Kerätäänpä tähän topicciin kokemuksia siitä miksi nelonen tuli pihaan ja mitkä muut jäivät kauppaan.
itselläni ihastus neloseen syntyi puhtaasti lehtijutun perusteella. Taisi olla talvi 2007/2008 kun tuulilasissa oli juttu uudesta nelosesta. Jotkut saattavat muistaakin sen, siinä oli valkoinen auto kuvattu hämärässä parkkihallissa. Siitä se prosessi alkoi....
Rehellisesti sanoen muita kandidaatteja ei ollut, koska samanlaista uuttakaan en halunnut, mikä pihassa silloin seisoi. Kerran kävin koeajamassa, ja se oli sitten siinä. Koko prosessi oli käytännössä selvää pässinlihaa lehtijutun lukemisen jälkeen, mutta ostopäätös tehtiin vasta muutaman kuukauden jälkeen. Osittain viive johtui siitä että avantin julkistusta joutui odottelemaan hieman.
mites muilla? Oliko yhtä helppoa ?
Tarkastelin useampaakin vaihtoehto, mutta A4:sen lisäksi silmää miellytti ainoastaan BMW:n 3-sarja. Audia tuli koeajetuksi kolmena eri versiona ja BMW:n hankinta kaatui siihen ettei Turun liikkeestä saanut uutta 3:sta koeajoon sitten millään ilveellä. Viimeisen kerran kun liikkeessä kävin "melkein" sain autonn koeajoon, kunnes selvisi että koeajoon varattu auto olikin automaatti ja olin ehdottomasti halunnut manuaalin. No olisin kyllä koeajanut automaattiakin, mutta myyjä totesi, että: "automaatti on niin erilainen kuin manuaali ettei sitä kannata koeajaa, jos haluaa ehdottomasti manuaalin". Ei jäänyt sitten mitään todellista vaihtoehtoa A4:lle.
Minulla oli vaihtoehtona BMW:n 3 -sarja. Vaihdoin tähän Audiin Passat CC:stä, mikä autona oli suuri pettymys. Pahus vieköön, kun piti sellainenkin harha-askel mennä tekemään Bemarin 335 CiA:n jälkeen. CC oli halpistuotteen oloinen verrattuna Bemun laatuun, ja se meni sitten vaihtoon nopeasti.
Audin halusin kokeilla, kun sitä täällä kehutaan. Ja nyt 6 kk lyhyellä kokemuksella täytyy sanoa, että olen enemmän kuin tyytyväinen. Tämä quattro on aivan upea laite !
Bemarikin vielä mielessä siintää, kun tilasin nykyisen työsuhdeauton (E60/520dA) tilalle uuden F10 -platformin tuotteen. Hinnastot kun selviää, niin valitsen koneen. Todennäköisesti 523iA, jossa 3 -litran lohko ja vaatimattomat 204 hv.
Mutta Audista aivan mahtavan hyvät kokemukset on minulla tässä vaiheessa. Kiva sporttinen auto !
Mulla oli edellisen Passatin jälkeen ollut pitkään tiedossa että seuraava auto on todennäköisesti A4:n uusi sukupolvi kun B7:sta aika jättää. Halusin ihan vaan pysyä konsernimerkissä kun näiden kujeisiin on jo muutaman auton verran tottunut. Tosin bemarikaan ei ollut täysin poissuljettu vaihtoehto. Kun B8 tuli, ei paljoa ollut epäselvyyksiä enää, että tuollainen on saatava. Ihastuin välittömästi sen ulkonäköön. Tosin koskaan en olisi kuvitellut farkkua hankkivani, koska ikinä ei sellaiselle ole ollut tarvetta (eikä ole vieläkään), mutta tämä sattui spekseiltään/varusteiltaan olemaan sellainen että se iski heti. Alunperin oli tosiaan suunnitelmissa sedan 1.8 T koneella, vajaavetoisena. Vähän suunnitelmat muuttui kun tämä tuli eteen, enkä ole katunut pätkääkään. Vieläkin tuntuu aamulla mukavalta istua kuskin paikalle.
En kuitenkaan ole tähän konserniin NIIN kiintynyt etteikö seuraava auto voi olla jostain muusta konsernista. Se vaan ettei vaihtoehtoja ole kovinkaan montaa jotka kiinnostaisivat. Bemari on oikeastaan ainoa merkki joka tällä hetkellä kiinnostaa vaihtoehtona. Mutta, siinäkin on pari estettä. Sopivin omiin tarpeisiin olisi varmaan 3-sarja, sedan tai farkku. Ongelmana on vaan etten pidä niiden ulkonäöstä pätkääkään. Ei nyt ihan voi sanoa niiden olevan rumia, mutta ei kaukanakaan siitä. Ainoa bemari joka mielestäni on tällä hetkellä todella upea on 3-sarjan coupe, ihan tasoissa mielestäni A5:n kanssa ellei tyylikkäämpikin. Se vaan on tällä hetkellä vähän liian epäkäytännöllinen omiin tarpeisiini. Vitossarjan nykyisestä olen oppinut pitämään pikkuhiljaa...ihan jees. Uusin tulossa oleva malli (vai tuliko se jo) taas on jo suht upea (mulla ei millään pysy muistissa nuo bemarin "E-koodit" eri korimalleille). 5-sarjalainen tosin menee yli budjetin ainakin uutena. Ai niin ja ehkä vielä suurempi syy miksi bemarin hankinta ei niin nappaa, on se että vaihtoehtona ei ole bensaturboa...miksi ei ole?
Premiumtojotaa eli Lexustakin kyllä harkitsin puolivakavissaan, mutta jotain siitä puuttuu....
A4 oli ainoa vaihtoehto. Muita ei edes harkittu. Se oli selkeä vaihtoehto Passatin jälkeen. Halusimme hieman laatua ja suorituskykyä lisää. Sitten tuli vaatimus nelivedollekin. Vaihtoehdot alkoivat olla vähissä. A4 ainoa, jossa kriteerit täyttyivät. 8)
Mutta nyt on myös alkanut se GLK himottaa. :P Unohtaa ei voi myöskään ihanaa allroadia (A4). Eiköhän noista löydy jo tarpeeksi päiväuniaiheita. ;)
Itsellä oli TOP 3 finaalissa Audin lisäksi:
Ford Focus RS ( hieno, yllättävän hyvä etuvedoksi ehkä paras laatuaan mutta oli se silti etuveto, ja ehkä liian race omaan tarkoitukseen)
BMW 320dA X-drive ( ihan bueno mutta vanhahtava etenkin sisältä, X ei ole sama kuin q, Audi sopivasti sporttisempi)
Tuo foordi on kyllä aika ultimate vaihtoehto neloselle. Hieno ja menevä auto, mutta hieman eri kliiberia....mielenkiintoiset vaihtoehdot..
Omat kriteerit auton vaihdolle oli 4 henkilön mukavaan liikkumiseen tarvittavat tilat, riittävä kontin koko ja voimanlähteenä diesel. Poika (13v) pelaa kiekkoa ja parhaimmillaan kulkee 3 saman ikäistä jamppaa autossa, joten konttiin pitää mahtua kassit ainakin yhtä hyvin kuin nykyiseen Jettaan. Diesel olikin selvä valinta kun kilometrejä tulee n. 50tkm vuodessa.
Itsellä oli seuraavat autot harkinnassa.
-Honda Accord Tourer 2.2 i-DTEC Executive
kävin ajamassakin muutamaan otteeseen. Ihan ok auto, mutta jokin jäi vaivaamaan, ehkä eniten tavaratilan kapeus pyöränkaarien kohdalta.
-BMW 318d Touring Business Sport
kävin ajamassa, tosi mukava auto ajaa, mutta sen kontin koko...
-Mazda 6 Wagon 2.2TD Sport Busines
kauppias yritti ihan tosissaan myydä auton ja lähellä käytiin, mutta järki vei voiton ja Mazda jäi vielä kauppaan. Autona tavallisen tuntuinen japanilainen, jääden Hondalle selvästi mukavuudessa.
-Subaru Legacy
ohimennen katseltu ja unohdettu
Audi A4 Avant TDI Business oli sitten loppupeleissä aika selvä valinta. Mukava auto ja muutamilla lisäherkuilla höystettynä juuri se oikea auto meidän talouteen. Ehkä Audin ostoon vaikutti myös mukavat muistot Jettaa edeltävästä S3:sta. ::)
Tulossa siis...
Audi A4 TDI 100kw Business, valmistus vko 50
lisäksi
3-puolainen urheiluohjauspyörä
Audi Sound system
3-alue ilmastointi
Musta sisäkatto
Urheiluetuistuimet
Varaston nurkassa odotta...
RS-poljinpinnat
musta maski
19" mustat kesävanteet
LainaaVaraston nurkassa odotta...
RS-poljinpinnat
musta maski
19" mustat kesävanteet
Mustat vanteet.
Wilperi, minkä värisen auton tilasit? Veikkaan candyvalkoinen. Mustat vanteet sopisi kyseiseen väriin kuin nenä päähän.
Audilla ei ole candyvalkoista, vaan ibis white. Se on paljon valkoisempi kuin volkkarin candywhite joka on ehkä hiukan kellertävä (itselläni oli aikoinaan candywhite Passat)
Mustat vanteet.
Wilperi, minkä värisen auton tilasit? Veikkaan candyvalkoinen. Mustat vanteet sopisi kyseiseen väriin kuin nenä päähän.
[/quote]
Väriksi tulee juurikin tuo Pertsan mainitsema ibis white. Suunnitelmissa on tehdä autosta black&white henkinen. Sisusta kokonaan mustaksi, eli nuo mittariston ympärillä olevat "ämpärimuovit" maalataan mustiksi, ovilistat kalvotetaan/maalataan mustiksi niin kuin myös vaihdekepin ympäristön kehyskin. Ulkoa auto tuleekin jo valmiiksi mustilla kattokaiteilla ja ikkunalistoilla. Kokomusta maski on jo olemassa ja harkinnan alla on peilien maalaminen mustiksi??
Wilperi
Hyvältä kuulostaa näin paperilla. Valko-musta väriyhdistelmä sopii verrattain hyvin yhteen. Jään odottelemaan vesikielellä projektin etenemistä. Toivottavasti saamme kuvia projektin varrelta, kun aika tulee ajankohtaiseksi.
Vihreä peukku hyvästä suunnitelmasta.
Hyvältä kuulostaa, mutta mustien vanteiden kanssa minulla on ongelma hyväksyä niitä itselleni vaaleaan autoon. Tulee sellainen poliisi -Mondeo -efekti itselleni heti mieleen. Eli mustat peltivanteet ilman kapseleita rumassa autossa.
Mustissa hienoissakin vanteissa hukkuu muoto helposti kokonaan, kun autoa hiemankin kauempaa katselee. Siksi en itse ikinä ostaisi täysmustia vanteita.
Minusta Audin Ibis -valkoisesta aivan upea esimerkki on Pertsan auto, jossa on nuo valkoiset vanteet. Mutta makuja on yhtä monta, kuin meitä käyttäjiä. Onnea projektille joka tapauksessa !
Menee nyt vähän jo OT:ksi...
Mutta itselleni on ollut selvää alusta asti, että uusi A4 on valkoinen ja vanteet tummat/mustat. Ja kun näin vanteet livenä niin valinta oli juuri oikea, NAM...
Mutta kunhan saan auton vuoden vaihteen jälkeen, niin pitää pistää jonkinlaista sepustusta tulevista muokkauksista tuonne autotallin puolelle.
Over and out...
Jokos wilperi olet autotalliin laittanut omasi? Voisimme jatkaa siellä autosi kommentointia hieman laajemminkin. Mutta pitää nyt heti sanoa, että mustat vanteet eivät omaan silmään ehkä ykkössuosikki ole...mutta niinkuin monesti ennenkin, olen varmaan väärässä. Mutta kuten sanoin, jatkot autotallissa....
Aikoinaan lähin uutta autoa ostamaan ja suuntasin Mersu liikkeeseen, c sarjan mersu tähtäimessä.Tarkoitus iso diesel.Siellähän oli tämän gategorian auto johon tutustuin.Yllättävän ahdas ja pieni auto,ja hinta korkea ja välinpitämättömät myyjät.Joten eiku näkemiin ja Audi liikkeeseen.A4 silloin 2.5 diesel ja neliveto plus lisä kamppeet,olivat Paljon halvempi kuin mersu.Niinhän ne kaupat tuli niiltä istumisilta,enkä ole katunut pätkääkään.Sen jälkeen 2kpl 3.0 tdi ollut ja 5.1.2010 tulee uusin painos kotio.Ei tosiaan koskaan ole jättänyt välille eikä murheita ole ollut,joten sama merkki pysyy kuvioissa.
Myös meikäläisellä oli kiikarissa BMW 3-sarjalainen. Varsinkin 318d kun vuonna 2009 rekisteröityjä versioita oli jonkinmoisella alennuksella saatavilla tässä alkuvuodesta mutta homma kaatui vaimon vastustukseen. "Meille ei Bemaria tule tai..." Se oli vaimon uhkaus mutta näkemättä jäi jos olisin sen valinnut.
Toinen vaihtoehto oli VW Passat mutta kieltämättä usean Volkkarin jälkeen mieli teki merkkiä vaihtaa joten päädyimme Audiin.
Meillä on ollut kaksi B6 a4:sta: 2001 sedan etuveto 1.9 TDI 130hp (2 vuotta) sekä 2004 130hp 1.9 TDIQ avanti (4 vuotta), joten luonnollinen jatko samassa autoluokassa oli B8 avant q. Kävin ison sisäisen painin moottorivalinnan suhteen 2.0 TFSI:n ja 2.0 TDI 170hp:n välillä.
Bensamoottorin valintaa puolsi ehdottomasti moottorin ominaisuudet ja hyvä palaute, mutta autoja oli huonommin miellyttävällä varustelulla tarjolla. Niimpä valinta päätyi 170hp diesel moottoriin, joka sekin on ihan ok. Ehkä vähän tylsä?
Toinen mahdollinen vaihtoehto koko vaihtoprosessin ajan oli bmw 320d xDrive touring. Niissä tarjonta on kovin vähäistä.
Yritimme vaimon kanssa kolme kertaa päästä ajamaan paikallisessa bmw kaupassa olevaa 320 xda touring esittelyautoa, mutta aina oli auto menossa. 3-sarjaan business hinnoittelu on ihan kohtuullinen ja väittäisin, että bemarin moottori (ja ehkä neliveto) on parempi kuin audissa.
Audista pääsin ajamaan monta eri versiota (kiitos quattro tourin). Eli ajoin 1.8TFSI q, 2.0TFSIq, 2.0 TDIq molemmat versiot sekä A5 sb 2.0 TFSIq str. Moottoreista mieluisin oli siis 2.0TFSI.
Semmoisin miettein tuli tehtyä kaupat B8:sta. Toivottavasti on toimiva peli. (autoa ei vielä ole luovutettu)
Lainaus käyttäjältä: a-o - 29.01.10 - klo:22:02
Semmoisin miettein tuli tehtyä kaupat B8:sta. Toivottavasti on toimiva peli. (autoa ei vielä ole luovutettu)
Menikö auto tehdastilaukseen ja jos meni niin millaista luovutusajankohtaa ounasteltiin?
Lainaus käyttäjältä: MacVolsu - 30.01.10 - klo:21:15
Menikö auto tehdastilaukseen ja jos meni niin millaista luovutusajankohtaa ounasteltiin?
Oli jo valmiiksi tehty ;)
Luovutus on jo ensiviikolla. Sain vanhan autoni myytyä suoralla kaupalla, joten uusi piti saada alle kohtuullisessa aikataulussa. Tehdastilaus olisi kestänyt 2-3kk.
Tietty varustelussa ei päässyt toteuttamaan itseään kun päätyi liikkeen tilaamaan autoon.
Hinnastoja vertailin ja totesin jotta halvin diesel-A4 kustantaa n. 36 tonttua, halvin diesel ocu n.23 tonttua; onko hintaerolle katetta? Onko tuo saksan peli parempi kuin tsekki, ja miltä osin? Onko se kuitenkin vaan mielukuvaa ja kateellisen kiukuttelua?
Lainaus käyttäjältä: repe59 - 31.01.10 - klo:12:26
Onko se kuitenkin vaan mielukuvaa ja kateellisen kiukuttelua?
Sitähän se on:) Ei kannata edes kokeilla audia, jos skoda kerran miellyttää. Kaikilla meillä on omat mieltymykset ja vapaus tehdä valintoja.
Kumma muuten, kun skoda miehet ja naiset aina dissaa audia ja kehuu skodaa. Molemmat on varmasti hyviä tuotteita ja molemmille riittää ostajia ilman toisen moittimista. Kaikilla tuotteilla on oma hintansa. Euroshopperin makarooni on halvempaa kuin Myllynparas. Ja en missään nimessä väitä, että se olisi huonompaa tai ei täyttäisi käyttötarkoitustaan.
En moiti rinkeliä, en kehu hanskaa, kysyn vaan josko jollakulla olisi faktaa eroista ja eduista, onko hinta-laatusuhde kohillaan. Mikä on sitten kansantaloudellisesti ajateltuna ns. järkevää, jokuhan nuo auditkin maksavat; omalla rahalla, lainarahalla, firmanrahoilla jne.
Mutta eipä mitään jos tyydytystä tuottaa, niin siitä vuan. Onnee vuan ;)
Laitoin tahallani vähän pientä kärjistystä tekstiin:) Ei saa vetää herneitä nekkuun.
Jos vertaa A4:sta ja Oktaviaa, niin onhan ne melko lailla eri tekniikoilla toteutettuja autoja, joten hintaero on perusteltavissa sieltä kautta. Lisäksi Audilla on ahne maahantuoja.
Miten Oktavian hinta on suhteessa A3:n kanssa, nehän on tekniikaltaan vastaavia? Ainoastaan tilat on Audissa pienemmät.
Omien kokemusteni perusteella Audit ovat "laadukkaamman" ja jämäkämmän oloisia verrattuna Skodaan, volkkariin ja muihin. Mutta se on vain oma rinkelilasien läpi muodostunut mielikuva.
EDIT:
verollisten noin hintojen vertailu
Skoda octavia 1.8 TFSI combi ambiente 25t,
Skoda suberb combi 1.8 TFSI comfort 32t,
Audi a3 sportback 1.8 TFSI attraction 31t,
Audi a4 avant 1.8 TFSI 37t,
Eli iso on tosiaan tuo samalla moottorilla varustettujen autojen hintojen ero. Kait se sitten on sitä preemiumia ja "artisti maksaa".
Lainaus käyttäjältä: repe59 - 31.01.10 - klo:13:56
En moiti rinkeliä, en kehu hanskaa, kysyn vaan josko jollakulla olisi faktaa eroista ja eduista, onko hinta-laatusuhde kohillaan.
Olen koeajellut erinäisiä Vaggineita kuluneen syksyn ja talven aikana, enkä rehellisesti sanottuna koe Audin lisähinnan tarjoavan samassa suhteessa lisää. A4:n ja Octavian tekniikka ja ajotuntuma on erittäin lähellä toisiaan.
Lainaus käyttäjältä: repe59 - 31.01.10 - klo:13:56Mikä on sitten kansantaloudellisesti ajateltuna ns. järkevää, jokuhan nuo auditkin maksavat; omalla rahalla, lainarahalla, firmanrahoilla jne.
Jos auton hankintaan sotketaan henkilökohtaisen talouden lisäksi myös kansantalous, niin onhan se todella typerää maksaa lisähintaa minkäänlaisesta premiumista. Jopa Octavian järkevyys on siinä ja siinä.
Kansantaloudelle on paljon parempi ostaa A4:n sijaan Octavia ja käyttää säästyneet rahat vaikkapa vaimon ja perheen hemmotteluun, keittiöremonttiin tai Lapin reissuihin.
Sillon kun tein kauppaa passatista niin myyjä sanoi aivan suoraan (ehkä miellyttääkseen minua kun kauhistelin audien hintoja), että Audit on kalliita ja ei hänen mielestään ole perusteltua niin kovat hinnat laatuun/ominaisuuksiin nähden. Toki ostaisin Audin tai jopa kuun taivaalta jos vain olisi rahaa... Olisihan se eri mahtava ajella jollain uudella A6 3.0tdi Quattrolla kuin jollain hikisella 3C passatilla.
Joku tuossa vertaili hieman ocua ja a4:sta. Olen täysin samaa mieltä, nelonen ei tarjoa lisähinnalla parempia ajo-ominaisuuksia kovinkaan paljon. Mutta kuitenkin hieman.
Mutta vertaus on sinänsä turha, audi ei mielestäni ole mikään järkautoilijan auto. Siinä maksetaan brändista.
Kuka siitä tahtoo maksaa, niin ok, mutta mielestäni lisähinnalla ei saa mitään mullistavaa verrattuna ocuun. Hitusen fiilistä, hitusen ulkonäköä, hitusen parempaa ajettavuutta ja paljon imagoa.
Siis pilinjatkekko ?
Lainaus käyttäjältä: Flat - 31.01.10 - klo:18:45
Joku tuossa vertaili hieman ocua ja a4:sta. Olen täysin samaa mieltä, nelonen ei tarjoa lisähinnalla parempia ajo-ominaisuuksia kovinkaan paljon. Mutta kuitenkin hieman.
Mutta vertaus on sinänsä turha, audi ei mielestäni ole mikään järkautoilijan auto. Siinä maksetaan brändista.
Kuka siitä tahtoo maksaa, niin ok, mutta mielestäni lisähinnalla ei saa mitään mullistavaa verrattuna ocuun. Hitusen fiilistä, hitusen ulkonäköä, hitusen parempaa ajettavuutta ja paljon imagoa.
Siis pilinjatkekko ?
AAHHH!!! Ihanan tyhjentävä vastaus!! Juuri näin, en osaisi paremmin kertoa asiaa. Olen tyydyttynyt! :D
Samaa mieltä edellisten kanssa.
Jos ja kun auto on väline liikkua paikasta a paikkaan b edullisesti, niin silloin valinta ei varmaankaan osu audiin.
Lainaus käyttäjältä: Flat - 31.01.10 - klo:18:45
Siis pilinjatkekko ?
Vaikkakin kalliimpi niin varmempi kuin operaatio Tallinnassa ;D
Lainaus käyttäjältä: MacVolsu - 31.01.10 - klo:20:58
Vaikkakin kalliimpi niin varmempi kuin operaatio Tallinnassa ;D
Ei kai sinulla ole kokemusta kyseisestä toimenpiteestä ? :D
No vakavasti ottaen eivät nämä Audit rahallisesti mitään järkeviä ole ,
paljon parempia vaihtoehtoja kyllä löytyy .
Vaimolle ja minulle Audi on ollut pitkään sellainen haaveiden kohde joka nyt toteutuu. Farmari-Passat olisi ollut järjellä perusteltu.
Lainaus käyttäjältä: a-o - 29.01.10 - klo:22:02
3-sarjaan business hinnoittelu on ihan kohtuullinen ja väittäisin, että bemarin moottori (ja ehkä neliveto) on parempi kuin audissa.
Nyt puhut asiaa ;)
Nelivedosta en edelleenkään sano mitään, mutta moottorit Bemarilla paremmat kuin Audilla.
Macvolsu, eka audi siis?
Tälläiset arkielämän pikku haaveet, kuten macvolsun audi, ovat siitä mukavia, että ne voivat joskus toteutua.
Haave kuin haave, niin sen toteutuminen on aina erittäin mukavaa.. Ja jos laajemmin asia katsoo,niin nämä pikku haaveet harvoin ovat ihan järkisyillä perusteltavissa.
Kukapa ei haaveilisi ferrarista...siinä ei järkeä oikeasti ole. Mutta ken sen haaveen pystyy toteuttamaan, niin syvä hatunnosto hänelle.
Väitänkin, että audia ei osteta järjellä vaan tunteella. Ja kun tunne on pelissä, niin päätös ei koskaan ole väärä (silloin). Tunteet ja fiilikset muuttuu, välillä tiuhaan, joten mieli saattaa muuttua myös silloin.
Mutta palatakseni aiheeseen, neloselle ei hirveästi ole vaihtoehtoja tällä hetkellä. Autoa joka puhuttelisi tunteita ja olisi hyvä ajaa. Vai onko? Bemarin kolmonen, mutta se on jo vanha....ja mersu on pappojen auto....
Lexus...mutta kun niillä ei ole farkkua....
Aikoinaan omistamani VW K70 ja Santana olivat kumpikin jonkinlaisia ”wannabe”-Audeja, alkuperäiseltä hinta- ja varustelutasoltaan siis Audin veroisia, mutta kuitenkin _vain_ Volkkareita " vähän kuin Passat CC. Noiden jälkeen sitten ajeltiinkin reilusti Volkkareilla " Jetalla, Vennolla ja Boralla " 17 vuotta, kunnes oli pakko hankkia ensimmäinen oikea Audi. Vanhan mallin oli saavinaan monipuolisesti varusteltuna ja edullisesti, mutta Audihan ei milloinkaan ole edullinen.
Heti alusta saakka totesin, että asioissa, joiden olin odottanut olevan kohdallaan, en joutunut pettymään. Tärkein oli ajettavuus, jota aluksi hieman häiritsivät pielessä olleet pyöränkulmat, mutta kun ne saatiin kuntoon, kaikki on toiminut. Toinen, mikä paljastaa Audin laatuautoksi, on jämäkkyys sekä viimeistely. A4 B7 on todella kompakti, kori on jäykkä ja siinä kaikki on kohdallaan. Mikään ei repsota vielä 78 tkm:n jälkeenkään, vaan kaikki toimii niin kuin pitääkin. Jäykähkö alusta on säilyttänyt ryhtinsä erinomaisesti eikä minkäänlaisia kolinoita kuulu, eikä pidäkään kuulua.
Siis: odotin virheettömyyttä alusta lähtien (pieniä säröjä oli takuukorjausten muodossa), loistavia ajo-ominaisuuksia sekä vähintään 100 tkm:n taivalta ilman minkäänlaisia murheita. Sitä kohti ollaan menossa luottavaisin mielin.
Odotuksista se, mihin olen pettynyt, on vaihtoarvo. Kun se laskee prosenteissa eikä euroissa saman kuin halvemmissa konsernisisaruksissa on lovi lompakossa mielestäni kohtuuton. Audin arvon hyvä säilyminen onkin enemmän myytti kuin fakta. Osansa lienee toki vanhalla mallilla sekä suhteellisen kalliilla lisävarustepaketilla, mutta kuitenkin.
Sen, onko Audi hintansa väärti, joutuu jokainen harkitsemaan. Matkanteon vaivattomuus " suorastaan nautittavuus " ja auton vähävikaisuus ovat kuitenkin asioita, joille annan melkoisesti tyylipisteitä enkä siten ole katunut hankintaa hetkeäkään.
Ensimmäisenä kommenttina pilin jatkeeseen ja brändistä maksamiseen. Kovin väittäisin, että eurolla saa euron auton. Kyllä tuo ero näkyy aika selvästi ainakin omaan silmään kaikessa - yleisfiilis, muotoilu, materiaalit, ajotietokoneen fontti, pyyhkinten sulavuus, hiljaisuus, ovien kiinnilaitto yms. Toisaalta vaikka oliskin pilin jatke, ennemmin ajelen Audin pilin jatkeella kuin jollain muulla pilin jatkeella.
Passatin etukulmaan kun sattui valumaan jäteauto ja nyt kun viikon olen ajellut sijaisautolla, Nissan Qashqailla niin allekirjoitan vielä toiseenkin suuntaan VW:iin nähden, siis tuo Nissan vs. VW vs. juuri ihmetelty A4. Jokainen on erilainen ja ko. hintaluokalle tyypillinen peli -> hintaero näkyy ja tuntuu. Se on sitten toinen juttu onko paljon tunnetta mukana vai ei valinnassa (muuten muutama kk sitten Hesarissa oli juttu tästä tunne vs. järki - tunteella tehdään _kaikki_ valinnat, jos puhtaalla järjellä pelattaisiin, ihmisen logiikka ei pysty valitsemaan mitään). Itse ainakin vedän puhtaasti fiiliksellä ja ei ole pahasti kaduttanut kolmen VW:n ja kolmen Audin jälkeen ;)
Mutta sitten asiaan, miksi A4 ja mitä muut kandidaatit. Ehkä oikeasti TOP-3 oli niin tosissaan harkittavia, muiden kanssa hieman fiilistelin olisiko näpsäköitä, mutta ehkä tosissani en missään vaiheessa ole ollut noiden kanssa.
* A5 SB 2.0TDIQ
* Passat CC 1.8TSI
* BMW 520d business
* A6 2.0TFSI s-line business
* Q5 2.0TDI S-tronic business
* Golf VI Variant 1.4TSI-DSG Highline
Coupeissa houkutti niiden erilaisuus, A4:ssa häiritsi ehkä juuri tuo yleisyys pk-seudulla. BMW:n viimeiset business-hinnat hieman houkutteli, muttei taida oikeasti vaan pystyä alemaan noilla ja kolmossarja aivan surkean kokoinen. Kutonen ja Q5 tiloiltaan ja helppokäyttöisyydeltään. G VI hinnaltaan, olisi ollut kk-tasolla pirun hyvä ja kuitenkin siisti peli. Tämä ehkä olisi ollut se järkiratkaisu.
Seuraavaksi työjuhdaksi CR-V korvaajaksi oli loppukahinoissa mukana:
A4 Avant quattro
Passat Highline Variant 4Motion
Accord Tourer
CR-V
Passatista kiinnosti Highline malli joka ei ole ihan niin pappamalli kuin auto muuten on, tilaa olisi ollut reilummin, ns. sporttipenkit aika löysät. Highline 4Motion menee hinnaltaan yllättäen aika samoihin kuin A4 Avant quattro, onhan siinä toki vakiona varusteita aika hyvin, tosin varustepaketit I ja III liki pakollisia.
Accord harkinnassa ihan verrokkina vaikkei neliveto olekaan, firmasta löytyy niitä muutenkin. Ei sytyttänyt, takaluukku olematon, varusteita olisi toki saanut reippaasti samaan rahaan.
CR-V oli harkinnassa nykyisen tilalle kun juuri ilmestyi 2.2 diesel automaatti siihenkin, mutta... auto ei ole parantunut olennaisesti, ei kiinnostanut lainkaan, neliveto ei ole juurikaan parantunut, ei siis läheskään niin hyvä kuin Audilla. Takapyörät tulee mukaan kun tykkää ja auto puskee jatkuvasti.
Tilasin A4 Avant 2.0 TDi quattro 30v juhlamallin koska:
A4 on omaan silmään todella KAUNIS auto sekä sedanina että avanttina, rakkautta ensi silmäyksellä ;)
Audin quattro 40:60 vetosuhteella on PARAS ja ehdottomasti HAUSKIN neliveto mitä olen ajanut.
Kahden talven aikana koeajoin A4 quattroja viitisen kertaa ja se oli aina yhtä hauskaa, silkkaa iloa.
Eihän siihen varusteita saanut niin paljon kuin johonkin toiseen autoon samalla rahalla, mutta lisävarusteet eivät olekaan se tärkein kriteeri, ulkonäkö ja quattron toiminta ratkaisi.
Jii74 onneksi olkoon hyvästä autovalinnastasi .
Näkyy kyllä olevan pitkään harkittu valinta joka nyt toteutuu , voin vakuuttaa ettet tule pettymään :)
Laitappa vaikka tuonne A4 B8 chat ketjuun lisää tietoa tulevasta autostasi .
http://www.vagarena.fi/index.php?topic=973.0 (http://www.vagarena.fi/index.php?topic=973.0)
Onneksi olkoon Jii, mielestäni noista kyseisistä vaihtoehdoista teit kevyesti parhaan valinnan. :)
Audi A4 Avant 2.0tdi 30v quattro
Aruba blue kiiltolistoilla
Sound system
Automaattisesti avautuva ja sulkeutuva takaluukku
Suksiluukku
Sisävalopaketti
Sumuvalot
Servotronic
Sport paketti
Tehdaskoukku
5 puolaiset orggis 17" talvivanteet
Tilattu helmikuun lopussa ja luovutus joskus kesäkuun alussa ehkä.
Vaihtoehtona oli ehkä lähinnä Superb 2.0 tdi dsg Combi
Hyvä valinta, q_janne ! Itselleni olisin kaivannut vain parkkitutkaa tuohon konfiguraatioon.
Servotronicista välillä kuulee negatiivista kommenttia, mutta itselleni en ottaisi Audia ilman sitä. Toiveissa on tuo Dynamic -paketin aktiiviohjaus, mutta se on minulle liian kallis.
Audi A4 Avant 2.0 TDI 105 kW Quattro 30v. tilattu 05.03.2010
Aruba Blue
Alcantara/nahkaverhoilu
APS taakse
Audi Music Interface
Audi Sound System
Automaatti-ilmastointi 3-alueinen
Automaattisesti himmenevä sisäpeili
Häikäisysuojat ulosvedettävät
Ilman malli- ja tyyppimerkintää
Kirkkaat kattokaiteet & kiiltolistat
Läpilastaus & suksipussi
Servotronic
Sisävalopaketti
Sport-varustepaketti PRE-vanteilla
Säilytyslokeropaketti
Takaluukun sähköinen avaus- ja sulku
Vaihtoehtoina:
BMW 520 da touring
Volvo V70 2.4 DA
VW Passat 2.0TDI Highline 4-motion
BMW ajo-ominaisuudet olivat kaukana nykyisestä vanhasta 530 D:stä joka johtuu ilmeisesti run flat-renkaista mutta eipä ollut missään mahdollisuutta ajaa ilman ko. renkaita. Ymmärsin tämän johtuvan maahantuojasta. Tietysti jos olisin ostanut auton, ensimmäiseksi renkaat olisi pitänyt vaihtaa, mutta muuten auto tyydytti. Volvon rengasmelu oli yllättävän kova ainakin takaosassa ja ohjaus oli turhan herkkä ja automaatti vaihteli herkästi vaihteitaan joten sen hylkäsin heti.
Passatia ajoin Highline DSG:nä enkä ollut oikein vakuuttunut sen toiminnasta. Blue Motioneitä ajoin 2.0 ja 1.6 versioina ja olivat ok. Mutta 4-motionia ei ollut missään ajettavana joten kävin kokeilemassa A4 quattroa ja auto vakuutti heti ensi metreistä. Jotkut ovat moittineet servotronicia mutta omassa BMW:ssä se on myös ja olin yllättynyt samankaltaisuudesta ajossa. Tietysti lisänä oli neliveto tällä uudella jakosuhteella joka on kuin ajaisi takavetoisella autolla paitsi ettei liikennevaloista lähtiessä vilkutellut luistonestoa vaan poistui eleettömästi paikalta. Muutenkin auton rauhallisuus ja vakaus vakuuttivat joten oli vain tarjousta ja varusteita vaille ostamista. Se taas oli oma juttunsa ja se siitä. Nyt vain odotellaan tietoja valmistumisajankohdasta ja luovutuksesta.
Muokkasin viimeistä kappaletta, johon oli jostain syystä jäänyt epäluonnollinen kappalejako. Quality
Vaimolle on tulossa Audi A4 Avant 2.0 tdi Business, vm.2008 VW Golf Variant 2.0 TDI Sportline tilalle.
- Valkoinen
- Musta sisusta
- Kirkkaat kattokaiteet,
- Kiiltolistat sivuikkunoiden ympärille,
- Sport -varustepaketti (penkit, alusta, ratti)
- Bluetooth -Kommunikaatiopaketti
- Servotronic
- Läpilastausmahdollisuus ja irroitettava suksi/lumilautapussi
- Automaattisesti himmentyvä sisäpeili
- Kaukovaloassistentti
- Akustinen pysäköintijärjestelmä (APS) takana
- Takaluukun sähköinen avaus ja sulku
- Rengaspaineen tarkkailutoiminto
- Kesärenkaat 5-puolainen "Star" desing Nokian Hakka Z 225/45/18 REPLICA
- Talvirenkaat 10-puolainen "Star" desing Nokian Hakkapeliita 7 225/50/17
- Ilman tyyppi- ja moottorimallimerkintää
- Lohkolämmitin sisätilapistokkeella
Vaihtoehtoja oli useita: (aakkos järjestyksessä)
- BMW 318d Touring business sport (karsiutui, koska saman hintainen kuin Audi, mutta vanhahtavamman oloinen ja sähköistä takaluukkua ei saatavilla)
- Seat Exeo ST 2.0tdi Sport (kaikkein kovin kilpailija Audia vastaan. Karsiutui, koska oli sisältä ja ulkoa niin vanhahtava)
- Skoda Octavia RS TDI Combi (karsiutui, koska ei tarjoa vanhaan verrattuna juuri mitään uutta)
- Skoda Suberb 2.0 TDI Combi Elegance (karsiutui, koska hinta varusteltuna hyvin lähellä Audia, vain muutaman tonnin halvempi ja näin suurta autoa emme tarvitse)
- Subaru Legasy STW 2.0D (karsiutui, koska huoltoväli on 15tkm eli auto olisi huollossa joka 3 kk)
- VW Passat 2.0tdi Variant Highline (Karsiutui, koska hinta kipusi lähes Audin hintoihin tosin paremmin varusteltuna ja Passat selvästi vanhemman oloinen, niin sisältä kuin ulkoakin)
- Volvo V70 2.4d aut momentum (karsiutui, koska hinta kipusi varusteltuna jo selvästi yli 50t, ja näin suurta autoa emme tarvitse)
EDIT:
Koeajo/tarjous lappuja selatessa huomasin, että olaan käyty ajamassa myös:
- Opel Insignia Sports Tourer Cosmo 2.0CDTi (hintaa varusteltuna yli 42k, eli lähes Audin hintainen, vain hullu maksaa Opelista näin paljon)
- Mazda 6 Sport Wagon 2.2.TD MP Sport (hintaa varusteineen yli 40k,, vaimo ei vaan tykännyt Mazdasta, mutta mielestäni todella hyvä auto)
- Ford Mondeo 2.2TDCi Trend Desing (hinta karvan alle 40k,, liian iso meidän tarpeisiin ja sisämelu liian kova)
Mersua ei käytä ajamassa/pyydetty tarjousta, koska palloiltiin Raision Vehossa yli 30 min eikä kukaan tullut kyselemään mitään, joten jäi mersu kokeilematta. Tosin tuskin ko. pappa autoa oltaisiin edes ostettu ;D
Onnittelut täältäkin uusien Audien tilaajille. Piristävää huomata, että pelkästään Audin perässä ei olla juostu. Eiköhän se oma auto tunnu entistä paremmalta, kun ei tarvitse miettiä kilpailevan tuotteen nähdessään että "miltäköhän tuo tuntuisi ajossa". Ennakkoluuloisimmat eivät tietysti sorru tällaiseen ajatteluun, mutta jäävät sitten vastaavasti paljosta paitsi. ;)
Vaihtoehtona Audille Hondien ja Siittien sijaan tarjoaisin C-Mersua.
Muut ehdokkaat oli audin Q5, volvo XC60, volvo V70. Aikansa mietittiin ja tultiin siihen tulokseen ettei ole citymaasturille tarvetta. Ja A4 vei sitten voiton volvon farkusta vaikkei ne ihan samaa kokoluokkaa edustakkaan. Eilen sain autoni. Ja autohan on A4 avant 2,0TDI 125kw business. Varusteita oli seuraavat: Sport-paketti, bluetooth kommunikaatio paketti, sisävalopaketti, ilman moot/malli merkintää, Tehdas tummennetut taka/sivulasit, tehdas webasto ja tehdasvetokoukku. Lisäksi lohkolämppäri. Väri on sfäärin sininen.
Hienoa Velmu, laitappa tuonne autotalliin kuvat ja speksit nähtäville.
Tuo volvo on kyllä kiva kapistus,mutta hieman erihenkinen. Hieman "kypsemmille" ihmisille.
Onnea myös toivotan Velmulle uutukaisen johdosta.
Piristävää että tulee liikenteeseen muitakin värejä ettei aina valkoisia ja mustia.
Myös valokuvia näytille toivoopi, kiitos.
Lainaus käyttäjältä: borabora - 23.03.10 - klo:13:34
Onnea myös toivotan Velmulle uutukaisen johdosta.
Piristävää että tulee liikenteeseen muitakin värejä ettei aina valkoisia ja mustia.
Myös valokuvia näytille toivoopi, kiitos.
Kiitoksia. Laitoin autoni esille autotalliin.
Kyseistä väriä on tämän lisäksi kaksi muuta liikkeellä Satakunnan aluella ettei mikään yleinen ole ja sen takia osittain valinta kohdistui ko. väriin. Toki pidän itse sinisestä väristä ja vaimokin sen kelpuutti niin valinta oli helppo. 8) Entinen A3 oli dakar beige, ei sekään hassumpi.
Lainaus käyttäjältä: -Velmu- - 23.03.10 - klo:16:10
Kyseistä väriä on tämän lisäksi kaksi muuta liikkeellä Satakunnan aluella ettei mikään yleinen ole ja sen takia osittain valinta kohdistui ko. väriin.
Tarkoittaako tuo määrä Automarkun myymiä Satakunnan alueelle? ::)
Lainaus käyttäjältä: Tourano - 24.03.10 - klo:08:52
Tarkoittaako tuo määrä Automarkun myymiä Satakunnan alueelle? ::)
Joo itsekin tilasin tuolta sinisen auton, mutta Satakunnassa tulee pyörittyä vain viikonloppuisin :)
Lainaus käyttäjältä: Tourano - 24.03.10 - klo:08:52
Tarkoittaako tuo määrä Automarkun myymiä Satakunnan alueelle? ::)
Niitäpä hyvinkin...
Omat kriteerini seuraavan auton hankinnalle:
- riittävän hiljainen pitkille matkoille, kyydissä yleensä kaksi ihmistä
- hyvä ajettavuus etenkin maatiellä
- kohtuullisen suorituskykyn tarjoava diesel
- hyvä ergonomia ja riittävä penkin säätövara yli kaksimetriselle kuljettajalle
- hintaluokka 25 000 - 40 000 euroa
A4 on mainio vaihtoehto ja hinaltaan kilpailukykyinen BMW:n, Mersun ja Lexuksen rinnalla. Lisäksi etuveto voi olla joilekin etu. Kolmen Octavian kokemuksella voin sanoa, että jos ajommelun taso on tärkeä kriteeri, niin Octaviaa ei oikein voi pitää verrokkina A4:lle, A3:lle kyllä. Omat vaihtoehtoni seuraavaksi autoksi ovat tällä hetkellä Audi A4 ja Opel Astra siinä tapauksessa, että tehokkaampi dieselmooottori tulee siihen saataville.
Noheva kauppias osasi hommansa ja sai jujutettua meikäläisen Audileiriin. 30v tarjouksen myötä talliin kotiutuu lähiaikoina A4 Avant Quattro 3,0 tdi s-line härpäkkeillä ja BO:n soittimella. Runsaslumisen talven innoittamana päädyin valkoiseen väriin mustilla listoilla ja tummilla ikkunoilla. Saas nähdä minkälainen kulkupeli moinen sitten on, kun kokemuksia Audista ei todellakaan ole? AWD Volvoilla on tullu ajettua muutama vuosi ja nyt uuden dynaamisen Kiinalaisomistuksen takia luopumisen kyyneleet oli aika vähissä. Kertokaahan kokemuksia arvoisat foorumilaiset!!
Lainaus käyttäjältä: pappa99 - 19.04.10 - klo:22:28
Noheva kauppias osasi hommansa ja sai jujutettua meikäläisen Audileiriin. 30v tarjouksen myötä talliin kotiutuu lähiaikoina A4 Avant Quattro 3,0 tdi s-line härpäkkeillä ja BO:n soittimella. Runsaslumisen talven innoittamana päädyin valkoiseen väriin mustilla listoilla ja tummilla ikkunoilla. Saas nähdä minkälainen kulkupeli moinen sitten on, kun kokemuksia Audista ei todellakaan ole? AWD Volvoilla on tullu ajettua muutama vuosi ja nyt uuden dynaamisen Kiinalaisomistuksen takia luopumisen kyyneleet oli aika vähissä. Kertokaahan kokemuksia arvoisat foorumilaiset!!
Noheva paketti on tulossa! Veikkaanpa, että ei ihan heti laske virne naamalta kun tuon saat alle ;D (eikä tule Volvoa ikävä).
Otitko molemmat s-line paketit?
Tuommoisesta itsekin haaveilin, mutta täytyi vielä tyytyä vajaalohkomoottoriin ja pelkkään s-line ulkopakettiin ::)
Lainaus käyttäjältä: a-o - 19.04.10 - klo:22:42
Noheva paketti on tulossa! Veikkaanpa, että ei ihan heti laske virne naamalta kun tuon saat alle ;D (eikä tule Volvoa ikävä).
Otitko molemmat s-line paketit?
Tuommoisesta itsekin haaveilin, mutta täytyi vielä tyytyä vajaalohkomoottoriin ja pelkkään s-line ulkopakettiin ::)
Aloittelija kun olen, niin en oikeastaan tiedä onko tuossa molemmat s-linet. Tilauspaperissa lukee WQS+FC 1.
Lainaus käyttäjältä: pappa99 - 19.04.10 - klo:22:50
Aloittelija kun olen, niin en oikeastaan tiedä onko tuossa molemmat s-linet. Tilauspaperissa lukee WQS+FC 1.
Eli s-line sport paketti (penkit, alusta, ratti yms)! Hyvä juttu, puskurit voi vaihtaa jälkikäteen (jos haluaa). Toinen on siis s-line ulkopaketti, jossa tulee erilaiset puskurit yms ulko-osat.
Lainaus käyttäjältä: pappa99 - 19.04.10 - klo:22:50
Aloittelija kun olen, niin en oikeastaan tiedä onko tuossa molemmat s-linet. Tilauspaperissa lukee WQS+FC 1.
Silloin on kyseessä S-line sport-paketti, S-line ulkopaketti on PQD+FC1.
Lainaus käyttäjältä: Pekka T - 19.04.10 - klo:23:05
Silloin on kyseessä S-line sport-paketti, S-line ulkopaketti on PQD+FC1.
Kiitokset molemmille kommentoijille asiallisesta infosta!
Lukaisin pikaisesti tuota esitettä ja näinhän asia näyttää olevan. Ulospäin tuo WQS+FC 1 paketti ei taida paljonkaan erota vakioversiosta?
on se hieman matalampi ja vanteet on erilaiset.
Lisäksi lokareissa on s-line merkit.
Lainaus käyttäjältä: a-o - 19.04.10 - klo:23:18
on se hieman matalampi ja vanteet on erilaiset.
Lisäksi lokareissa on s-line merkit.
Aika paljon erilainen, 3 cm matalampi s-line urheilualusta ja 18" vanteet, vakiossa on 16":t
Lainaus käyttäjältä: Pekka T - 19.04.10 - klo:23:23
Aika paljon erilainen, 3 cm matalampi s-line urheilualusta ja 18" vanteet, vakiossa on 16":t
Täältä se tieto näköjään löytyy, niin kuin arvelinkin. Kohtahan tuo näkyy livenä, kun saavat rahdattua keksinnön Suomen rajojen sisäpuolelle.
pappa99 todella hieno auto sinulle on tulossa, onneksi olkoon ja tervetuloa Vagarenalle. :)
Lainaus käyttäjältä: Pekka T - 19.04.10 - klo:23:37
pappa99 todella hieno auto sinulle on tulossa, onneksi olkoon ja tervetuloa Vagarenalle. :)
Kiitos.
Onnittelut, pappa99, hienosta valinnasta! Täällä pyörii runsaasti uusilla ja uudehkoilla VAGeilla ajavia. Tietotaitoa löytyy moniin auton valintaan ja kevyehköön tuunaamiseen liittyviin kysymyksiin. Oma keskustelu on jopa uutta autoaan odottaville: http://www.vagarena.fi/index.php?topic=239.0. (http://www.vagarena.fi/index.php?topic=239.0.) Käytä sivuston tarjonta hyväksesi.
LainaaKohtahan tuo näkyy livenä, kun saavat rahdattua keksinnön Suomen rajojen sisäpuolelle.
Aikan mukavan oloinen "pappa" auto tulossa ! Onnittelut ! Koskas tuo kohta on ?
Lainaus käyttäjältä: Flat - 20.04.10 - klo:14:46
Aikan mukavan oloinen "pappa" auto tulossa ! Onnittelut ! Koskas tuo kohta on ?
Toukokuun aikana oli arvio. Ahtaajien lakolla voi olla hieman vaikutusta, mutta katotaan ny.
Noheva myyjä ilmoitti, että auto on valmis tehtaalla. Kai se aloittaa kohta kotimatkan??
Saat sen kenties toukokuun puolella!
Lainaus käyttäjältä: Flat - 01.05.10 - klo:15:24
Saat sen kenties toukokuun puolella!
Näinhän sitä luulis, mutta kertoilen tarkemmin kun tuo kotiutuu.
Lainaus käyttäjältä: pappa99 - 01.05.10 - klo:10:43
Noheva myyjä ilmoitti, että auto on valmis tehtaalla. Kai se aloittaa kohta kotimatkan??
Mun Audi valmistui 20.4. Vielä ei ole tullut kuittausta koska olisi noudettavissa.
Heti samana päivänä kun valmistui oli ilmoitettu "rahdattavaksi" Suomeen, lienee normi setti.
SE-Mäkisellä (vaimikäsenytoli) on kuulemma 2-5 päivää aikaa toimittaa auto liikkeeseen.
Sit vielä esim. mun tapauksessa lohko+sisäpistokkeen asennus ja mitälie säätöö Laakkosella + mahdolliset ruuhkat liikkeessä. Toiveita herättelen, että alkavalla viikolla olisi noudettavissa :)
Lainaa
Mun Audi valmistui 20.4.
millaista on tulossa ?
Lainaus käyttäjältä: Flat - 02.05.10 - klo:19:30
millaista on tulossa ?
Perussetti:
1.8TFSI Quattro 30v - Musta
- sporttipaketti
- sound system
- kiiltolistat
- sumarit
Sedani vai avantti ?
Ja mitä muita merkkejä oli kiikarissa ja mikä sai kääntymään neloseen ?
Sedani on tulossa ja luovutus tänään 10:00.
Tilasin maaliskuun ekalla viikolla.
Luoja paratkoon, kärry on jo Suomessa. Tuli oikein kuvakin, olihan matala ja mustavalkoinen, tai oikeastaan toisinpäin..
Lainaus käyttäjältä: pappa99 - 21.05.10 - klo:23:03
Luoja paratkoon, kärry on jo Suomessa. Tuli oikein kuvakin, olihan matala ja mustavalkoinen, tai oikeastaan toisinpäin..
Miten voi olla toisinpäin? Ai vastamulkoinenko? :)
Lainaus käyttäjältä: Pekka T - 21.05.10 - klo:23:40
Miten voi olla toisinpäin? Ai vastamulkoinenko? :)
Tämän palstan parhaimpia puolia on porukan huumorintaju ja sanavalmius. Siksi täällä tulee notkuttua ehkä vähä liiankin paljon ;)
Lainaus käyttäjältä: pappa99 - 21.05.10 - klo:23:44
Tämän palstan parhaimpia puolia on porukan huumorintaju ja sanavalmius. Siksi täällä tulee notkuttua ehkä vähä liiankin paljon ;)
10 viestiä ja reilut 4 tuntia.... Sinä olet selvinnyt vielä melko vähällä notkumisella ::)
Alla oli ikaisemmin A3 vm. 2002 ja oli halu pysyä merkissä, koska A3:ssa ei ollut mitään moittimista.
Aluksi katselin uutta A3:sta ja mielenkiintoisena vertailukohtaina muutaman vuoden vanhaa A4:ää tai A6:sta. A4 B7 oli vähän pettymys, B8:aa ei löytynyt sopivilla varusteilla käytettynä ja A6 oli laiva verrattuna A3:een, joten palasin jälleen uuteen A3:een.
Kun katselin tarkemmin A3:n hintaa ja vertasin sitä A4:ään (A3 Sportsback Business Ambition 1.8T vs. A4 Business 1.8T ovat käytännössä samanhintaisia), vaaka alkoi kallistua uuteen A4:ään. Pyysin tarjouksen B8:sta ja kun kävin koeajolla, asia selvisi: koeajopäivänä tuli tilattua uusi A4.
V50:stä loppuu sopimus ja jollain pitää kuitenkin siirtyä työmaalle. Koeajoon asti pääsivät A4 Avant TDI 105kW multilla, Passat Variant TDI 105kW DSG (noitahan ei nyt olisi sitten edes saanutkaan), farkku 318d A, C farkku 200 CDI A ja V70 D3 A.
Volkkariin, Bemariin ja Mersuun ei vakioistuimilla saanut kelvollista ajoasentoa. Takavedot olivat lisäksi ajoltaan pettymyksiä, olin itseasiassa varsin tyytyväinen päästessäni takaisin Volgan puikkoihin. Mersu oli lisäksi laiskan oloinen. Volkkari ei vain sytyttänyt, veikkan että Avensiksen koeajon jälkeen fiilikset olisivat olleet samankaltaiset.
Vakavammassa harkinnassa olivat siis Audi ja V70. Audi on sporttipaketilla aivan loistava ajettava ja Multitronic vaikuttaa toimivalta ratkaisulta. Tilat ovat meille juuri riittävät, tosin yhtään pienempi ei voisi olla. Volvon tiputti huonommat ajo-ominaisuudet (eivät saaneet koeajoon sporttialustalla olevaa) ja D3:n heikohko suorituskyky suhteessa kulutukseen sekä momenttimuuntimen viive vaihtaessa.
Ja kyllähän jo se ensimmäinen koeajo Audilla herätti omistamisen halun. Samaa fiilistä ei tullut muiden kanssa. Maaliskuun alussa pitäisi tulla ajoon ja neljän vuoden sopimuksella. Toivottavasti edessä on yhtä ongelmattomia kilometrejä kuin Volvojen kanssa.
Tänne valikoitui aika fiilispohjalta myös A4 Avant 2.0 TDI 105kw + multitronic. Varusteiksi Le Mans paketissa tulleet sporttipenkit, ratti, alusta jne ja noiden lisäksi audi sound system, sisävalosarja, peruutustutka ja bluetooth kommunikaatio-paketti.
Kyseessä siis työsuhdeauto, muista merkeistä valittavissa oli ainakin:
BMW - 318da oli vaihtoehtona loppuun asti mutta Audin parempi varustelu, vaihteisto ja etuveto tuntui paremmalta valinnalta
Alfa - 159 oli tavallaan kiehtova auto mutta ehkä liiankin erikoinen ja talvella mahdollisesti epäluotettava, Alfat mielestäni myös pärjänneet huonosti testeissä
Saab - 93 olisi pohjoismaista osaamista ja moottori oli lupaava mutta jotenkin imago liian "vanhoillinen" + vaarana sairastua saabismiin, merkin tulevaisuus myös arveluttava
Volkswagen - Passat on vähän tylsä vaihtoehto etenkin kun uusittu, paljon nätimpi malli kohta jo tulossa, olisihan tämä ollut isompi ja varmaan vielä paremmin varusteltu
Opel, Fiat ja Renault - näistä ei oikeastaan tullut edes katseltua mitään, jotenkin vain ei sytytä ja ovat vähän eri kategorian kiesejä
Tilaus autosta tehtiin Marraskuun alussa ja toimitus luvattiin Tammikuun loppupuolelle. Ei malttais odottaa!
Lainaus käyttäjältä: pappa99 - 21.05.10 - klo:23:03
Luoja paratkoon, kärry on jo Suomessa. Tuli oikein kuvakin, olihan matala ja mustavalkoinen, tai oikeastaan toisinpäin..
Onko pappan kärrystä joku nähnyt näyn? ;D
Minulla oli loppumetreillä mahdollisuus ostaa joko
1) BMW 3 xDrive
2) Neliveto-golf kaikilla herkuilla (R olisi ollut hivenen liian kallis)
3) Nelivetomaasturi (lähinnä Tiguan kiinnosti jotenkin)
4) A4 maltillisesti varusteltuna
Tavoitteena oli neliveto automaatilla. Joko diesel tai bensa, vaikka kilometrejä tulee vuodessa sellaiset 22-24 tuhatta.
Päädyin jälkimmäiseen, mutta moottorissa (2.0 TFSI) ja nelivedossa ei huvittanut kitsastella. Muuten siinä on vain bluetooth-paketti, taitettavat istuimet, musta sisäkatto, kiiltolistat, urheilualusta, parkkitutka taakse, audi sound system, xenonit, tehdastummennokset ja tietenkin s-tronic-automaatti.
Muista vaan ei saanut samaa fiilistä ja sellaista tunnetta, että tähän kannattaa hassata aivan liikaa rahaa ja säästöjä. ::)
Itse asennan vielä takaroiskeläpät ja puskurin lastaussuojatarran. Jotain pitää vielä keksiä.
Tarvitsin tehokasta diesel-neliveto-farmaria ja käytetty 3,0 TDI man on nyt ajossa. Bemarin 3 ja 5 olivat vaihtoehtoina, 3 tippui pois tilojensa takia ja 5 ei vakuuttanut ohjaustunnoltaan. Bemarit on malleina myös jo vanhempia (E90 / E60) kuin B8. Xdrive toimii kyllä hienosti ja suora-6 on koneena makea. F10/11 ei minun napit riitä, se on kyllä upea auto.
Alunperin meinasin ostaa uuden Superb-farmarin, mutta minulla ei olisi ollut aikaa puolta vuotta autoa odotella. Ihan alkuun nelivetokaan ei ollut kriteeri, mutta jossakin vaiheessa siitä tuli must. Kävin koeajamassa V60 Vulvaa, se oli hyvä ajettava. Pituussuunnassa auto oli yllättävän pieni ajatellen selkä menosuuntaan turvaistuinasennuksia. Uusi malli, kiva muotoilu, mutta neliveto olisi tullut väkisin automaattina ja hintakin olisi karannut joten se piti unohtaa. Volvon liikkeessä tarjosivat V70 driveä, sen olis saanu saman tien ajoon, uusi auto siis. Hetken piti miettiä, olishan se ollu tilava auto, ok varusteet, mutta 1,6 diesel 109 hv sen kokoisessa autossa...onneksi se meni ohi. Itse asiassa niiden piti lähettää sähköpostilla tarjous autosta, mutta varmaan arvelivat että en ole tosissani autoa ostamassa kun eivät sitä viitsineet laittaa.
Subarukin oli mielessä jossakin vaiheessa, kävin Foresterissa istumassa noin 6 sekuntia ja nousin pois. Penkit on aivan hanurista, reisitukea ei nimeksikään. Ohjaamo ei muutenkaan mitenkään vakuuttanut. Legacy jäi kokeilematta, se olis voinu olla parempikin.
Ihan 240 hv:ta en alunperin ajatellut tarvitsevani, mutta on v6 se kiva mylly. Kakkosella voi lähteä liikkeelle ja ajella pienillä kierroksilla. Eikä tehoo koskaan liikaa ole. Ajellaan sitten niillä driveillä joskus vähän vanhempana...
Sain viikko sitten alle ensimmäisen Audini. vm, 2011 A4 Avant quattro 2.0 TFSI manuaali. Parkkitutkat edessä ja takana, webasto, sisävalopaketti, säilytystilapaketti, perus musta väri, le mans paketti, Audi sound system, bluetooth - siinä suurin piirtein varustelu. Aikaisempi autoni oli 330i BMW joka oli myös tosi hyvä. Nyt päätin kuitenkin antaa mahdollisuuden Audille. Bemareita oli ollut 3, joten halusin myös kokeilla muuta merkkiä. Mersun ML oli myös jonkin aikaa, mutta se varastettiin 10000 km ajattenu ja mersu ura jäikin aika lyhyeksi. Merkkivalikoimani autojen suhteen on hieman rajoittunut, olen päättänyt pysytellä näissä kolmessa yllä mainitussa merkissä.
Nyt siis ensimmäinen Audi, ja oikeastaan vakavasti otettavia vaihtoehtoja ei ollut muita. BMW oli nyt tällä kertaa pois laskuista, ja nelivedon halusin ehdottomasti. Kävin pyytämässä tarjouksen mersulta C-sarjan farkusta jossa olisi suurin piirtein vastaavat ominaisuudet kun tässä Audissa. No siinä kävi niin että hinta olisi mennyt muistaakseni n.10k, kalliimmaksi joten se siitä.
Vähäisen ajokokemuksen perusteella auto vaikuttaa erittäin laadukkaalta. Hiljainen, neliveto vaikuttaa hyvältä ja tehoa on omiin tarpeisiini ihan riittävästi. Seuraavaksi olen ajatellut asennuttaa autoon Becker Ready 43 navin. Se tulisi kiinni kojetaulun vasemmanpuoleiseen tuuletin ritilään ja niin että johdot menee piiloon jotenkin sinne radion taakse. Onko kokemuksia vastaavasta asennukseta, vai onko joku keksinyt jonkin paremman paikan naville? Tässä asennustavassa ei pitäisi autoon jäädä mitään jälkiä, jos asennuksen purkaa joskus.
Tulossa joskus toukokuussa :'( A4 2.0 TFSI 132kW -porrasperä manuaalina. Perus-business, merkittävinä lisinä vain B&O:t, parkkitutka ja kommunikaatiopaketti. Rengastus mallia lantikka. Värikin valkoinen elikkä kokonaisuus on juuri sellainen jota tuossa jossain toisessa ketjussa "kehuitte". ;D
Harkinnassa oli vahvasti mukana S/V60 D3, C220 CDI ja Passat 2.0TDI 125kW. Ja aluksi Yeti 2.0TDI 125kW.
Yeti putosi heti kättelyssä pois meluisuuden ja saatavissa olevien audioiden huonouden vuoksi. Muuten jätti hyvän vaikutelman.
Pasaati tuntui oikein hyvältä, mutta kun myyjä ei saanut aikaiseksi vastata muutamiin tarkentaviin kysymyksiini, into hiipui. Pitäkööt jos ei kaupanteko kiinnosta. Ja olihan siinäkin ajoasentoon liittyviä ongelmia erityisesti ratin etäisyyssäätövaran rajallisuuden osalta. Ja onhan se vähän turhan tankki...
Volvon kuvittelin olevan itsestäänselvä valinta, mutta S/V60 osoittautuikin pettymykseksi. Laatuvaikutelma sisällä minusta jotenkin hutera (yliyrittämistä?), koeajoilla molemmat kappaleet sirisivät ja kolisivat enemmän tai vähemmän, keskikyynärnoja narahti aina siitä tukea kunnolla ottaessa jne. Mutta nämäkin olisi voinut hyväksyä ellei manuaalin liikerata olisi niin bussimaisen pitkä ja tunnoton, ja istuinosa ja meikäläisen ahteri olisivat sopineet toisillensa. Sillä onhan tuossa paljon hyvääkin; ajettavuus, hiljaisuus, luonteikas vitosdiesel ja varsin hyvin leluja kohtuuhintaisissa paketeissa. Myyjän palveluasenne ja -alttiuskin olivat Biliassa kohdallaan.
Mese sitten todella vaikutti (vaikka oli vielä tätä pre-FL:ää tässä vaiheessa, uudistettu vakuuttaa todennäköisesti vielä enemmän). Todella laadukasta menoa ja tuntumaa niin ajollisesti kuin sisustan laatuvaikutelman suhteen. A4 vs. C -vertailun perusteella Mese on hienoisesti mutta selvästi Audia tasokkaampi. MB olisi tullut valittua, suuremmasta panostustarpeesta huolimatta, jos istumamukavuus olisi ollut kohdallaan. Mutta kun ei ollut, niin ei. :(
Eli jäljelle jäi A4 jossa siinäkin on kaksi (minulle selkävaivaiselle ja puolisokealle) "isoa" kysymysmerkkiä, nimittäin liian taakse sijoittuva niskatuki ilman säätömahdollisuutta ja (koeajokokemuksenkin perusteella) kehnot kaukovalot. Kun nämä kuitenkin tuntuisivat olevan korjattavissa (niskan tuki esim. tukien "tankoja" muokkaamalla, ja kaukovalot lisäpitkät hankkimalla), ja muuten auto miellytti, niin rinkeliä pureskellaan jatkossa. A:n kohdalla B vs. D kääntyi ihan kokeilunhalusta B:n puoleen. Todennäköisillä ajomäärillä kokonaiskustannusero kun jää kaikien kokeilemieni laskurien (omat excelit mukaanlukien) perusteella muutamaan sataseen. Itse asiassa ihan kohtuulliset odotukset tuosta koneesta, vaikka nuhaisempi versio onkin. :P
Se vielä pakko sanoa että vähän väkisin joutui tämän ostamaan. Palvelun aktiivisuus Airportissa ei kehuja ansaitse vaikka muutoin se olikin hyvää. Meneekö Audia niin hyvin etteivät katso tarpeelliseksi panostaa asiaan. Joka tapauksessa tässä suhteessa niin Veho kuin Biliakin loistavat (tämän kokemuksen perusteella), ja jos tuon Airportin kompleksin on tarkoitus myydä se 10% kaikista Suomen Audeista ja VW:eistä, niin ehkä kannattaisi vähän panostaa.
Parisen viikkoa on takana yhteiseloa 2.0 TFSI Avant man. Quattrolla. Aiempi kulkine oli bensa Ocu RS, jolla tuli paineltua viimeset kolme vuotta.
Hyvin tyytyväinen olin Räsään, ja pitkälti siitä johtuen farkku Superbi oli kiinnostuksen kohde 1. ja A4 tuli seuraavana.
Toinen tarjosi lähes kaikki varusteet maan päältä vakiona ja hulppeat tilat, toinen sitten pienemmät mutta kohtuulliset tilat ja nelikon.
Päätös kääntyi A4:seen siinä vaiheessa, kun Superbin toimitusajaksi kerrotiin min 6kk. Toi neliveto tuli kans itselle lopulta tärkemmäks kriteeriks kuin dsg.
Näinpä sitä ollaan sitten ekan Audin puikoissa - ja aikalailla hymyillen on tullu ajeltua liukkailla ;D
Se on sitten tännekin tulossa A4 Avant 2.0T quattro stronic nykyisen B7 Avant 2.0T multitronicin tilalle. Kaupat tuli tehtyä pari viikkoa sitten. Alunperin toimitusajan piti olla joskus toukokuussa, mutta tehtaan valmistusohjelmasta löytyi sopivasti tyhjä lokonen ja auto menee linjalle jo ensi viikolla.
Vaihtoehtona oli lähinnä uusi Passat (enemmän tilaa, tarjolla enemmän lisävarusteita kohtuullisemmalla hinnalla). Parempi ajettavuus ja quattro-kuun kampanja vei kuitenkin voiton - ja hyvityshinta vanhasta; volkkarimyyjä ei edistänyt asiaansa ollenkaan pitäytymällä aivan liian alhaisessa hyvityshinnassa voivottelemalla että "jaa muut tarjoaa enemmän, mutta eikös se olisi kiva että rahat jäisivät tänne paikalliselle tasolle eivätkä menisi toiseen kaupunkiin". Saman kaupungin ja saman talon toisessa päässä olevalla Audin puolella yritystä kuitenkin yllättäen löytyi.
Meidän perheessä A4 isoin ongelma oli juurikin se, että tilaa tarvitaan joten farmari olisi ollut se ainut vaihtoehto. Tämän ongelma kuitenkin on se, että näyttää ruumis autolta ja likaantuu takaata aina oli keli mikä tahansa. Myös nykyiseen bemariin verrattuna ei paljon enempää A4 tarjonnut kun meidän E46. Myös moottorin päästöt 3.0tdi mallissa oli suhteellisen isot verrattuna 525/530d F10 tai etenkin A7.
Uuden auton hankinta alkaa olemaan vähitellen ajankohtainen.
Olen katsellut muunmuassa uutta Passattia, Volvo V70:ä ja Audi A4 Avant:a.
Mieluiten ottaisin tuon Audin, mutta en ole aivan varma sen tavaratilan riittävästä koosta.
Passatissa ja Volvossa tavaratilat ovat varmasti riittävän isot.
Lähinnä mietityttää tavaratilan koko verrattuna Golf V Varianttiin.
Kävin koeajamassa Audin ja tarkastin myös tavaratilan silmämääräisesti.
,,kkiä katsottuna tavaratila näyttäisi jonkin verran pienemmältä kuin Golfissa, mutta
silmällä arvioituna on hankala sanoa koosta mitään.
Onkohan täällä kellään kokemusta tiloista Audi vs. Golf Variant?
Tarvii varmaan mennä tekemään Audin koepakkaus.
Jos tavaratila on riittävä, valinta osuu varmasti Audiin.
Ei ole hääppöinen tavaratilan koko. Golf Variantiin en osaa verrata, mutta aiempi autoni Passat 3BG sedan, jonne tavarat ja matkalaukut meni paremmin. Nyt siis vertaan niin että tässä nykyisessä A4 Avantissa on se tavaratilan verho kiinni. Jos verhon jättää auki niin silloin tietenkin on tilaa enemmän. Mutta onneksi itselleni ei tavaratilan koko ole kovin täskeä, kun auto on muuten loistava paketti omaan makuuni.
Lainaus käyttäjältä: Bertil - 15.05.11 - klo:23:15
Lähinnä mietityttää tavaratilan koko verrattuna Golf V Varianttiin.
Kävin koeajamassa Audin ja tarkastin myös tavaratilan silmämääräisesti.
,,kkiä katsottuna tavaratila näyttäisi jonkin verran pienemmältä kuin Golfissa, mutta
silmällä arvioituna on hankala sanoa koosta mitään.
Onkohan täällä kellään kokemusta tiloista Audi vs. Golf Variant?
Tarvii varmaan mennä tekemään Audin koepakkaus.
Jos tavaratila on riittävä, valinta osuu varmasti Audiin.
Silmäsi ovat aivan oikeassa, sillä Audissa on pienempi tavaratila kuin V-koppaisessa farkku Golffissa.
Tällä hetkellä emäntä ajelee profiilin Audilla ja sitä ennen hän ajeli Golf Variantilla (vm.2008). Itsekin molempia autoja ajaneena ja pakanneena voin vakuuttaa, että Golffin tavaratila on hieman suurempi tilavuudeltaan, mutta Audin tavaratilan pohjapinta-ala on hieman suurempi. Audin tavaratilan ainoa ongelma on mielestäni sen mataluus, niin tavaratilan suojaverhon alla kuin kattoon asti lastattunakin. Lapsia meille ei ole siunaantunut, joten en voi ottaa kantaa mahtuuko lastenrattaat kuinka hyvin Audiin, mutta uskoisin niiden mahtuvan.
Mainittakoon vielä, että ongelmaksi en ole tuota Audin tavaratilan kokoa vielä kokenut. Neljän aikuisen, viikon laskettelureissulla tarvittavat kamat mahtuivat takaluukkuun, kun takaluukusta jätti kotiin tavaratilan suojaverhon, joka hankaloittaa kattoon asti pakkaamista melkoisesti. Paikalle jätin Audissa vakiona olevan (muissa Vaginoissa maksullinen lisävaruste) kätevän turvaverkon matkustamon ja tavaratilan väliin. Tämä estää tavaratilan ollessa kattoon asti pakattuna, tavaroiden sinkoitumisen matkustamoon jarrutustilanteessa.
Eli kyllä sinne Audin luukkuunkin tavaroita saa melkoisesti mahtumaan, mutta ei se koollaan farkku Golffille, Passatille saati V70 Volvolle pärjää.
Lainaus käyttäjältä: Jukikyy - 16.05.11 - klo:10:33
Silmäsi ovat aivan oikeassa, sillä Audissa on pienempi tavaratila kuin V-koppaisessa farkku Golffissa.
Tällä hetkellä emäntä ajelee profiilin Audilla ja sitä ennen hän ajeli Golf Variantilla (vm.2008). Itsekin molempia autoja ajaneena ja pakanneena voin vakuuttaa, että Golffin tavaratila on hieman suurempi tilavuudeltaan, mutta Audin tavaratilan pohjapinta-ala on hieman suurempi. Audin tavaratilan ainoa ongelma on mielestäni sen mataluus, niin tavaratilan suojaverhon alla kuin kattoon asti lastattunakin. Lapsia meille ei ole siunaantunut, joten en voi ottaa kantaa mahtuuko lastenrattaat kuinka hyvin Audiin, mutta uskoisin niiden mahtuvan.
Mainittakoon vielä, että ongelmaksi en ole tuota Audin tavaratilan kokoa vielä kokenut. Neljän aikuisen, viikon laskettelureissulla tarvittavat kamat mahtuivat takaluukkuun, kun takaluukusta jätti kotiin tavaratilan suojaverhon, joka hankaloittaa kattoon asti pakkaamista melkoisesti. Paikalle jätin Audissa vakiona olevan (muissa Vaginoissa maksullinen lisävaruste) kätevän turvaverkon matkustamon ja tavaratilan väliin. Tämä estää tavaratilan ollessa kattoon asti pakattuna, tavaroiden sinkoitumisen matkustamoon jarrutustilanteessa.
Eli kyllä sinne Audin luukkuunkin tavaroita saa melkoisesti mahtumaan, mutta ei se koollaan farkku Golffille, Passatille saati V70 Volvolle pärjää.
Kiitoksia tiedoista. Uskoisin, että hyvin pärjätään tavaratilan kanssa. Perheen kanssa reissulla on mukana kohtuullisen pieneen tilaan menevät lastenvaunut ja kolmesta nejään kappaletta isompaa kassia ja jonkin verran pikkupussukoita. Tarkoitus on tosiaan lastata kattoon asti tarvittaessa ja pitää se väliverkko paikallaan.
Suurin osa autolla ajamisesta tulee kuitenkin tehtyä yksin ja mielellään ottaisi juuri sen auton mistä itse tykkää eniten.
Sitten noista muista vaihtoehdoista, jotta pysyttäisiin jonkin verran myös aiheessa.
Volvo V70 1.6drive Momentum:
- Kävin koeajolla ja pidin kyydistä, alusta oli mukava, mutta ei löysä
- Moottorissa tuntuu olevan ihan riittävästi tehoa ainakin kaupungissa ja kehäteillä ajeluun,
matka-ajoa en kokeillut, mutta ohituksissa saattaa tehottomuus vaivata
- Hyvin mukava ja hiljainen ajettava, miellyttävä kyyti kaiken kaikkiaan
Passat Variant 2.0Tdi manuaali:
- Tätä uusinta Passattia en ole vielä kokeillut, edellistä mallia kylläkin
- Ihan hyvä auto edellinenkin, ei tosin tullut minkään näköistä omistamisen himoa
edellisen, eikä tämän uusimman mallisestakaan
Audi A4 Avant 2.0TDIe Business Plus Start-Stop:
- Kävin koeajolla ja pidin todella paljon
- Alusta todella hyvä, ohjaus todella hyvä, hiljainen (ainakin verrattuna nykyiseen Golf Variant V 2.0TDI DSG
Sportlineen)
- Hyvännäköinen
- Kaikista näistä vaihtoedoista eniten mieleen, ainoastaan tavaratilan koko mietitytti
Itselläni kesti uuden auton "hankinta" melkein pari vuotta joten ehkä tuosta voi päätellä, että auto ei välttämättä ole se kaikkein tarpeellisin tarvike :D Okei mutta BMW:n 3-sarjalainen oli pitkään kiikarissa ja tätä uusikoppaista Audia lähinnä vain kuolailin. Nyt keväällä sitten uuden auton hankinta alkoi konkretisoitumaan ja autoa oikeasti alettiin etsimään. Tuli ajettua niin BMW:tä, Hondaa, Toyotaa ja Audia. Jotenkin nuo "idän-ihmeet" tippui pelistä pois, olisihan sellaisen toki saanut ihan uuden samalla hinnalla mitä Audi maksoi. BMW jäi pois, koska ensi keväänä 3-sarja uudistuu ilmeisesti todenteolla ja tällöin nyt hankittu BMW olisi ollut vuoden päästä varmasti "vanhan" näköinen.
Mutta Audi oikeasti peittosi tuntumallaan muut, se vain tuntui heti omalta. Se on jämäkkä ja hyvä ajaa. Ei nitise ja kulkee, kuin juna, ainakin tämä oma niin tekee. Miinuksina; arvosteluissakin mainittu pieni suuntavakavuuden puute maantienopeuksilla, eli auto jää hivenen kaartamaan ja kulkee jonkin verran teidän uria pitkin eli uraherkkyyttäkin löytyy mutta se ei ole mielestäni häiritsevä piirre. Toinen minkä nyt olen huomannut, omani oli käytetty mutta uuteenkin verrattuna vaihdekepin liike, eli se on hivenen tunnoton ja jopa uudessa AudiCenterin koeajoon tarkoitetussa A4:ssa ykkönen ei 2h koeajon aikana pariin kertaan meinannut mennä päälle.
Mutta kyllä se vain todellakin tuntui hyvältä autolta heti joten eikös se mikä ekana tulee mieleen on oikein, vai miten se meni...
Lainaakulkee, kuin juna
mutta luikertelee kuin mato maantievauhdeissa?!?!? Laita painetta renkaisiin se 3PAR:ia. (mainos)
Lainaus käyttäjältä: makkis - 21.05.11 - klo:23:04
mutta luikertelee kuin mato maantievauhdeissa?!?!? Laita painetta renkaisiin se 3PAR:ia. (mainos)
Taitaa olla toimittaja-ainesta, kun minun kommentista tuon "luikertelee, kuin mato" kommentin bongasit. Ehkä vähän epäselvästi kirjoitin mutta sitä pähkäilin, että en osaa sanoa vaikuttaako tuohon suuntavakavuuteen urat tiessä vaiko auton ominaisuus jäädä hivenen kaartamaan. Renkaan paineet vaikuttaa kyllä oikeilta olen hivenen eri paineilla testaillut ja nyt tuntuu hyvältä niiden suhteen...
Tuo luikertelu tosiaan tuli omista ajatuksista. Räsä oli sellainen vempula, että ei sietänyt alle 2,8 barin paineita, tai luikerteli kuin mato. Paineiden ollessa riittävät taas meni kuin juna.
Kyllä tuo taitaa olla sinun auton ominaisuus, koska itse en ole huomannut tuollaista ilmiötä. Minulla on tosin leveät ja mataprofiiliset renkaat, joilla saattaa olla jotain vaikutusta, mutta kuitenkin.
Lainaus käyttäjältä: Jeenyus - 21.05.11 - klo:22:23
Itselläni kesti uuden auton "hankinta" melkein pari vuotta joten ehkä tuosta voi päätellä, että auto ei välttämättä ole se kaikkein tarpeellisin tarvike :D Okei mutta BMW:n 3-sarjalainen oli pitkään kiikarissa ja tätä uusikoppaista Audia lähinnä vain kuolailin. Nyt keväällä sitten uuden auton hankinta alkoi konkretisoitumaan ja autoa oikeasti alettiin etsimään. Tuli ajettua niin BMW:tä, Hondaa, Toyotaa ja Audia. Jotenkin nuo "idän-ihmeet" tippui pelistä pois, olisihan sellaisen toki saanut ihan uuden samalla hinnalla mitä Audi maksoi. BMW jäi pois, koska ensi keväänä 3-sarja uudistuu ilmeisesti todenteolla ja tällöin nyt hankittu BMW olisi ollut vuoden päästä varmasti "vanhan" näköinen.
Mutta Audi oikeasti peittosi tuntumallaan muut, se vain tuntui heti omalta. Se on jämäkkä ja hyvä ajaa. Ei nitise ja kulkee, kuin juna, ainakin tämä oma niin tekee. Miinuksina; arvosteluissakin mainittu pieni suuntavakavuuden puute maantienopeuksilla, eli auto jää hivenen kaartamaan ja kulkee jonkin verran teidän uria pitkin eli uraherkkyyttäkin löytyy mutta se ei ole mielestäni häiritsevä piirre. Toinen minkä nyt olen huomannut, omani oli käytetty mutta uuteenkin verrattuna vaihdekepin liike, eli se on hivenen tunnoton ja jopa uudessa AudiCenterin koeajoon tarkoitetussa A4:ssa ykkönen ei 2h koeajon aikana pariin kertaan meinannut mennä päälle.
Mutta kyllä se vain todellakin tuntui hyvältä autolta heti joten eikös se mikä ekana tulee mieleen on oikein, vai miten se meni...
Nuo "ominaisuudet" mitä kirjoitin huomasin kaikista ajamistani A4:sta joita oli yhteensä viisi kappaletta. Eli selkeytetään vähän vielä, se ohjaus tuntuu olevan kaikissa samanlainen -- kyllä sen uraherkkyyden tai kaarto-ominaisuuden huomasi kaikista mutta niin, kuin sanoin se ei häiritse sen vaan huomaa joissain tilanteissa. Kaikista eniten tämä ominaisuus tuli esille versiosta jossa oli sport-alusta ja 19" rimssit alla, ja myyjäkin tunnusti huomanneensa saman (auto oli AudiCenterin kyseisen myyjän käytössä). Ja ne vaihteet, siitä kenelläkään ei mitään epäselvyyttä vissiin, hivenen tunnoton se vaihdekepin liike ja jonkin verran 1-vaihde takertelee. PS. Nämä on miinuksia joita piti ehkä jopa etsimällä etsiä, ainoa mikä konkretisoitui oli se vaihdekepin liike. Ja kolmas mistä voisi mainita tai lisätä tähän on rengasmelu, ei ole meluisa auto sen suhteen mutta voisi olla hiljaisempikin.
Omastakin (245/45 17 renkaat+sportalusta) A4:sta pitää sanoa, että auto ei ole niin suuntavakaa kuin olisi toivonut. Tuo ohjauksen kaartamisominaisuuskin on mutta se ei minua haittaa. Herkkyys urille ja tien kaltevuudelle sen sijaan haittaa niin paljon, että pitänee vaihtaa 225 leveät misukat alle, edellisessä autossa nimittäin pelkkä merkin (ei siis leveyden) vaihto misukkaan toi huiman parannuksen suuntavakavuuteen. Jos suuntavakaista matka-autoista puhutaan, niin ei ole vakiorengastuksella olevan C5-korin A6:n voittanutta toistaiseksi, mutka-ajot sitten erikseen.
No niin, autokuume on vaivannut viimeisen vuoden ja nyt sitten odotellaan. Matka varrella on tullut mietittyä montaa eri vaihtoehtoa, tässä niistä. Nykyinen auto on Vw Passat 1.9 TDI.
Vaihtoehto 1. BMW X1 sDrive 18dA
+ Korkea ajoasento ja hyvä näkyvyys
+ Kiva ja joustava moottori
- Liian pienet tilat
- Lisävarusteiden hinnat
- Loppujen lopuksi neljäs diesel peräkkäin ei kiehtonut
Vaihtoehto 2. Volkswagen Passat Variant 1.4 TSI DSG
+ Tuttu ja (turvallinen)
+ Hyvät tilat
+ Moottori/vaihteistoyhdistelmä mukava ja joustava
+ "Edullinen" ostaa ja omistaa
- Vain faceliftmalli
- Huonoin välirahatarjous
Vaihtoehto 3. Volvo V70 1.6 DRIVe
+ Tilava ja hiljainen
+ Hyvä varustelu
- Diesel
- Teho loppuu maantienopeuksissa
- Automaattivaihteistoa ei saatavilla
Vaihtoehto 4. Volvo V60 T3
+ Yllättävän tilava
+ Mukava ja joustava moottori
+ Hiljainen
+ Hyvä varustelu
+ Hyvä ajettava
- Automaattivaihteistoa ei saatavilla (automaatti saatavilla vasta T4 -mallissa +4500,, nou tänk juu)
Vaihtoehto 5. Skoda Superb Combi 1.8 TSI DSG
+ Tilavahko (pituutta on, mutta leveys...)
+ Hieno moottori ja vaihteisto
+ Varustelu
- Hieman äänekäs
- Kaupungissa turhankin suuri
Vaihtoehto 6. Audi A4 Avant 1.8 TFSI 88 kW Multitronic
+ Hiljainen ja jämäkkä
+ Kaunis ;)
+ Tilat riittävät
+ Hyvä ajettava
+ Hyvä Pro Business Plus -varustelu
- Lisävarusteiden hinnoittelu (onneksi ei tarvitse montaa kohtaa ruksia)
Valituksi tuli siis Audi A4 Avant 1.8 TFSI 88 kW Multitronic Aruba Blue ja siihen lisävarusteina:
* Sport -varustepaketti
* Servotronic
* Audi Sound System
* Sumuvalot
* 3-alueinen ilmastointi
* Kirkkaat kattokaiteet ja kiiltolistat
Luovutus näillä näkymin 3.11.
Mitä v...a noin pitkä toimitusaika... Nyt meni hermot...??
LainaaValituksi tuli siis Audi A4 Avant 1.8 TFSI 88 kW Multitronic Aruba Blue ja siihen lisävarusteina:
Onneksi olkoon, järkivalinta. Nuo kaiken maailman drive e, autot ovat kyllä aikamoisia. Onneksi jäivät kauppaan.
Ymmärrän downsizingin varsin hyvin, mutta istuttaa nyt isoon autoon 1.6 diiseli. Ei hyvä päivää, ei minua vartan.
Lainaus käyttäjältä: cossu69 - 14.07.11 - klo:01:11
Mitä v...a noin pitkä toimitusaika... Nyt meni hermot...??
Myyjän mukaan tämä oli "worst case scenario", todennäköisesti tulee maahan nopeammin. Tämä ehkä "huonoin" aika tilata, kun tehtaalla kesälomia yms. ja Audin kysyntä on kuulemma nyt kovaa.
Odottavan aika on toooodella pitkä ;)
Lainaus käyttäjältä: kaanne - 14.07.11 - klo:00:52
Valituksi tuli siis Audi A4 Avant 1.8 TFSI 88 kW Multitronic Aruba Blue ja siihen lisävarusteina:
Onnea valinnalle täältäkin!
Kun tuota koeajolistaa katsoo ja entiset autot dieseleitä, jäi vain mietityttämään, että valitsit kuitenkin noinkin paljon kuluttavan auto kuin tämä Audi A4 88kW+multi kun ei siinä kuitenkaan kulkupuolta ole tarjolla vastineeksi.
Taisi tuo Pro Business Plus tarjous kuitata kulutuksen haitat?
Ja onhan A4 hyvä muilta osin ei siinä mitään.
Lainaus käyttäjältä: Flat - 14.07.11 - klo:06:49
Onneksi olkoon, järkivalinta. Nuo kaiken maailman drive e, autot ovat kyllä aikamoisia. Onneksi jäivät kauppaan.
Volvokauppias oli kyllä agressiivinen (hyvässä mielessä) ja teki kyllä sellaisen tarjouksen, että muutaman päivän piti miettiä oikein kunnolla. Sitten "järki" voitti ja laiskuus, automaatti on aina automaatti.
Eihän tuo A4 mikään tykki ole, mutta "vanhalle" miehelle oikeinkin riittävä ja kyllä tuntuu ilmoitettuja hevosvoimia tehokkaammalta.
Lainaus käyttäjältä: Flat - 14.07.11 - klo:06:49
Nuo kaiken maailman drive e, autot ovat kyllä aikamoisia. Onneksi jäivät kauppaan.
Ymmärrän downsizingin varsin hyvin, mutta istuttaa nyt isoon autoon 1.6 diiseli. Ei hyvä päivää, ei minua vartan.
Tuossa 1.6 Volvossa on nykyisin 115hv/270Nm, 11,5 s 0-100.
Kyllä semmoinen monelle papalle kelpaa, etenkin kun yhdistetty kulutus on 4,5 l.
Ei silti, en kyllä minäkään ostaisi :D.
Lainaus käyttäjältä: Arcca - 14.07.11 - klo:08:29
Onnea valinnalle täältäkin!
Kun tuota koeajolistaa katsoo ja entiset autot dieseleitä, jäi vain mietityttämään, että valitsit kuitenkin noinkin paljon kuluttavan auto kuin tämä Audi A4 88kW+multi kun ei siinä kuitenkaan kulkupuolta ole tarjolla vastineeksi.
Taisi tuo Pro Business Plus tarjous kuitata kulutuksen haitat?
Ja onhan A4 hyvä muilta osin ei siinä mitään.
Kyllähän tuolla Pro Business Plus -paketilla oli paljonkin vaikutusta. Nykyisin ajettavat kilometrit ovat vähentyneet sen verran, että toista dieseliä ei talouteen välttämättä tarvita. Lisäksi jotenkin tunnepuolella dieselit alkoivat tökkiä. En osaa suoraan osoittaa sormella mistä se johtuu, mutta jotenkin bensaturbo tuntui vaan niiiin mukavalta.
Audi oli lainassa vuorokauden ja tuolloin ajoin 400 km sekalaista ajoa ja keskikulutus oli 6,7l/100km eli noin 1,5 litraa enemmän kuin nykyisellä Passatilla.
Passatin jälkeen varmaan kaikki autot ovat kulkupuoleltaan edistystä ;)
Lainaus käyttäjältä: kaanne - 14.07.11 - klo:00:52
Valituksi tuli siis Audi A4 Avant 1.8 TFSI 88 kW Multitronic Aruba Blue ja siihen lisävarusteina:
* Sport -varustepaketti
* Servotronic
* Audi Sound System
* Sumuvalot
* 3-alueinen ilmastointi
* Kirkkaat kattokaiteet ja kiiltolistat
Luovutus näillä näkymin 3.11.
Onnittelut täältäkin. Hienot varusteetkin mutta yhtä "pakollista" uupuu, eli sisävalopaketti kannattaa ruksia, muuten tuo sisävalaistus (valottomine hanskalokeroineen) on A4/A5:ssa hintaluokkaan nähden turhan köykäinen.
Lainaus käyttäjältä: kaanne - 14.07.11 - klo:08:42
Kyllähän tuolla Pro Business Plus -paketilla oli paljonkin vaikutusta. Nykyisin ajettavat kilometrit ovat vähentyneet sen verran, että toista dieseliä ei talouteen välttämättä tarvita. Lisäksi jotenkin tunnepuolella dieselit alkoivat tökkiä. En osaa suoraan osoittaa sormella mistä se johtuu, mutta jotenkin bensaturbo tuntui vaan niiiin mukavalta.
Audi oli lainassa vuorokauden ja tuolloin ajoin 400 km sekalaista ajoa ja keskikulutus oli 6,7l/100km eli noin 1,5 litraa enemmän kuin nykyisellä Passatilla.
Ok, A4:n valinta senkun selkenee :).
Aika vähällä tosiaan pääsit, kun ei Audikaan lupaa sekalaiseen ajoon kun 7,5l.
Näköjään tuon 88kW koneen vääntöalue onkin aika laaja (230/1500-3650), se selittää hyvän käytännön kulun. Perunpa aikaisemmat puheeni koneesta.
Lainaus käyttäjältä: clima - 14.07.11 - klo:08:51
Onnittelut täältäkin. Hienot varusteetkin mutta yhtä "pakollista" uupuu, eli sisävalopaketti kannattaa ruksia, muuten tuo sisävalaistus (valottomine hanskalokeroineen) on A4/A5:ssa hintaluokkaan nähden turhan köykäinen.
Näinhän tässä aina käy ;) Pitää käydä tutustumassa tuohon pakettiin, josko tulisi yksi ruksi lisää. Kiitos vinkistä.
Lainaus käyttäjältä: Arcca - 14.07.11 - klo:08:55
Ok, A4:n valinta senkun selkenee :).
Aika vähällä tosiaan pääsit, kun ei Audikaan lupaa sekalaiseen ajoon kun 7,5l.
Näköjään tuon 88kW koneen vääntöalue onkin aika laaja (230/1500-3650), se selittää hyvän käytännön kulun. Perunpa aikaisemmat puheeni koneesta.
Tuo lukema oli ajotietokoneen ilmoittama, totuus voi olla aivan jotain muuta. Kuitenkin tuo kulutuksen vähäisyys oli positiivinen yllätys, kun ei tuo A4 mikään keijukainen ole.
Ajoin myös tuota 118kW mallia ja olihan siinä voimaa huomattavasti enemmän, mutta vähän sama tilanne kuin T3 Volvon kanssa. Säästän ne yli 4000, sitten bensaan.
Lainaus käyttäjältä: kaanne - 14.07.11 - klo:00:52
Valituksi tuli siis Audi A4 Avant 1.8 TFSI 88 kW Multitronic Aruba Blue:
Todella hienon värin valitsit! Täydet pisteet siitä!
Lainaus käyttäjältä: Urlaub - 14.07.11 - klo:10:18
Todella hienon värin valitsit! Täydet pisteet siitä!
Täysin samaa mieltä Urlaubin kanssa.
Onnittelut kaannelle.
Lainaus käyttäjältä: Urlaub - 14.07.11 - klo:10:18
Todella hienon värin valitsit! Täydet pisteet siitä!
Kiitosta vaan :D
Ennen olen vierastanut sinistä väriä autossa, mutta näin livenä liikennevaloissa ja olin myyty. Niin se mieli muuttuu. Onpahan ainakin helpompi väri kuin nykyinen musta.
Onkohan kukaan lapsiperheellinen todennut B8 A4 Avantin (tavara)tiloja liian pieniksi?
Kysymys lienee jo alunperin vähintäänkin kyseenalainen (koska kukapa lähtisi jo tehtyä autovalintaansa ja sen tiloja moittimaan ;)), mutta olisi mielenkiintoista kuulla onko joku päätynyt A4-farkkuun vertailtuaan isommalla tavaratilalla varustettuja autoja kuten Passat, Superb, Mondeo tms...? Ja vielä mielenkiintoisempaa olisi kuulla, että joku olisi positiivisesti yllättynyt A4:n tiloista. ;D Ilmeisesti matkustamon puolella tilaa on kuitenkin hyvin? Takapenkillä meillä matkustaa toistaiseksi yksi kasvot-eteenpäin turvaistuin ja tulevaisuudessa takapenkille pitäisi saada sopimaan toinenkin turvakaukalo/-istuin.
Tätä tila-asiaa kyselen, koska olen päätynyt uutta autoa valitessani vertailemaan finaalikaksikkoa A4 Avantia ja Subaru Legacy-farkkua. Tähän parivaljakkoon päätyminen on tapahtunut todella monen mutkan kautta ja käytännössä jokainen perhefarmari/tila-auto on tullut kahlattua läpi. Koeajovatulointia tuli talven aikana avattua myös tuolla Autonvaihtopohdiskelua:n puolella. Keväällä päädyin jo tilaamaan Saab 9-3 SC:n, mutta näiden tuotantolinja seisoo edelleen ja nyt alkaa olla käytännön pakko perua ko. tilaus.
Omalla kohdallani vertailussa ovat A4:sta alkaen-malli eli 88kw TFSI Multitronic (Pro Business Plus) ja Legacysta 2.5-litrainen bensakone CVT-laatikolla. "Järkivalinta" näistä olisi näin lapsiperheelliselle Legacy, mutta Subarua kohtaan ei vain tahdo syntyä sitä "no tämä se on!"-fiilistä... Hinnaltaan nämä versiot pyörivät about samoissa (<40 kEUR) ja varustelunkin saisi suht samaan kuosiin. Toki neliveto on tässä vertailussa ainoastaan Legacyn yksinoikeus. Kumpikaan näistä moottoriversioista ei ole mikään ohjus, mutta käytännön suorituskyky vaikuttaa olevan ihan ok. Auto tulee liisariksi täydellä autoedulla, joten kulutuksella/ylläpitokustannuksilla ei ole omalla kohdallani merkitystä.
Vielä siis kun saisi perusteltua itselleen, että A4:ssa erityisesti tavaratila on riittävä, taipuisi valinta hyvin todnäk Audin puoleen. :)
Itsellä oli loppuvertailussa juurikin A4 ja uusi Passat.
Passat kiinnosti lähinnä isompien tilojen (perheessä kolme lasta, yksi kasvot menosuuntaan istuimella) ja halvempien lisävarusteiden vuoksi, mutta A4 miellytti kuitenkin enemmän ajettavuudeltaan ja yleiseltä olemukseltaan. Valinta lienee aika pitkälti tunnepitoinen; A4 tuntuu urheiluautolta Passattiin verrattuna.
Passat on tilojen puolesta ehdottomasti ylivertainen, mutta hyvin me tuohon mahdutaan. Lisäksi useimmiten ajelen kuitenkin yksin tai kaksin. Silloin tällöin kyydissä on toki koko porukka, mutta eipä ole ollut silloinkaan mitään ongelmia. Entinen auto oli A4 B7, joten siihen nähden tilat ovat jopa parantuneet; takajalkatilaa on juuri sopivasti enemmän ja tavaratilankin pitäisi olla numeroiden mukaan isompi. C-pilari menee kyllä selvästi viistommin kuin edellisessä ja syö tilaa, mutta väliverhon alapuolinen tila saattaa ollakin isompi.
Meillä on kolme istuinta takapenkillä.
Ja tavaratilaan on mahtunut kaikki mitä on tarvinnut ottaa mukaan. Vaunut ja kassit. Tietysti pitää hieman miettiä mitä ottaa mukaan. Käytäntö ja kokemus on osoittanut että olkoot tavaratila minkä kokoinen tahansa on se aina täynnä pidemmälle reisulle lähtiessä. Mutta kyllä sille takaloosteriin mahtuu hemmetisti tavaraa jos vetää näkösuojan pois tieltä.
Tietysti suberbissa/mondeossa on enemmän tilaa, sitä en kiistä. Mutta jotain muuta niistä sitten puuttuu ( mainitsemasi omistamisen halu )
Lainaus käyttäjältä: Flat - 08.08.11 - klo:09:04
..... Käytäntö ja kokemus on osoittanut että olkoot tavaratila minkä kokoinen tahansa on se aina täynnä pidemmälle reisulle lähtiessä....
Asia on täsmälleen juuri näin.
,,äni nelivedolla, molemmat hyviä autoja mutta talvella neliveto on ylivoimaa ja minusta iso lisä turvallisuutta! Subarua joutuu käyttää useammin huollossa mutta jos on autoetu niin sillähän ei ole sitten suurta merkitystä.
Lainaus käyttäjältä: A_Telkkä - 08.08.11 - klo:08:41
Omalla kohdallani vertailussa ovat A4:sta alkaen-malli eli 88kw TFSI Multitronic (Pro Business Plus) ja Legacysta 2.5-litrainen bensakone CVT-laatikolla. "Järkivalinta" näistä olisi näin lapsiperheelliselle Legacy, mutta Subarua kohtaan ei vain tahdo syntyä sitä "no tämä se on!"-fiilistä...
Minä kävin tätä samaa vääntö runsas vuosi sitten, ja päädyin Subaruun (2,5l CVT). Meilläkin on kaksi pientä lasta, mutta tilat olisivat minusta kyllä molemmissa riittäneet meidän perheen käyttöön. Audissa ulkonäkö on parempi, sekä viimeistelyn tuntu (ei välttämättä absoluuttinen laatu). Subarussa taas on hieman paremmat tilat, sekä hieno neliveto. Minulla tuo neliveto painoi sillä kertaa vaakakupissa niin, että Subaruun päädyin.
Auto on nyt ollut käytössä 1,5v vailla minkäänlaisia vikoja, keskikulutus pyöriää 9-10l tuntumassa pääosin kaupunkiajossa.
Audi A4 oli vaan jälleen helppo valita aikaisemmista hyvistä kokemuksista mitä tään kanssa oon ollut tekemisissä parisen vuotta sitten. Vaimolla ollut/on A3 ja sillä tullut välillä pörräiltyä, vaikka onkin pienempi, audin hyvää henkeä siinä ollut eli.. hyvä ajettavuudeltaan, mielekäs ajaa.
Mersu C oli listalla, mutta sen olisin joutunut ottaan keppivaihteisena sillä minusta mersun automaatit on volkkariryhmän autoista paljon jäljessä, joten mersu sai jäädä, vaikka olisi tullut hieman halvemmaksi. A4 ulkonäkö on paljon komiampi kuin C mersun. Nämä on tietysti näitä makuasioita. Mersussa oli kyllä alusta ja ajettavuus kohdallaan. Opel isigniaakin tuli kokeiltua, mutta audi on vain niin paljon parempi kaikin osin. ja mitä tulee tähän multitroniciin. Minusta tää on huippulodju, kunhan nyt vaan kestäisi:)
Valinta välillä A4 vs. Legacy kääntyi omalla kohdalla hyvinkin suoraviivaisesti Subarun puolelle. Eilen oli simultaanikoeajossa juuri arvioinnissa olleet mallit molemmista autoista ja vaakahan keikahti välittömästi Legacyn suuntaan. Legacyn kuskin paikalle istuessa tuli kuin tulikin "se" fiilis kun taas A4:ssä (ehkä liiankin huimat ja epärealistiset?) premium-fiilikset eivät oikein täyttyneet. A4 oli tosi hyvä ajettava, selvästi sporttisemman tuntuinen ja "laadun tuntu" oli aistittavissa joka puolella. Tiloiltaan ja avaruudeltaan Legacy on näistä kahdesta kovinkin selvästi isompi. Legacyn paperilla 10cm isompi korkeus tuntui kuskin paikalla huomattavana avaruutena. Ajotuntumalta Subaru oli ikään kuin luokkaa isompi ja möhkömpi, mutta epätasaisellakaan tiellä eivät tärinät kuitenkaan tulleet näpeille/persiiseen ja kulku oli yllättävän vakaata ja mukavaa. Audissa kulku oli odotetusti oikein hyvää, vaikkakin ihmeellistä vaimeaa ja matalaa (renkaiden/alustan) kumahtelua jostain kaikuikin. Luulin aluksi, että kumahtelu kuului stereoista sykkineisiin kuumimpiin listahitteihin :P, mutta jostain takaa(?) se kuulosti kaikuvan korviin. Ei tuo kumina nyt kuitenkaan mikään sen isompi ongelma ollut.
Koneiden ja vaihteiston vertailussa Legacy oli yllättävänkin hyvä, vaikka etukäteen muistelin 2.5 CVT:n olleen laiskempi ja "huonomman" tuntuinen. Myös aanelkun 88kw TFSI multitronicissa oli arkikäyttöön suorituskykyä ja toimivuutta ihan ok.
Vaikka nämä autot "vähän" eri puusta ovatkin veistetty ja vertailu sen osalta vähän hankalaa, oli ajomukavuus ja -tuntuma Legacyssa odotettua parempi, ja kun siinä tilat ovat avarammat ja isommat (jolla omassa arvioinnissani suuri painoarvo) , osuu oma valintani tässä kohtaa Legacyyn. Nelivedolle ei tässä kohtaa tullut laitettua juurikaan painoa.
Lainaus käyttäjältä: A_Telkkä - 09.08.11 - klo:08:58
Valinta välillä A4 vs. Legacy kääntyi omalla kohdalla hyvinkin suoraviivaisesti Subarun puolelle. Eilen oli simultaanikoeajossa juuri arvioinnissa olleet mallit molemmista autoista ja vaakahan keikahti välittömästi Legacyn suuntaan. Legacyn kuskin paikalle istuessa tuli kuin tulikin "se" fiilis kun taas A4:ssä (ehkä liiankin huimat ja epärealistiset?) premium-fiilikset eivät oikein täyttyneet. A4 oli tosi hyvä ajettava, ...
Vaikka nämä autot "vähän" eri puusta ovatkin veistetty ja vertailu sen osalta vähän hankalaa, oli ajomukavuus ja -tuntuma Legacyssa odotettua parempi, ja kun siinä tilat ovat avarammat ja isommat (jolla omassa arvioinnissani suuri painoarvo) , osuu oma valintani tässä kohtaa Legacyyn. Nelivedolle ei tässä kohtaa tullut laitettua juurikaan painoa.
Melekosen tasavahva vertailu .
Samaa mieltä. Nuo onkin hyvä vertailupari.. Ps. millähän nuo suparun melkein kolminkertaiset huoltokustannukset selitetään?
Kyllähän noita autoja voi vertailla ja nämä on aina niitä makukysymyksiä. Mutta hei ja haloo, Subarun Legacy vs Opel Insignia vs Audi A4 B8? Joo onhan se Legacy ulkomitoiltaan lähes identtinen kuin A4 mutta eikö todellakaan 2,500kuutiosentin koneesta saa enempää tehoa irti, kuin 167hevosvoimaa? Tuo litrakoko tuo vain lisää kulutusta, veikkaan, että Legacy kuluttaakin kaupunkiajossa todellisuudessa lähemmäs 12l/100km ja minusta se on aivan liikaa verrattuna siihen minkä verran koneesta saa tehoa irti. Voisi myös olettaa, että litrakoolla saisi enemmän vääntöä mutta sekin jää Audin 1.8TFSI koneesta jälkeen. No tunnustan, että en ole Legacya ajanut ja en tiedä miten tuo moottori käyttäytyy ajettaessa joten älkää suuttuko kritiikistä. Mutta tuossa alkukeväästä autoja vertaillessani ei kyllä Legacy tullut mieleenkään. Ja nämä "se"-fiilikset ovat ihan kuluttajakohtaisia, minulla se tuli Audista, A4 B8 istuessa se vaikuttaa ajajan autolta ja sen huomaa mm. kuinka ilmastointi ja MMI:n nappulat ovat sijoiteltu ja käännetty kuljettajan puolelle.
Eilen pysäköin hallissa autoni Insignian viereen ja en ymmärrä miten niitä voi verrata keskenään, yksinkertaisesti tämä Opel on jo ulkomitoiltaan niin paljon isompi, että oksat pois. Varmasti Insigniassa saa metallia enemmän samalla rahalla.
Muistakaa, tämä oli minun mielipiteeni...
Legacyn sisustuksesta tulee aika vanhoillisjapanilainen tuntuma, mutta Insignian sisustusta voi mielestäni hyvinkin verrata Audiin. Tilaa Insigniassa on ulkomittoihin nähden niukasti.
Subarulla on meneillään jonkinlainen etsikkoaika. Erikoisuuksia ja persoonallisia ominaisuuksia karsitaan, mutta tyylillisesti ei oikein ole löydetty ainakaan eurooppalaisia miellyttävää linjaa. Aika harvassa on autot, joissa sama malli miellyttää kolmen mantereen ostajia.
Itselläkin ollut pientä kiinnostuksenpoikasta Subaruun. Käväisinkin sivustolla äskettäin ja tein täsmälleen saman havainnon kuin edellä Jeenyus:
Lainaamutta eikö todellakaan 2,500kuutiosentin koneesta saa enempää tehoa irti, kuin 167 hevosvoimaa? Tuo litrakoko tuo vain lisää kulutusta, veikkaan, että Legacy kuluttaakin kaupunkiajossa todellisuudessa lähemmäs 12l/100km ja minusta se on aivan liikaa verrattuna siihen minkä verran koneesta saa tehoa irti. Voisi myös olettaa, että litrakoolla saisi enemmän vääntöä mutta sekin jää Audin 1.8TFSI koneesta jälkeen.
Kyllä tuosta särmää puuttuu, ei mahda mitään.
Lainaus käyttäjältä: clima - 14.07.11 - klo:08:51
Onnittelut täältäkin. Hienot varusteetkin mutta yhtä "pakollista" uupuu, eli sisävalopaketti kannattaa ruksia, muuten tuo sisävalaistus (valottomine hanskalokeroineen) on A4/A5:ssa hintaluokkaan nähden turhan köykäinen.
Täytyy kyllä tuohon sanoa, kun meillä on tuo A4 ilman sisävalopakettia, ettei se nyt todellakaan välttämätön ole :D Tunnelmaa varmasti luo pimeässä, mutta aivan must have varuste se ei ole.
Lainaus käyttäjältä: Jeenyus - 14.08.11 - klo:09:55
eikö todellakaan 2,500kuutiosentin koneesta saa enempää tehoa irti, kuin 167hevosvoimaa? Tuo litrakoko tuo vain lisää kulutusta, veikkaan, että Legacy kuluttaakin kaupunkiajossa todellisuudessa lähemmäs 12l/100km ja minusta se on aivan liikaa verrattuna siihen minkä verran koneesta saa tehoa irti. Voisi myös olettaa, että litrakoolla saisi enemmän vääntöä mutta sekin jää Audin 1.8TFSI koneesta jälkeen.
Tuo 2.5-litrainen on vaparikone, joten suora vertaus turbokoneeseen ei ole ihan "reilua" :) Tuotahan myydään jenkeissä GT-mallina ja sen turboversiosta irtoaa tasan 100 heppaa enemmän, mutta yllätys yllätys sitä ei tuoda suomeen ollenkaan. :(
Lainaus käyttäjältä: 3.6R - 14.08.11 - klo:14:10
Tuo 2.5-litrainen on vaparikone, joten suora vertaus turbokoneeseen ei ole ihan "reilua" :)
Jos ovat tarjolla ns. samaan luokkaan ja n. samaan hintaan niin miksi ei voi verrata ? Tuohan on juuri sitä merkkien välistä erilaista näkemystä asioita toteuttaessaan - toinen tukeutuu turbotekniikkaan ja toinen (tässä kohtaa) ei.
Vähän sama kun olisi ostamassa 1000 egen pyörää ja kun vertailtavissa vehkeissä toisessa on teräsrunko ja toisessa aluminiinen niin sitten en voisi verrata niitä ? ;)
Lainaus käyttäjältä: Ton-1 - 14.08.11 - klo:14:14
Jos ovat tarjolla ns. samaan luokkaan ja n. samaan hintaan niin miksi ei voi verrata ? Tuohan on juuri sitä merkkien välistä erilaista näkemystä asioita toteuttaessaan - toinen tukeutuu turbotekniikkaan ja toinen (tässä kohtaa) ei.
Vähän sama kun olisi ostamassa 1000 egen pyörää ja kun vertailtavissa vehkeissä toisessa on teräsrunko ja toisessa aluminiinen niin sitten en voisi verrata niitä ? ;)
Pointtini oli siis ottaa kantaa tekniikkaan, millä tehoa on otettu koneesta ulos, ei suinkaan siihen, että ovat hinnaltaan ja luokaltaan samassa kategoriassa. :)
No jos bemarin nykyisestä kahen litran vaparista saa 170 heppaa niin ei tuo nyt ihan hi-teciltä kuulosta....
Lainaus käyttäjältä: 3.6R - 14.08.11 - klo:14:10
Tuo 2.5-litrainen on vaparikone, joten suora vertaus turbokoneeseen ei ole ihan "reilua" :) Tuotahan myydään jenkeissä GT-mallina ja sen turboversiosta irtoaa tasan 100 heppaa enemmän, mutta yllätys yllätys sitä ei tuoda suomeen ollenkaan. :(
Virosta saa ja taitaa tuon gt:n saada myös suomesta jos oikein haluaa ja on yhteydessä maahantuojaan.
Sikäli vertailu A4:n oli reilua aiemmin, koska auto oli tulossa työsuhde peliksi ja verotus arvot ovat lähelle toisiaan. Kyllä itsekin kävisin ajamassa subben jos vastaava tilanne olisi kohdallani ajankohtaista, sen verran hyviä laitteita perheeni 2 edellistä legacya oli.
Lainaus käyttäjältä: lortti - 14.08.11 - klo:16:59
No jos bemarin nykyisestä kahen litran vaparista saa 170 heppaa niin ei tuo nyt ihan hi-teciltä kuulosta....
Eikä ole bemarikaan jos sitä vertaa esimerkiksi nissanin 1.6-litraiseen, mistä löytyy tehoa 200 heppaa... ;)
Legacyn edellinen korimalli oli minusta tyylikäs, ja 3 -litran koneessa oli 244 hv. Nelivetona tuo olisi edelleen minun silmissäni hyvä vaihtoehto A4:lle. Korimallin uusiminen huononsi auton linjakkuutta, ja koneista jäi pois tuo tehopakkaus. Meillä on työpaikan lähellä parkissa päivittäin metallipunainen 3 -litrainen, joka on tosi hyvän näköinen.
Lainaus käyttäjältä: 3.6R - 14.08.11 - klo:18:43
Eikä ole bemarikaan jos sitä vertaa esimerkiksi nissanin 1.6-litraiseen, mistä löytyy tehoa 200 heppaa... ;)
Saako tuollaisen formulakoneen johonkin normi perheautoon? ???
Lainaus käyttäjältä: lortti - 14.08.11 - klo:19:32
Saako tuollaisen formulakoneen johonkin normi perheautoon? ???
No eikös se Juke oli 'normaali' auto ? ;D
Luulenpa että joku päivä voi löytyä jostakin muustakin mallista.
Lainaus käyttäjältä: Ton-1 - 14.08.11 - klo:19:37
No eikös se Juke oli 'normaali' auto ? ;D
Luulenpa että joku päivä voi löytyä jostakin muustakin mallista.
Vainiin, no enpä ole paljon Nissanin mallistoa surffannut kun sieltä ei kiinnosta kuin GT-R... :)
Lainaus käyttäjältä: 3.6R - 14.08.11 - klo:18:43
Eikä ole bemarikaan jos sitä vertaa esimerkiksi nissanin 1.6-litraiseen, mistä löytyy tehoa 200 heppaa... ;)
Eikös se ole ahdettu se 190 heppanen 1.6 litranen moottori (DIG-T)? Vapaastihengittävänä versiona taisi olla jossain 120 hv:n paikkeilla.
Lainaus käyttäjältä: lortti - 14.08.11 - klo:19:32
Saako tuollaisen formulakoneen johonkin normi perheautoon? ???
http://www.nissanownersclub.co.za/forum/viewtopic.php?t=1434. (http://www.nissanownersclub.co.za/forum/viewtopic.php?t=1434.)
Opel insigniaa 2.0 dieseliä jota kävin koeajamassa oli todella laiska, eikä taida olla vahvempaa myllyä D suomessa olla myynnissä, ei osunut silmään. Puhditon tapaus, mutta auton sisusta oli moderni ja antaa kuvan kuin paremmasta autosta, ajattevuus oli opelin tapaan hyvä, mutta alusta/jousitus surkeaa. Insignia on minun silmään A4 :sta paremman näköinen muotoilussa. Mutta kokonaisuushan s e ratkaisee auton ostossa:)
Lainaus käyttäjältä: rattimies123 - 15.08.11 - klo:10:39
Opel insigniaa 2.0 dieseliä jota kävin koeajamassa oli todella laiska, eikä taida olla vahvempaa myllyä D suomessa olla myynnissä, ei osunut silmään. Puhditon tapaus, mutta auton sisusta oli moderni ja antaa kuvan kuin paremmasta autosta, ajattevuus oli opelin tapaan hyvä, mutta alusta/jousitus surkeaa. Insignia on minun silmään A4 :sta paremman näköinen muotoilussa. Mutta kokonaisuushan s e ratkaisee auton ostossa:)
No hieman OT ja normikommenttina eli makuja monia - olisiko nyt vajaa kolme vuotta sitten kyttäilin Insigniaa ihan tositarkoituksella, mutta itsellä melkein eniten tökki tuo sisusta livenä kun vihdoin noita tuli isänpäivän tietämillä näytille. En oikeasti ole kyllä kartalla onko tuohon tullut jotain muutosta tässä välillä.
Ihan outo nappulaviidakko samankokoisine neliöine nappuloineen keskikonsolissa ja sopivasti koeajoautossa oli nolot muovilook-puulistat. Toki muutakin listaa olisi ollut tarjolla, mutta ensivaikutelma muistaakseni parhaasta Cosmotasosta ohkasine jämäsohvanahkoineen hävitti aivan kaikki ostohalut eikä myöhemmin nelosta tilatessa enää ollut missään listoilla.
Edit: oli pakko vielä tarkistaa 1,5v takaa threadista oma top6-lista, että eihän enää tuossa vaiheessa ollut Insignia missään listoilla ja noinhan se oli. Muuten sinänsä jännä ja tylsähkö juttu, että ainoastaan tällä hetkellä listalta vaihtuisi Passat CC Tiguaniin (muut 520d, A5SB, Q5 ja farkku-Golf). Todennäköisesti nelkun ja A5SB:n välillä olisi loppupeleissä vääntö ja jälkimmäinen tulisi valittua vain sen takia, ettei samanlaista toista koria tulisi pihaan.
Moi kaikille,
auton vaihton lähenee ja vaikuttaa siltä, että A4 avant tulee olemaan "valittu".
Volvo V70 vaihtuu ilmeisesti seuraavaan:
Audi A4 Avant 2.0 TFSI 155 kW quattro Start-Stop Business Plus
Lisävarusteet:
Audi Sound system
Kiiltolistat sivuikkunoiden ympäri
Kirkkaat kattokaiteet
Metalli- ja helmiäisväri
Sport-varustepaketti
Vetokoukku irroitettava
Moottorilämmitin +sisähaara
Talvirenkaat
Sisävalopaketti
Tulisiko noilla toimeen, alkaa budjetti olla aikalailla tuossa
Mikko...
^Et malttais sitä puolta vuotta kasvojenkohotukseen odottaa??
Sinänsä tuossa paketissa on kaikki oleellinen. Mitä väriä ajattelit?
Lainaus käyttäjältä: Hevosmies - 13.09.11 - klo:21:20
^Et malttais sitä puolta vuotta kasvojenkohotukseen odottaa??
Sinänsä tuossa paketissa on kaikki oleellinen. Mitä väriä ajattelit?
Njoo, se on nyt 3-4kk toimitusaika. Menee kyllä ensikesään silloin. Onko jotakin viralista tuosta kasvojenkohotuksesta? Ilmeisesti maski ja valot muuttuvat? Jotakin muuta.
Komea paketti tulossa Mikolle. Minkä värin olet valitsemassa?
Lainaus käyttäjältä: Wilburi - 13.09.11 - klo:22:51
Komea paketti tulossa Mikolle. Minkä värin olet valitsemassa?
Väri on vielä hakusessa, en ole vielä osannut päättää ja pitäähän sitä rouvan kanssa myös päästä yhteisymmärrykseen :P
LainaaJotakin muuta
Kai se sisäilme muuttuu ja uusi 1.8 bensakone ainakin...itse odottelen uutta 2.0 TFSI:n uudistusta...
Lainaus käyttäjältä: Mikko... - 13.09.11 - klo:22:58
Väri on vielä hakusessa, en ole vielä osannut päättää ja pitäähän sitä rouvan kanssa myös päästä yhteisymmärrykseen :P
Déjà vu
Lainaaitse odottelen uutta 2.0 TFSI:n uudistusta...
Tuo konehan on vasta kolme vuotta vanha konstruktio, mikäli elinkaari on samanlainen kuin 1.8:lla , pitääne vielä hieman odotella. ( B9:siä ?)
Lainaus käyttäjältä: Mikko... - 13.09.11 - klo:21:13
Moi kaikille,
auton vaihton lähenee ja vaikuttaa siltä, että A4 avant tulee olemaan "valittu".
Volvo V70 vaihtuu ilmeisesti seuraavaan:
Audi A4 Avant 2.0 TFSI 155 kW quattro Start-Stop Business Plus
Lisävarusteet:
Audi Sound system
Kiiltolistat sivuikkunoiden ympäri
Kirkkaat kattokaiteet
Metalli- ja helmiäisväri
Sport-varustepaketti
Vetokoukku irroitettava
Moottorilämmitin +sisähaara
Talvirenkaat
Sisävalopaketti
Tulisiko noilla toimeen, alkaa budjetti olla aikalailla tuossa
Mikko...
Tänään tuo tuli tilattua, värinä Aruba Blue. Joulukuussa pitäisi saada...
Mikko
^ Onneksi olkoon Mikko... (onpas tällä palstalla monta Mikkoa ;))
Mukava saada vähän väriäkin näiden harmaiden, mustien ja valkoisten Audien joukkoon.
Onnittelut, hieno auto tulossa. Itselläni on ollut lähes vastaava 2 kk ja tyytyväinen olen ollut. Lisävarustevalintasi ovat kohdallaan ja väri on oikein bueno (kunhan pidät sen puhtaana). Paras varuste on tuo q. Varmasti hauska ajettava Volvon jälkeen, etenkin talvella.
Hieno valinta Mikko !
Olen aina suuresti ihmetellyt miksi (hyvinkin) moni otta liikeestä eräät "lisävarusteet"
- Talvirengaspaketti - kuinkahan paljon veloittavat tuosta ?
- sisä/lohkolämmitin - eikös tämänkin hinat marmorilal ole päyrityttävän kallis ?
- peräkoukku - mikä on veloitus
Helppoahan tuo on kun kaikki saa samalla, mutta kalliiksi tulee ?
Lainaus käyttäjältä: Flat - 21.09.11 - klo:06:36
Olen aina suuresti ihmetellyt miksi (hyvinkin) moni otta liikeestä eräät "lisävarusteet"
- Talvirengaspaketti - kuinkahan paljon veloittavat tuosta ?
- sisä/lohkolämmitin - eikös tämänkin hinat marmorilal ole päyrityttävän kallis ?
- peräkoukku - mikä on veloitus
Helppoahan tuo on kun kaikki saa samalla, mutta kalliiksi tulee ?
Itse olen aina ottanut kaiken tarvittavan samaan pakettiin, kun uuden auton olen tilannut. Perusteita ei ole vaikea löytää:
1. Ainoat lisukkeet, joista voi tinkiä, ovat juurikin nuo kotimaassa jälkiasennettavat kilkkeet, ne voi joskus onnistua saamaan hyvinkin edullisesti, kun osaa sopivasti tinkiä,
2. Merkkiliikkeestä saa ko. automalliin taatusti sopivat tavarat ja asennuksesta mahdollisine virheineen vastaa sama lafka, jonka kanssa joudut suurella todennäköisyydellä asioimaan takuuaikana,
3. Jos hankit kaiken eri liikkeistä, aikaa kuluu ja tulee se ikuinen riesa, kun pitää huolehtia kulkemisista ilman autoa, pahimmassa tapauksessa joudut jopa ottamaan lomapäivän.
Mutta jos haluaa autonsa kanssa aikaa viettää, niin mikäs siinä, jokainen nippeli vaan erikseen.
Ilman muuta uuteen autoon kannattaa "marmorilta" ottaa kaikki mitä järkihintaan saa, koska esim. tietääkseni Defan moottorilämmittimen saa melkein ilmatteeksi, kun osaa tingata. Mutta auta armias jos yrität käytettyyn autoon asentaa esim. sitä moottorinlämmitintä, AudiCenterillä Vantaalla 900, ja siitä 300m päässä AD-Suni liikkeessä asennutin 430, joten hintaeroa löytyy melekosen palajon... Ja se lämmitin letkuineen on 100% varmuudella samat ja tarvikkeiden hinta itsessään n. 300,.
Lainaus käyttäjältä: Flat - 21.09.11 - klo:06:36Olen aina suuresti ihmetellyt miksi (hyvinkin) moni otta liikeestä eräät "lisävarusteet"
- Talvirengaspaketti - kuinkahan paljon veloittavat tuosta ?
Ainakin viime vuonna meidän A3seen ei ollut mitään järkeä jättää ottamatta talvirengaspakettia Audicenteristä. Audin alkuperäiset 16" aluvanteet + Contin IceContact-nastat maksoivat muistaakseni aika tasan 900,, ja omaan Golfiini talvirenkaita samaan aikaan etsiessäni totesin tuon olevan semmoinen hinta että kannattaa ottaa, etenkin kun on järkevännäköiset OEM-vanteet samassa paketissa...