Joskus ihan alkumetreillä havaitsin pari kertaa sellasen "ryömimis" tunteen kun painoin kaasua. Tätä tapahtui välillä liikennevaloissa ja välillä hitaassa ajossa ihan vain kun lisäsi vauhtia. Tunne on vahvasti sama, kuin manuaalivaihteisella pistäisi liian ison vaihteen silmään, nostaisi kytkimen ja väkisin vain polkisi autoa liikkeelle. Ravistaa ja kaasupolkimessa tuntuu värinää.
Nyt se on sitten viimeisen 5000 kilsan aikana yleistynyt. Se tulee usein kääntäessä tiukasti johonkin suuntaan, esim parkkipaikalta lähdettäessä tai risteyksessä kääntyessä, mutta on se pariin kertaan iskenyt ihan liikennevalokiihdytyksessäkin. Ei tunnu olevan mitään eroa sillä, poljenko hulluna kaasua vaiko vaisusti. Jos ryömintä iskee, niin tehoja ei kuitenkaan ole.
Arvauksetkin on ihan hauskoja joskus, mutta jos jollain olisi jotain syvällisempää, niin olisin aika kiitollinen. Auto kävi jo Herttoniemen VV-Autossa ja siellä todettiin, että se on mahdollisesti vaihteistossa vikaa, mutta vielä ei kuulemma kannata korjata, kun eivät saa toistettua sitä vikaa. Mikä voi olla kieltämättä hieman hankalaa.
Oisko kytkinpakka menossa..
Minäkin suitsutin alkuaikoina tämän GTI-Polosen hyvin toimivaa dsg:tä. No, tilanne on muuttunut toiminnan osalta. Loota on tehnyt muutamia temppuiluja ja ajoittain toiminta on todella rankasti nykäisevää ja repivää. Jouduin pitämään parkkihallirempan takia jonkin aikaa autoa taivasalla ja esim. yöllisen vesisateen jälkeen dsg-looda ei meinannut millään kytkeä pakkivaihdetta. Siis en tempaissut sitä kiireellä päälle ja heti kaasua, vaan korostetun rauhallisesti. Piti jo alkaa katsomaan keppiä onko se R:ssä vai ei, kun koneen kierrokset nousi mutta auto ei liiku taaksepäin. Sitten yht äkkiä rajulla tempaisulla taaksepäin, todella kulmikasta. Hankala pakittaa tuossa tilanteessa esim taskuparkkiin. Kone nykii kylmänä ja lämmettyäänkin loivassa erittäin matalassa nousussa (esim. Etelä-Haagsta Ilmalaan ajettaessa tuleva Hakamäentien nousu tunnelin jälkeen) kone nykii.
Onhan tämä tehnyt muutakin outoa. Se rattiakselin tienoilta tuleva klonksahdus startin jälkeen liikkeellelähdettyä vaihdevälillä 1-2 on tallella ja voimistunut. Lisäksi jarrupolkimessa tuntuu välillä outo alaspäin hypähdys ja samalla epämiellyttävä kolahtava ääni. Sirinöitä kuuluu tuulilasin ja kojelaudan suunnalta ja se moottoriääniä tehostava mikä lie "resonaattori" ei ainakaan toimi, kiihdytetttäessä koneen ääni on -noh sellaista epämiellyttävää rääkätyn nelipyttyisen bensavehkeen ääntä. Ohjausta paikallaan käännettäessä on alkanut tuntua kämmenissä semmoista "epätasaisuutta", miten sen nyt kuvaisi. Samantapaista kuin ekat oireet oli aikoinaan FR-Ibizassa jossa iskarin yläpään laakerit meni kaputt jo 20 tkm:n matkalla.
Noilla oireilla (ja nyökkivillä vaihdoilla) minulta meni kytkinpakat vaihtoon. Tekin tosin tuota "ryömintää" ja täristystä aina ykkösellä ja kakkosella. Mutta tuolla satunnaisella tehottomuudella homma alkoi, seuraavaksi tuli nykivät vaihdot ja sitten tuo jatkuva täristys pienillä vaihteilla.
Nyt on taas alkanut välillä olemaan vaikeuksia pakin saamisessa päälle ja täristää myös pienillä vaihteilla. No onhan näillä kytkimillä ajettu jo 10 000 km.
Minua alkoi kyllästyttämään tämän DSG-vaihteiston kuminauhamaisuus eli liikennevaloista kun lähti niin painoi kaasua ei tapahtunut mitään ja sitten se lähti kuminauhamaisesti eteenpäin hyökäten .. ei kovin kiva asia kun toisen auton perä on lähellä!! Sama kun halusi nopeasti kiihdyttää niin eipä lähtenyt heti paikaltaan ja joskus myös vauhdissa ohittaminen on/oli ongelma, auto jäi paikalleen ja sitten hyökkäsi. Peruuttaminen on välillä ihan hirveetä, peruutat ja taas sama efekti, auto hyökkää taaksepäin eikä liiku kuin käsivaihteisella ajaen, joku muukin on asiasta maininnut kirjoituksissaan. Sitten sen minkä olen huomannut koskee bensan menekkiä: asun keskustassa ja vaikka ajan rauhallisesti niin 9-10lit/100km on keskikulutus ja se on paljon yli sen mitä pitäisi olla ja tämä on ollut keskikulutuksena jo tuo 18kk eli auton omistuksen ajan. Öljy ongelmaa ei minulla ole ollut ja olen siitä hiton tyytyväinen. Muuten auto on ollut kuin unelma mutta nyt se on vaihtuu toiseen,... autoon josta jokainen ulkomaalainen lehti on nostanut kärkikahinoille ja Top Gear antoi pisteet 9/10 (Polo GTI 6/10) ja samoin Car sekä Evo lehti, TG sanoi että on vuosiin paras hot hatch mitä on ajettu ja se on aika paljon. Auto on tilattu ja tulee marras/joulukuussa, siihen asti nautin Polosta ;D
Lainaus käyttäjältä: Figarro - 10.09.12 - klo:15:59
Minua alkoi kyllästyttämään tämän DSG-vaihteiston kuminauhamaisuus eli liikennevaloista kun lähti niin painoi kaasua ei tapahtunut mitään ja sitten se lähti kuminauhamaisesti eteenpäin hyökäten .. ei kovin kiva asia kun toisen auton perä on lähellä!! Sama kun halusi nopeasti kiihdyttää niin eipä lähtenyt heti paikaltaan ja joskus myös vauhdissa ohittaminen on/oli ongelma, auto jäi paikalleen ja sitten hyökkäsi. Peruuttaminen on välillä ihan hirveetä, peruutat ja taas sama efekti, auto hyökkää taaksepäin eikä liiku kuin käsivaihteisella ajaen, joku muukin on asiasta maininnut kirjoituksissaan. Sitten sen minkä olen huomannut koskee bensan menekkiä: asun keskustassa ja vaikka ajan rauhallisesti niin 9-10lit/100km on keskikulutus ja se on paljon yli sen mitä pitäisi olla ja tämä on ollut keskikulutuksena jo tuo 18kk eli auton omistuksen ajan. Öljy ongelmaa ei minulla ole ollut ja olen siitä hiton tyytyväinen. Muuten auto on ollut kuin unelma mutta nyt se on vaihtuu toiseen,... autoon josta jokainen ulkomaalainen lehti on nostanut kärkikahinoille ja Top Gear antoi pisteet 9/10 (Polo GTI 6/10) ja samoin Car sekä Evo lehti, TG sanoi että on vuosiin paras hot hatch mitä on ajettu ja se on aika paljon. Auto on tilattu ja tulee marras/joulukuussa, siihen asti nautin Polosta ;D
Niin vähän on tullu seurattua autolehtiä, niin mikäs tämä loistoauto sitten on :) ?
Lainaus käyttäjältä: Pupa - 12.09.12 - klo:13:21
Niin vähän on tullu seurattua autolehtiä, niin mikäs tämä loistoauto sitten on :) ?
Focus ST?
http://www.topgear.com/uk/ford/focus/road-test/st-driven (http://www.topgear.com/uk/ford/focus/road-test/st-driven)
Lainaa... but for everyday, every-road driving, this must the best hot hatch on sale.
Minulle tuli tuosta mieleen vain Renault Mégane RS (en lue TG:tä). Olisiko ollut evo vai car, joka pisti Focus ST:n Golf GTI:tä vastaan ja antoi voiton kolopallolle. ST oli parempi ajajan auto, mutta Golf oli laadukkaamman oloinen ja mukavampi, eli arkiautona ja kokonaisuutena parempi.
Ei siinä, hyvä auto se varmasti on. Innolla odottelen ensifiilisraportointia. =)
Kävin koeajamassa suomen ainoaa lehdistöautoa joka sittemmin oli vaihtanut omistajaa maahantuojalta yksityiseksi, tämä yksityinen henkilö lupasi tulla näyttämään autoaan ja näin kävikin. Pari viikkoa sitten perjantai-ilta pärähti isolle tyhjälle parkkialueelle Opel Corsa Nyrburgring Edition hennan värisenä, ja olipahan auto makeen näköinen ja äänimaailma sellainen kuin tuollaisessa autossa pitääkin olla. "Potkin renkaita" puolituntia ja kyllä oli makee peli, ajoin autoa 2-minuuttia ja sammutin sen matkalla yhden kerran koska en ollut heti ominut käsivaihdetta. Näin lyhyt esittely ko autosta ja seuraavana päivänä maahantuoja jo tilasikin minulle Opel Corsa Nyrburgring Editionin. Top Gear ajoi sen ja sai 9/10 ja vieläpä Jeremy Clarkson hehkutti "This is one of the best hot hatch in years" ja se ukko ei hevillä tuollaisia sano kuten moni tietää. Samoin moni ulkomaalainen AUTO-lehti kommentoinut Nurburgringiä ja kyllähän se Auto Bild suomikin sitä kovasti kehui syyskuun numerossa. Odotan kovasti että pääsen vaihtamaan Polon pois.
Ihan heti en itse ostaisi Top gear juontajien "hehkutuksien" pohjalta ko autoa. ;)
Ehkä vaakakupissa painaisi pari muutakin "juttua". ::)
Onnittelut joka tapauksessa, ei siitä autosta varmaan hauskuutta puutu. =)
Pitänee hiukan korjata .. Ensin tilasin auton ja sitten vasta aloin lukea noita lehtiä. Tykästyin Nurburgringiin heti kun koe ajoin sen, oli niin erinlainen ajaa kuin Polo GTI joka on erittäin mukava auto mutta kun tähän vertaa niin Polo GTI ei ole mikään sportti vaikka luulin että on sitä. Polosta uupuu se "karkeus" joka löytyy esim Golf R.stä. ehkäpä Polo R on sitten SE.
Nurburgring Edition on tehty Ringillä eli sitä on testattu yli 10.000km siellä, Drexlerin alusta, Bilsteinin iskunvaimentimet ja kevyet Brembon nelipistejarrut sekä autoon suunnitellut kevyeet 18" alut sekä tehoa lisätty. Recaron nappanahka etupenkit ym kivoja herkkuja lisäksi.
Sehän menee monilla samalla tavalla että kun ostanut auton niin odotusaikana sitä katselee erilehtien autotestejä, ryhmätestejä ym ..itse olen surffaillut netissä ja katsonut ko autosta erimaiden tekemiä videoita auton koeajoista ja en edes tiennyt että auto on todettu niin hyväksi kuin se nyt on ja kyllähän sitä mies siitä on kiluissaan että monet kehuu autoa maasta-taivaaseen niin ettei ole tilannut mitään baisaa. Vuosia sitten (2-4v) Nurburgringilla oli testissä OPC Corsa joka rikkoi ennätyksiä ja tätä autoa alettiin tekemään 500kpl ja suomeen ei yhtään ollut tulossa joten päädyin Polo GTI.hin ja hintakin varmasti olisi ollut kova koska 1.8.2012 näillä varusteilla+TK.lla hinta olisi ollut yli 37.000ekua mutta nythän hinta putosi 5000ekua !!!
Kannattaa auto tseka sillä minusta se luonnollinen jatke Polo GTI.lle sillä seuraava samoilla 211 hv.na olisi Golf GTi ja kuinkas se sitten eroaa Polo GTI.stä ..
Harmi vaan ettei Nurburgringiä ole koeajettavana missään (vielä), autoja on vain yksi suomessa.
Revitään vanha arpi auki. :)
Kyseinen Polo on tuossa takapihalla nyt. Alunperinhän ongelma alkoi jo ihan neitseellisillä kilometreillä, ennen kun 10 000 oli mittarissa ja ongelma tosiaan oli sitä, että jos painoin kaasua liikkellelähteäkseni, auto jurrutti - liikkui kyllä - mutta teki hidasta kuolemaa. Kaasun vapaauttamalla ja uudelleen painamalla ongelma usein korjaantui. Hetkeksi. Tätä ilmaantui ainoastaan kuumalla säällä, kun moottori oli lämmin.
Näiden 115 000 kilsan aikana sanoimme ongelmasta joka kerta huollossa ja päädyin korjaamaan autoa omakustanteisena yhteensä 2900 euron edestä näiden kilometrien aikana. Pääasiassa vikaa korjattiin "Vaihteiston säädöllä" joka itseasiassa aina korjasi ongelman hetkeksi!
Nyt kesän 2015 viimeisinä helteisinä päivinä kuitenkin ongelma nosti päätään sen verran upeasti, että vein vapaana olleen mekaanikon Volkswagen Centerin pihasta suoraan sisään autoon ja ajettiin pari metriä. Mekaanikko totesi: "Joo... Vaihteisto on varmaan rikki."
Autosta tehtiin maahantuojalle tekninen kysely (?) ja ratkaisua odotettiin pari viikkoa. Tuomioksi tuli koko vaihteiston vaihto.
Autoon vaihdettiin vaihteisto ja siitä tuli täysin toinen auto! Olin alusta alkaen miettinyt, että onko tämä nyt sitä DSG:tä, kun nostan kaasun, eikä auto pyri eteen päin, kuten normaalisti automaattivaihteiset. Vastasin jopa täällä johonkin keskusteluun "nykivästä jarrutuksesta" sanoen, ettei ole mitään vaikeuksia pysähtyä nykimättä. Nyt kun on uusi vaihteisto niin auto oikeasti pyrkii eteenpäin, kun nostan jarrua ja kyllä se jarruttelu kaipasi hieman tarkkaavaisuutta. :D
Kaikki hyvin, loppu hyvin. Nyt olisi myynnissä Polo 1.2 TSI Highline musta metallihohto. Uusi ketju, uusi vaihteisto, Street Comfort säädettävä alusta, kahdet alut, uudet kitkat talveksi. Ajettu vain 98:lla ja ruostesuojattu alusta. Ei omaa tuninkia. Pioneerin navi. Vagarenan esimulkaisuhintaan: 9500 euroa.
Nappaisiko ketään?