Sakot ja muut rangaistukset liikennerikkomuksista

Aloittaja Quality, 23.08.10 - klo:22:15

« edellinen - seuraava »

Olen saanut rangaistuksena liikennerikkomuksesta

Rikesakon 1-3 kertaa
122 (38.1%)
Rikesakon 4-6 kertaa
13 (4.1%)
Rikesakon vähintään 7 kertaa
6 (1.9%)
Päiväsakkoja 1-3 kertaa
122 (38.1%)
Päiväsakkoja 4-6 kertaa
23 (7.2%)
Päiväsakkoja vähintään 7 kertaa
17 (5.3%)
Minulta on otettu kortti pois määräajaksi
59 (18.4%)
Olen saanut muun rangaistuksen liikennerikkomuksesta
9 (2.8%)
Rangaistuksen syy on ollut ylinopeus
155 (48.4%)
Rangaistuksen syy on ollut muu kuin ylinopeus
50 (15.6%)
En ole kertaakaan saanut rangaistusta liikennerikkomuksesta
78 (24.4%)

Äänestäjiä yhteensä: 320

Quality

Katsotaanpa, millaisia rangaistuksia palstalaiset ovat saaneet liikennerikkomuksista. Kommentit ovat aina tervetulleita, myös sakkojen markka-/euromäärää koskevat tarkennukset.

Itse olen saanut sakot kerran Helsingin Mäkelänkadulla palatessani töistä kahdeksan maissa illalla. Tiesin, että kun sopivasti kiihdyttää, ehtii Koskelantien risteyksestä läpi "vanhoilla vihreillä", joihin muuten ei ehdi. No valohan tällä kertaa ehti vaihtua vähintään keltaiseksi ja ylinopeuttakin oli hieman, joten poliisin haavi korjasi saaliin. Kun töissä käyvän vaimon sai alaikäisten lasten lisäksi merkitä elätettäväksi putosi sakkosumma jonnekin 700 markkaan, rapiat päälle. Taisi mennä aika monen ylityötunnin palkka noihin sakkkoihin.

Varsinaisia ylinopeussakkoja en ole saanut kertaakaan.
A4 1.8T Avant Pro Business autom. --> XC60 D5 AWD Ocean Race + Summum Geartronic

Leben und leben lassen.

VWonderman

#1
Ei oo vielä ainuttakaan rikettä mulla. :P vielä :D
Very Odd Looking Vehicular Object
(•_•)

P.Alikka

Kahdet ylinopeussakot, toisista selvisi rikesakolla ja toinen meni päiväsakkojen puolelle...

Eli ensin rikesakot Tampereella Kalevanpuistokadulla kun ajelin neljänkympin alueella nopeutta 55 km/h. Sakkojen opetus oli keskustan liepeillä tarkkailla nopeusrajoituksia paremmin ja jos en tiedä, niin ajan max 45 km/h.

Päiväsakoille päästiin sitten vielä nuoren pojan innolla kun ohituskaistan päässä pakautin tutkaan 129 km/h 100 km/h rajoitusalueella. Oli KIIRE päästä kahden rekan ohi ohituskaistalla... No tästä tapauksesta jäi muistoksi erittäin asiallisen poliisin sanat; "Kyllä sinä olisit noista rekoista myöhemminkin ohi päässyt". Onneksi tuohon aikaan oltiin köyhiä opiskelijoita ja sakot jäi muistaakseni 125,.
Ajossa I: Seat Leon ST FR 1,8 TSI DSG
Harrasteena: Nahkea Opel
Ex-VAG Skoda Octavia 2,0 TDI+DSG

preriasusi

Tuolla on poliisin sakkolaskuri. Kumminkin sitä kaivataan, kun on sakoista juttua  :)

Yhdet pysäköintisakot on tullut makseltua, eli vähällä on päässyt ...
Seat Leon

HJP

Lainaus käyttäjältä: preriasusi - 23.08.10 - klo:22:35
Yhdet pysäköintisakot on tullut makseltua, eli vähällä on päässyt ...
Eli sakoitta on selvitty, kyseessä lienee pysäköintivirhemaksu...

Itse olen saanut yhdet sakot vuonna 2003, kun 2-pyöräisellä oli vauhtia Kolmoskehällä 104@70km/h. Muistaakseni 22 päiväsakkoa tuosta sai. Noh, kerrankin kannatti hävitä kilvanajo, kaverilla oli 7km/h enemmän vauhtia ja korttihan siitä lähti, huimaksi 10 päiväksi! Olisiko tänä vuonna samasta rikkeestä kuivunut 3kk vai 6kk?

Hevosmies

Kahdet ylinopeussakot ja vähän muuta.

Ensimmäiset koeajossa olleella BMW 116i:llä Seinäjoella Nurmoon päin mentäessä. Ohituskulkutietä muka kiireessä ajaessa jäi huomaamatta 80 km/h vaihtuminen 60 km/h ja eikös siinä ollut heti merkin jälkeen peltipoliisi. Vauhtia oli 84 km/h, 115 eur sakkoa, opiskelija kun olin.

Toiset olikin siiten vähän isommat...2007 marraskuulta ex-autolla. Ma-iltana Ukista päin tullessani poikkesin Laitilan Shellille "kahville". Rekka kurvasi eteen Shelliltä poistuessani. Ajattelin ajaa nopeasti saman tien ohi, kun se siinä kiihdytteli verkkaisesti menemään. RäSä:stä kakkonen silmään ja komeasti ohi, nelosen kautta kutoselle. Vilkaisin nopeusmittaria ja karvan alle sataa mentiin, joka siis hieman liikaa, 80 kun luulin alueella olevan. Vauhdin hurma muuttui kauhuksi, kun vastaantulevassa autossa välähti sinistä ja punaista. Konstaapeli käveli auton viereen ja pyysi maijan penkille, "nopeutta tuli pikkasen liikaa". Ajattelin, ettei kauhean pahaa sakkoa varmaan tule, kun ylitystä jotain +15 km/h. No selviskin, että oltiinkin taajama-alueella.

Vauhtia oli 97 km/h, kortti kuivumaan 2,5 kk:ksi, sakkoa jotain 500-600 euroa. Poliisit siinä itsekin vähän harmitteli, että kävipä vähän huono tuuri. Lisäksi keskustelut kotipoliisiasemalla vastaavan kanssa. Sen jälkeen oon katsellut merkkejä hieman tarkemmin...
Audi A4 Avant 2.0 TFSI quattro man. 2009 //ex-vag: Skoda Octavia RS HB 2.0 TFSI 2006

_Mikko_

Yhden rikesakon saanut, pari vuotta sitten. Ajatuksissani ajelin kuudenkympin kameraan hiukan reippaasti (75). Tuttu paikka mutta ajatukset täysin harhailivat jossain muualla enkä tajunnut sitä kuudenkympin rajotusta risteysalueella..

Kyllä välillä on seuraavat sakot pyörineet mielessä kun vaikkapa rekkaa tulee lähdettyä ohittamaan, tuo RäS,, pakkaa kelaamaan silläkin matkalla jo aika paljon vauhtia jos pedaalin painaa lattiaan asti. Toisaalta mielummin sitä hiukan reippaammin lähtee ohi, kun toinen vaihtoehto on se valitettavan usein ohituskaistoilla nähtävä +10km ohitettavaa lujempaa..


Reneto

#8
Yksi rikesakko ja yksi päiväsakoille mennyt rangaistus napsahtanut.

Vuonna -96 tai -97 ajoin kaupunkialueella 77km/h viidenkympin rajoitusalueella, kun siviiligolffi tuli vastaan. Työttömänä opiskelijana päiväsakoista tuli alle 300 markan rangaistus   ;D  hui..
Poliisisedän mukaan kortin lähtö oli lähellä. Kunhan pelotteli nuorukaista. Oli muuten juhannusaatto, eikä minua puhallutettu. Eipä olisi kyllä viisari värähtänytkään.. mutta jäi mieleen.

Rikesakko tuli v.2003 normiratsiassa, syynä turvavyön käyttämättä jättäminen. Maksettavaa tuli jotakin 50, luokkaa.

VW Golf 1.5 eTSI 110 First Edition Style 2020

TKe_

Ajouraa autolla takana noin 15v ja nollilla mennään :)

makelja

Viimeisin sakkoni kylläkin jo 20v sitten. Ajouraa takana 27 vuotta.

Tommi13

Vuonna 1993 tuli rikesakko, kun en huomannut satasen muuttuvan 80'ksi. Muutoin en ole jäänyt kiinni (vielä).
Skoda Superb Combi 1.8 TSI DSG (vm. 2011)

HAL9000

Muutama rikesakko, yhdet päiväsakot ja yksi muu rikkomus (katsastamaton auto joskus 80-luvulla). Ajanut kohta 30 vuotta. Nuo päiväskot tulikin sitten kalliiksi. n. 650 EUR. Ja ihan puhtaasti kiire + tarkkaavaisuuden puute, muistin nopeusrajoituksen väärin...  :-[
VW Golf eTSI 1.5 DSG Style Mk8
Skoda Octavia TSI DSG Elegance MkIII
VW Golf TSI Higline Mk6
Skoda Superb TDI DSG
VW Golf GT TDI Mk5
VW Golf  TDI 2.0 Mk5
VW Golf TDI Mk4
Passat 1.8 Mk3B

Notmi

Reilu vuosi sitten nelostietä ajaessani en huomannut ajoissa (kehotin kartturia tarkistamaan vuokra-nauriksen manuaalista että löytyykö vehkeestä vakkaria ja kuinka sitä käytetään, samalla osoittaen hansikaslokeroa) nopeusrajoituksen muuttuvan 80->60 ja tietenkin sen kuudenkympin liikennemerkin jälkeen oli tolppa... Nostin jalan kaasulta mutta en viitsinyt polkea jarrua (enkä olisi kyllä ehtinytkään), hymy naamalle, katse tolppaan ja R,,PS!

78km/h oli mitattu, -3 km/h "mittausepävarmuutta" eli 75km/h. 85 euroa.

Oculus

Hmm, kortti ollut lompsassa reilut 33 vuotta, joten ihan kaikkia tapauksia ei saata (eikä edes halua) muistaa. Rikesakkoja on varmuudella kaksi, joista tuoreempi viime vuoden lopulta. Molemmat automaattisen valvonnan tuloksia.

Päiväsakkotapauksia muistaakseni neljä, jotka yhtä lukuunottamatta ennen rikesakkojärjestelmän voimaantuloa (1983). Näistä erityisesti kaksi juttua on jäänyt mieleen:

Ensimmäinen lappu tuli velipojan "pompannapin" puikoissa. Poliisin ensimmäinen kommentti pysäytyksen jälkeen: "Onko tälle tehty jotain, kun meneen niin riivatusti?".

Viimeisin (ja toivottavasti viimeinen) päiväsakko napsahti nelostiellä Lusin suoralla. Kahdeksankympin alueella mitattiin 102. Ja mikä tuosta teki mieleenpainuvan tapauksen? No, samana päivänä tielle vaihdettiin kesärajoitukset, joten muutamaa tuntia myöhemmin kyseisellä nopeudella tuskin olisi irronnut edes huomautusta.

Virkavalta on kaikissa tapauksissa ollut erittäin asiallista (niin metsä vastaa jne.). Kerran meinasi jonkun nuoremman konstan äänenpaino olla vähän kireä, mutta maijassa ollut vanhempi virkavelii sulatti leppoisuudellaan tilanteen.

savolaiskollega

Sakkoja tulee ja niitä menee, kuka noita viitsii ruveta laskemaan. Sen vaan pitää huolenaan ettei liikaa kerää tietylle ajanjaksolle ettei sen takia kortti lähde kuivumaan.... 8)

Quality

Aivan lähipäivinä oma driving license saavuttaa nuoren miehen iän - 40 vuotta -, joten yhtä ja toista mahtuu matkan varrelle. - Vuosia sitten ajelin Lehtisaaren " Kuusisaaren tietä Otaniemen suuntaan. Takana hermostunut letka pisti hivenen lisäämään kaasua loivasti kaartavaan alamäkeen. Marinan mittari oli ronski, ja 50:n alueella lukema heilui siellä 70:n tuntumassa.

Mutkan takaa paljastui rysä, ja siitä vaan Saabin etupenkille. Takapenkillä teki töitä vanhempi poliisimies, minua jututti arviolta ikäiseni, siinä 25:n kieppeillä ollut kaveri. Jotenkin olin liikkeellä tilapäisesti eikä lompsa / ajokortti ollut tarttunut matkaan. Siitä sai vierustoverini aiheen silmiin katsoen kysäistä, missä nimismiespiirissä kortti oli myönnetty? Kun kerroin asian, molemmille valkeni yhtä aikaa: poliisi oli entinen luokkatoverini! Purskahdin hillittömään nauruun, taisi kaveriakin hymyilyttää. Mutta takaa karjaistiin: ”Mikä naurattaa?”, johon kummallakaan ei ollut juuri kommentoitavaa. Minun kuulustelijallani oli kuitenkin itsenäinen päätösvalta, joten hän totesi, että annetaan nyt tämän kerran suullinen huomautus, kun se kerran on mahdollista. Lienee jälkeenpäin selittänyt tilanteen myös kollegalleen.

-- Pahoitteluni, jos olen jotakuta rasittanut tällä kertomuksella toistuvasti. Olen tainnut sen jo aiemmin jonnekin kirjoittaa.

Tuota suullista huomautusta en laske rangaistukseksi, niitä olen tainnut saada muitakin. Voisi löytyä joku toinenkin tarina kerrottavaksi, mutta jätetään toiseen kertaan.
A4 1.8T Avant Pro Business autom. --> XC60 D5 AWD Ocean Race + Summum Geartronic

Leben und leben lassen.

Quality


Lisäsin kyselyyn tasapuolisuuden vuoksi vaihtoehdon "En ole kertaakaan saanut rangaistusta liikennerikkomuksesta". -- Käykäähän "nuhteettomat" ruksimassa  ;).
A4 1.8T Avant Pro Business autom. --> XC60 D5 AWD Ocean Race + Summum Geartronic

Leben und leben lassen.

Tikka

Lainaus käyttäjältä: Quality - 24.08.10 - klo:13:08
-- Pahoitteluni, jos olen jotakuta rasittanut tällä kertomuksella toistuvasti. Olen tainnut sen jo aiemmin jonnekin kirjoittaa.
En ole minä ainakaan vielä kertaakan tuota tarinaa mistään lukenut, joten kerro vaan tarinoita lisääkin.
Niin ja ainuttakaan sakkoa tai rikettä ei ole tullut ::) (ikäni tosin taitaa olla syy siihen, mutta eipä ole tarkoituksena tulla sakkoja saamaankaan :) )

mabe

No nyt kun lisättiin tuo sakottomien kohta niin voi osallistua.

Eli ei ole sakkoja tullut. Tämä tosin on vasta 8 vuoden autoilun satoa. Parkkisakoiltakin on välttynyt kun ei tarvitse autolla isoihin keskustoihin ajella ja tuskastella parkkeeraamisen mahdottomuutta.

Ylinopeussakkoja ei pitäisi jatkossakaan tulla, ellei ohituksen aikana tutkaan osu. Perustilanteissa mittarissa on rajoitus+mittarivirhe, ehkä kanssa-autoilijoiden hermoja säästäen 80-alueella pari km enemmän.

Ktk

Mitään en myönnä ja silloinkin se oli lavastettu...

1x ajokielto joskus 10 vuotta sitten, 130@80 tyhjällä suoralla. Päiväsakkoja opiskelijan tuloilla ei hirveesti kertynyt ja vaan 2 viikkoa tartti ajaa fillarilla. Oi niitä aikoja.

1x kirjallinen huomautus joskus 5 vuotta sitten, 50@40.

Keväällä mopolla pikkasen päiväsakkojen puolelle, en nyt muista mitä oli vauhtia paperissa muttei hirveesti. Reiluina laittoivat lappuun edellä ajaneen kaverini lukeman, oma nopeus oli tuolloin selkeästi pienempi, kun kyyläilin juuri kyseisellä suoralla mittaria ja kaiken lisäksi vielä tunnistin vastaan tulevan sivarin. En viitsinyt lähteä käräjille.

Ai niin ja tuo avatar-kuva on toissa pääsiäiseltä Itävallasta, 40e  ;D

TSo

Omana saldona 20 vuoden ajosuoritteista 1 kameratolpan tuoma rikesakko toissakesältä.

Ajelin Helsingistä Rovaniemelle, ja tarkoitus oli nimenomaan edetä rauhallisesti rajoitusten mukaan koska kiirettä ei ollut. Jossain Iin maastossa tietöiden lomassa ajeltiin letkassa risteystä kohti, kun kahden auton verran edellä räpsähti kameratolpan salama. Oma reaktio: vahingonilo. Kolme sekuntia myöhemmin räpsähti edelläajavalle, oma reaktio: lievä hämmennys ja vilkaisu nopeusmittariin, tasan 80 lasissa joten ei hätää. Ja sitten kolme sekuntia myöhemmin pääsin itse kuvaan. Takana tuleva polki jarrua niin että perä oli ilmassa...

Olen tänäkin päivänä varma ettei tuossa kohdassa ollut kuudenkympin merkkiä, mutta eipä noilla hinnoilla vielä jaksa kiistämäänkään lähteä.

Pertsa

^Mulla kävi samalla tavalla joskus 2000-luvun alussa tuolla jossain Päijänteen länsipuolella eteläänpäin ajaessa. Siinä joku veti aika haipakkaa ohi ja näin jo kaukaa että edessäpäin olevassa tolpassa välähti ja hiukan hymyilytti. Vilkaisin omaan mittariin ja katsoin että nopeutta hiukan reilu 90km/h eli homma ok eikä tarvi hidastaa. Joo, siinä olikin 70km/h rajoitus eikä 100km/h...

Iin tolpista mullakin on kokemuksia tältä kesältä :( , onneksi vain rikesakon verran (tämäkin oli enemmän tai vähemmän "vahinko")

savolaiskollega

Lainaus käyttäjältä: Quality - 24.08.10 - klo:13:08
Aivan lähipäivinä oma driving license saavuttaa nuoren miehen iän - 40 vuotta -, joten yhtä ja toista mahtuu matkan varrelle. - Vuosia sitten ajelin Lehtisaaren " Kuusisaaren tietä Otaniemen suuntaan. Takana hermostunut letka pisti hivenen lisäämään kaasua loivasti kaartavaan alamäkeen. Marinan mittari oli ronski, ja 50:n alueella lukema heilui siellä 70:n tuntumassa.

Mutkan takaa paljastui rysä, ja siitä vaan Saabin etupenkille. Takapenkillä teki töitä vanhempi poliisimies, minua jututti arviolta ikäiseni, siinä 25:n kieppeillä ollut kaveri. Jotenkin olin liikkeellä tilapäisesti eikä lompsa / ajokortti ollut tarttunut matkaan. Siitä sai vierustoverini aiheen silmiin katsoen kysäistä, missä nimismiespiirissä kortti oli myönnetty? Kun kerroin asian, molemmille valkeni yhtä aikaa: poliisi oli entinen luokkatoverini! Purskahdin hillittömään nauruun, taisi kaveriakin hymyilyttää. Mutta takaa karjaistiin: ”Mikä naurattaa?”, johon kummallakaan ei ollut juuri kommentoitavaa. Minun kuulustelijallani oli kuitenkin itsenäinen päätösvalta, joten hän totesi, että annetaan nyt tämän kerran suullinen huomautus, kun se kerran on mahdollista. Lienee jälkeenpäin selittänyt tilanteen myös kollegalleen.

-- Pahoitteluni, jos olen jotakuta rasittanut tällä kertomuksella toistuvasti. Olen tainnut sen jo aiemmin jonnekin kirjoittaa.

Tuota suullista huomautusta en laske rangaistukseksi, niitä olen tainnut saada muitakin. Voisi löytyä joku toinenkin tarina kerrottavaksi, mutta jätetään toiseen kertaan.


Tuo juttu on sinänsä ihan mielenkiintoinen, koska näitä aina aika ajoin kuulee, että on ns. päässyt luistamaan sakoista milloin minkäkin asian "verukkeella" (siis en nyt kohdista tätä kirjoittajaan). Eli ainakin juttujen perusteella voisi sitten päätellä, että se laki ei olekaan sama kaikille, näissäkään asioissa... :-\

Karvis

Lainaus käyttäjältä: Pertsa - 24.08.10 - klo:16:28
Iin tolpista mullakin on kokemuksia tältä kesältä :( , onneksi vain rikesakon verran (tämäkin oli enemmän tai vähemmän "vahinko")

Ne Iin tolpat onkin pahoja kun niissä pitää aina miettiä sitä rajoitusta vaikka paikka on sinänsä tuttu, kaveri otti myös tässä kesällä siitä rikesakon ja oli lähes varma että siinä oli oikeasti 80:n rajoitus. No googlen street view sitten paljasti että sehän olikin 60:n aluetta ::)
Skoda Superb 2.0TDI Ambition GreenTec

ex.Ocu hb 1.8TSI -11,Yeti 1.2TSI -10,Ocu Combi 1.6FSI -05

Zoob

Vain kerran on päiväsakkoja tullut ylinopeudesta ja siitäkin noin 15 vuotta, kop kop. Muuten olen kyllä sitä mieltä että nykyinen päiväsakkosysteemi on epäoikeudenmukainen. Kaikenmaailman tulottomat sekakäyttäjät saa kaahata katsastamattomilla autoillaan miten haluaa päin punaisia. Kun sitten keskiluokkainen puurtaja vahingossa ajaa vaikka 101@80 niin siinä maksellaan jo nelinumeroisia summia sakkoja. Joku virhepistesysteemi olisi parempi mitä muualla Euroopassa harrastellaan. Törkeistä liikennerikkomuksista toki tuleekin rangaista kunnolla.
VW Golf 1,8TSI Highline -09
Audi A6 Avant 2,0TDI Multitronic business-12

Reneto

Lainaus käyttäjältä: Zoob - 24.08.10 - klo:17:55
Kaikenmaailman tulottomat sekakäyttäjät saa kaahata katsastamattomilla autoillaan miten haluaa päin punaisia. 

Uskotko oikeasti, että sakkojen koventaminen vähentäisi tuon porukan toilailuja?
VW Golf 1.5 eTSI 110 First Edition Style 2020

Zoob

Ei, vaan tarkoitan että juuri tämän porukan ei tarvitse välittää sanktioista mitään kun ei ole tulojakaan, ja jos ajokortti otetaan pois niin ajellaan sitten ilman korttia.
VW Golf 1,8TSI Highline -09
Audi A6 Avant 2,0TDI Multitronic business-12

Reneto

Lainaus käyttäjältä: Zoob - 24.08.10 - klo:18:04
Ei, vaan tarkoitan että juuri tämän porukan ei tarvitse välittää sanktioista mitään kun ei ole tulojakaan, ja jos ajokortti otetaan pois niin ajellaan sitten ilman korttia.

Niin.. jos jostain löytyisi joku messias, joka osaisi sanoa miten nuo saadaan pois liikenteestä.

Sinänsä päiväsakkosysteemi (ja progressiivinen sakotus) on ihan toimiva järjestelmä. Itsekin naureskelin n. 13 vuotta sitten saamaani 300 mk sakkoja 27 km/h ylinopeudesta kaupungissa(!!), mutta ei se silloin naurattanut. Taisi olla lähemmäs puolet kuukauden nettotuloista.

Virhepistejärjestelmän tulo on kestänyt kummallisen kauan. En pidä sitä huonona uudistuksena, jos se nyt on edes tulossa.
VW Golf 1.5 eTSI 110 First Edition Style 2020

Karvis

Lainaus käyttäjältä: Zoob - 24.08.10 - klo:17:55
Kun sitten keskiluokkainen puurtaja vahingossa ajaa vaikka 101@80 niin siinä maksellaan jo nelinumeroisia summia sakkoja.

En tiedä millaisen tulotason miellät keskiluokkaiseksi, mutta mielestäni nelinumeroisiin päiväsakkoihin 21km/h ylinopeudesta ei normi palkansaajan tuloilla ylletä ::) Nelinumeroiset sakot vaatii tuollaisesta ylinopeudesta 5500, nettotulot kuukaudessa jolloin sakkoja saa 1044,, ei puurtamisesta tuollaista palkkaa saa.
Skoda Superb 2.0TDI Ambition GreenTec

ex.Ocu hb 1.8TSI -11,Yeti 1.2TSI -10,Ocu Combi 1.6FSI -05

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy