Terve,
molemmat takajarrut kuumenevat. Sen verran lämmintä on, että vanne lämpenee ja tuoksahtaa. Jarrupalat vaihdettu pari kk sitten eteen ja taakse. Laakerivauriota en jaksa uskoa kun ei oireile kummaltakaan puolelta. Liikutuksessa ei rahise tai laahaa. Ilmeisesti sen verran kuitenkin ottaa kiinni, että 10 km ajossa kuumenee. Olisiko vinkata mistä oiretta alkaa etsimään? Pikainen puhelu pörhölle nosti vain karvat pystöön..
Ensimmäisenä tulee mieleen sähköinen käsijarru, mutta outoa jos molemmin puolin jumittavat. Voikohan sen ohjauksessa olla jotain pielessä?
Levyjarruissa jarrupalat ottavat kontaktia jarrulevyjen kanssa aina jonkin verran, joten vanteen lievä lämpeneminen ei ole poikkeuksellista, pikemminkin normaalia. Vanteen ei kuitenkaan pitäisi kuumentua normaaliajossa. Eli jos rauhallisenkin ajon jälkeen vanne on niin kuuma, ettei kädellä kestä koskettaa, on jotain pielessä.
Pystytkö liikuttamaan autoa työntämällä käsijarrun ollessa vapautettuna (ja vaihde vapaalla)? Jos pystyt, eivät jarrut ainakaan kovin pahasti laahaa.
Voisit polkea ihan auton paikallaan ollessa (moottori käynnissä) jarrupoljinta sellaisella sopivalla apinan raivolla muutaman kerran. Eikä pahaa tee vaikka kävisit jossakin sopivalla tienpätkällä tekemässä parit hätäjarrutuksetkin. Saattaisi herkistää mahdollisesti hieman jumissa olevia jarruja.
Voisko uudet palat olla 'isot' (en tarkoita paksuutta) ja näin ollen eivät istu kunnolla paikalleen vaan hakaavat vastaan. Joku aika sitten vaihdoin meidän Caddyyn taakse levyt + palat (VAG alkup. osia) ja palat olivat hieman liian korkeat eivätkä menneet paikoilleen helposti ennen kuin palojen runkoa hioi siitä kohdasta joka ottaa kiinni kannakkeeseen. Oikeastaan riitti että hioi maalin pois palan rungon päistä jonka jälkeen palat alkoivat liikkua suhteellisen kivuttomasti.
Myös satulan liukutapit voivat takerrella ...
Pitikö tässä mallissa ajaa käsijarrun moottorit VCDS:llä sisään ? Pitääkö kässäri normaalisti ? :o
Sähköinen käsijarru näissä B7 autoissa on. Levyjen kumeneminen voi oikeastaan johtua kolmesta asiasta:
- mäntä jumittaa
- liukutapit jumittaa
- palat ei liiku kunnollla
Ensiksi mainittua voi fiksata painamala mäntää sisään ja sitten polkemalla ulospäin riittävän monta kertaa peräkkäin. Liukutapit vaativat puhdistuksen, myös se reikä, johon tappi menee. Palojen liikkuvuutta voi parantaa teräsharjan ja viilan avulla. Ruosteet veks.
Ennen remppaa käsijarru pitää ajaa kokonaan auki esim VCDS:llä ja vastavasti kiinni rempan päätteeksi.
Kuskin puoleinen on selkeästi kuumempi, apparin puolellakin on sen verran kuuma ettei käteen kannata kokeilla. Jarrulevy nimenomaan, napa kuumuu myös kohtalaisen paljon siinä samassa.
Sähköinen käsijarruhan tuossa on ja lisäksi mäkilähtöavustimella. Eilinen oli todella märkä päivä ja ensimmäisen kerran tuo tuli vasta nyt esille. Ensihoitona kokeilen tänään tuon polkemisen vähän reilummalla räpylällä. Jos ei auta niin täytyy käyttää jossain pajalla. Vinkkejä Rovaniemi, Kemi, Keminmaa, Tornio akselilla mihin tuo veisi..
lisäys. kyllä, käsijarru pitää normaalisti.
Jos ei remontissa käytetty testeriä, ei syytä sen pidempää tarvitse etsiä.
Lainaus käyttäjältä: joukku - 29.08.18 - klo:12:23
Kuskin puoleinen on selkeästi kuumempi, apparin puolellakin on sen verran kuuma ettei käteen kannata kokeilla. Jarrulevy nimenomaan, napa kuumuu myös kohtalaisen paljon siinä samassa.
Juu, jarrulevy kuumeneekin jarrutettaessa, jopa sellaiseksi että siinä voi makkaraa paistaa... Kitka muuntuu lämmöksi, nääs (fysiikan ihmeellisyyksiä :o ). Mutta lämpeneekö / kuumeneeko myös vanne?
Lainaus käyttäjältä: joukku - 29.08.18 - klo:12:23
Vinkkejä Rovaniemi, Kemi, Keminmaa, Tornio akselilla mihin tuo veisi..
Ei valitettavasti vinkkejä, mutta vie sinne, missä vaihtoivat palatkin. Saisivat takuuseen herkistellä ne jarrut. Onhan sillä vaihtotyölläkin joku takuu olemassa?
Soita rimpauta huollon tehneeseen liikkeeseen ja kysy käytettiinkö testeriä takajarrujen kanssa vai raakaa voimaa. Jos jälkimmäinen niin veisin sellaiseen paikkaan jossa on testeri ja teettäisin takajarrujen osalta uuden remontin. Kohta sulla menee laakerit kun kuumana ajelee ja sitten maksaa remontti enemmän.