Taustaa
Ostin 3C:n helmikuussa ja auto oli siinä vaiheessa ajettu noin 210 000 km. Etupään ja takapään vaimennuksessa oli selkeä ero. Olin lukenut tämän jo aikaisemmin lehtien testeistä. Yllätyin tuohon suureen eroon. Kestin tilannetta melkein vuoden. Etupää niijasi alas ja joissain tilanteissa jopa kolahti stoppareita vasten. Ajelen kolmisen kilometriä hiekkateillä joka päivä ja joskus vaan veri vetää soratielle reittiä suunnitellessa.
Kyllästyin. Päätös parantaa etupäätä tuli vähän myös itsestään. Etupään toinen jousi katkesi yläpäästä, rikkoi kääntölaakerin ja yläpään kiinnikkeen. Kiinnikeestä korkkasi kiinnitysmutteri eli koko jousi/iskaripaketti meni vaihtoon.
Pohdintaa
Tällä palstalla on kerrottu jossain tarinassa, että diesel- ja bensakoneen iskarit ovat samat. Moottorin paino lienee eri. Omassa katsastuskonttorin vaaka kertoi, että edessä on noin 1000 kg painoa eli loput ovat suurella todennäköisyydellä takana kokonaispainosta. Joku kertoi myös sen, että uudet iskarit ei kesää tee vaan keula on edelleen pehmeä. Pelastus löytyi täältä palstalta eli sain ostaa ylimääräiset Bilstein B6 Sport iskarit ja Topautoosat myi minulle loput kamat.
Kokemuksia uudesta paketista
Heti ensimmäinen koeajo kertoi paljon, etupää oli vakaa ja ei painunut alas. Pelkäsin, että etupäästä tulee liian jäykkä, ei tullut. Pintakovuutta ei ole ja isommissa heitoissa auto asettuu haluttuun suuntaan ja korkeuteen välittömästi. Ohjaus todennäköisesti keveni hieman parempien laakereiden vuoksi.
Mainoksissa mainitaan, että tämä iskari tarjoaa mukavuutta ja urheilullisuutta. Kerrankin mainos ei valehtele, mutta väitän painotuksen olevan vähän enemmän urheilullisuuden puolella. Suosittelen lämpimästi tekemään tämän muutoksen. Auto on nyt parempi kuin uutena, väitän.
Hyvä yhdistelmä ovat Bilsteinin (B6) vaimentimet ja Eibachin (ProKit) jouset. :)
Lainaus käyttäjältä: JFabiaK - 06.01.16 - klo:12:49
Hyvä yhdistelmä ovat Bilsteinin (B6) vaimentimet ja Eibachin (ProKit) jouset. :)
Ex 3C.ssä oli edessä (ajoin enää vain vuoden) keltaiset Sport Konit, ja nehän sai nupilla päältä suoraan säädettyä kesällä tiukemmaksi. ::)
Puuskittaisessa kovemmassa sivutuulessa esim. sillalla ei tiennyt ajavansa samalla autolla.
Ex Ex 2005 3BG farkussa oli joka kulmassa kelt. Konit, ja sekin oli selvästi tukevampi muttei mikään kivireki normiajossa. ::)
Madallusta en mökkiteiden ja Suomen talven vuoksi ole käyttänyt. :o
Kuten renkaissakin, hintalappu kertoo näissäkin jotain laadusta ja mukavuudesta. ;D
Jos haluaa mukavuutta eikä jaksa nysväillä ostaa suosiolla Konin FSD-Iskarit ja perusjouset. Hakkaa 100-0 perusiskarit ja on mukavat ajaa. Toki ei ole halvat, mutta hymyilytti kummasti jonkun weitec:n alustasarjan jälkeen joka edellinen omistaja oli autoon tyhmyyksissään asentanut.
Moni laittaa coileja ja säädettäviä alustaja eivätkä sitten osaa edes niitä säätää. Tosi fiksua hommaa ;).
http://www.motoral.fi/tuotteet/henkilo-ja-pakettiautojen-osat/iskunvaimentimet-ja-jouset/Koni-FSD--iskunvaimentimet (http://www.motoral.fi/tuotteet/henkilo-ja-pakettiautojen-osat/iskunvaimentimet-ja-jouset/Koni-FSD--iskunvaimentimet)