Jottei kävisi aika pitkäksi niin tänään taulussa vilahti "Alternator workshop" ja auto on siis 07 BNZ koneinen T5 automaattilaatikolla. Teksti katosi kuitenkin heti ja sen ehti juuri ja juuri nähdä. Vikakoodeja ei löytynyt ja mikään ei jäänyt palamaan.
Taustaa
Laturi hajosi 60tkm sitten ja on vaihdettu uuteen gates-kytkimen kera. Tosin ei ollut orggista saatavilla niin tarvikeosa tuli laitettua paikalleen kun oli kiire päästä ajoon. Samalla vaihtui akku.
Mittaristovalot ovat vilkkuneet tuossa niin kauan kuin auto on minulla ollut ja toivoinkin, että laturin vaihdon myötä tuo olisi hävinnyt mutta turhaan. Välillä huomaa tyhjäkäynnilläkin pientä väpätystä valovoimakkuudessa, mutta parhaiten kierroksien muuttuessa ja varsinkin jos paikallaan kaasuttaa reilusti ja päästää pois niin kierrosten laskiessa tapahtuu selvä notkahdus valojen kirkkaudessa.
Outoina sivuhavaintona tuo jännitteen heilahtelu tapahtuu usein silloin, kun meno on muutenkin laatikon osalta vähän "pätkivää" eli vaihtaessa nykäisee. Olen ajatellut tuon pätkimisen olevan laatikon ominaisuus tai vaihtoehtoisesti laatikon olevan hajoamassa, mutta kun tuota ei tapahdu läheskään päivittäin ja mitään selkeää tilannetta ei ole milloin tuo ilmenee (kylmä/kuuma kone). Jos pitäisi veikata, niin useammin lämpimällä kuin kylmällä koneella.
Yleensä noiden ilmiöiden myötä myös kone tuntuu hieman "väpättävän" noin 1500rpm kohdalla. Eli jos paikallaan pitää kierrokset noin 1500rpm kohdalla niin tuntuu "väpätystä" Vaikea selittää, mutta se ei ole niinkuin tärinää vaan enemmänkin epäkeskomaista vatkausta.
Onko tietoa/ehdotuksia ? Jännitteitä en ole päässyt vielä mittaamaan, mutta aika selvää on, että se notkahtaa.