Kesärenkaat alle - joko uskaltaa?

Aloittaja Homer, 27.02.14 - klo:16:19

« edellinen - seuraava »

mfroberg

Ollaan vasta maaliskuun alussa, ei kannata vielä hötkyillä niiden kesisten kanssa. Täällä etelässä on tänään kuivaa, eilenkin oli kuivaa. Mutta perjantaina kun menin duuniin niin meidän pikkutie eli asfalttitie jota ei suolata, oli puoliksi märkä ja puoliksi jäässä. Enkä usko että jäi viimeiseksi kerraksi tänä keväänä. En olisi halunnut ajaa siinä kesärenkailla enkä olisi halunnut kohdata ketään joka on suvikumeilla liikkeellä.

Osa porukasta on ilmeisesti jo siirtynyt kesärenkaisiin. Toivon että he jättävät autonsa kotiin jos vielä iskee liukkaat tälle keväälle. Paitsi että eivät he niin tee vaan lähtevät liikenteeseen kokeilemaan rystyset valkoisina josko sittenkin pärjäisi. Ja kun rengasmääräykset muuttuvat ensi talveksi niin sitten noita kesärenkailla talvikelissä urheileva todennäköisesti piisaa tien päällä. Suomalaista voi ohjata oikeille tavoille vain nykyisen kaltaisilla säännöillä talvirenkaiden pakollisilla käyttöajoilla, pelkään pahoin että tässä muuttuvassa tapauksessa vapaus ohittaa vastuun heittämällä osalla kuskeista.
VW Golf Variant 1.5 eTSI DSG Style 2021
VW Tiguan Allspace 2.0 TDI DSG 4Motion 2018
Peugeot 307 1.6 Olympia 2006

vwmies

Perjantaina kahdeksan jälkeen oli kuiva keli, mutta kun kurvasi asiakkaan pihaan u-käännöksellä - niin se olikin pintajäässä ja volsu lähti puskemaan.  :o
Yritetään pärjätä.

58make

Eilen vaihdatin kesärenkaat, talvikin ajeltiin nastattomilla renkailla, on asfaltti
taas karkeassa kunnossa, kun monta kuukautta on nastarenkailla sitä jyrsitty.
Ratkaise asunto ja autopulma samalla kertaa,
osta skoda ja asu korjaamolla.

the_kapu

Kesärenkaat ollut alla jo yli kolme viikkoa, hienosti toimii! Nastarenkaista pitäisi sakottaa ja rajusti! Taisin olla palstan ensimmäinen vaihtaja.

the_kapu

Ai että, uusi BMW 3 hybridi ja Continentalin kesärengas! 8)

Kodiaq81


Passat3BG

Sunnuntaina vois laitella alle.

batman14

Mullakin meni eilen alle. On se fiilis aina yhtä kiva kun saa kesärenkaat alle.

jari73

2viikkoo sitte vaihdettu,ei oo viel kertaakaa kostautunu :)

tapanixxx


Husky

Lainaus käyttäjältä: the_kapu - 18.03.20 - klo:19:11
Ai että, uusi BMW 3 hybridi ja Continentalin kesärengas! 8)
Ai että, uusi BMW 7 hybridi ja Pirellin kesärengas!

a_jaba

Lainaus käyttäjältä: the_kapu - 18.03.20 - klo:19:11
Ai että, uusi BMW 3 hybridi ja Continentalin kesärengas! 8)

Ei voi muuta sanoa kun, että hengenvaaralliset renkaat 100% varmasti. Michelin Pilot Sport 4 voitti TM:n kesärengastestin ja Contit oli vasta toisena -> Conti on täysin käyttökelvoton rengas  ;D
Audi Q3 TFSIe -21 180kW 0tkm -> (työsuhdeauto)

Ex. Volkswagen Passat Variant -15 1.6TDI DSG 83tkm - 125tkm (oma ja maksettu)
Ex. Volkswagen Golf Variant -15 1.6TDI DSG 97tkm - 163tkm (oma ja maksettu)
Ex. Audi A4 -07 2.0TDI 125kW S-Line Sport Edition 96tkm - 248tkm (oma ja maksettu)

Jaka

Kuusamossa reissussa,metri lunta.Ei tulisi mieleenkään vaihtaa täällä kesärenkaita.😀
SKODA OCTAVIA 2.0 TDI laurin&klement 4*4 combi
Ex.SKODA OCTAVIA 2.0 TDI RS combi
Ex.SKODA OCTAVIA 1.6 TDI combi
Ex.RENAULT MEGANE
Ex.RENAULT LAGUNA
Ex.5*OPEL ASTRA
Ex.3*TOYOTA COROLLA
Ex.MAZDA 626
Ex.2*FORD ESCORT

-karppa-

Lainaus käyttäjältä: a_jaba - 20.03.20 - klo:09:49
Ei voi muuta sanoa kun, että hengenvaaralliset renkaat 100% varmasti. Michelin Pilot Sport 4 voitti TM:n kesärengastestin ja Contit oli vasta toisena -> Conti on täysin käyttökelvoton rengas  ;D

Ei rengas valinta oikein onnistunut. Micheliniltä oli pilot sport 4 ja Continentalilta premiumcontact 6 eikä sport contact 5.

Ja kannttaa lukea se testi ajatuksen kanssa. Kärki viisikossa/kymmenikössä ei kovin montaa huonoa rengasta ollut!
1.8 Tbo sedan luupää (Tupla tehot/vääntö)
1.9 TDI Skoda Octavia Combi Laurin & Klement  (Melkein tupla tehot/vääntö)
Suzuki GSX-R 1100 (Lama-ajan Ohjus -Vase)
2.4 D5 Volvo XC70 AWD (Traktori)
2.0 TDI Skoda Octavia Scout (MTM)

MarkoL

En vaihtanut renkaita, otin liikenteeseen kesäauton jossa kesärenkaat alla  ;)
Skoda Octavia RS -11
Skoda Octavia RS -01

Killer

Lainaus käyttäjältä: Jaka - 20.03.20 - klo:12:03
Kuusamossa reissussa,metri lunta.Ei tulisi mieleenkään vaihtaa täällä kesärenkaita.😀

Juuri ajattelin vaihtaa välikelinrenkaat alle tänä vloppuna.
Päivällä plussaa ja yöllä pakkasta -10 - 20ast. Tiet osittain peilijäässä aamuisin sekä keskustassa, että maanteillä.
Kaikki on siistiä minkä itse tekee.....
Skoda Octavia RS 4x4 -18 hb

V60

Lainaus käyttäjältä: Jultsu - 08.03.20 - klo:11:05
Usko tai älä, halu auttaa ihmisiä. Tällä hetkellä auttaisi eniten jos "etelän hetelmät" tajuaisivat vaihtaa paskat skandikitkat (tai vielä paskemmat kesärenkaat) pois ja iskisivät alle parhaiten nykykeliin sopivat KE-kitkat. Niistä nastarenkaista puhumattakaan  :'(
Mikäs vika skandikitkoissa? Itse en ole havainnut mitään ongelmaa. Alle lokakuussa ja pois huhtikuussa. Simppeliä kuin mikä ja ei tarvi niin ihmetellä jos on oikeasti liukasta. Ja on ajettu vetisissä olosuhteissa. Ei edelleenkään ongelmaa. Mutta kuskikin ratkaisee näissä autohommissa ;D
BMW G21 330d xDrive
Ex. Seat Leon Cupra 300 ST
Ex. Volvo V60 D5

mfroberg

Juuri tällä hetkellä keskisellä Uudellamaalla 3-4 astetta pakkasta ja talven pahimpia lumipyryjä. Lunta maassa jo viitisen senttiä. Kohta kaupoille, joko nastoilla tai kitkoilla. Vain hullu ajaisi näissä keleissä kesärenkailla.
VW Golf Variant 1.5 eTSI DSG Style 2021
VW Tiguan Allspace 2.0 TDI DSG 4Motion 2018
Peugeot 307 1.6 Olympia 2006

Quattro A4

Lainaus käyttäjältä: mfroberg - 21.03.20 - klo:09:14
Juuri tällä hetkellä keskisellä Uudellamaalla 3-4 astetta pakkasta ja talven pahimpia lumipyryjä. Lunta maassa jo viitisen senttiä. Kohta kaupoille, joko nastoilla tai kitkoilla. Vain hullu ajaisi näissä keleissä kesärenkailla.

Missä päin Uudellamaalla lunta sataa? Pakkasta on Hyvinkäällä mutta lumesta ei tietoakaan. Skandikitkoilla tämäkin talvi meni ongelmitta, eikä mikään kiire vaihtaa kesärenkaita alle.
1.6 Mitsubishi Carisma (1999)
2.0 Mazda 6 (2003)
2.5 Volvo S40 T5 (2005)
2.0 Audi A4 quattro (2009)
2.0 BMW 320i xDrive (2015)

a_jaba

Lainaus käyttäjältä: Quattro A4 - 21.03.20 - klo:09:50
Missä päin Uudellamaalla lunta sataa? Pakkasta on Hyvinkäällä mutta lumesta ei tietoakaan. Skandikitkoilla tämäkin talvi meni ongelmitta, eikä mikään kiire vaihtaa kesärenkaita alle.

Vantaalla ainakin lunta, ei nyt mitään viittä senttiä mutta maa kyllä valkoisena.
Audi Q3 TFSIe -21 180kW 0tkm -> (työsuhdeauto)

Ex. Volkswagen Passat Variant -15 1.6TDI DSG 83tkm - 125tkm (oma ja maksettu)
Ex. Volkswagen Golf Variant -15 1.6TDI DSG 97tkm - 163tkm (oma ja maksettu)
Ex. Audi A4 -07 2.0TDI 125kW S-Line Sport Edition 96tkm - 248tkm (oma ja maksettu)

-karppa-

Lainaus käyttäjältä: mfroberg - 21.03.20 - klo:09:14
Juuri tällä hetkellä keskisellä Uudellamaalla 3-4 astetta pakkasta ja talven pahimpia lumipyryjä. Lunta maassa jo viitisen senttiä. Kohta kaupoille, joko nastoilla tai kitkoilla. Vain hullu ajaisi näissä keleissä kesärenkailla.

Ã,,lä nyt. Tärkeintähän on laittaa ne kesärenkaat alle, että näyttää hyvältä! Eikä tuonkaan kelin pitänyt olla yllätys etelässä, jos katsoi säätiedotuksia.
1.8 Tbo sedan luupää (Tupla tehot/vääntö)
1.9 TDI Skoda Octavia Combi Laurin & Klement  (Melkein tupla tehot/vääntö)
Suzuki GSX-R 1100 (Lama-ajan Ohjus -Vase)
2.4 D5 Volvo XC70 AWD (Traktori)
2.0 TDI Skoda Octavia Scout (MTM)

Quattro A4

Lainaus käyttäjältä: -karppa- - 21.03.20 - klo:10:45
Ã,,lä nyt. Tärkeintähän on laittaa ne kesärenkaat alle, että näyttää hyvältä! Eikä tuonkaan kelin pitänyt olla yllätys etelässä, jos katsoi säätiedotuksia.

Nyt alkoi Hyvinkäälläkin lunta satamaan, tuota säätiedotus lupailikin. Pitäähän talvirenkaatkin olla näyttävillä vanteilla, että ei sen takia ainakaan tarvitse kesäkumien kanssa kiirettä pitää :)
1.6 Mitsubishi Carisma (1999)
2.0 Mazda 6 (2003)
2.5 Volvo S40 T5 (2005)
2.0 Audi A4 quattro (2009)
2.0 BMW 320i xDrive (2015)

kerkko

Lainaus käyttäjältä: mfroberg - 21.03.20 - klo:09:14
Juuri tällä hetkellä keskisellä Uudellamaalla 3-4 astetta pakkasta ja talven pahimpia lumipyryjä. Lunta maassa jo viitisen senttiä. Kohta kaupoille, joko nastoilla tai kitkoilla. Vain hullu ajaisi näissä keleissä kesärenkailla.

Näin on. Pyry voi yllättää juhannukselle saakka ja heinäkuulta asti pitää varoa mustaa jäätä. Eli ei uskalla?

-karppa-

Lainaus käyttäjältä: kerkko - 21.03.20 - klo:12:28
Näin on. Pyry voi yllättää juhannukselle saakka ja heinäkuulta asti pitää varoa mustaa jäätä. Eli ei uskalla?

Maaliskuu kyllä Suomessa luetaan vielä ihan talveksi, jopa etelässä. Valitettavasti ensi vuonna kansalaiset itse päättävät minkälaisia renkaita joulu-helmikuu välilläkin käyttävät!
1.8 Tbo sedan luupää (Tupla tehot/vääntö)
1.9 TDI Skoda Octavia Combi Laurin & Klement  (Melkein tupla tehot/vääntö)
Suzuki GSX-R 1100 (Lama-ajan Ohjus -Vase)
2.4 D5 Volvo XC70 AWD (Traktori)
2.0 TDI Skoda Octavia Scout (MTM)

Jultsu

Lainaus käyttäjältä: V60 - 21.03.20 - klo:08:14
Mikäs vika skandikitkoissa? Itse en ole havainnut mitään ongelmaa.

En itsekään ole havainnut mitään ongelmaa KE-kitkoissa, mutta kun ovat kuulemma hengenvaaralliset tietyissä keleissä. Tosin niin ovat skandikitkatkin. Fakta juttu.
Omasta mielestäni Jultsu on pieni mies, jolla on ainainen tarve öykkäröidä. -mikey

V60

Tampereelta itään päin. En kyllä kesärenkailla ajaisi mikäli matkan pitää edetäkin.

BMW G21 330d xDrive
Ex. Seat Leon Cupra 300 ST
Ex. Volvo V60 D5

-karppa-

Lainaus käyttäjältä: Jultsu - 21.03.20 - klo:13:10
En itsekään ole havainnut mitään ongelmaa KE-kitkoissa, mutta kun ovat kuulemma hengenvaaralliset tietyissä keleissä. Tosin niin ovat skandikitkatkin. Fakta juttu.

Kerrotko missä kelissä paitsi kuumalla säällä kesällä skandikitka on huono?

Voin laittaa sinulle seuraavana kuvan michelinin CC:sta TM-testissä vrt skandikitkat. Ja ei olisi asiaa mökille kesärenkailla!

Ensi kuussa voisi miettiä kesärengastusta aikaisintaan.
1.8 Tbo sedan luupää (Tupla tehot/vääntö)
1.9 TDI Skoda Octavia Combi Laurin & Klement  (Melkein tupla tehot/vääntö)
Suzuki GSX-R 1100 (Lama-ajan Ohjus -Vase)
2.4 D5 Volvo XC70 AWD (Traktori)
2.0 TDI Skoda Octavia Scout (MTM)

kerkko

Lainaus käyttäjältä: -karppa- - 21.03.20 - klo:14:53
Ensi kuussa voisi miettiä kesärengastusta aikaisintaan.

Yltiöpäistä hätiköintiä!

Jake82

#688
Pitäsi tilata autoon uudet kesärenkaat, mitkä olisi hyviä vaihtoehtoja?
Vinkkejä ;)
Audi RS6 2015

sakal83

Lainaus käyttäjältä: -karppa- - 21.03.20 - klo:12:46
Maaliskuu kyllä Suomessa luetaan vielä ihan talveksi, jopa etelässä. Valitettavasti ensi vuonna kansalaiset itse päättävät minkälaisia renkaita joulu-helmikuu välilläkin käyttävät!
Niin siis Maaliskuu luetaan Suomessa kyllä kevääseen, jos FAKTOISSA pysytään ;D
E: Talven kuukaudet tuossa jo luettelit.
SuperB L&K 2.0 TSI 4x4 360hp/500Nm

Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy