Tässä oli tilaamani uuden auton myynti-ilmoitus. Toimitusaika elokuussa.
Poistin sen, koska päädyin tässä ketjussa ilmi tulleiden seikkojen vuoksi kaupan purkuun.
Kaupan purkua yritin neuvotella autoliikkeen kanssa jo aiemmin, mutta minulle sanottiin, että siitä aiheutuu yli 4000 euron kustannukset, joten hylkäsin ajatuksen.
Auto on tilattu jokin aika sitten autoliikkestä ja joitakin päiviä tilauksen jälkeen tapahtui lähipiirissäni yllättävä vahinko, josta minulle aiheutuu merkittäviä kustannuksia (arvioitu 15 000-20 000 eur). Tämän käänteen seurauksena rahoitusasemani vaarantui siinä määrin, että joihinkin toimenpiteisiin oli ryhdyttävä.
Alla sain mainioita vinkkejä, joita soveltamalla lähetin autokaupan purkuilmoituksen kauppiaalle sekä kuluttajavirastolle tiedoksi.
Sopimusehtoihin tutustuttuani todellisiksi kaupan purkukustannuksiksi osoittautui lopulta alle 1250 euroa. Tämä on täysin siedettävä summa verrattuna siihen taloudelliseen tukaluuteen, johon olisin muuten tahtomattani joutunut.
Kiitos kaikille keskusteluun osallistuneille / osallistuville. Keskustelu jatkukoon.
Kannattaa vielä kuitenkin myyjältä kysyä kaupan purkua lähipiirissä sattuneen vastoinkäymisen vuoksi.
Ihmisiä ne myyjätkin on ja varsinkin noin kauan vielä luovutukseen eikä auto ilmeisesti vielä tullut hihnalta ulos edes.
Olet varmaan kysynytkin jo moista, mutta kysäse maahantuojan mielipide vielä varuiksi. Onnea silti kaupoille, jos ei kaupanpurku enää onnistu.
Tehdessäni oman autoni autokauppaa käteiskauppana, niin mielestäni kaupan peruminen ei ollut mikään erityisen kallis vaihtoehto, olisiko ollut n 4%. Tietenkin jos haluaa väkisin päästä vaihtarista eroon, niin käyhän se tälläkin tavalla, nimittäin vaikeasti.
Lainaus käyttäjältä: 765turbo - 26.05.11 - klo:20:10
Kannattaa vielä kuitenkin myyjältä kysyä kaupan purkua lähipiirissä sattuneen vastoinkäymisen vuoksi.
Ihmisiä ne myyjätkin on ja varsinkin noin kauan vielä luovutukseen eikä auto ilmeisesti vielä tullut hihnalta ulos edes.
Olet varmaan kysynytkin jo moista, mutta kysäse maahantuojan mielipide vielä varuiksi. Onnea silti kaupoille, jos ei kaupanpurku enää onnistu.
Aivan äärettömän pakottavassa myyntitilanteessa en onneksi ole.
Autoliike olisi vaatinut kaupan purkukustannuksia yli 4000 euroa. Siihen en ole sentään valmis.
OK eli onnistu näemmä ...no 4kâ,¬ on liikaa kyllä tommosesta touhusta, joten eiku vaan myyntionnea rutkasti sinulle.
Eli ei ne myyjät sit olekkaan ihmisiä :(
Kauppiaalla jos olis pelisilmää niin ottaisi tuon kuitenkin helposti myytävän auton myyntiin normaalisti, max muutaman satasen taksalla alkup. tilaajalle. Mutta tietysti voi mennä tuotakin tietä ja vaatia kaikki mahdolliset kulut pientä pränttiä lukien...
"Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmas"
Lainaus käyttäjältä: 765turbo - 26.05.11 - klo:20:25
OK eli onnistu näemmä ...no 4kâ,¬ on liikaa kyllä tommosesta touhusta, joten eiku vaan myyntionnea rutkasti sinulle.
Eli ei ne myyjät sit olekkaan ihmisiä :(
Autokauppa on bussinesta, ja kun sopimus on tehty, niin auto tulee.
Tilaajan kuolema ja työttömäksi jääminen ovat kuulemma syitä, joilla kauppa puretaan ilman pahempaa sähläystä.
Minun tapauksessani kyse ei ole kummastakaan, mutta tuollainen 15-20 tuhannen euron ylimääräinen kuluerä on nyt tiedossa pyytämättä ja yllättäen vahinkotapauksen johdosta. Rahallahan siitä selvitään, tosin juuri muutamaa päivää aiemmin solmitun autokaupan purku olisi helpottanut elämääni huomattavasti.
Autokauppa sovelsi myyntiehtoja juuri niinkuin ne ovat. Että eipä siinä mitään. Ja ihan fiksusti toimivat muutenkin tilanteessa.
Tulivat jopa rahoitusosuudessa vastaan prosentin verran rahoituskuluja alentaen.
Lainaa5. Ostajan sopimuksenvastainen toiminta
Jos kuluttajaostaja ilman lakiin perustuvaa syytä purkaa sopimuksen ennen kuin ajoneuvo on luovutettu hänen hallintaansa tai jos myyjä sopimusehtojen 4. kohdan mukaisesti vapautuu sitoumuksesta, myyjä saa periä vahingonkorvauksena kymmenen (10) prosenttia sopimuksen mukaisesta ajoneuvon käteishinnasta, kun käteishinta on enintään 4200 euroa. Tämän ylimenevästä kauppahinnan osasta vahingonkorvaus on kolme (3) prosenttia.
Kuluttajakaupassa vahingonkorvausta voidaan kuitenkin sovitella, jos sopimuksen purkaminen johtuu maksuvaikeuksista, joihin ostaja on joutunut sairauden, työttömyyden tai muun erityisen seikan vuoksi pääasiassa omatta syyttään. Ostajan on esitettävä selvitys suoritusesteestä.
Muussa kuin kuluttajakaupassa edellä mainittu vahingonkorvaus on kymmenen (10) prosenttia sopimuksen mukaisesta ajoneuvon käteishinnasta.
Lainaus käyttäjältä: Kapa - 26.05.11 - klo:20:41
""
Kappas! Enpä tarkastanut vaan uskoin mitä minulle neuvottelussa sanottiin.
Eihän tuosta tule kuin reilu tonni!
Taitaa tulla asiaa kauppiaalle...
(36552-4200)*3%= 971 +4200*10%= 1391 euroa perumiskulua, ei paha.
Olen antanut itselleni kertoa eräässä Sinisen Laguumin anniskeluravintolan hämärissä käytäväkeskusteluissa että:
Jospa automyyjä nihilisti - automyyjä - nihilisti -automyyjä - nihilisti - automyyjä onnistuu perustelemaan auton erikoisen paljon lisävarustelluksi, eli jos on paljon lisävarusteita, autokauppias voi varusteet vaatia täyteen hintaan. -> menee ns.erikoisautoksi..
Nyt voimme kaikki jännittää että Voiko Golf HB olla sellainen ::)
Hmmh, onkohan autokaupalla joku ihan oma tapa soveltaa Kapan lainausta. Eli jos esim normihinta noin 36500e ja käteisalea varmasti tyyliin 5%. Tästä kauppahinnasta sanktiota,
- Ensimmäisestä 4300e summasta 10% -> 430e
- Loppuosasta 3% -> 911,25e
--> Yhteensä maksettavaa 1341,25e. Ei tuo mahdottomalta kuulosta vai näinköhän jotain ymmärsin väärin ;)
//edit, näemmä Jormax oli lähestulkoon samaan päässyt. Ei kyllä erikoismallilla yms voi sitten millään perustella etteikö tuo summa riittäisi. Toki asia erikseen, jos malli spesiaalimpi ja varusteita esim 20% auton hinnasta.
Lainaus käyttäjältä: Rakennusmetsuri - 26.05.11 - klo:20:47
Perskele, enpä tarkastanut vaan uskoin mitä minulle neuvottelussa sanottiin.
Bisnes on bisnestä ja suomalaiset monesti uskovat kaiken mitä heille sanotaan tai jätetään kertomatta.
Onko Peeveli poistunut pastapalstalle? Hänellä voisi olla hyviä vinkkejä asiaan liittyen.
Lainaus käyttäjältä: Kriminalpolizei Lederhose - 26.05.11 - klo:20:51
Olen antanut itselleni kertoa eräässä Sinisen Laguumin anniskeluravintolan hämärissä käytäväkeskusteluissa että:
Jospa automyyjä nihilisti - automyyjä - nihilisti -automyyjä - nihilisti - automyyjä onnistuu perustelemaan auton erikoisen paljon lisävarustelluksi, eli jos on paljon lisävarusteita, autokauppias voi varusteet vaatia täyteen hintaan. -> menee ns.erikoisautoksi..
Nyt voimme kaikki jännittää että Voiko Golf HB olla sellainen ::)
Itselläkin mututuntumalta joku muistikuva että näin on. Mutta eroaako tuo nyt niin radikaalisti normaaleista tilauksista, se on eri juttu. Kauppiais ottais esim. webaston pois yms muuta niin saa kyllä hinnan kohdalleen ja ei hallissa kauaa viihdy. Plus että saa mukavan ja joustavan kauppiaan maineen, joka johtaa sitten lisäkauppoihin paremmalla katteella....
Lainaus käyttäjältä: Vaginisti - 26.05.11 - klo:20:56
Itselläkin mututuntumalta joku muistikuva että näin on. Mutta eroaako tuo nyt niin radikaalisti normaaleista tilauksista, se on eri juttu. Kauppiais ottais esim. webaston pois yms muuta niin saa kyllä hinnan kohdalleen ja ei hallissa kauaa viihdy. Plus että saa mukavan ja joustavan kauppiaan maineen, joka johtaa sitten lisäkauppoihin paremmalla katteella....
Kuvittelisin tuollaisen kaupaksi menevän melko nopeasti Webastoineen kaikkineen. Harvoin on tarjolla noin hyvin varusteltua Golfia tai muutakaan uutta autoa "suoraan hyllystä".
Jos gunterbiili (itseironiaa) ei ole edes valmistunut vielä, ehdottaisin että bygnadskogsteri ottaa myyjään yhteyttä ja pyytää poistaa kaikki - ihan viimeistä karvanoppaa ja pamppua myöden - lisävarusteet auton tilauksesta - jos se onnistuu. Ja tämän jälkeen tuokaan ei ole ongelma. Kaikki tämä oletuksena ettei "muutosikkuna" ole mennyt kiinni.
Kiitoksia osallistuneille.
Kaupan purkuilmoitus on lähtenyt s-postilla autokauppiaalle ja tiedoksi kuluttajaviranomaiselle.
Sanktioita ei voi periä Webastosta, vanteista ja talvirenkaista, koska ne ovat jälkiasennusvarusteita, jotka hankittaisiin autokauppiaan toimesta autoon vasta elokuussa. Näin ollen niistä ei ole aiheutunut kauppiaalle kuluja. Eikä kauppias ole edes vahvistanut niiden kauppaa minulle, vaikka olen sitä pyytänyt.
Kipurahaksi näytti muodostuvan karvan alle 1250 euroa. Siedettävää.
Rakennusmetsuri,
Olisi mukava jos ilmoittelisit miten autokauppias reagoi tuohon ja miten koko juttu loppujen lopuksi päättyi. Ihan hyödyllinen tieto täällä foorumilla muillekin, jos vastaavaa tulee eteen.
Kiitos.
Lainaus käyttäjältä: pokkus - 26.05.11 - klo:22:43
Rakennusmetsuri,
Olisi mukava jos ilmoittelisit miten autokauppias reagoi tuohon ja miten koko juttu loppujen lopuksi päättyi. Ihan hyödyllinen tieto täällä foorumilla muillekin, jos vastaavaa tulee eteen.
Kiitos.
Lupaan ilmoitella. En usko, että isompaa häslinkiä on tiedossa, koska nyt tämän pitäisi mennä tasan tarkkaan sopimuksen purkuehtojen mukaisesti.
Autokaupan purkuilmoitus 26.05 2011
Asia:
Puran XX.XX 2011 solmimamme uuden auton kaupan ja hyväksyn Autokaupan tilaus- ja sopimusehtojen mukaisen kaupan purkusanktion kaupan solmimisen jälkeen tietooni tulleiden (ja teille 22.05 2011 informoimieni) ennakoimattomien maksuvaikeuksieni vuoksi.
Ote sopimusehdoista:
"5. Ostajan sopimuksenvastainen toiminta
Jos kuluttajaostaja ilman lakiin perustuvaa syytä purkaa sopimuksen ennen kuin ajoneuvo on luovutettu hänen hallintaansa tai jos myyjä sopimusehtojen 4. kohdan mukaisesti vapautuu sitoumuksesta, myyjä saa periä vahingonkorvauksena kymmenen (10) prosenttia sopimuksen mukaisesta ajoneuvon käteishinnasta, kun käteishinta on enintään 4200 euroa. Tämän ylimenevästä kauppahinnan osasta vahingonkorvaus on kolme (3) prosenttia.
Kuluttajakaupassa vahingonkorvausta voidaan kuitenkin sovitella, jos sopimuksen purkaminen johtuu maksuvaikeuksista, joihin ostaja on joutunut sairauden, työttömyyden tai muun erityisen seikan vuoksi pääasiassa omatta syyttään. Ostajan on esitettävä selvitys suoritusesteestä.
Muussa kuin kuluttajakaupassa edellä mainittu vahingonkorvaus on kymmenen (10) prosenttia sopimuksen mukaisesta ajoneuvon käteishinnasta."
Saktio
Sopimuksemme mukainen käteishinta on XX XXX,XX euroa joten kaupan purkukustannuksiksi muodostuu:
4200,00 euroa / 10% = 420,00 euroa
XXXXX,XX euroa / 3% = XXX,XX euroa
________________________________________
Yhteensä XXXX,XX euroa
Kaupan sopijapuolilla ei ole vahvistettua sopimusta rengas- ja polttoainelämmittimen kaupasta (olen vahvistusta pyytänyt, mutta en ole tällä päivämäärällä saanut), joten niiden hintaa ei kaupan purussa sovelleta. Kyseessä on lisäksi elokuussa hankittavat jälkiasennusvarusteet, joiden hankinnasta ei myyjälle ole vielä kustannuksia syntynyt.
Pyydän, että puratte sopimuksemme ja lähetätte minulle kaupan purkua koskevan laskun yllämainitulla summalla.
Liitteet:
Auton tilaussopimus XX.05 2011
Jakelu:
Tämä ilmoitus on toimitettu sähköpostitse asianosaisille 26.05 2011
sekä kirjepostitse allekirjoittettuna Autoliike Oy / Automyyjä N.N
Toimenpiteitä varten:
Autoliike Oy, Myyntipäällikkö N.N
Autoliike Oy, Automyyjä N.N
Tiedoksi:
Kuluttajavirasto, Sopimusasiat
Kaupungissa 26.05 2011
_____________________
Etunimi Sukunimi
Katuosoite 123
12345 Kaupunki
puh. 12345678
Aloitusviesti päivitetty.
Lainaus käyttäjältä: Jormax3 - 26.05.11 - klo:20:48
(36552-4200)*3%= 971 +4200*10%= 1391 euroa perumiskulua, ei paha.
Tuo on auton ohjehinta tehdas- ja jälkiasennusvarusteineen (webasto, vanteet, talvirenkaat). Jälkiasennettavia varusteita ei ole sopimuksessa, enkä niistä ole saanut vahvistusta, joten niiden hintaa tuskin tarvitsee sanktiota määritettäessä huomioida.
Lisäksi alennusta tehdasvarustellun auton käteisostohinnassa oli sentään aivan reilusti.
Sopimusehtojen mukainen sanktio on lopulta alle 1250,-
Toimitin tämän keskustelun linkin kuluttajavirastoon
lisätiedoksi kaupanpurkuasiaani koskien.
Lainaus käyttäjältä: Rakennusmetsuri - 27.05.11 - klo:00:19
Toimitin tämän keskustelun linkin kuluttajavirastoon
lisätiedoksi kaupanpurkuasiaani koskien.
Asianmukaisesti toimittu autoliikkeen suuntaan, mutta mitä ihmettä sotket asiaan kuluttajaviranomaisia?
Asia ei kuulu kuluttajaviranomaisille pätkän vertaa, jos pääsette autoliikkeen kanssa esittämääsi lopputulokseen. Voisit jättää viranomaiset tekemään oikeita töitään, kun niitäkin varmasti on riittämiin. Kuluttajaviranomaisiin voit ottaa yhteyttä vasta sitten, jos autoliike alkaisi ämpyilemään vastaan!
Siellä Kuluttajaviraston kirjaamossa on iso Ö-mappi kaikenmaailman oudoille kirjelmille, jotka eivät liity mihinkään eivätkä aiheuta mitään toimenpiteitä.
Lainaus käyttäjältä: Urlaub - 27.05.11 - klo:10:44

Luonnollisesti asia pitää tuoda kuluttajaviranomaisten tietoon, sillä autoliikehän yritti jo kerran vedättää asiakasta oikein huolella (hihasta ravistettu kaupanpurkuhinta n. 4000â,¬)
Miksi siis pitäisi olettaa, että kaupanpurku sujuisi ongelmitta ja ilman viranomaisapua.
Lainaus käyttäjältä: Titta Jokisen tukka - 27.05.11 - klo:11:36
Luonnollisesti asia pitää tuoda kuluttajaviranomaisten tietoon, sillä autoliikehän yritti jo kerran vedättää asiakasta oikein huolella (hihasta ravistettu kaupanpurkuhinta n. 4000â,¬)
Miksi siis pitäisi olettaa, että kaupanpurku sujuisi ongelmitta ja ilman viranomaisapua.
Kuluttajariitalautakuntaan otetaan yhteyttä niin haluttaessa, ainoastaan jos ei päästä autoliikkeen kanssa molempia tyydyttävään ratkaisuun. Tässä tapauksessa minun ymmärtääkseni päästiin, joten asia ei kuulu lainkaan kuluttajaritalautakunnalle. Autoliikkeen sovitteluyritykset eivät kuulu kuluttajariitalautakunnalle.( ehdotus 4000â,¬).
Lainaus käyttäjältä: skriko - 27.05.11 - klo:13:06
Tässä tapauksessa minun ymmärtääkseni päästiin, joten asia ei kuulu lainkaan kuluttajaritalautakunnalle.
Eihän tässä mihinkään sopimukseen ole päästy. Vai onko skrikolla sisäpiirin tietoa täällä kerrottua enemmän?
Lainaus käyttäjältä: skriko - 27.05.11 - klo:13:06
Kuluttajariitalautakuntaan otetaan yhteyttä niin haluttaessa, ainoastaan jos ei päästä autoliikkeen kanssa molempia tyydyttävään ratkaisuun. Tässä tapauksessa minun ymmärtääkseni päästiin, joten asia ei kuulu lainkaan kuluttajaritalautakunnalle. Autoliikkeen sovitteluyritykset eivät kuulu kuluttajariitalautakunnalle.( ehdotus 4000â,¬).
Missä kohtaa aloitusviestissä on todettu mitään tyydyttävään ratkaisuun päätymisestä? Mikäli ymmärrän lukemaani oikein, autoliikkeen kanta tulee erinonomaisen hyvin esille ao. lainauksessa:
"Kaupan purkua yritin neuvotella autoliikkeen kanssa jo aiemmin, mutta minulle
sanottiin, että siitä aiheutuu yli 4000 euron kustannukset"
Mikäli edelleen ymmärrän oikein kirjoitettua tekstiä, autoliikkeen asenne oli kaikkea muuta, paitsi sovitteleva. Yli 4000â,¬:n laskulla uhkailu ei vaikuta äärimmäisen sovittelevalta ehdotukselta.
Asian tuominen kuluttajaviranomaisten tietoon on edelleen oikea tapa saada tämän tyyppisiä asioita etenemään.
Onko alkuperäisessä tilauksessa ruksi kohdassa: Erikoistilaus (sopimusehto 9). Jos ei ole niin menee tuon halvan kaavan kautta, elikkäs turha autoliikkeen mutista mistään neljän tonnin purkumaksusta.
Lainaus käyttäjältä: Titta Jokisen tukka - 27.05.11 - klo:13:43
Asian tuominen kuluttajaviranomaisten tietoon on edelleen oikea tapa saada tämän tyyppisiä asioita etenemään.
Höpöhöpö.. Ei se pelkkä tiedoksisaattaminen auta yhtään mitään. Jos viranomaisen halutaan jotain tekevän, niin asia on
laitettava asianmukaisesti vireille eli lähestyä kuluttajaviranomaista hakemuksella, jossa yksilöidysti esittää vaatimuksensa viranomaisen suuntaan.
Eihän esim. talopaketin ostajakaan hae rakennuslupaa siten, että laittaa talopaketin kauppakirjan tiedoksi rakennuslupaviranomaiselle. :D
Tai Titta Jokisen tukka sairastuttuaan lähettäisi lääkärintodistuksen
tiedoksi Kelalle. ??? Ei, kyllä Titta kirjoittaa sairauspäivärahahakemuksen, jonka liitteeksi sitten laittaa lääkärintodistuksen. Pelkän lääkärintodistuksen perusteella Kela ei tee yhtään mitään.
Lainaus käyttäjältä: Urlaub - 27.05.11 - klo:14:32
Höpöhöpö.. Ei se pelkkä tiedoksisaattaminen auta yhtään mitään. Jos viranomaisen halutaan jotain tekevän, niin asia on laitettava asianmukaisesti vireille eli lähestyä kuluttajaviranomaista hakemuksella, jossa yksilöidysti esittää vaatimuksensa viranomaisen suuntaan.
Eihän esim. talopaketin ostajakaan hae rakennuslupaa siten, että laittaa talopaketin kauppakirjan tiedoksi rakennuslupaviranomaiselle. :D
Tai Titta Jokisen tukka sairastuttuaan lähettäisi lääkärintodistuksen tiedoksi Kelalle. ??? Ei, kyllä Titta kirjoittaa sairauspäivärahahakemuksen, jonka liitteeksi sitten laittaa lääkärintodistuksen. Pelkän lääkärintodistuksen perusteella Kela ei tee yhtään mitään.
::) Urlaub: Vähemmän herneitä nekkuun ja enemmän l u e t u n y m m ä r t ä m i s t ä.
Mikäli kuluttajaviranomaisten kanssa asioidaan, hoidetaan yhteydenotto, yhteydenpito ja dokumentointi luonnollisesti niin, kuin asiasta on säädetty. Lapsikin tämän varmasti oivaltaa.
En tietääkseni aiemmissa viesteissäni ottanut kantaa siihen, täyttikö Rakennusmetsurin alkuperäinen yhteydenotto virallisen menettelyn määritykset, vai ei. Tähän asiaan en edelleenkään ota kantaa.
Viestieni sisältö koski ja koskee edelleen Rakennusmetsurin oikeutta viedä asia kuluttajaviranomaisten käsiteltäväksi, mikäli autoliikkeen kanssa ei päästä sovintoon (mikä ei tämänhetkisten tietojen valossa ole onnistunut)
Lainaus käyttäjältä: jf - 27.05.11 - klo:13:23
Eihän tässä mihinkään sopimukseen ole päästy. Vai onko skrikolla sisäpiirin tietoa täällä kerrottua enemmän?
Anteeksi huolimattomuuteni, luin asian liian hätäisesti. Tuo purkuvaatimus on siis vasta käsittelyssä. Mutta siltikään asia ei kuulu tässä vaiheessa mitenkään kuluttajariitalautakunnalle, vaan ainoastaan sitten, jos ei päästä ostajaa tyydyttävään sopimukseen. Tuohon siis mitä hän ehdottaa, joka on oikea ehdotus 4200 10 % ja ylimenevältä 3%. Sen jälkeen otetaan puhelimitse yhteyttä kuluttajaneuvojaan, joka soittaa liikkeeseen ja yrittää sovitella. Sen jälkeen jos sovintoa ei saada aikaisesksi, tehdän vasta kirjallinen ilmoitus autokaupan erimielisyydestä kuluttajariitalautakuntaan.
Asia meni juuri niinkuin pitikin.
Autokauppa purki sopimuksen kirjelmäni mukaisesti.
Kuluttajavirastoa ei ole pyydetty sotkeutumaan asiaan mitenkään, kirje meni heille sähköpostitse vain tiedoksi (eli suoraan mappi ööhön)
Tämä siksi, että liian korkeata kaupanpurkusanktiota aluksi ehdotellut kauppias ymmärtäisi kerrasta, että asia etenee kuluttajavalitukseksi jos sopimuksen mukaisten purkuehtojen noudattaminen ei myyjäosapuolta kiinnosta, vaan heidän näkemyksensä poikkeaisi oleellisesti sopimusehdoista tässä kohdassa.
Kaikki meni lopulta kuitenkin juuri oikein. Rikoin sopimuksen ja maksoin siitä aiheutuvan sanktion.
Lopuksi on pakko antaa kehut myös kauppiaalle, jolla on ollut prosessissa myös muunkinlaista pelisilmää kuin tuo "laskuvirhe". Halusi kertoa kaupan purun jälkeen puhelimessa että olen enemmän kuin tervetullut liikkeeseensä asioimaan jatkossakin ja että hyvittävät seuraavan auton oston yhteydessä nyt perityn sopimussanktion lisäalennuksen muodossa, mikäli heiltä autoa menen ostamaan.
Ennemminkin puhuisin joustavuudesta kuin hyökkäävyydestä, vaikka ensikontaktit eivät kovin hyvää luvanneet. Ymmärsivät lopulta asemani ja toimivat mielestäni varsin kohtuullisesti ja ystävällisesti tässä prosessin loppusuoralla.
Kaiken kaikkiaan varsin erityislaatuinen prosessi yksityishenkilön elämässä, joka paransi juoksuaan kiitettävästi loppua kohti. Ei jouduttu näkemään tahoillamme turhaa vaivaa sinällään simppelin asian loppuunsaattamisessa.
Ei jäänyt ns. paskan maku suuhun. Lopusta voisi sanoa täysin päinvastaista.
Varsin kohteliasta käytöstä hieman hankalassa asiassa.
Ihan tuoksahtaa sellaiselta että jotta kuin tämä kovin ystävällismielinen automyyjä olisi seurannut palstaa 8)
Mut hyvä sulle raksamaisterimetsämies! Kaikki siis OK!
Hienoa! Onnittelut sinulle selkeästä ja asiallisesta toiminnasta sekä siitä, että kohdallesi osui samanlainen kauppias. Tuskin voit olla tyytyväinen muuhun kuin siihen, että menetit vain sen, mikä lain mukaan on maksimi, sillä menetithän hienon, uuden auton samalla. Häviäjä oli myös se, joka ehkä elätteli toiveita saada hyvällä alennuksella uuden autosi ;).
Toivotan elämääsi kaikkea hyvää kaikesta huolimatta.
Lainaus käyttäjältä: Kriminalpolizei Lederhose - 27.05.11 - klo:20:12
Ihan tuoksahtaa sellaiselta että jotta kuin tämä kovin ystävällismielinen automyyjä olisi seurannut palstaa 8)
Sama tuoksu tuli tännekin.
Hieno homma, että myyjä ymmärsi yskän ja pääsitte yhteisymmärryksessä parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.
Toivottavasti tuo 4tonnin heitto oli myyjän hätäkakkareaktio, eikä mitään muuta.
Mahtava juttu, vaikka ostajan omia oikeuksiahan tuossa perättiin, hyvällä menestyksellä. Eli ei aina kannata kaikkea uskoa vaan ottaa asioista selvää. Näin autokaupassa pitääkin toimia, tällä toiminnalla myyjä säilytti mahdollisen asiakkaan ja sanan kiertäessä mahdollisesti paljon enemmän. Kauppiashan ei tässä mitään menetä, saa korvauksen ja voi myydä houkuttelevan auton varmasti hyvällä katteella eteenpäin. On monta kuukautta vielä aikaa soitella mm. autokuumeisille vakiasiakkailleen...
Lainaus käyttäjältä: Rakennusmetsuri - 27.05.11 - klo:20:09
Ennemminkin puhuisin joustavuudesta kuin hyökkäävyydestä, vaikka ensikontaktit eivät kovin hyvää luvanneet. Ymmärsivät lopulta asemani ja toimivat mielestäni varsin kohtuullisesti ja ystävällisesti tässä prosessin loppusuoralla.
Kyllä tuossa on ainekset jäädä p*skanmaku suuhun ....... ihan kaikki asiakkaat eivät ole syntyneet pitämään kynsin hampain oikeuksistaan kiinni - heidän lähtökuopat olivat kumminkin sitä 4 tuhatta euroa kohti?
Vähän samantyylinen keissi itellä nyt Soneran kanssa takana, sain kyllä veivata asiaa ihan kunnolla ja tänään neljäs yhteydenotto ( heidän edustajansa tekemänä) vasta antoi sen lopputuloksen josta mulle ekan yhteyden ottaessani annettiin lupaus - nyt asia niin kuin pitääkin mutta ei siten kuten hyvä asiakaspalvelu antaisi ymmärtää.
Hyvä että sait asiat kerralla kuntoon. Ei tuo riitelykään kuitenkaan ole henkisesti kenelläkään hyväksi vaikka sitten oikeassa olisikin.
Lainaus käyttäjältä: Vaginisti - 27.05.11 - klo:20:31
On monta kuukautta vielä aikaa soitella mm. autokuumeisille vakiasiakkailleen...
Ja tilauskin taisi olla niin vasta tehty, että autoon voi tehdä vielä melko vapaasti muutoksiakin joten siitä saa vielä muokattua jollekkin muulle mieleisen. Varmasti helppo myytävä.
Hyvä että asia ratkesi parhain päin :)