Moro.
Vikakuvaus:
ACC:n tutka ja parkkisensorisysteemi poissa pelistä. OBD- lukijalla ei pääse kyseisiin "moduuleihin" käsiksi.
Itse päissäni pohdin, että järjestelmillä lienee joku yhteinen matopurkki (kun samalla hetkellä poistuvat pelistä), joka voisi olla hyvä paikka lähteä vikaa paikallistamaan?!?
Joku kontaktihärön tapainen lienee kyseessä, kun ajoittain auton käynnistämisen jälkeen kaikki toimii normalisti. Mutta lopputulos autoillessa on lähes aina, että vika iskee päälle ennen perille pääsyä.
Mistähänpäin autoa kannattaisi lähteä matopurkkia etsimään?
Kiitos jo etukäteen :)
Kannattaa ekaksi lukea kunnon lukijalla. VCDSllä saat parhaan tuloksen. Voisi olla myös että yksi tunnistin on pimeä ja jumittaa koko homman. Näin ainakin oli aikoinaan yhdessä Audissani.
Toinen vaihtoehto on että se ACCn tutka ei ole oikeassa asennossa. Eli tärähdyksen takia mennyt asento pieleen. Näin kävi mulle yhden toisen Audin kanssa. Tuonkin saa selville VCDSllä.
Jos kumpaankaan moduuliin ei saa yhteyttä millään lukijalla kun ongelma tulee päälle niin aloittaisin tutkimisen CAN, jännite ja maa pyhästä kolminaisuudesta.
Tosiaan OBD- lukijana olen käyttänyt OBDELEVEN:iä.
Pitää keksiä jostain parempi lukija. Jospa sillein pääsis paremmin vian aiheuttajaan käsiksi.
Tattis.
Vilkaisepa tuolta VCDS ketjusta lähin auttaja, niin siitä se lähtee.
Itselläni oli sama homma. Ilmeni muutaman päivän auton oston jälkeen ja tuli ihan satunnaisesti, mutta lopulta joka ajokerralla. Tarpeeksi kun ajoi, niin hävisi itsekseen ja jonkun ajan päästä tuli uudelleen.
Käytin Volkkarilla ja päivittivät ACC:n ohjelman. Sen jälkeen toiminut kuten pitää. Sanoivat, että suomiautot on järjestään jo päivitetty tämän osalta. Itselläni ruotsintuontiauto ja tätä ei oltu tehty. Välillä kun sataa paljon vettä tai lunta, niin heittää tuota herjaa, mutta tämä on tälle järjestelmälle normaalia.
Päivitetäänpäs tänne lopullinen vian korjaus.
Monien vaiheiden jälkeen syyksi paljastui peräkoukun sähköjen ohjainlaite.
Ilmeisesti ohjainlaite vikatilassa sotki myös auton muita ohjainlaitteita.
Ohjainmoduuli löytyi peräkontin vasemmalta reunalta verhoilun takaa akun yläpuolelta. Verhoiluja ei tarvinnut purkaa, vaan riitti kun otti akun päältä muovin veks.
Ohjainboxin osanro mulla on 5Q0907383D. Osaa etsiessä tuli vastaan eri loppukirjaimella olevia boxeja. Kannattanee katsoa autosta löytyvästä boxista osanro kohdalleen.