Sain virabeli-sähköpostia tutulta myyjältä, jotta uusia moottoreita olisi joulukuun aikana tulossa valikoimaan.
Epävirallisesti ilmeisesti 147kW TDI moottori(2WD) ja 4Motion TDI + DSG(125kW) tulisivat myytäviksi vielä tämän vuoden aikana.
Onko kukaan muu kuullut nyt ihan lähiaikoina samanlaisia huhuja?
Itse olen kuullut ,että 147kw tdi moottori tulisi suomeen vasta uuden passatin julkistuksen myötä ja siitä sitten ehkä tulisi tuontiohjelmaan muihin mallivaihtoehtoihin.
Kyseinen 147kw tdi moottori joka on tulossa henkilöautopuolelle on ilmeisesti täysin eri konstruktiota kuin joka olisi tulossa hyötyajoneuvopuolelle. Eli kaksoisahdinta ei ilmeisesti tule henkilöautoversioon? VW:ltähän on tulossa (huhupuheiden mukaan) täysin uudistettu TSI mallisto sähköisesti avustetuilla turboahtimilla.. jolloin kaksoisahtamisesta voitaisiin luopua koska turboa avustettaisiin pienemmilläkierroksilla sähkönvoimalla.
Samahan voisi olla tulossa myös TDI puolelle.
Mutta kovasti olen kuullut puhuttavan vähän jokapuolella ,että tuo 170hp tdi+dsg olisi tulossa suomeen myös CC:n nokalle. Kysyntää sille sille ainakin olisi.
147 Kw TDI olisi kyllä kiva, eihän se sovi että ollaan kilpailijoita jäljessä.
Lainaus käyttäjältä: qsla - 01.12.09 - klo:16:37
Mutta kovasti olen kuullut puhuttavan vähän jokapuolella ,että tuo 170hp tdi+dsg olisi tulossa suomeen myös CC:n nokalle. Kysyntää sille sille ainakin olisi.
Tarkoitat varmaan että 170hp TDI + DSG + 4Motion ?
:D
Tuota ydistelmää minä eniten odotan. Ja tuosta eräs myyjä on antanut jo epävirallista tietoa.
Jostain syystä uusi "perus" passat ei nyt jaksa kiinnostaa, vaikka se kuuleman mukaan tulee sisältämään melkoisen määrän huikeaa tekniikkaa, jota ei ole ennen VW:ssä nähty.
Hyvältä kuulostaa. Eikös tuo Transporterin uusi tupla-ahdettu ole ihan perus 2.0TDI toisella ahtimella ryyyditettynä? Olisko mahdollisesti ihan uutta moottorisukupolvea tiedossa? Nykyinen 2.0TDI:hän ei varsinaisesti ole mikään tekniikan edelläkävijä, vaan mun mielestä eräänlainen pakonsanelema siirtymä pumppareista commonrailiin. 147kW kuulostaa vaan aika hurjalta, jos ei koneessa ole kahta ahdinta. Iskutilavuus suurempi?
KERSsillä varustettu bensaturbo :D. Siinä on kyllä ideaa. Varsinkin kaupunkiajossa auttaisi paljon kulutuksen alentamisessa. Lisäksi tuosta saatua kokemusta voisi aikanaan käyttää järeämpien hybridien suunnittelussa. Toivottavasti jotain tuollaista on luvassa.
Edit: http://www.yosax.com/volkswagen-touareg-v6-tsi-hybrid
Tuollaista on luvassa jossain vaiheessa. Tekniikka on varmaan aika kallista, eikä tulla hetkeen näkemään "kansanautoissa". Toisaalta tuo onkin paljon monimutkaisempi rakenne kuin pelkkä "KERS", joka vaan antaisi lisäpotkua tietyllä kierrosalueella. Ja sähkömoottorihan vääntää innokkaasti nollasta lähtien
Heh, jenkeissä näyttää olevan myynnissä myös CC VR6 Sport, eli sama kuusisylinterinen mutta raapii vain etukulmista...ei taida tuollaiselle olla paljoa markkinoita valtameren tällä puolella. Kaiken lisäksi nelivedon lisähinta jenkeissä vain n. tuhat taalaa.
Juu aivan, siis 170hp dsg 4-motion :D Niin ja ei tuo varmaan varsinainen kers juttu ollut, vaan ymmärsin että turboahtimessa olisi erillinen toiminto jolla sitä voitaisiin pyörittää sähköllä ja näin avustaa pienemmillä kierroksilla.. Kuulostaa hurjalta mutta toisaalta, saattaa hyvinkin tulla halvemmaksi kuin esim kaksi ahdinta.
Ja kyllä 200hv 2litran diesel moottorista on ihan mahdollinen. Ja eihän se tarvitse edes kahta ahdinta vain yhden ISON :D
Mutta toisaalta tuo 170hv tdi on jo 30hv päässä tuosta luvusta. Elikkä onko järkevää jättää mallistoon enää tuollaista 170hv versiota?
Edelleen minua vain kiinnostaisi tuo vääntö puoli tuossa 200hv tdi moottorissa. Koska nykyinen 6v-DSG ei ilmeisesti kestä enempiä kuin 350nm. Ja luulisi nytten tuosta uudesta koneesta puristettavan 400-450nm elikkä lieneekö uusi dsg polvi tulossa jälleen maailmaan:)?
Lainaus käyttäjältä: Turbodog - 02.12.09 - klo:15:12
Heh, jenkeissä näyttää olevan myynnissä myös CC VR6 Sport, eli sama kuusisylinterinen mutta raapii vain etukulmista...ei taida tuollaiselle olla paljoa markkinoita valtameren tällä puolella. Kaiken lisäksi nelivedon lisähinta jenkeissä vain n. tuhat taalaa.
Sen muistan että
CC on jenkeissä suosituin Volkkari Rabbitin jälkeen.(tämä tieto yllätti kovin) Niitä myydään siellä ihan pirusti. Ilmeisesti koneena yleensä on 2.0T TipTronic.
Jos omat ajot sais asettumaan tuonne 20tkm nurkille per vuosi, tuollainen 4Motion V6 olis kyllä ihan varma ostos! Makso mitä makso!
Ruotsin hinnastossa on jo tämä CC TDI DSG 4Motion..
Hinta 330500kr (31651.32euroa)
Verrokiksi
Normi CC TDI DSG:
Hinta 315500kr (30219.59euroa)
Jos hintaero pysyisi saman suuntaisena suomessa, tästä tulee todella vakavasti otettava vaihtoehto tulevaisuudessa..
Aika kiinnostava hinta on tuolla TDI / DSG -nelivedolla Ruotsin puolella. Tuollainen olisi varmaan ollut minunkin valintani CC:n aikanaan, kun sen etuvedon ostin.
Toki myös tuo 3.6, 4-Motion oli aikanaan haavelistalla, mutta ei riittänyt meikäläisen lompakko siihen. Todella upea auto se olisi. Mutta hinta on liian kova, jos vertaa vaikka tähän minulla olevaan A4 quattroon, jossa on parempi Torsen -systeemi.
Ei nyt ihan aikataulut ole pitäneet kutinsa.. Mutta tämän artikkelin mukaan 200heppanen TDI olis tulossa..
http://www.egmcartech.com/2008/12/16/passat-facelift-coming-next-year-redesigned-2012-vw-passat-due-in-2011/ (http://www.egmcartech.com/2008/12/16/passat-facelift-coming-next-year-redesigned-2012-vw-passat-due-in-2011/)
Näköjään hyppäävät suoraan 150kw/204hv. Ilmeisesti markkinatekninen juttu koska mercedes tarjoaa samat lukemat 250CDI mallin yhteydessä.
Päivä päivältä vain tuntuu siltä että tämä nykyinen 170hv tdi riittää mainiosti omiin tarpeisiin. DSG:tä vain ruvennut hieman enemmän mielimään.. Mittarista löytyy nyt 17tkm ja hieman ruvennut mietityttämään,että oliko tuossa dieselin ostossa mitään tolkkua :D Hyvä jos heinäkuuksi saan sen 20tkm täyteen jolloin auto täyttää vuoden.
Toisaalta hinta varmaan pompsahtaa niin reilusti yli 50k euron että 60 tonnin 3.6V6 alkaa kuullostaa jo oikeasti "järkevältä"..
LainaaToisaalta hinta varmaan pompsahtaa niin reilusti yli 50k euron että 60 tonnin 3.6V6 alkaa kuullostaa jo oikeasti "järkevältä"..
Pakko nyt kysyä että kuulostaako 50, saatikka 60 tonnia Volkswagenista järkevältä? ;)
Lainaus käyttäjältä: Simola - 25.04.10 - klo:23:55
Pakko nyt kysyä että kuulostaako 50, saatikka 60 tonnia Volkswagenista järkevältä? ;)
Minusta 60 tonnia kansanautosta on liikaa...
Ketä kiinnostaa järkevyys.. 300hv, DSG ja 4Motion kiinnostaa 8)
Lainaus käyttäjältä: Skula - 26.04.10 - klo:00:04
Ketä kiinnostaa järkevyys.. 300hv, DSG ja 4Motion kiinnostaa 8)
Silti se on vaan volkkari, tosin hieno sellainen :)
Lainaus käyttäjältä: Simola - 25.04.10 - klo:23:55
Pakko nyt kysyä että kuulostaako 50, saatikka 60 tonnia Volkswagenista järkevältä? ;)
Sitä paitsi periaatteessa 50ke on jo nyt ylittynyt nykyisessä VAGissa.
Rapiat 60ke ja 300hv VW hyvillä varusteilla vai mopompi preemium ilman kunnon varusteita? Helppo valinta.
EI silti, järjettömiä kaikki tyyni.. Onneks ei ole tuota "rahaa" lojumassa :P
Tänään tuli aivan uskomaton fiilis cc:llä ajaessa... Aurinko paistoi ja liikennevaloissa rinnalle sitten lipui toinen CC (valkoinen) ja interlagosit alla.. kuskistakaan en löytänyt pahaa sanottavaa, että jos neito on kyseisen palstan lukioita niin terveisiä vain ;D Hienoa cruisailla vierekkäin maanteiden ehkäpä upeimmista automobiileista *osaa olla sitten vaatimaton puheissaan* ;D
Ja jos tämä oli Skulan emäntä.. niin Peace 8)
Niin ja eihän se 300hp + dsg ja neliveto ole pahanhintainen edes tuossa CC:ssä. Jos nyt verrataan esim audin uuteen S4:een jossa on vain 33hp enemmän ja kompressori ahdettu..ja hintaeroa löytyy 30Kâ,¬ ? Joo joo audissa on kuatro .
Lainaus käyttäjältä: qsla - 26.04.10 - klo:01:44

Ei tainnut olla. Vaikka säihkysäärien kanssa tuota omaa kulkinetta vaan jaankin ;)
Lainaus käyttäjältä: qsla - 26.04.10 - klo:01:44
Niin ja eihän se 300hp + dsg ja neliveto ole pahanhintainen edes tuossa CC:ssä. Jos nyt verrataan esim audin uuteen S4:een jossa on vain 33hp enemmän ja kompressori ahdettu..ja hintaeroa löytyy 30Kâ,¬ ? Joo joo audissa on kuatro .
Melko ruhtinaallinen Quattrolisä :o Ja S4 on liian silmiinpistäväkin vielä ::)
Turpot on turhia noissa vehkeissä joissa murinaa on muutenkin. Jos nyt olis mahdollisuus vaihtaa auto ja rahatilanne edes maltillinen.. Tuollainen CC olis jo tulossa ;)
;D
Toisaalta, olis mageeta jos sais tuon 1.8TSI:n 4-motion dsg7 yhdistelmällä. Silläkin jo varmasti mukavasti pärjäilisi:) Siihen hieman lastua ja avot:P
Lainaus käyttäjältä: qsla - 26.04.10 - klo:16:29
;D
Toisaalta, olis mageeta jos sais tuon 1.8TSI:n 4-motion dsg7 yhdistelmällä. Silläkin jo varmasti mukavasti pärjäilisi:) Siihen hieman lastua ja avot:P
Paitsi että DSG7 ei välttämättä kestä lastutusta, kun vääntöraja on 250nm, joka 1.8TSI:ssä on vakiona :-\
Lainaus käyttäjältä: Skula - 26.04.10 - klo:09:44
Turpot on turhia noissa vehkeissä joissa murinaa on muutenkin.
Ainoo vaan et S4ssa ei ole turboa ;)
Lainaus käyttäjältä: JeanC - 26.04.10 - klo:20:28
Ainoo vaan et S4ssa ei ole turboa ;)
Eihän noin ole sanuttukaan.. Tuo oli vain yleinen ilmaisu, joka muuten pitää kutinsa.
Eli jos CC niin V6 8)
Siinä saa ihmetellä pienet preemiumturpot pakoputkia ;D
Kyllä 3,6 V6 kelpaisi, mutta itse en sitä hankkisi näin CO2 päästöjen vahtimis kaudella. !,8 TSI riittää minusta hyvin, se kuitenkin esim. kiihtyvyyden perusteella on ihan rivakka kulkine. Tästä voinee esim. Skulakin olla samaa mieltä?
Vw:lle kun tulisi jo mainittu 1,8TSI 4motion DSG, niin siinä olisi mukava kulkine :)
V6 CC olisi varmaan mukava peli, mutta hyvästä perusvarustelusta huolimatta 60 t â,¬ lähtöhinta ei vielä riitä. Sopivilla lisävarusteilla, joissa ei ole vielä mukana mitään älytöntä auto maksaa väkisinkin yli 70 t â,¬.
Lainaus käyttäjältä: Tikka - 26.04.10 - klo:20:36
Vw:lle kun tulisi jo mainittu 1,8TSI 4motion DSG, niin siinä olisi mukava kulkine :)
Golffiin jos saisi tuon tekniikan, ei tarvisi paljoakaan miettiä auton vaihtoa. Tietenkin jos pysyttäisiin kohtuuden rajoissa hinnassa...
golfissa tuo olisi varsinainen namupaketti ;D Sen jälkeen enää loistaisi golf R..
Hmm, kenties tuo 270hv pata voisi korvatakkin tuon 3.6 moottorin .. "järkevältä" se ainakin kuulostaisi.
Lainaus käyttäjältä: Pekka T - 26.04.10 - klo:20:41
V6 CC olisi varmaan mukava peli, mutta hyvästä perusvarustelusta huolimatta 60 t â,¬ lähtöhinta ei vielä riitä. Sopivilla lisävarusteilla, joissa ei ole vielä mukana mitään älytöntä auto maksaa väkisinkin yli 70 t â,¬.
BullSHIT!.. yli 70ke.. Jää sopivasti alle.. Paitsi jos tietysti ostaa talvirenkaat aluvanteineen kaupasta niin sitten menee yli.
Tarkistus..
LainaaVarustelutaso: Passat CC V6 41 950 â,¬ 18 198,64 â,¬ 60 148,64 â,¬
Ulkoväri: Mocca-Anthrazit helmiäisväri 330 â,¬ 144,07 â,¬ 474,07 â,¬
Tehdaslisävarusteet:
Monitoiminäyttö Premium värinäyttö 215 â,¬ 93,86 â,¬ 308,86 â,¬
Mukautuva vakionopeudensäädin etäisyystutkalla (ACC) ja Front Assist ympäristönvalvontajärjestelmä 810 â,¬ 353,62 â,¬ 1 163,62 â,¬
Peruutuskamera Rear Assist 380 â,¬ 165,90 â,¬ 545,90 â,¬
Monitoimiohjauspyörä vaihteenvalitsimilla 90 â,¬ 39,29 â,¬ 129,29 â,¬
Bi-Xenon-kaasupurkausvalot kääntyvät päiväajovaloilla 1 120 â,¬ 488,96 â,¬ 1 608,96 â,¬
Kaistanpitoavustin Lane Assist 540 â,¬ 235,75 â,¬ 775,75 â,¬
Media-in -pistoke hansikaslokerossa. 160 â,¬ 69,85 â,¬ 229,85 â,¬
Radiojärjestelmä RCD 510 Dynaudio Sound 10 kaiutinta digitaalinen monikanavavahvistin (600W) 1 525 â,¬ 665,78 â,¬ 2 190,78 â,¬
Sivuturvatyynyt ja turvavyönkiristimet myös takana 345 â,¬ 150,61 â,¬ 495,61 â,¬
Tupakointivarastus: sytytin edessä tuhkakuppi edessä ja takana 20 â,¬ 8,73 â,¬ 28,73 â,¬
Kevytmetallivanteet Interlagos 8Jx18 renkaat 235/40R18 275 â,¬ 120,05 â,¬ 395,05 â,¬
Tehdaslisävarusteet yhteensä 5 480 â,¬ 2 392,45 â,¬ 7 872,45 â,¬
Hinta yhteensä
(+ jälleenmyyjäkohtaiset toimituskulut) 47 760 â,¬ 20 735,16 â,¬ 68 495,16 â,¬
Eli nyt kun omasta takaa on navisoitin ja talvirenkaat niin tuosta saa jo "täydellisellä" varustelulla olevan auton.(alle 70ke)
(paitsi nahkajakkarat)
Tälläisessä varustelussa on tietenkin jokaisella omat mieltymyksensä.
No tässä minun näkemykseni.
LainaaMoottori: 3,6 V6 220 kW 4MOTION DSG-automaatti
Varustelutaso: Passat CC V6 41 950 â,¬ 18 198,64 â,¬ 60 148,64 â,¬
Ulkoväri: Candy-valkoinen ilman lisähintaa
Istuinverhoilu: Alcantara-nahkasisustus Corn Silk Beige: istuinosa Alcantaraa reunat Vienna-nahkaa lämmitettävät takaistuimet 1 525 â,¬ 665,78 â,¬ 2 190,78 â,¬
Tehdaslisävarusteet:
CC-paketti:kääntyvät Bi-Xenon kaasupurkausvalot päiväajovaloilla sumuvalot takasivulasit ja takalasi tummennetut ja koristelistat kojelaudassa. 1 310 â,¬ 571,91 â,¬ 1 881,91 â,¬
Monitoiminäyttö Premium värinäyttö 215 â,¬ 93,86 â,¬ 308,86 â,¬
Peruutuskamera Rear Assist 380 â,¬ 165,90 â,¬ 545,90 â,¬
Monitoimiohjauspyörä vaihteenvalitsimilla 90 â,¬ 39,29 â,¬ 129,29 â,¬
Media-in -pistoke hansikaslokerossa. 160 â,¬ 69,85 â,¬ 229,85 â,¬
Navigointijärjestelmä RNS 310 Dynaudio Sound digitaalinen 10-kanavainen vahvistin (600W) 1 795 â,¬ 783,65 â,¬ 2 578,65 â,¬
Ambiente-valopaketti valot jalkatiloissa ja valolistat etuovissa 175 â,¬ 76,40 â,¬ 251,40 â,¬
Kevytmetallivanteet Lugano kiillotetut 8Jx19 renkaat 235/35 R 19 1 180 â,¬ 515,16 â,¬ 1 695,16 â,¬
Jalopuulistat ovissa ja kojelaudassa pähkinäpuuta tai vavonapuuta keskikonsoli harjattua alumiinia 470 â,¬ 205,19 â,¬ 675,19 â,¬
Mukautuva vakionopeudensäädin etäisyystutkalla (ACC) ja Front Assist ympäristönvalvontajärjestelmä 810 â,¬ 353,62 â,¬ 1 163,62 â,¬
Tehdaslisävarusteet yhteensä 6 585 â,¬ 2 874,87 â,¬ 9 459,87 â,¬
Hinta yhteensä
(+ jälleenmyyjäkohtaiset toimituskulut) 50 060 â,¬ 21 739,29 â,¬ 71 799,29 â,¬
Tietenkin noi vanteet voi hankkia jälkikäteen ja laittaa alkuperäiset talvirenkaille, mutta ei siinä siten kuitenkaan paljoa eroa synny.
Lainaus käyttäjältä: Pekka T - 26.04.10 - klo:22:21
Tälläisessä varustelussa on tietenkin jokaisella omat mieltymyksensä.
No tässä minun näkemykseni.
Tietenkin noi vanteet voi hankkia jälkikäteen ja laittaa alkuperäiset talvirenkaille, mutta ei siinä siten kuitenkaan paljoa eroa synny.
^ Sinulla on kuitenkin "kulimallin" A5 Conv? Miksi CC pitäisi laittaa täyteen herkkuja?
Pistin huvikseen vastaavilla varusteilla V6 3.2 A5SB:n.. hinta lähes 100te ellei yli.. Se jos mikä kuullostaa ihan sairaalta.. Ja on vielä mopompikin..
Siis jos tuo CC on V6 koneella järjettömän kallis varusteltuna tai ilman, niin ei mikään audi ole yhtään sen järkevämpi samoilla kilkkeillä.. ::)
Vaikka "laatua" audi tarjoaisikin, niin hintaero on suunnaton.. Ja järkevyys? No sitä ei kyllä ole tuonhintaisissa audeissa eikä volkkareissa pätkääkään ;D Niinkuin ei ole tuollaisen rahasumman autoon laittamisessa ylipäätään.
Kiva leikkiä näillä ;D
Lainaus käyttäjältä: Kiviharju - 26.04.10 - klo:20:17
Paitsi että DSG7 ei välttämättä kestä lastutusta, kun vääntöraja on 250nm, joka 1.8TSI:ssä on vakiona :-\
Sori OT, mutta osaatko sanoa paljonko tiptronic mahtaisi kestää? Jonkinverran 2.0TSI:stä kaiketi saa puristettua lastulla?
Tokkopa tuota koskaa tulee lastutettua, mutta kiva spekuloida...
Lainaus käyttäjältä: Skula - 26.04.10 - klo:22:42
^ Sinulla on kuitenkin "kulimallin" A5 Coupe? Miksi CC pitäisi laittaa täyteen herkkuja?
Kiva leikkiä näillä ;D
Voisiko joku avata minulle, mistä tulee sanonta "kulimalli"? Eikös kuli ole laivastossa nuorempi matruusi, joilla teetetään kaikki ikävät työt tai n..keri, joka kantaa valkoisen miehen tavaroita...
Lainaus käyttäjältä: Simola - 25.04.10 - klo:23:55
Pakko nyt kysyä että kuulostaako 50, saatikka 60 tonnia Volkswagenista järkevältä? ;)
Pakko myöntää, että ei tässä järkeä ole, mutta laittaahan joku lähes saman rahan A4:än vaikka Jetan/Octavian saisi halvemmalla? ;)
Lainaus käyttäjältä: Panze - 26.04.10 - klo:22:55
Pakko myöntää, että ei tässä järkeä ole, mutta laittaahan joku lähes saman rahan A4:än vaikka Jetan/Octavian saisi halvemmalla? ;)
Ja vielä vapaasti hengittävään...
Lainaus käyttäjältä: Wattis - 26.04.10 - klo:22:51
Voisiko joku avata minulle, mistä tulee sanonta "kulimalli"? Eikös kuli ole laivastossa nuorempi matruusi, joilla teetetään kaikki ikävät työt tai neekeri, joka kantaa valkoisen miehen tavaroita...
RASISMIA! Tuota N****** sanaa ei sais käyttää!
Tosin kulimalli lienee viereenkirjoittaneen lanseeraama, jo UVW aikana.. Se nyt vaan on sellainen jossa on lähinnä perusvarusteet, ja korkeintaan yksi tai kaksi lisäkilkettä..
Tosin audit ovat vähän eri juttu. Ne kun vaatii yli 10ke varustelisää jotta ne ei olis kulimalleja.
Lainaus käyttäjältä: Panze - 26.04.10 - klo:22:46
Sori OT, mutta osaatko sanoa paljonko tiptronic mahtaisi kestää? Jonkinverran 2.0TSI:stä kaiketi saa puristettua lastulla?
Tokkopa tuota koskaa tulee lastutettua, mutta kiva spekuloida...
Ei mitään hajua tiptronicin väännönkestosta. Tuohon DSG7 lukemaan törmäsin kun itse suunnittelin jo valmiiksi lastua Golffiin, joku sitten pudotti minut maanpinnalle ;)
Varmaan löytyy joku viisaampi joka tietää faktat?
Tästähän voit tehdä oman topicin ja kysyä siellä :)
Lainaus käyttäjältä: Skula - 26.04.10 - klo:23:11
RASISMIA! Tuota N****** sanaa ei sais käyttää!
Tosin kulimalli lienee viereenkirjoittaneen lanseeraama, jo UVW aikana.. Se nyt vaan on sellainen jossa on lähinnä perusvarusteet, ja korkeintaan yksi tai kaksi lisäkilkettä..
Tosin audit ovat vähän eri juttu. Ne kun vaatii yli 10ke varustelisää jotta ne ei olis kulimalleja.
Hitto - olen jo sen verran vanha, että N on N vaikka voissa paistaisi ja suustani se ei tule loukkaavassa tai alentavassa sävyssä (no, söisin kyllä mielelläni neekerin suukkoja...) Korjasin virheeni :)
Siis minulle on tulossa kulimalli Audi, kai... :)
Lainaus käyttäjältä: Wattis - 26.04.10 - klo:23:25
Siis minulle on tulossa kulimalli Audi, kai... :)
Jos sinusta siltä tuntuu ::)
Hmm muistelisin että nuo vääntöjutut meni seuraavasti:
Manuaali 6v, mitä nyt konsernilla on paljonkin, ei koske näitä 1.4TSI eikä 1.6TDI koneita.
500NM. (Kytkin tuskin kestää mutta vaihteisto kyllä)eli järeämpää kytkintä sitten.
DSG7: 250 NM
DSG6: 350 NM
Tiptronic luultavimmin kestää sinne yli 400NM kun on turbiini-laatikko (tosin lukittava momentinmuuntaja tuo omat rajoitteensa).
sitten noi tiptronickit mitä oli touregissa yms Transporter T5, ne on jo sitten todella lujaa kauraa ;D
Aika hyvin näkee siitä mihinkä noi lastufirmat rajoittaa nuo vääntönsä... En usko että tuosta 2.0TSI koneesta lastulla saadaan juurikaan 350NM enempää koska taitaa jo tuo turbo olla rajoittava tekiä kokonsa puolesta. Tehoa siitä varmaan saadaan se n.240-260hepoa:) Jostain olin lukevinani että olisi sama ahdin kuin 1.8TSI.
Lainaus käyttäjältä: Kiviharju - 26.04.10 - klo:23:17
Ei mitään hajua tiptronicin väännönkestosta. Tuohon DSG7 lukemaan törmäsin kun itse suunnittelin jo valmiiksi lastua Golffiin, joku sitten pudotti minut maanpinnalle ;)
Tuntee piston sydämessään :-X
Lainaus käyttäjältä: Wattis - 26.04.10 - klo:22:51
Voisiko joku avata minulle, mistä tulee sanonta "kulimalli"? Eikös kuli ole laivastossa nuorempi matruusi, joilla teetetään kaikki ikävät työt tai n..keri, joka kantaa valkoisen miehen tavaroita...
Ei ole n..ri vaan aasialainen (http://translate.google.fi/translate?hl=fi&langpair=en|fi&u=http://en.wikipedia.org/wiki/Coolie) "orja". Jotenkin muistissani on kuva jossa kantaja kulit olivat vielä kaljuksi ajeltu. Minusta oikein sopiva nimitys vähille varusteille.