Hei
2010 1.6 TDI alla, ihan peruspeli. Harmina jostain kuuluva, ei voimakas ohut särähtely ikäänkuin jostain pikku jousesta tms. Kun ääni on vielä suht korkea (terävä) niin heijastelee, ettei saa tolkkua mistä suunnasta tulee. Kuskin paikalta kuulostaa edestä oikealta kojelaudan alta, apumiehen puolelta vaimo sanoo taas kuuluvan kuskin puolelta, ja mahdottomuus ei ole, että laseista heijastelemalla lähde olisi jopa jossain muualla. Ikävä joka tapauksessa. Olin kuulevinani samaa sirahtelua myös vaimon uudessa 2016 ST:ssä, mutta en ole vielä varma. Onko kellään kuulokokemuksia tai jopa tietoa, mistä kyseinen ikävä ääni tulee. Talvella se loisti poissaolollaan, mutta lämpimien ilmojen tultua palasi. Ã,,äni liittyy korin värinään, eli se on mekaanista. Noin reilun 60km nopeudella nelosella 1500 kierroksella ehkä kuuluu parhaiten, mutta kuuluu myös muuten. Autosta olen poistanut kaiken irtotavaran, tyhjentänyt hanskalokeron ja ovitaskut, ei apuja. Joku autossa särähtelee, mutta mikä?
Ibiza on aika äänekäs auto luonnostaan, mutta ei tuollainen lisä-ääni menoa paranna. Ã,,änen lähde pitää paikallistaa ajossa. Apukuski painelee ja vetelee kojetaulun osia ja yrittää selvittää äänen lähdettä. Kun se löytyy, niin korjaus on helppoa vaikka sinitarralla. Kuulostaa tyhmältä, mutta Leonista paikallistettiin kojetaulun rätisevä ääni juuri tuolla tavalla. Ne peltiklipsit mitä verhoilussa käytetään eivät pysy paikallaan näemmä edes uutena. Jos ääni tulee kojetaulun sisältä, niin sitten pitää purkaa esim. hanskalokero irti ja yrittää selvittää sitä kautta.
Myös mahdollinen mekaaninen vika kannattaa sulkea pois. Tunneliin ajelemaan ikkuna auki, tai kaveri seisomaan kadun varteen kun ajaa ohi.
Lainaus käyttäjältä: Daatta - 18.05.16 - klo:16:54

Kiitos vastauksesta. Toivoin, että jollakin olisi sama ongelma, ja se olisi jo paikallistettu. Ikävä tuollainen särätely, joka ei toki ole voimakasta, mutta taajuudeltaan juuri "presence-alueella", että harmittaa. Pehmeällä paksulla täkillä eristämällä eri suuntia kyllä selviää, että jostakin kojetaulun alueelta tulee. Elin jo toivossa, että soittimen cd-levy olisi syyllinen, mutta ei. Mistä tarkalleen ottaen Leonissa särinä löytyi, kun voi olla ihan sama vikakin? Ibizan kojelaudassa on erillinen paneeli, joka kattaa alueen mittareista oikealle (sisältäen soittimen), ja ilmeisestikin irrotettavissa, mutta annan liikkeen hoitaa sen. En lähde purkamaan. Toivossa on, että voisi ajella ilman kyseistä kojelaudan paneelia, jolloin särähtely olisi helpommin ehkä paikallistettavissa. Paikalistaminen vaatii kuitenkin varmaan kaksi ihmistä, ja jonkin kuuloputken/torven, jolla saa rajattua suunnan kapealle aluelle. Aion kuitenkin ajella autolla monet vuoden vielä, joten siksikin ongelma kuntoon. Mikään isompi vika se ei ole, eli kyllä särähtely tulee selkeästi kojetaulun sisältä kaiketi.
Jostain ulkomaan foorumilta löysin jonkin jutun, että etuiskareiden yläpään kiinnityssysteemissä koriin olisi joku jousi, mutta kun en ole asiantuntija, vaikea sanoa mitään.
Vastaus voisi löytyä seatcupra.net foorumilta, jos jollain muulla on ollut sama ongelma:
http://www.seatcupra.net/forums/forumdisplay.php?f=291 (http://www.seatcupra.net/forums/forumdisplay.php?f=291)
Leonissa särinä tuli ratin alta olevasta muovipaneelista, siinä on jatko juurikin tuollaisella peltisellä klipsillä. Kun kohdan löytää, niin korjaus on varsin helppo. Tunkee vain jotain saumaan, jotta resonanssi loppuu. Felt-tape on se mitä "ammattilaiset" käyttävät, liimattavaa tekstiilinauhaa.
Merkkiliikkeestäkin kannattaa kysyä, jos on väleissä huoltoneuvojan kanssa niin voi katsoa koneelta löytyykö tuohon mitään tehtaan korjausta. Tai sitten käy katsomassa itse Erwinistä, tuo on maksullinen mutta ei mahdottoman kallis palvelu:
https://erwin.seat.com/erwin/showHome.do (https://erwin.seat.com/erwin/showHome.do)
Löytyy kaikki samat tiedot kun merkkiliikkeen koneelta.