Näyttää Passatti jälleen kehittäneen mystisen oireen, joka on vastikään alkanut. Juurihan tässä ennen juhannusta laatikkoon vaihdettiin vauhtipyörä ja kytkin edellisten ylimääräisten äänien vuoksi. Tuolloin vialliseksi osoittautui vauhtipyörän silmälaakeri, mutta onneksi tämä uusi ääni ei kuitenkaan samanlaiselta kuulosta.
Toistaiseksi on yksi olosuhde, jossa äänen saa varmimmin kuulumaan ja se on tilanteessa, jossa olen kääntymässä oikealle ja samalla ajan pihasta kadulle siten, että vasen eturengas putoaa ensimmäisenä kadun reunakiveyksen yli tielle. Tämä lievä tärähdys aiheuttaa sen, että pienen hetken etupäästä kuuluu "ujeltava" tai liikkeessä oleva "kiertävä" ääni, joka lakkaa alle puolen sekunnin ja ei siis jää päälle tai kuulu suoraan ajettaessa tai tyhjäkäynnillä. Ei kuulu myöskään maantieajossa. Hetkittäisiä yksittäisiä ääniä voi kuulua kaupunkiajossa voimakkaammin käännyttäessä, mutta nämä ovat lähes huomaamattomia.
Jos ääni olisi yksittäinen kolahdus tai vastaava, epäilisin äänen lähteeksi niveliä tai jousitusta ja sen komponentteja, mutta siinä tapauksessa ainakin kuvittelisin äänen olevan selkeämpi yksittäinen kumahdus, ei eräänlainen pyörivä ujellus.
Joskus olen omistanut autoja, joista on mennyt vetonivel, mutta kokemukseni mukaan se ääntää eräänlaisena naputuksena, eikä häviä yhtäkkiä, eikä ole niin riippuvainen monttuihin ajettaessa ja korostuu veto päällä käännyttäessä. Tällainen ääni ei ole kyseessä.
Vikakoodeja ei taaskaan ole, auto käy tasaisesti, käynnistyy hyvin kylmänä ja lämpimänä, vedot ovat tallella jne. joten toistaiseksi ainoa oire on nuo kiertävä ujeltava ääni hyvin spesifeissä olosuhteissa.
EDIT: Autohan oli 2014 Passat Variant Ecofuel 1.4 TSI DSG.
Voisiko olla niin yksinkertainen juttu että pyörä ottaa kiinni jonnekin kääntyessä kun jousi painuu kasaan?
Lainaus käyttäjältä: wsaarja - 01.09.23 - klo:11:03
Voisiko olla niin yksinkertainen juttu että pyörä ottaa kiinni jonnekin kääntyessä kun jousi painuu kasaan?
Pitää ehdottomasti vielä tutkia asiaa. Hieman kuitenkin tässä kohtaa epäilen pyörän raapimista, koska tuo ääni jatkuu hetken sen jälkeenkin kun jousitus on ollut kasassa. Eli vika jää ikään kuin hetkeksi päälle, mutta häviää sitten tyystin, eikä auton seistessä tunnu olevan keinoa saada tuota ääntä aikaan, jotta sitä voisi paremmin paikallistaa.