Auto syttyi ajon aikana liekkeihin. Pelastuslaitos kävi sammuttamassa tulipalon joka vähän jännitti johtuen auton kaasusäiliöstä.
Ensin ajateltiin palon lähteneen kaasulaitteista mutta oikea syy olikin pakosarjalle lentänyt moottoriöljy ja lopulta moottorin ns. käkikello-ilmiö eli kiertokanki tuli lohkosta läpi.
Auto vietiin myyneen ja huoltaneen Laakkosen pihaan ja huoltopäällikköä ei juurikaan kiinnostanut koko homma mutta suostuvat tuntiveloitusta vstaan tutkimaan syytä ja sitten vasta voidaan tehdä tehtaalle kyselyä vastaantulosta.
Autolla 1. omistaja, aukoton merkkihuoltohistoria ja viimeksi 5tkm sitten huollettu.
Huomenna aion ihmetellä asiaa organisaatiossa eteenpäin, omistajalla on vahva vag-historia ja kaikki ollaan ostettu samasta liikkeestä 90-luvulta alkaen. Nyt parin vuoden aikana on näitä kalliimpia juttuja alkanut olemaan ja toivon todella heidän hoitavan tämän tyylikkäästi. Alku oli kyllä aika p*rseestä.