&no_cache=1&tx_ddfproducts2_pi1)[view]=1563
Nyt voisin myöntää, että en keksi juurikaan mukisemista tästä Blaupunktista ;)
Siinä tuntuu olevan aikalailla kaikki samat mitä Pioneerissa, mutta lisänä se takaUSBi! Alkuun soittimen takaliittimet aiheuttivat mietintää, sillä siinä ei taida olla kuin DIN-liittimiä, joihin sitten laitetaan haluamiaan johtoja kiinni. Onneksi löysin yhdestä arvostelusta (1.) maininnan, että DIN-liitinjohdot tulevat soittimen mukana ja nyt olenkin siinä uskossa, että tarvitsisin iPhone-käyttöön pelkästään täysin samanlaisen USB+3,5mm piuhan kuin Pioneeriinkin?
En vain oikein löydä mistään arvosteluja laitteesta. Nämä 1 (http://www.talkaudio.co.uk/index.php/index.html/_/reviews/source/blaupunkt-new-york-800-r1050) (ainoa kunnon arvostelu), 2 (http://www.doubledin-carstereo.com/blaupunkt-car-stereo/blaupunkt-new-york-800) ja 3 (http://www.autoexpress.co.uk/products/products/272086/blaupunkt_new_york_800.html) olen löytänyt, mutta siinäpä ne.
Muutenkaan esim. Youtube ei juurikaan tunne kyseistä laitetta, eikä Suomestakaan ole löytynyt jälleenmyyjiä?.? Laitteen valikkorakenne ja muutenkin käyttöliittymä jää näinollen hieman pimentoon.
Mutta kaikenkaikkiaan joko otan pienen Leap of Faith:n ja päräytän Blaukkarin suoraan tai sitten hyväksyn Pioneerin hassun etuliittimen (joka tätä kirjoittaessakin tuntuu jo selvästi huonommalta vaihtoehdolta)
Soitappa Koivuselle ja kysy missä Blaukkaria myydään. Yksi linkki antoi fixus autonvaraosaketjun mutta tuskin niissäkään näytillä tuota soitinta on.
http://www.koivunen.fi/koivunen/images/Koy_Blaupunkt_2011.pdf/ (http://www.koivunen.fi/koivunen/images/Koy_Blaupunkt_2011.pdf/)$FILE/Koy_Blaupunkt_2011.pdf
Moi
Eipä kannata tommosta Suomesta ostaa, kun Gyntteriltä saa saman alle 600,, tilaa netistä ja säästät :)
http://www.caraudio24.de/Autoradios/Blaupunkt/Blaupunkt-New-York-800::23310.html (http://www.caraudio24.de/Autoradios/Blaupunkt/Blaupunkt-New-York-800::23310.html)
Marko
Ootko tutustunu nuohon mallikohtaisiin soittimiin?
Zenec ZE-NC2010 (http://www.zenec.com/en/products/ego/volkswagen-seat/ze-nc2010/) ZE-MC2000 (http://www.extremeaudio.de/gb/autoradios/fahrzeugspezifisch/vw/zenec-ze-mc2000-e-go-moniceiver-f-252r-vw-b-ware.html?___from_store=de)
Pioneer AVIC-F9310BT (http://www.pioneer.eu/fi/products/25/111/241/AVIC-F9310BT/specs.html) AVIC-F3210BT (http://www.pioneer.eu/fi/products/25/111/241/AVIC-F3210BT/index.html) AVIC-F9110BT (http://www.extremeaudio.de/gb/autoradios/fahrzeugspezifisch/vw/pioneer-avic-f9110bt-multimedia-navigation-golf5-avic-9110-bt.html?___from_store=de)
Jos ipuhelimen liittäminen on se tärkein haluttu ominaisuus, niin miten olisi ihan oem MDI-liitäntä? (http://www.volkswagen.fi/vv-auto/shop_products.nsf/WT/5N0057342B?open&db=vw4.nsf)
BT-striimauksen kautta äänenlaatu on ihan priimaa, älkää höpöttäkö joutavia. Tai sitten on vehkeissä vika.... :D
Aloitan viestien purkamisen sillä, että haluaisin sanoa kiitoksen Vagarenalaisille, jotka oikeasti tuntuvat haluavan auttaa. Muutenkin keskustelu areenalla on todella hyvän henkistä (ainakin suurimmaksi osaksi) ja on siis ollut ilo ostaa ensin VAG-auto ja tulla sen jälkeen keräilemään ohjeita tänne foorumille :)
Blaukkarin maahantuojalle Koivuselle otin tänään yhteyttä ja sain sieltä Fixus-liikkeiden yhteystietoja. Pääkaupunkiseudun Fixuksit eivät juurikaan tietäneet koko New York 800 mallista ja tällä hetkellä Suomesta ei saakaan kuin Europe-mallia, jossa on Euroopan Navi. Itse haeskelin World-mallia, josta tämä navi, mutta myöskin puolet hintalapusta puuttuu.
En haluaisi seuraavaa asiaa myöntää, mutta olin ennen Fixukselle soittamista katsonut jo valmiiksi Euroopan tarjonnan ja alustavasti valinnut mahdollisen kaupankäyntikumppanin. En ole ylpeä tästä ja yritänkin usein tukea kotimaisia yrityksiä, mutta en tässä tapauksessa ollut valmis maksamaan reilua kolmasosaa enemmän.
Zenecejä olen tutkinut, mutta mikään ei sytyttänyt aivan yhtä paljoa, kuin esim. Pioneer. Toki Zenecit näyttäisivät vielä enemmän alkuperäisasennuksilta, mutta niiden kanssa hinta pomppaa helposti hieman suuremmaksi. Pioneerin navigaattorimallit olisivat varmasti hienoja laitteita, mutta oma Navigonin navigaattori ja iPhonen navigointiohjelmat saavat alkuun riittää.
Pioneerin navigaattorimalleista tuli mieleen, että mitä tarkoittaa WVGA-näyttö multimedialaitteissa? Sen kaiketi pitäisi olla 800X480 resoluutio, muuta miksi vain osa valmistajista ilmoittaa 800X480 WVGA:ksi? Eli jos vertaatte esimerkiksi Pioneerin AVIC-F930BT (jossa resoluutio 800X480) ja Kenwoodin DDX4028BT (jossa sama 800X480) niin näytön tarkkuus on ihan eri luokkaa. Kenwoodkin ilmoittaa vielä näyttönsä oleva “High Resolution”? Sonykin ilmoittaa 60-sarjalaisten näytöiksi WVGA, mutta ne vain tuntuvat paljon tarkemmilta, kuin toisten valmistajien samalla resoluutiolla varustetut. Blaupunktin 800X480 näytön oletan kuitenkin olevan taas tällainen vähemmän tarkka? Lähtipäs tämä vähän OT ;)
MDI-liitäntä voisi riittää iPhonekäyttööni, mutta minun RCD300 radioon tämä ei ole saatavilla. Olen tässä samalla ajatellut hankkia myös Bluetoot-HF:n ja mahdollisesti paremman äänenlaadun stereoihin, joten siksi uusi radio tuntuu parhaalta vaihtoehdolta.
Olen nyt siis yrittänyt kerätä tietoja Blaupunktin New York 800:sta lähettelemällä spostia noin 10 Euroopassa sijaitsevaan nettikauppaan. Muutamasta olen saanut vastauksia, mutta yksikään heistä ei ole suoranaisesti suositellut Blaupunktia?!? Clarionia ja Pioneeria on yritetty tarjota, mutta jostain syystä Blaukkari ei ole ollut heillä tyrkytettävien listalla. Jatkan kuitenkin metsästystä. Ilmeisesti kyseistä laitetta ei ole kokemuksia kenelläkään tätä foorumia lueskelevilla?
Kiitos Pona11 tämän aiheen aloittamisesta. Minulla on juurikin samanlainen vaihto mielessä kun volkkarin oma soitin ei miellytä. Itsekin laittaisin mielelläni iipuhelimen kiinni soittimeen, jos ei soittamaan, niin ainakin latautumaan.
Minkäslainen tuo soittimen vaihto-operaatio loppujen lopuksi on? Pitääkö esimerkiksi tuon pioneerin soittimen kanssa ostella jotain asennuskehikkoja tai adaptereita että sen saa sopimaan alkuperäisen 2DIN soittimen paikalle? Entä saako nuo ratissa olevat radion ohjaimet toimimaan uuden soittimen kanssa?
Lainaus käyttäjältä: Docw - 06.10.11 - klo:03:44
Kiitos Pona11 tämän aiheen aloittamisesta. Minulla on juurikin samanlainen vaihto mielessä kun volkkarin oma soitin ei miellytä. Itsekin laittaisin mielelläni iipuhelimen kiinni soittimeen, jos ei soittamaan, niin ainakin latautumaan.
Minkäslainen tuo soittimen vaihto-operaatio loppujen lopuksi on? Pitääkö esimerkiksi tuon pioneerin soittimen kanssa ostella jotain asennuskehikkoja tai adaptereita että sen saa sopimaan alkuperäisen 2DIN soittimen paikalle? Entä saako nuo ratissa olevat radion ohjaimet toimimaan uuden soittimen kanssa?
Tuossa on toisesta viestiketjusta quote palikoista joita itse laitoin. Eli normi 2din soitin tarvii sen asennuskehikon ja mahdolliset CAN-adapterit lisäksi antenni tarvii DIN-fakra-adapteri. Mallikohtaset taitavat olla ihan plugandplay.. Asennus ei hirveesti vaadi aikaa ku vähän miettii ja tutustuu niin menee 20-30min jos sitäkään.
Lainaus käyttäjältä: Vankka - 02.10.11 - klo:04:00
Itse olen asentanu 2din soittimen omaan passattiin. Se mitä tarvit on CAN-adapteri, siihen sopiva quadlock johtosarja, asennus kaulus ja nuo TT_rexin mainitsema fakra-adapteri. Itse asennus on aika yksin kertainen operaatio. kehys irti (Lähtee vetämällä) soitin pois (4-torx ruuvia) johdot irti. uusi soitin asennus kehykseen johdot ja adapterit kiinni. kehys niillä 4 torxlla kiinni ja kehys paikoilleen. Näin raapastuna!
Tässä pari esimerkkiä:
Connect2 ctsvw002 (http://www.connects2.co.uk/images/prodimages/prodview/CTSVW002.jpg)
Piuha rattinapaille (Jos on) (http://www.connects2.co.uk/images/prodimages/thumbnail/CTPIONEERLEAD.jpg)
Asennus kehys setti (http://www.extremeaudio.de/gb/zubehoer/radioeinbausets-fahrzeugspezifisch/vw-volkswagen/doppel-iso-radioeinbauset-vw-golf-vcaddytouranpassat-3c.html)
Antenni adaptri (http://www.extremeaudio.de/gb/zubehoer/antennen-adapter-zubeh-246r/ant-adapter-fahrz-spez/vw-volkswagen/acv-1524-09-audi-vw-doppel-fakra-m-auf-din-stecker-m.html)
Tuohon listaan voisi lisätä viel "stalk-piuha", että saa ratin näppäimet toimimaan. Itsellä toimi ilman eri koodailua.
Tuo on hieman väsyneenä kirjotettu, että ei nyt ihan kuvaavin mahdollinen ole.
Lainaus käyttäjältä: Pona11 - 04.10.11 - klo:12:33
SD-kortilla en pysty täysin korvaamaan iPhonea, sillä käytän suurimmaksi osaksi Spotifyä, joten musiikit tulevat sieltä.
Jos Spotifyn käyttö on tärkeää, niin kannattaa ehdottomasti varmistaa, tukeeko valitsemasi soitin sitä lainkaan sen iPhone-kaapelin kautta.
Jos soitin käyttää puhelinta piuhan yli massamuistina, ei Spotify toimi. Jos taas soitin käyttää iPhone-piuhaa nimenomaan vain audiosignaalin siirtämiseen kuten vaikka jokin kaiuttimilla varustettu telakka, niin homma toimii.
Monissa videoarvosteluissa on näytetty kuinka esim. Pioneer 3300BT toistaa Pandora-nettiradiota, jota streamataan iPhonelta. Tällöin kappaleita voi vaihtaa joko puhelimella tai itse stereoiden kautta. Sama päti Spotifyhyn, kun kävin itse kokeilemassa. Ainakin Pioneer ja Kenwoodin DDX-4028BT toimivat molemmat samalla lailla musiikkia streamatessa.
Niille jotka ovat kiinnostuneita tästä kiikarissani olevasta soittimesta Blaupunkt New York 800:sta, niin siitä löytyy aiemminkin linkittämäni kattava arvostelu Talk Audion sivuilta (http://www.talkaudio.co.uk/index.php/index.html/_/reviews/source/blaupunkt-new-york-800-r1050). Itseäni kiinnosti vielä miten sulavasti ja nopeasti laite toimii, miten helposti kosketusnäyttö ottaa vastaan komentoja ja yleinen laitteen toimivuus. Laitetta ei pääse todennäköisesti kokeilemaan juuri missään päin Suomea (itselläni ei ainakaan ole tiedossa). En myöskään löytänyt mistään videoita laitteesta (yhden Youtubesta, jossa ”kenchanney” yrittää saada rattinappulansa toimimaan puolentoista minuutin ajan).
Siispä otin yhteyttä Talk Audion arvostelijaan ja kyselin/pyytelin/patistin häntä tekemään edes jonkinlaisen videon laitteesta. Niinpä hän vielä tänä iltana lähetteli viestiä, että nyt on pieni videonpätkä valmis. Kyseinen video on tässä. The Blaupunkt New York 800 - all formats tested (http://www.youtube.com/watch?v=qiCZTss4lZA&feature=channel_video_title#)
Eihän tämäkään video kaikkea laitteesta kerro, mutta näyttää lataavan ja toistavan eri medioita hyvinkin vastaavanlaisesti kuin Pioneer tai muut. Käyttöliittymä on hyvin selkeä ja laite muutenkin aika standardin näköinen (eli ei liian villi neonvalolediblingfläsh-laite). Eli ihan hyvältä näyttää. Varsinkin kun tästä löytyy se USB sekä edestä että takaa, joten iPhoneasennuksesta saa huomattavasti siistimmän, kuin Pioneer 3300BT:llä.
OT: Pikkuisen huomauttaisin otsikoinnista, jos joku vaikka joskus etsii tietoa tästä aiheesta ei varmasti osaa avata tätä keskustelua otsikon perusteella ja foorumisoftan haku on aika heikko.
Joko Pona oot laittanut tuon New Yorkin? Itsellä olis sama soitin kiikarissa Octaviaan. Onko pätevä peli?
Lainaus käyttäjältä: tsiih - 07.10.11 - klo:07:18
OT: Pikkuisen huomauttaisin otsikoinnista, jos joku vaikka joskus etsii tietoa tästä aiheesta ei varmasti osaa avata tätä keskustelua otsikon perusteella ja foorumisoftan haku on aika heikko.
Heh, luulin tämän olevan jotain leikkimielistä ongelmanratkaisua ajankuluksi. Tämähän olikin oikeaa radionasennusta :o
todellakin harhaanjohtava otsikko.
Blaupunkt New York 800 näyttäisi oleva iGo primo softa.
http://www.igomyway.com/igo-primo (http://www.igomyway.com/igo-primo)
Käyttöohje löytyy täältä: http://www.blaupunkt.de/fileadmin/user_upload/Service/SERVICEDOKU_ZIEL/BA/SF/1011103800001_BA_SF_NAVI.pdf (http://www.blaupunkt.de/fileadmin/user_upload/Service/SERVICEDOKU_ZIEL/BA/SF/1011103800001_BA_SF_NAVI.pdf)
Liitäntät ohjeet täältä: http://www.blaupunkt.de/fileadmin/user_upload/Service/SERVICEDOKU_ZIEL/V/1011103800001_V_Connectors.pdf (http://www.blaupunkt.de/fileadmin/user_upload/Service/SERVICEDOKU_ZIEL/V/1011103800001_V_Connectors.pdf)
Lainaus käyttäjältä: Late - 13.01.12 - klo:09:36
Blaupunkt New York 800 näyttäisi oleva iGo primo softa.
http://www.igomyway.com/igo-primo (http://www.igomyway.com/igo-primo)
Ohjekirja löytyy täältä: http://www.blaupunkt.de/fileadmin/user_upload/Service/SERVICEDOKU_ZIEL/BA/SF/1011103800001_BA_SF_NAVI.pdf (http://www.blaupunkt.de/fileadmin/user_upload/Service/SERVICEDOKU_ZIEL/BA/SF/1011103800001_BA_SF_NAVI.pdf)
Liitäntät ohjeet täältä: http://www.blaupunkt.de/fileadmin/user_upload/Service/SERVICEDOKU_ZIEL/V/1011103800001_V_Connectors.pdf (http://www.blaupunkt.de/fileadmin/user_upload/Service/SERVICEDOKU_ZIEL/V/1011103800001_V_Connectors.pdf)
Itse soittimen käyttöohje löytyi myös:
http://www.blaupunkt.de/fileadmin/user_upload/Service/SERVICEDOKU_ZIEL/BA/SF/1011103810001_BA_SF.pdf (http://www.blaupunkt.de/fileadmin/user_upload/Service/SERVICEDOKU_ZIEL/BA/SF/1011103810001_BA_SF.pdf)