Laitellaan nyt tännekin hieman tietoja minkälainen Volvo sitä tuli itselle pihaan hankittua viime vuonna, kun aika lailla tulee nykyään foorumia lueskeltua.
Tähän mennessä en ollut omistanut kuin noita Japanin ihmeitä ja nyt koitti aika sitten kokeilla jotain hieman muuta. Autokuumeen iskettyä kiertely paikallisten jälleenmyyjien nurkissa alkoi pikkuhiljaa vahvistamaan mielikuvaa, että seuraava auto voisi olla jopa Volvo. Vertailut Audin, Mersun ja BMW:n kanssa päättyivät siihen, että tilaukseen lähti kuin lähtikin V60:nen. Sitä seurasikin sitten kaksi kuukautta tiukkaa odottelua.
Moottoriksi valikoitui tuo hieman mallivuodelle 2012 uudistautunut tuplaturbo 215hv / 440nm. Automaatti oli autoon ehdoton vaatimus.
Autoon tuli ruksittua vielä hieman lisävarusteita tuon Summum varustelun lisäksi.
- Drive Support varustepaketti ( mukautuva vakionopeudensäädin, kaistavahti, kuolleen kulman tarkkailu, törmäysvaroitin, kuljettajan tarkkailutoiminto ).
- Nopeuden mukaan säätyvä ohjaustehostin ( eli voidaan itse säätää tehostusta ).
- Polttoainetoiminen lämmitin ajastimella
- Tekstiilimatot
- Tummennetut takasivulasit
- 18" Sleipner vanteet
- 17" Njord vanteet
- Audio High Performance MultiMedia 7" näytöllä ja DVD-soittimella.
- Sisustuksen Urban Wood Koristeet
- Irrotettava Vetokoukku
- Takapuskurin suojakalvo
Lisäksi autoon tuli laitettua Heicon -30mm jouset, jotta saatiin hieman tiputettua tuota korkeaa perusolemusta. Uusiksi kesävanteiksi valikoitui 19" Etabeta Tettsut Nokian Z 235/35 kumeilla. Kilometrejä takana tällä hetkellä 22 000 ja vieläkin ollaan tyytyväisiä kulkineeseen. Tämän kesäinen vakio päristinkuume painottuu tällä hetkellä vahvasti kaksipyöräisiin ;)
Kuvat hieman tunkkaisia kännykkä versioita.
(http://imageshack.us/a/img411/8311/volvo3d.jpg)
(http://imageshack.us/a/img338/3686/vollo1.jpg)
(http://imageshack.us/a/img801/7414/volvo5v.jpg)
(http://imageshack.us/a/img593/6707/volvo4s.jpg)
(http://imageshack.us/a/img811/9439/volvo2r.jpg)
(http://imageshack.us/a/img9/960/volvo4v.jpg)
(http://imageshack.us/a/img197/3500/volvo5px.jpg)
Hyvältä näyttää! Madallus on selvästikin ollut paikallaan, nyt auto ui varsin sopusuhtaisella korkeudella.
Hienoja ovat kuvat kyllä ja hieno on auto, ei voi muuta sanoa. Volvossa käytetyt mustasta poikkeavat nahan sävyt (ruskea, beige, vaaleanharmaa) erottuvat ehdottomassti edukseen. Ja D5sta en löydä yhtään negatiivista sanottavaa (ai niin, onhan se suht. janoinen; paljonko sinulla menee löpöä? Oma tieturikeskikulutus 7,5, johon pitää pistää kyllä selvästi lisää, jotta ollaan totuudessa. Webasto tosin vaatii sekin osansa.)
Varusteissakaan et ole turhia pihistellyt. Oletko ollut tyytyväinen Drive Supportiin myös talvella? Sitähän itse pähkäilin, mutta jätin kauppaan kuitenkin ;).
Tämä yksilö on ensimmäinen V60 joka näyttää omaan silmään todella hyvälle. Hieman tuo keulan "piisamimainen" muotoilu vieläkin häiritsee, mutta vanteet sopivat hienosti ja sisusta on erityisen hyvännäköinen.
Lainaus käyttäjältä: Quality - 05.04.12 - klo:14:20
Hienoja ovat kuvat kyllä ja hieno on auto, ei voi muuta sanoa. Volvossa käytetyt mustasta poikkeavat nahan sävyt (ruskea, beige, vaaleanharmaa) erottuvat ehdottomassti edukseen. Ja D5sta en löydä yhtään negatiivista sanottavaa (ai niin, onhan se suht. janoinen; paljonko sinulla menee löpöä? Oma tieturikeskikulutus 7,5, johon pitää pistää kyllä selvästi lisää, jotta ollaan totuudessa. Webasto tosin vaatii sekin osansa.)
Varusteissakaan et ole turhia pihistellyt. Oletko ollut tyytyväinen Drive Supportiin myös talvella? Sitähän itse pähkäilin, mutta jätin kauppaan kuitenkin ;).
Omalla kohdalla ainakin taloudellisuus on pikemminkin yllättänyt. Viimeisin 1100km maantielenkki meni 5.5 litraan ajotietokoneen mukaan. Tankatessa täyteen ajotietokone näytti kilometrejä olevan jäljellä tasan 1500km :D. Oikein nätisti ajamalla pääsee ~5 litran kulutukseen. Kaupunkiajossa menee kyllä päälle 7 litraa. Sekalainen pyörii siinä ~6.5 litran molemmin puolin vähän nilkan asennosta riippuen.
Omasta Pasuunasta jos saan sopivat kaupat, niin tällainen on kyllä ehdottomasti yksi hankintalistan yläpäässä olevista vaihtoehdoista. Hieno!
Nyt vielä tempaset noi etupään ritilät ihan mustiksi Volvo-merkkiä myöten, joko teippaamalla tahi maalarilla, niin tulee nätti kontrasti valkoiseen. Näinkin silti kovasti tykkään :)
Onnittelut uudesta autosta! Nuo ruskeat nahkapenkit ovat etenkin omaan mieleen.
Pakko myöntää että STYLE PELI! eli on hieno!
Todella hieno. Värit sopivat hienosti yhteen, ja nuo nahkapenkit todella ovat homman kruunaava tekijä. Valitut vanteetkin sopivat tähän loistavasti. Ainoan negatiivisen kommenttini porukka osannee jo arvata - nuo sivulasien tummennukset kun katkaisevat sulavan sivulinjan....
On kyllä hienoin V60 minkä oon tavannut ja hyvillä varusteilla :P Ainut miinus tulee sisustan väristä, ei sovi meikäläisen silmään, mutta erottuupahan tummista kangasjakkaroista.
Qualitylle vielä tuosta Drive Supportista. Kallishan tuo oli, mutta varsin tyytyväinen olen siihen ollut. Mukautuva vakkari on todella mahtava keksintö. Tavallinen vakkari tuntuu tuon jälkeen ihan turhalta kapistukselta. Kaksi kertaa meni tutka tukkoon talven aikana kovassa räntäsateessa. BLIS on asiallinen vilkkaassa liikenteessä ja toimii hyvin. Kaistavahti tulee joskus napsastua pois päältä kun hälyttelee vilkun laiskan käytön vuoksi. Kyllä itse tuota pakettia suosittelen, vaikka saisihan tuolla rahalla muutakin mukavaa.
Onpas upean tyylikäs kokonaisuus, hieno V60! :-*
Tuo M1kken vertaus piisamiin tuossa edellä oli mainio, kuvaa hyvin tuota suippoa keulaa joka on ainoa josta en oikein tässä mallissa syty.
Tettsuitit ovat ihme vanteet: vaikka malli-ikää jo on niin kyllä vaan aina tuppaavat hyviltä näyttämään.
Törkeän hieno Volvo. Kyllä valkoinen auto valkoisilla vanteilla vaan on tyylikäs ::)
Nahkajakkarat on upean väriset.
On muuten mainio idea laittaa nimimerkki tuohon otsikkoon, silloin jää mieleen paremmin autokin. Suosittelen kaikille, jotka autoaan tallissa esittelevät.
Todella hieno!!! Kaikki neljä peukkua pystyyn ;D
Tuollaista itsekkin ajattelin ensin. Valkoista.
Odotan innollani madallusta, tekee kyllä ihmeitä ja varsinkin hienoden vanteiden keran.
Joskus kun jostain toisesta topicista luin, että sinulla on valkoinen V60, niin ajattelin, että oletpahan huonon värivalinnan tehnyt. No, nyt kertaheitolla mielipide muuttui, ehkäpä kaikki näkemäni yksilöt ovat olleet peruskarvalakkimallia, kun en ole tätä hienoutta huomannut. Todella upeasti istuu tummat osat ja valkoisuus toisiinsa. Valkoiset vanteet näyttää sopivan "just eikä melkeen" tuohon kokonaisuuteen :) Myös Sleipnerit on todella kivannäköiset vanteet. Penkit ja puulistatkin näyttää tyylikkäiltä omaan silmään.
Lainaus käyttäjältä: Quality - 05.04.12 - klo:20:36On muuten mainio idea laittaa nimimerkki tuohon otsikkoon, silloin jää mieleen paremmin autokin. Suosittelen kaikille, jotka autoaan tallissa esittelevät.
Olen sitten ihan päinvastaista mieltä.. ;D Eikös viestiketjun aloittajan nickistä jo käy ilmi, kenen kulkineesta on kyse? ??? Tuskin tänne ( -kään ) kukaan vieraan, tai kaverin ( tai, no joo, ehkä
tosi hyvän kaverin.. ;D ) autoa laita näytille.. Otsikosta käynee ilmi mikä peli on kyseessä, ja kiinnostuneet tsekkaavat, muut ei.
Btw, ihan v***n upea Volvo...etenkin pornon värinen ( ? ) ;D nahkaverhoilu lämmitää sydäntäni... Propsit himaan siitä !!! ;)
LainaaOlen sitten ihan päinvastaista mieltä.. Eikös viestiketjun aloittajan nickistä jo käy ilmi, kenen kulkineesta on kyse?
Tarkoitin tuota etusivun listausta, jossa useimmiten näkyy pelkkä auton malli, silloin kun sitä koskevaa keskustelua käydään. Lisää kummasti persoonallisuutta, kun näkee, kenen ajokista on kyse.
Onnittelut Volvosta!
Omaan makuun jos vielä sisustan nahkat olisivat pykälän konjakkimaisemmat, niin olisi enemmän kuin täydellinen värimaailmaltaan valkoisena autona (vrt. keskikonsolin puut).
Onnittelut myös täältä, auto on erittäin hieno ja varsinkin sopivasti "erikoisen" näköinen.
Tattista vaan kaikille kommentoijille. Todella tyytyväinen olen autoon tosiaan ollut. Normaalisti olisi jo orastava autokuume noussut mutta nyt siltä on vältytty. Kenties päälle painava pyöräkuume on siirtänyt sitä eteenpäin :).
Itse en yleensä ole rajujen pudotusten ystävä, mutta tässä tapauksessa -30mm ei ole kyllä yhtään liikaa. Ainakin visuaalisesti on hyvällä korkeudella ja moni ei varmaan edes ymmärrä, että on noinkin paljon pudotettu.
Ja aina saa peukkua, kun uskaltaa ottaa jotkut muut kuin mustat nahat ;) No okei, mustat on paremmat kuin harmaat...
Lainaus käyttäjältä: jkvi - 05.04.12 - klo:21:44
Onnittelut Volvosta!
Omaan makuun jos vielä sisustan nahkat olisivat pykälän konjakkimaisemmat, niin olisi enemmän kuin täydellinen värimaailmaltaan valkoisena autona (vrt. keskikonsolin puut).
Tästä väriasiasta olen itsekin samaa mieltä. Väri saisi olla tosiaan vielä astetta "tummempi" niin sitten se olisi täydellinen omaankin silmään. Tuohon nykyiseen sävyyn piti tyytyä, kun parempaa ei saanut :D. Musta on mielestäni taas pirun tylsä sisustan väri. Valkoinen tai oikeastaan beige oli toinen vaihto-ehto mutta taas arempi ja hieman työläämpi pitää puhtaana. Mustaan ulkoväriin tuo vaalea olisi ollut todella hyvä yhdistelmä, kuten Moffen autosta voi nähdä.
Aivan mahtavan hieno sisustus! Upean väriset penkit!
Ulkoväristä en sitten kommentoikaan mitään.. :-X Valkoiset vanteet ---- vähän niinkö legendaariset Mangelsit.. :P
Hieno! oikea väri ja moottori. Sisusta kanssa upea. Ei muutakun R-Design pakettia ulkopuolelle tuunaamaan. ;D ;)
Onnittelut.Hieno Volvo.Tämä madallus sai auton näyttämään aivan erilaiselta.Olen vaan nähnyt normaali V 60:siä.Valkoinen on upea väri kun sen vaan jaksaa pitää puhtaana.Mitä sisustan väriin tulee niin istuu kuin nenä päähän.Noita vanteita en ole livenä nähnyt mutta istuvat hyvin värinsäkin puolesta.Täytyy tutkia omaan autoon moisia vanteita ja myös valkoisina.
Nätit jakkarat, sopivalla korkeudella ui. Vanteet voisi olla toisenlaiset
Lainaus käyttäjältä: Ishvan - 05.04.12 - klo:14:02
Moottoriksi valikoitui tuo hieman mallivuodelle 2012 uudistautunut tuplaturbo 215hv / 440nm. Automaatti oli autoon ehdoton vaatimus.
Eikös etuvetomallissa väännöt ole 420nm ::)
Lainaus käyttäjältä: JeanC - 06.04.12 - klo:12:43
Eikös etuvetomallissa väännöt ole 420nm ::)
Ei vaan manuaalissa, automaatissa 440 ;)
Muuten eikö pidä säätä valoja kun madaltaa?
Onpa hieno Volvo. Käy kateeks :)
Selailin juuri BSR:n sivuja ja näyttäisi saavan voimaakin tuohon koneeseen.
http://en.bsr.se/products/t2190/ (http://en.bsr.se/products/t2190/)
Tekisi mieli itsellekkin jo vähän ripeämpää autoa
Lainaus käyttäjältä: MoFFe - 06.04.12 - klo:15:31
Muuten eikö pidä säätä valoja kun madaltaa?
Valot pitää kalibroida kokonaan uudelleen, eli pelkkä säätö ei riitä.
Miten vaikea homma se on tai kallis? Pitää vissiin viedä "huoltoon " duunattavaksi?
Lainaus käyttäjältä: MoFFe - 06.04.12 - klo:21:53
Miten vaikea homma se on tai kallis? Pitää vissiin viedä "huoltoon " duunattavaksi?
Itse asennutin jouset merkkiliikkeessä, joka myös kalibroi valot uudelleen. Eihän se iso homma ole eikä montaa kymmentä euroa maksa.
Namu! Hitto vieköön tää V60 on hieno peli! Tässä kyseisessä yksilössä yhdistyy kyllä hienosti valkoinen väri ja ruskea sisusta, mee like! Mukavia kilometrejä Ishvanille!
Kuinkas hyvin nuo Heicon jouset toimii vakioiskunvaimennuksen kanssa? Yleensähän pelkkien jousien vaihto aiheuttaa nyökkimistä ja muuta vastaavaa, varsinkin isojen vanteiden kanssa. Vai oliko myös iskunvaimentimet vauhdettu vaikkei se viesteistä käy ilmi?
Nimim. Takaisin Volvoon?
Volvoon on saatavana Nivomat-tasonsäätöjärjestelmä, joka vakauttaa auton pitkittäisliikettä. Sellainen on omassa XC60ssä - tosin en osaa verrata sitä vakioon, kun en sellaisella ole ajanut kuin lyhyen koeajon verran.
Tuolla mm. juttua aiheeseen liittyen: http://www.volvofinns.com/index.php?topic=1409.0 (http://www.volvofinns.com/index.php?topic=1409.0)
Lainaus käyttäjältä: kktune - 07.04.12 - klo:07:46
Kuinkas hyvin nuo Heicon jouset toimii vakioiskunvaimennuksen kanssa? Yleensähän pelkkien jousien vaihto aiheuttaa nyökkimistä ja muuta vastaavaa, varsinkin isojen vanteiden kanssa. Vai oliko myös iskunvaimentimet vauhdettu vaikkei se viesteistä käy ilmi?
Nimim. Takaisin Volvoon?
Mielestäni toimii varsin mallikkaasti. Pelkät jouset siis vaihdettu. Kyllä vakioiskari toimii ihan normaalisti kun puhutaan "pienistä" madalluksista. Toki jos aletaan tiputtelemaan 50-60mm asia on toinen. Itse olen autoihini vaihtanut pelkkiä jousia, että koko sarjoja. Pelkät jouset vaihtuu yleinsä kun puhutaan korkeintaan 30mm madalluksesta ja sitten koko paketti, jos halutaan auto kunnolla tonttiin. Näiden Heicojen kanssa eroa vakioon ei huomaa muussa kuin että kallistelu on vähäisempää ja pintakovuus esim. mukulakivitiellä vähäisempää.
Heico onkin varmaan Volvoon paras vaihtoehto kun on Volvotuunaaja mutenkin. Heicon jouset ilmeisesti valmistaa Eibach mutta eivät kai ole ihan samat kuin Eibachin vastaavaan autoon tarjoamat, ts. Heicolla on vielä omat arvot jousille.
Voitko lyhyesti kertoa mitkä seikat pudotti BMW ja Mersun pois ja päädyit V60:een? Olen itse neljän Volvon (2xS60, 2x V70) jälkeen nyt 9kk omistanut uuden Passatin mutta Volvoon tekisi mieli palata. Myöskin BMW:n uusi kolmonen ja MB:n C kiinnostaa.
Lainaus käyttäjältä: kktune - 07.04.12 - klo:08:35
Heico onkin varmaan Volvoon paras vaihtoehto kun on Volvotuunaaja mutenkin. Heicon jouset ilmeisesti valmistaa Eibach mutta eivät kai ole ihan samat kuin Eibachin vastaavaan autoon tarjoamat, ts. Heicolla on vielä omat arvot jousille.
Voitko lyhyesti kertoa mitkä seikat pudotti BMW ja Mersun pois ja päädyit V60:een? Olen itse neljän Volvon (2xS60, 2x V70) jälkeen nyt 9kk omistanut uuden Passatin mutta Volvoon tekisi mieli palata. Myöskin BMW:n uusi kolmonen ja MB:n C kiinnostaa.
Lyhesti sanottuna Volvo miellytti minua sillä hetkellä eniten joka osa-alueella. Tuore malli kiinnosti ja lisäksi sijoitettuun rahamäärään nähden Volvo tarjosi minusta eniten "vastinetta" rahoille. Auton nuorekkuus veti vahvasti puoleensa ( en olisi uskonut näin sanovani koskaan Volvosta ). BMW jäi pois laskuista, koska tiedossa oli että uusi malli on jo "uunissa" eikä ikääntynyttä mallia tehnyt mieli ostaa. MB:n hinta olisi noussut vähän turhan korkeaksi vastaavalla varustuksella / koneteholla + automaatilla, eikä mitään karvalakkia pienellä koneella tehnyt mieli ostaa ( piti jättää vähän jemmaan, että saa helpotusta tulevan kevään korvalla pyöräkuumeeseen, kuten täälläkin jo aikaisemmin mainitsin ;) ).
EDIT: Heicon jouset ovat tosiaan Eibachin tekemät, mutta juurikin Heicon specseillä. Heicon edustajan mukaan niissä on eroa, mutta erot ovat normaalisssa ajossa varsin pieniä.
Kiitos.
Lainaus käyttäjältä: Quality - 07.04.12 - klo:08:21
Volvoon on saatavana Nivomat-tasonsäätöjärjestelmä, joka vakauttaa auton pitkittäisliikettä. Sellainen on omassa XC60ssä - tosin en osaa verrata sitä vakioon, kun en sellaisella ole ajanut kuin lyhyen koeajon verran.
Tuolla mm. juttua aiheeseen liittyen: http://www.volvofinns.com/index.php?topic=1409.0 (http://www.volvofinns.com/index.php?topic=1409.0)
Puhutko jostain muusta kuin Nivomatin kuorman mukaan säätyvistä takaiskareista? Ei noille silloin aikoinaan luvattu erikseen mitään pitkittäisliikkeen vaimennusta. Ainoastaan se, että pysyy kuormallakin oikealla korkeudella.
Lienet oikeassa:
http://www.vrcf.fi/foorumi/index.php?topic=6024.msg121705#msg121705 (http://www.vrcf.fi/foorumi/index.php?topic=6024.msg121705#msg121705)
LainaaTuo automaattinen tasonsäätö olisi ehkä se täsmällinen suomenkielinen ilmaus tälle asialle. nivå=taso, nivåmat=taso(auto)maatti -> nivomat.
Eikös Nivomat tuotenimellä myyty iskaria jo 80-luvulla K100-sarjan bemuihin lisävarusteena?
Hataran muistini mukaan sen jäljet on Ranskassa.
Vanhaan "hyvään" aikaan (240/740 -sarjojen aikoihin) Nivomat oli kompressorilla toteutettu, ja ilmanpainetta lisättiin kuormituksen mukaan. Joissain malleissa oli Nivomatin painemittarikin kojelaudassa. Uudemmat Nivomatit (jollainen minullakin oli V70:ssä v 2001) ovat sitten yksinkertaistettu versio tuosta, ja paineen nosto saadaan aikaan iskunvaimentimen omalla pumppausliikkeellä ajon aikana.
en.m.wikipedia.org/wiki/Nivomat
Hieno on Volvo muuten mutta keula kyllä vaatii sulattelua.
Lainaus käyttäjältä: Jude - 06.04.12 - klo:17:29
Onpa hieno Volvo. Käy kateeks :)
Selailin juuri BSR:n sivuja ja näyttäisi saavan voimaakin tuohon koneeseen.
http://en.bsr.se/products/t2190/ (http://en.bsr.se/products/t2190/)
Tekisi mieli itsellekkin jo vähän ripeämpää autoa
Kyllä sitä on itsekin tullut tutkailtua mistä tuota kulkua saisi hieman lisää. Ei vaan tekisi mieli noita takuita menettää, jos sittenkin sattuu jokin paikka porsimaan. Polestar tietty olisi tuon kannalta hyvä vaihto-ehto mutta enpä taida tonnia maksaa 15 lisähevosesta. Kai ne lisähevosvoimat pitää hankkia sitten seuraavan autonvaihdon yhteydessä mutta eiköhän sitä näilläkin pärjäillä.
PS. Jos mielesi tekee ripeämpää autoa niin siihen on varsin yksinkertainen apu. Autokaupoille :).
Kuulema toi polestar tuo huommattavasti enemmän kun mitä paperissa sanovat.
En sitten itse tiedä, olisi kiinnostavaa käydä penkissä jos itse tuon Polestarin hankit.
Lainaus käyttäjältä: MoFFe - 08.04.12 - klo:20:03
Kuulema toi polestar tuo huommattavasti enemmän kun mitä paperissa sanovat.
En sitten itse tiedä, olisi kiinnostavaa käydä penkissä jos itse tuon Polestarin hankit.
Näin itsekin olen kuullut, tiedä sitten. Järjellä kun ajattelee tuntuu kuitenkin rahojen haaskaukselta, niin kuin oikeastaan kaikki autoihin liittyvä :D.
Jahs, Polestarin tarjous Suomessa sitten ohi. Hinta noussut 990e-->1190e. Nyt voidaan todeta, että taitaa jäädä laittamatta. Turhan suolainen hinta noista hevosista :D.
EDIT: Reilu kymmenen vuotta sitten kun kaverin 9000 Turbo Saaba "lastutettiin" Harisella hinta oli muistaakseni tasan 1000 markkaa ja sillä saatiin 55hp ja vääntöä 80nm lisää ;D.
Joo oikeesti on ihan turhaa upottaa mitään rahaan tuohon autoon. Mutta sille nyt ei voi mitään että se on vaan niin kivaa ;D
Ei se rahojen haaskaus vaan auton "fixaus", olkoot sitten pesu, vahaus, uudet vanteet jne.
Kumma kun noi suolainen hinta.
Täällähän se on 8900kr mutta jos sen nytten kääntää euroiksi niin on se silloin siinä tonni paikkeella. :-\
Moi Ishvan, muistatko kuinka paljon maksoi tuo heicon jousisarjan asennus autoosi?
Lainaus käyttäjältä: V-O - 17.04.12 - klo:20:14
Moi Ishvan, muistatko kuinka paljon maksoi tuo heicon jousisarjan asennus autoosi?
Morjesta vaan. Asennus oli muistaakseni aika tarkalleen 340 euroa pyöränkulmien säätöjen, sekä valojen kalibroinnin kanssa. Muista, että takuu raukeaa tiettyjen alustanosien osalta jousien vaihdon jälkeen.
Hieno Volvo! Taisin bongata tämän tänään aamupäivällä Porissa Isolinnankatua pitkin ajelemassa(?)
Lainaus käyttäjältä: Timpe85 - 05.05.12 - klo:14:37
Hieno Volvo! Taisin bongata tämän tänään aamupäivällä Porissa Isolinnankatua pitkin ajelemassa(?)
Hyvin todennäköistä. Aika usein tulee tuossa keskustan alueella käytyä :).
Saakutarallaa kun on tyylikäs Volvo. Ja tosi hienot vanteet. 8)
Piti oikein rekisteröityä tätä viestiä varten :D
Sen verran paljon on kehuja irronnut, että kiinnostaisi nähdä kuvia tästä kulkineesta, mutta ainakaan minulla ei näytä ensimmäisen viestin kuvat toimivan.. :-\ Siispä, olisiko Ishvan mahdollista, että napsisit uusia kuvia tai saatko alkuperäiset kuvat uudelleen postattua? Kiitos. :)
Lainaus käyttäjältä: jkk-kkj - 16.10.12 - klo:10:31
Piti oikein rekisteröityä tätä viestiä varten :D
Sen verran paljon on kehuja irronnut, että kiinnostaisi nähdä kuvia tästä kulkineesta, mutta ainakaan minulla ei näytä ensimmäisen viestin kuvat toimivan.. :-\ Siispä, olisiko Ishvan mahdollista, että napsisit uusia kuvia tai saatko alkuperäiset kuvat uudelleen postattua? Kiitos. :)
Jes, laitellaan kuvat uudelleen näkyville :). Palvelin missä kuvat olivat lopetti olemassaolonsa ja kuvat meni sen tien.
Jahs...pitkäksi venähtäneen tauon jälkeen taas kuvat näkyvissä.
Takana reilu vuosi Volvon ratissa ja vieläkin meno tuntuu maistuvan molemmille. Tällä hetkellä 38tkm mittarissa ilman ylimääräisiä murheita. Pientä autokuumeen poikasta on alkanut esiintymään, mutta yritetään siirtää sitä mahdollisuuksien mukaan eteenpäin, koska tyytyväisyys nykyiseen kulkineeseen on varsin korkealla :).
Moisia vanteita ei montaa ole vastaan tullut, enkä usko että moneen autoon moiset edes sopisivat. Tuossa ne kuitenkin onnistuvat mielestäni olemaan näyttävät, ilman että ovat räikeät :)
Lisäksi V60 on siinä suhteellisen pienessä porukassa, jossa valkoinen väri näyttää ihan oikeasti hyvälle, eli tosi nätti auto, pointsit sinne ;D
Jokos tuo uusi on kohta kotiutumassa?
PS. mistähän saisi lisädataa tuosta Polestar-upgradesta (V60 D5 M6-malliin). Heidän nettisivuilla on toki tietoja mutta onko joku törmännyt lisädataan?